Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Forest

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet
    pc ps4
Läpi meni! Kyllä 17€ on kohtuullinen hinta tästä pelistä. Yllättävän haastava, kunnes oppi varustautumaan kunnolla ja sen jälkeen taistelut olivat vain silkkaa luunkeräämistä ja armoreiden hamstraamista. Isot laumat tuottivat välillä ongelmia ja silloin piti turvautua järeämpään kalustoon.

Loppuosuudesta ja tarvittavista esineistä:

Osa ehkä arvaakin, että valtava kaivoskuilu on kaiken ydin. Ennen sinne menoa inventorysta pitää löytyä happilaitteet + happipulloja, kaksi avainkorttia ja kiipeilykirves. Kuilun pohjalle pääsemiseen joutuu tutkimaan ympäristöä todella tarkkaan, että oikea reitti löytyy. Loppuosuudella on pari pientä puzzlea ja muuten mennään varsin suoraviivaisesti maalia kohti.

Valtavassa hallissa kimppuun kävi pelin kenties vaikeimmin tapettava otus - mutaatio, joka syntyi pikkutytöstä ja hyökkäykset olivat todella murhaavia. Lopulta se saatiin kaatumaan etenkin tulen avulla. Dynamiittien heittely oli yhtä tyhjän kanssa, sen verran nopea otus oli. Kentälle oli ripoteltu muutama räjähdysherkkä kaasupullo tekemään reippaampaa damagea. "Loppubossia" kaataessa taustalla soi kerrassaan upea kappale! Täydellinen valinta hektiseen toimintakohtaukseen.

Pieni loppuanimaatio Timmyn pelastumisesta ja Timmyn mutatoituminen (?) omassa asunnossaan videon lopussa povaili jatko-osan mahdollisuutta.
 
Täällä meni myös peli läpi, mutta eipä tullut trophyä läpäisystä koska
en tiputtanut sitä lentokonetta vaan sammutin sen "emp" laitteen. :mad:

Oli kyllä tuon 17€ arvoinen peli ja tekemistä riittää vielä läpäisynkin jälkeen.
 
Mielenkiintoista, kiitos Piratelle tästä (spoileriin liittyen). Itse olin ensin samalla kannalla, mutta valittiin kuitenkin toisin kahden pelikaverin kanssa. Lähinnä sen takia, että tallennuspiste oli kaaaukana. Kyllä tämän ainakin sen pari kertaa pelaa mielellään läpi.
 
Uutta päivitystä tulossa 10.12 ja tuo mukana uutta sisältöä.

 
Nyt on uusi päivitys tullut jakoon.

PS4 - 1.09
Hey Everyone,
We’ve just released our 1.09 patch for Playstation! This update includes two new late game creatures, a new crossbow weapon, a buildable hang glider and lots more. To find the new buildables you’re going to need to find the caves they are hidden in.
In addition to this we’ve also improved stability of the game, and fixed some minor bugs.
Note: you’ll need to make sure in multiplayer that whoever you are playing with is also on the current build for things to work correctly.
 
Jatkoa tulossa!!

Tässä hyvä peli striimattavaksi, sitten kun julkaistaan @Eliminaattori ;)

 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Jatkoa tulossa!!

Tässä hyvä peli striimattavaksi, sitten kun julkaistaan @Eliminaattori ;)



Kiitos ehdotuksesta, pistetään ehdottomasti harkintaan! Jo ensimmäinen osa oli viihteellinen, tuli katsottua monet striimit pelistä muilta kanavilta. Hinnan puolesta tämä tarjosi todella paljon pelattavaa, 17€ oli enemmän kuin kohtuullinen siihen nähden. Tekninen toteutus oli se heikoin lenkki, mutta mainio tarina ja seikkaileminen porukassa olivat tässä ne ydinasiat.

Ensimmäinen Forest loppui siihen kohtaan kun

saarelta pelastettu poika ilmeisesti mutatoitui kaupunkiasunnossaan. Siinä olisi kiinnostava lähtökohta pelille. Vai mennäänkö takaisin luontoon – jää nähtäväksi.
 
Itellä jäi tämä kesken koska ei ollut mitään hajua että miten edetä tarinassa, kattelin vähän netistä ohjeita niin pitää jossain vaiheessa jatkaa.
 
Ylös Bottom