Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Last Of Us Part I - Sienipäät PS5:lle ja PC:lle

Ehkä vain sattumaa, ehkä reaktio näihin vuotoihin (ja niistä siinneeseen negatiiviseen julkisuuteen)… Joka tapauksessa Sony julkaisi noin kymmenminuuttisen videon, joka esittelee PS5-version uudistuksia entistä tarkemmin ja näyttää myös vertailupätkiä aiempaan PS4-rehamsterointiin nähden.

Minusta erot on selkeästi nähtävissä, mutta jälki on kuitenkin ”vain” TLOU2-tasoa. Ehkä tässä on tapahtunut perinteinen nostalgialasi-ilmiö, jonka perusteella joidenkin mielikuvissa peli näytti aikanaan paremmalta kuin oikeasti olikaan. Joten noissa tapauksissa varsinkin se PS4:n TLOU Remastered vaikutti näyttäneen yhtä hienolta ja yksityiskohtaiselta kuin TLOU Part II. Ja jotta tämä uusi ”Remake” vaikuttaisi selkeältä parannukselta, pitäisi sen visuaalisesti olla ikään kuin jo pelin kolmas osa (joka todennäköisesti aikanaan tulee ihan PS5-excluna). Mutta sehän on käytännössä mahdotonta, ja niinpä pettymys on varma.
 
Eiköhän tämän virallisen materiaalin jälkeen voida ainakin lopettaa puheet kuinka tämä olisi jotenkin graafisesti "meh". Kyllähän Naughty Dog edelleen tuon puolen taitaa. Erityismaininta ympäristön tuhoutumiselle ja pirstaleiden lentelylle joka vaikutti aika nätiltä. Mutta ei täyden hinnan nätiltä sentään.

~40 eurolla kun pelin joskus saa niin tartun kyllä. :)
 
Tuon virallisen videon jälkeen on kyllä vähän parempi fiilis pelistä. Se näyttää paremmalta kuin last of us 2 jonka pariin olen juuri palannut ja vaikka ei se peli mikään ruma ole ei siitä mitään vau efektiä enään saa kun uuden sukupolven pelit näyttää selkeästi paremmalta. Tästäkin on sellainen uuden konsolin graafinen taso nähtävissä. Dualsense ominaisuuksia kanssa haluaisin päästä kokeilemaan nyt kun ne on tehty alusta asti pelin mukaan eikä vain nopeasti kyhätty päivitystä kuten last of us 2 kanssa.

Ei tämä tietenkään mikään 80€ peli edelleenkään ole mutta 50% alesta voisi ostaa.
 
Jep, graafisesti näyttää kyllä ND:n tasoiselta peliltä. Pelilliset uudistukset jäikin sitten juuri niin minimiin, kun arvelinkin niiden jäävän ja ei tätä missään nimessä pysty täyteen hintaan ostamaan. Katsellaan sitten, kun peliä saa tuosta uudesta Plussa katalogista tai noin 20e hintaan. Sääli, että aivan loistava alkuperäisen moninpelikin on droppattu vielä pois tuosta paketista. Siinä on yks parhaista, ellei paras moninpeli mitä olen koskaan pelannut.
 
Ovat kuitenkin tekemässä Factions 2, joten mikä järki tähän sitä on tehdä..

Muttajoo, hienolta näyttää. Leakkeja en edes jaksanut katsoa, mutta nyt kun on tullut virallista materiaalia niin kiinnostus pysyy. Nyt on vaan sen verran backlogia joka edistyy hitaasti, joten tuskin tulen heti ostamaan. Mutta eiköhän tule joskus hankittua.
 
No se oli osa tätä ekaa osaa ja nyt se on leikattu pois. Se järki siinä olisi ollut. Ja eikös tuo Factions 2 ole maksullinen, stand-alone peli, ei se siinä mielessä liity mitenkään tämän alkuperäisen moninpeliin.
 
Ihan free to play juttuja ton Factions 2 ympärillä pyörii:

@TT-2k postaamaan videoon kommentoiden että reagoin itsekkin liian aikasin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Se että vertailin RE2 remakeen ja FF7 remakeen oli ihan tarkoituksellista koska olen "kasvanut" siihen ideaan että remaket tehdään teoksista, jotka sellaista kaipaavat eikä sellaisista, joilla yritetään sopivassa tilanteessa tienata helpot massit.

Totta kai minä ymmärrän että "pitää takoa kun rauta on kuumaa" eli kun tv-sarja on tulossa ja sen kautta saa helppoa näkyvyyttä (ja sen kautta taas massia) mutta tavallaan mitään oikeaa tarvetta ei ole.

Ja yhä tietenkin on oikein kiva että peli saadaan ehostettuna pc:llekin mutta kyllähän tuo siinä mielessä "cash grab" on että ei tuota ilman tv-sarjaa luultavasti olisi pc:llekään tehty. Toki ei voida sitä koskaan tietää olisiko vai eikö mutta kyllä ne todennäköisyydet pienemmät ainakin olisivat olleet.

Tietenkin kun saavat sen ykkösen pc:lle niin myös kakkosen porttaus on todennäköisempi, joten ei tuosta nyt sinänsä lopputulos mitenkään negatiivinen ole. Ehkä se suurin ongelma on oma suhtautuminen asiaan: hinta on kova jo uudesta pelistä ja konsolilla pelit pelannut ei oikein koe tarpeelliseksi remakea. Tajuan kuitenkin myös hyödyt - erityisesti massimiehille :D

PS. Käytin nyt tuota "cash grab" termiä hieman löysemmin tarkoittamaan lähinnä helppoa rahaa eikä sitä että tehdään välttämättä jotain nopeasti hutaisemalla.
 
No se oli osa tätä ekaa osaa ja nyt se on leikattu pois. Se järki siinä olisi ollut. Ja eikös tuo Factions 2 ole maksullinen, stand-alone peli, ei se siinä mielessä liity mitenkään tämän alkuperäisen moninpeliin.
Eipä siinä kauheasti sitä järkeä olisi kun kukaan ei kauaa tämän MP:tä pelaisi kun kuitenkin lähitulevaisuudessa häämöttää se Free to play hässäkkä.

Mutta katsotaan nyt sitä kun sekin julkaistaan. Vähän laimeeta tuomita mitään tekeleitä ennenkuin ne julkaistaan. Kuten tämän pelin kohdalla on näköjään tapahtunut..
 
Ehkä vain sattumaa, ehkä reaktio näihin vuotoihin (ja niistä siinneeseen negatiiviseen julkisuuteen)… Joka tapauksessa Sony julkaisi noin kymmenminuuttisen videon, joka esittelee PS5-version uudistuksia entistä tarkemmin ja näyttää myös vertailupätkiä aiempaan PS4-rehamsterointiin nähden.

Minusta erot on selkeästi nähtävissä, mutta jälki on kuitenkin ”vain” TLOU2-tasoa. Ehkä tässä on tapahtunut perinteinen nostalgialasi-ilmiö, jonka perusteella joidenkin mielikuvissa peli näytti aikanaan paremmalta kuin oikeasti olikaan. Joten noissa tapauksissa varsinkin se PS4:n TLOU Remastered vaikutti näyttäneen yhtä hienolta ja yksityiskohtaiselta kuin TLOU Part II. Ja jotta tämä uusi ”Remake” vaikuttaisi selkeältä parannukselta, pitäisi sen visuaalisesti olla ikään kuin jo pelin kolmas osa (joka todennäköisesti aikanaan tulee ihan PS5-excluna). Mutta sehän on käytännössä mahdotonta, ja niinpä pettymys on varma.

No tuo näytti jo paljon paremmalta! Hyvä myös, että virallinen video julkaistiin heti vuodon jälkeen. Varsinkin ympäristön hajoaminen, Dualsensen käyttö, sekä valotus tekivät vaikutuksen.
 
Viimeksi muokattu:
Oma mielipide on se, että hinnoittelu tällä on aika törkeästi pielessä. Mutta peli ja tarina ovat niin kertakaikkisen upeita, että jos ei ihan heti julkaisussa niin mahdollisimman pian käytettynä lähtee ostoon vaikka PS3/PS4 -versiot onkin tahkottu 3 tai 4 kertaa läpi. Unohtumattomin pelikokemus mitä 30 vuoden aikana tullut vastaan.
 
No tuo näytti jo paljon paremmalta! Hyvä myös, että virallinen video julkaistiin heti vuodon jälkeen. Varsinkin ympäristön hajoaminen, Dualsensen käyttö, sekä valotus tekivät vaikutuksen.
Pakolla laitettu aiemmin julki, mitä hyvin todennäköisesti alunperin piti. Paljon paremmalta näyttää, kyllä.
 
Varmasti leakit vaikuttivat tämän virallisen pätkän julkaisuun ennen aikoja. Sen verran väärää kuvaa antoi nuo leakit projektin todellisesta laadusta, (grafiikan suhteen) joten oli ihan fiksua julkaista tuo 10 minuutin virallinen pätkä ennen kuin internet kerkee mehustella leakeilla miljoonille silmäpareille siitä kuinka Naughty Dog ei ole edes yrittänyt tämän projektin kanssa.
 
Eihän tuota nyt tuolla tavalla ole järkevä laskea kuin omalta kohdaltaan. Sitä paitsi jos pelaamis- ja ostomäärät ei ole lisääntyneet, niin pakostakin pelaaminen on kalliimpaa. Tilauspalvelut voivat tasapainottaa vaakaa mutta se on taas täysin kiinni yksilöstä. Kuinka moni pelaa esimerkiksi yksinomaan tai pääosin tilauspalveluiden pelejä?
No luonnollisesti ajattelen tässä itsekkäästi ja mietin asiaa omalta kannaltani mitenkä nämä hintojen nousut vaikuttavat omaan pelien kuluttamiseen ja niistä nauttimiseen.

Toisaalta en tiedä kuulunko sitten vähemmistöön ostamalla sen 3-5 60-70 euron peliä vuodessa ja muuten oikeastaan pelaan kaiken mahdollisen tilauspalveluiden kautta mikä vain vähääkään kiinnostaa. Satunnaisesti tulee sitten se 1 tai 2 20-40 euron indiehelmeä myös kokeiltua mitkä eivät tilauspalveluista löydy. Ei tämä nyt minun mielestäni hirveän huolestuttavalta vaikuta vielä.

Olen itse enemmän "huolissani" pelien laatuun vaikuttavista asioista mihin tilauspalveluiden yleistymiset voivat johtaa kuin tästä kymmenen euron hintojen noususta. Olisi ikävää jos pelien pituudet lyhenee, laatu heikkenee ja aletaan jaksottain julkaisemaan peleihin sisältöä jahka ne saadaan valmiiksi. Puhuttamakaan mahdollisista mikromaksujen lisääntymisistä peleissä.
 
Eiköhän tämän virallisen materiaalin jälkeen voida ainakin lopettaa puheet kuinka tämä olisi jotenkin graafisesti "meh". Kyllähän Naughty Dog edelleen tuon puolen taitaa. Erityismaininta ympäristön tuhoutumiselle ja pirstaleiden lentelylle joka vaikutti aika nätiltä. Mutta ei täyden hinnan nätiltä sentään.

~40 eurolla kun pelin joskus saa niin tartun kyllä. :)
Ikävä asia on se, että niitä videoita tulee Youtube olemaan täynnä koska helppoa clickbaittia, mutta toivotaan ettei niitä tänne tule.
 
Parasta mun mielestä tässä kaikessa sössötyksessä on se että tämä peli on jo olemassa, sitä voi pelata jo nyt. Meitsilki löytyy se tosta hyllystä, senkus lykkään sen pleikkariin ja pelaan, voin myös melkein luvata että siitä saa ihan samanlaisen elämyksen mitä tässä tulevassa remakessa.
 
Vaikka tuon videon mukaan ei ole kauheasti pelillisiä uudistusta, niin kyllä silti uskon että joku saa tästä pelistä aika paljon irti. Ainakin ne Pc-pelaajat jotka eivät ole tätä päässeet vielä pelaamaan. Ja miksei myös silloinkin kun on edellisestä peluusta aikaa. Kun näyttäähän tuo PS4-versio aika kököltä nykyään niin tästä saa hienon kokemuksen.
 
Parasta mun mielestä tässä kaikessa sössötyksessä on se että tämä peli on jo olemassa, sitä voi pelata jo nyt. Meitsilki löytyy se tosta hyllystä, senkus lykkään sen pleikkariin ja pelaan, voin myös melkein luvata että siitä saa ihan samanlaisen elämyksen mitä tässä tulevassa remakessa.
Itsellä viime reissusta jo niin pitkä aika että mielellään pelaisin uudestaan.
Jos PS5 upgrade niin mikäs sen parempaa. :) Jos totta puhutaan niin oikeastaan odotan tätä innolla. Mutten niin innokkaasti että laittaisin 80€ sisään. ;)
 
Toisaalta en tiedä kuulunko sitten vähemmistöön ostamalla sen 3-5 60-70 euron peliä vuodessa ja muuten oikeastaan pelaan kaiken mahdollisen tilauspalveluiden kautta mikä vain vähääkään kiinnostaa. Satunnaisesti tulee sitten se 1 tai 2 20-40 euron indiehelmeä myös kokeiltua mitkä eivät tilauspalveluista löydy. Ei tämä nyt minun mielestäni hirveän huolestuttavalta vaikuta vielä.
Se nyt on miten sen ottaa. Pienistä puroista syntyy isoja jokia jne.

Olen itse enemmän "huolissani" pelien laatuun vaikuttavista asioista mihin tilauspalveluiden yleistymiset voivat johtaa kuin tästä kymmenen euron hintojen noususta. Olisi ikävää jos pelien pituudet lyhenee, laatu heikkenee ja aletaan jaksottain julkaisemaan peleihin sisältöä jahka ne saadaan valmiiksi. Puhuttamakaan mahdollisista mikromaksujen lisääntymisistä peleissä.
No enpä tiedä. Esimerkiksi joku Assassin's Creed olisi vain parempi jos saadaan lyhyemmäksi ja silti olisi hintansa arvoinen (koska sisältö olisi kuitenkin about samaa). Saattaisi jopa innostaa pelaamaan kun ei tarvitsisi pelata jotain sataa tuntia per peli. Kannattaa muistaa että jos "pituus = arvo" niin sitä käytetään hyväksi juuri sillä että kehutaan että peli on nönnönnöö tuntia pitkä ja se pituus tulee jostain täysin turhasta.

Enitenhän nuo asiat vaikuttaa yhä AAA-peleihin, joissa pitää olla kaikki niin viimeisen päälle (ja kalliisti) tehtyä. Voisi olla jopa pelialalle hyväksi että palataan pienempiin tuotoksiin. Siellä ne muistettavimmat helmet yleensäkin on olleet ihan nykypäivänäkin.

En oikeasti ole pätkääkään huolissani siitä mitä mahdollisen 10 euron lisän takia "menetetään". Elden Ring maksoi alle 60 euroa ja jos sen tasoisia pelejä voi tehdä sillä hintaa niin menkööt vaikka muut konkurssiin ja pelataan jatkossa vain laadukkaita soulsborneja :D
 
Varmasti leakit vaikuttivat tämän virallisen pätkän julkaisuun ennen aikoja. Sen verran väärää kuvaa antoi nuo leakit projektin todellisesta laadusta, (grafiikan suhteen) joten oli ihan fiksua julkaista tuo 10 minuutin virallinen pätkä ennen kuin internet kerkee mehustella leakeilla miljoonille silmäpareille siitä kuinka Naughty Dog ei ole edes yrittänyt tämän projektin kanssa.
Joo ei mulla Naughty Dogin suhteen ole mitään epäilyksiä laadun tuottamisen osalta. Rockstar, Blizzard ja EA onkin sitten täysin eri juttu, ei sillä että Red Alert/C&C oli huikeasti (kerrankin) tehty EA:n toimesta.
 
Ylös Bottom