Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Aamen.
Miku91
Member
Onhan näitä. Äkkiseltään tulee mieleen ainakin ensimmäinen Last of Us, Spider-Man (2018), God of War (2018), Ghost of Tsushima, Days Gone, Star Wars: Jedi Fallen Order, Knights of the Old Republic 1-2, Witcher 3, Mass Effect -sarja, Batman: Arkham -sarja, Rockstarin pelit (ei nyt kaikki, mutta mm. RDR 1-2, osa GTA-peleistä), Metro-sarja, BioShockit, Horizon Zero Dawn, Detroit: Become Human, MGS-sarja, Max Paynet, Assassin's Creed (en ole pelannut kuin paria AC:tä mutta kyllä nuo ihan tarpeeksi aikuisia olivat tarinaltaan, lukuunottamatta sitä nykypäivän juonta). Itse väittäisin jopa että mm. RE2:n remaken tarina oli varsin aikuismainen, vaikka tuossa noita sarjalle ominaisia överiyksiä olikin ja päähahmot nyt eivät mitään kovin komplekseja olleet.
Näin. Kai noita muitakin on, mutta nuo nyt tulivat ensimmäisenä mieleen. Mielestäni aika paksua väittää, että herran vuonna 2020 tulleessa pelissä olisi "ensimmäistä kertaa oikeasti aikuinen tarina," kun loistavia ja kypsiä tarinoita on nähty jo pidemmän aikaa useissa peleissä.
Ippenator
Well-Known Member
Kiitos. Nämä vastaukset osoittivat sinänsä hienosti sen kuinka ”aikuisella” pohjalla pelin ”aikuisuuden” määrittely ja ihailu joillakin on...Aamen.
Kiitoksia vaan vastauksista. Kyllä mä noista oon aika monta pelannut. Mikään niistä ei vienyt tarinankerrontaa sille tasolle jolla Last of us 2 on. Videopeleissä tarinankerronta on yhä lasten kengissään verrattuna kirjoihin ja elokuviin. Harva aikuismainen peli kertoo mitään sellaista jota ei tietäisi jo ennestään. Onhan tämänkin pelin teemat tuttuja eikä ne tuo mitään uutta aiheeseen mutta käsittelytapa on jotain sellaista mihin en ole peleissä ennen törmännyt.
Miku91
Member
Pelit on sen verran erilainen media verrattuna kirjoihin ja elokuviin, että tuo tarinankerronta on väkiselläkin erilaista, mutta ei esim. tuon mainitsemani PS4:n Spider-Manin tarina kalpene yhtään Spider-Man -leffojen rinnalla. Oikeastaan päinvastoin, mielestäni tuo oli tarinankerronnallisesti jopa parempi kokemus mitä vaikkapa viimeiset kaksi live action -leffaa (vaikka nuo ihan hyviä tekeleitä olivatkin). Amazing Spider-Man -leffoilla peli sen sijaan pyyhkii lattiaa mennen tullen niin tarinaltaan kuin tarinankerronnallisestikin.
Itselleni Last of Us 2 ei tarjonnut mitään uutta tai ihmeellistä verrattuna vaikkapa noihin listaamiini peleihin. Hyvä pelihän tuo oli, ei siinä mitään, mutta tuo, mitä peli yrittää sanoa, on mielestäni jo niin nähty juttu. Kukaan ei ole läpeensä hyvä tai paha, kaikki riippuu näkökulmasta ja kontekstista, maailma ei ole mustavalkoinen jne. Ihan hyvin peli noita asioita käsitteli, mutta oli siellä ihan selkeästi halpoja ja typeriäkin asioita joilla näitä yritettiin tuoda esille. Ei tuo myöskään mielestäni ollut kokonaisuutena todellakaan mikään mullistava kokemus missään muodossa, ei pelillisesti eikä tarinankerronnaltaan. Edelleen, peli oli mielestäni oikein hyvä kuitenkin kokonaisuutena. Tuo "mikään peli ei ole aikaisemmin kertonut aikuista tarinaa" on vain mielestäni sen verran paksu ja halventava kommentti monia muita aiemmin tehtyjä pelejä kohtaan, mitkä ovat olleet kaikin puolin laadukkaita ja kypsiä tekeleitä tarinoiden puolesta.
Viimeksi muokattu:
Ei nyt parane loukkaantua yhdestä mielipiteestä. Sä takerruit mun yhteen lauseeseen mikä ehkä oli vähän hätäisesti kirjoitettu. Kyllä sä varmaan ymmärsit itsekkin etten mä sitä kirjaimellisesti tarkoittanut? Ei nää ole kuin pelejä eikä näistä kannata tapella. Tuo hyvän ja pahan häilyvä ero on nykyään aika perus kauraa peleissä eikä tämä peli siitä varsinaisesti kertonut. Peli kertoi siitä että henkilöhtaisen kaunan ja koston motiivit ovat itsekkäitä ja syyt kostoon ovat lopulta muualla kuin koston kohteessa. Ja siitä että juoksemalla koston perässä ei tee muuta kuin juoksee karkuun asiaa jota ei halua käsitellä. Tässä tapauksessa menetystä ja surua.
Ei tämä munkaan mielestä mikään jeesus peli ole ihan jo sen takia että en yleensä pidä tällaisista elokuvamaisista peleistä. Mutta en mä voi millään muotoa sanoo tätä keskinkertaiseksi peliksi. Pelit on kuitenkin vain pelejä. Toiset tykkää jostain ja toiset ei. Mä en ymmärrä miks tällaista keskustelua pitää edes käydä. Jos tämä peli ei tehnyt suhun vaikutusta se on ihan ok. Ei se mua haittaa.
Miku91
Member
No en nyt tiedä onko ihan asiallisena pysynyt keskustelu tai pieni väittely tappelemista, ei tässä nyt mitään henkilökohtaisuuksiin olla menty tai edes sinne päin?
Tuosta koston kierteestä ja siitä miten se voi pilata elämän, niin tuo on mielestäni myös ihan yhtä lailla käsitelty aihe kuin nuo hyvän ja pahan häilyvät erot. Ei välttämättä peleissä niinkään, mutta mm. leffoissa ja tv-sarjoissa tuota nyt on nähnyt jo ihan tarpeeksi. Ja tosiaan, ei tämä mielestäni missään nimessä keskinkertainen peli ollut. Oikein hyvä peli tämä kakkonen oli, mutta ei loppujen lopuksi erottunut itselleni juurikaan muista tarinavetoisista peleistä. Ykkönen on mielestäni selvästi parempi ja oli aikanaan myös huomattavasti vaikuttavampi tapaus.
No näinpä. Ykkönen oli munkin mielestä parempi. Ihan jo siis rytmitykseltään. Eihän siinäkään tarina ollut mitenkään poikkeuksellinen mutta tarinhan itsessään ei ole tärkeä vaan se miten tarina korrotaan. Tässä Last of Us-pelit loistaa mun mielestä hyvin. Nyansseja ja tasoja löytyy pienistä asioista. Ei niinkään eeppisistä tapahtumista ja yllättävistä juonenkäänteistä.
P
Poistettu jäsen 17549
Guest
Kyllähän tuo "ensimmäinen aikuisten tarina" aiheuttaa helposti toteamuksena pelifoorumeilla pientä säpinää, kun peleissä on käsitelty yhteiskunnan ja työn murrosta, vanhemmuutta ja lapsen hylkäämistä, nuoruuden kasvukipuja ja seksuaalisuuden etsimistä, väkivallan oikeutusta (& siitä nauttimista) ja monia muita asioita jo vuosien ajan ennen Last of Us II:ta. Ei sillä, että hyvinhän viestiä tarkennettiin eikä ole itselläni mikään tarkoitus palata asiaan, piti vain mainita että täälläkin ensimmäinen reaktio viestin luettuani oli "heeeetkinen..." 
Guybrush Threepwood
Well-Known Member
Koston kierre ja Last of Us kakkosen juoni ei itsessään ole omaperäinen mutta toteutukseltaan ja kerronnaltaan peli on mielestäni poikkeava. Se miten pelaajan sympatiat sekä samaistumisen kohde vaihtelevat eri hahmojen välillä ja miten paljon uusia näkökulmia saa tapahtumiin ja miten ristiriitaisia tunteita tapahtumat herättävät on peleissä melko ennennäkemätöntä.
Nimenomaan rytmitykseltään ensimmäinen kyllä selvästi parempi, tullut jo useasti pelattua läpi. Kakkonen taas niin raskas ja pitkä, että ei ihan yhtä useasti tule varmastikaan pelattua. Ykkösessä kyllä syvennytään todella hienosti Joelin ja Ellien hahmoihin ja kerronta keskittyy tähän täysillä. Kakkonen kärsii hieman tuosta rikkonaisesta rakenteesta, vaikka onkin silti itselle myös selvästi viime vuosien ihan parhaita pelejä ja ainakin yksi vahvimmista ja raskaimmista peli kokemuksista.
Kyllähän siellä jo mainittujen lisäksi "aikuisia tarinoita" oli 90-luvun alussa vaikka Gabriel Knight pelisarjassa. Toki pieniä tahattomia huumoreita ja tyylirikkeitä mutta kyllä ihan hahmojen käytös enimmäkseen ja teemat melko aikuisia olivat.
Vielä ei taidettu mainita ja kyllä melkein listalle sopisi Life is Strange (vaikka kertookin teineistä) ja Telltalen The Walking Dead (Ei ne zombiet mutta hahmosuhteet).
Viimeksi muokattu:
Jep, ehkä tarina oli väärä sanavalinta. Onhan noita aikuismaisia tarinoita ollut vaikka kuinka monessa pelissä. Silti jokin Last of Us 2:ssa tuntuu myös itselle paljon aikuismaisemmalta kuin monet muut pelit. En tiedä johtuuko se siitä miten se tarina kerrotaan vai esimerkiksi siitä miten väkivalta kuvataan (se ei ole kaunista) vai näyttelijäsuorituksista/grafiikasta. Kenties jostain muusta? Ehkä koko paketti vaan on tehty niin että se saa tällaisen fiiliksen aikaan
Juuri näin. Tarina on muutakin kuin sarja toisiinsa liitettyjä tapahtumia.
Sitten kysymys itse tarinasta:
Tiesikö Ellie pelin lopussa että Fireflies:it on yhä olemassa? Mietin vaan pelin loppua jossa Ellie kävelee ulos ja kamera kohdistuu siihen kitaran kaulassa olevaan perhoseen. Oliko perhonen viittaus tulikärpäsiin? Sitä ennen nähtiin takauma jossa Ellie jutteli Joelin kanssa ja sanoi ettei ehkä koskaan pysty antamaan anteeksi Joelille mutta voi ainakin yrittää. Tuli vaan mieleen että olisiko Ellie lähtenyt etsimään tulikärpäsiä ja Abbya? Ehkä Ellie halusi viimein selvittää asian järkevästi ja antaa anteeksi kaiken. Yksi ulottuvuushan Ellien vihassa oli se ettei hän ehtinyt antaa Joelille anteeksi. Siellä oli omia syyllisyyden tunteita taustalla myös. Ja paljon muutakin. Molemmilla, sekä Elliellä että Abbylla sekoittu kostoon paljon muutakin kuin se että kuka tappoi kenetkin.
Viimeksi muokattu:
Stugenaattori
Member
Heissan!
Kirjoitin Days Gone-pelistä omaan ketjuunsa aikalailla tarinaa, ja tämän vuoden (pelaamilleni) peleille tämä Tlou 2 on ehdoton merkkipaalu. Yksinkertaisesti hienointa viihdettä koskaan omaan makuun. Aivan käsittämätön mestariteos. Tarina, pelattavuus, ääninäyttely, viimeistely. Kaikki 10/10.
Ostin PS4:n ensimmäistä kertaa vasta marraskuun alussa, juuri siksi että halusin päästä pelaamaan Sonyn yksinoikeuksia. Mitään ennakkoluuloja Last of Useja kohtaan ei ollut, tiesin vain että ovat ns. maailmanloppupelejä ja että niissä on suomenkieliset tekstit (ei välttämätöntä, mutta en ollut koskaan kokeillut peliä suomitekstein, ja todennut sen nyttemmin isoksi plussaksi - aina menee jotain ohi jos englanniksi pelaa, vaikka kuinka luulisi englantia osaavansa). Yleensä olen vaatinut peleiltä open worldia, ja aiempi suosikkipelini olikin Rdr2. Ainoa putkijuoksu joka on iskenyt, oli Alan Wake aikanaan. Mistään 1st person - räiskinnöistä en ole koskaan välittänyt, vaikka niissä yrittäisi olla jotain tarinantynkää.
Ostin siis ensitöikseni Cittarista molemmat Last of Usit. Ykkösosakin yllätti, ei ollut yhtään pakkopullaa odotellessa jo tiedossa olevien kakkososan tajunnanräjäyttävien grafiikoiden ihailua, vaan tämäkin peli meni itsellä kirkkaasti goat-listan kärkipäähän. Vapaan maailman puuttuminen ei haitannut lainkaan, koska mestoissa oli kuitenkin reilusti tutkittavaa, ja paikoista löytyy myös paljon tarinaa tukevia tai syventäviä juttuja. Tarina oli hieno.
Mutta se kakkonen. En ymmärrä miten joku voi tuosta negatiivista sanottavaa keksiä. Spoilereissa sitten lyhyelti mun mielipiteet niitä jakaneista käänteistä sun muuta. Aivan uskomattoman hieno peli, ja monesti open worldin puuttumista ei edes ajatellut. Joka paikassa on vaan niin pirusti hienoja juttuja ja yksityiskohtia. Ja se tarina ja ääninäyttelemisen laatu. Kaikki on vaan mietitty niin tarkkaan, että vaikka tietää pelin takana olevan ison firman, voin silti nostaa hattua ylimenevälle hienosäädölle ja kikkailulle, mitä tässä varmasti on paljolti suoritettu.
Peli on todella raaka, mutta se myös yksi hienoista jutuista. Tässä pelissä ei räiskitä rivivihollisia maahan "argh"-sanan johdattelemana.
Ostakaa, pelatkaa mehustellen ja tarkkaan tutkien, kaikki ylimääräiset jutut katsoen. Toisen pelikerran voi sitten ottaa rennommin. Ovat ainoita pelejä jotka olen pelannut 2 kertaa läpi putkeen. Kakkosen vain puoleen väliin, koska tuli katsottua niin pirusti pelivideoita ja muiden reaktioita oman pelisession jälkeen, että halusin välttää totaalikyllästymisen.
Kirjoitin Days Gone-pelistä omaan ketjuunsa aikalailla tarinaa, ja tämän vuoden (pelaamilleni) peleille tämä Tlou 2 on ehdoton merkkipaalu. Yksinkertaisesti hienointa viihdettä koskaan omaan makuun. Aivan käsittämätön mestariteos. Tarina, pelattavuus, ääninäyttely, viimeistely. Kaikki 10/10.
Ostin PS4:n ensimmäistä kertaa vasta marraskuun alussa, juuri siksi että halusin päästä pelaamaan Sonyn yksinoikeuksia. Mitään ennakkoluuloja Last of Useja kohtaan ei ollut, tiesin vain että ovat ns. maailmanloppupelejä ja että niissä on suomenkieliset tekstit (ei välttämätöntä, mutta en ollut koskaan kokeillut peliä suomitekstein, ja todennut sen nyttemmin isoksi plussaksi - aina menee jotain ohi jos englanniksi pelaa, vaikka kuinka luulisi englantia osaavansa). Yleensä olen vaatinut peleiltä open worldia, ja aiempi suosikkipelini olikin Rdr2. Ainoa putkijuoksu joka on iskenyt, oli Alan Wake aikanaan. Mistään 1st person - räiskinnöistä en ole koskaan välittänyt, vaikka niissä yrittäisi olla jotain tarinantynkää.
Ostin siis ensitöikseni Cittarista molemmat Last of Usit. Ykkösosakin yllätti, ei ollut yhtään pakkopullaa odotellessa jo tiedossa olevien kakkososan tajunnanräjäyttävien grafiikoiden ihailua, vaan tämäkin peli meni itsellä kirkkaasti goat-listan kärkipäähän. Vapaan maailman puuttuminen ei haitannut lainkaan, koska mestoissa oli kuitenkin reilusti tutkittavaa, ja paikoista löytyy myös paljon tarinaa tukevia tai syventäviä juttuja. Tarina oli hieno.
Mutta se kakkonen. En ymmärrä miten joku voi tuosta negatiivista sanottavaa keksiä. Spoilereissa sitten lyhyelti mun mielipiteet niitä jakaneista käänteistä sun muuta. Aivan uskomattoman hieno peli, ja monesti open worldin puuttumista ei edes ajatellut. Joka paikassa on vaan niin pirusti hienoja juttuja ja yksityiskohtia. Ja se tarina ja ääninäyttelemisen laatu. Kaikki on vaan mietitty niin tarkkaan, että vaikka tietää pelin takana olevan ison firman, voin silti nostaa hattua ylimenevälle hienosäädölle ja kikkailulle, mitä tässä varmasti on paljolti suoritettu.
Peli on todella raaka, mutta se myös yksi hienoista jutuista. Tässä pelissä ei räiskitä rivivihollisia maahan "argh"-sanan johdattelemana.
Ostakaa, pelatkaa mehustellen ja tarkkaan tutkien, kaikki ylimääräiset jutut katsoen. Toisen pelikerran voi sitten ottaa rennommin. Ovat ainoita pelejä jotka olen pelannut 2 kertaa läpi putkeen. Kakkosen vain puoleen väliin, koska tuli katsottua niin pirusti pelivideoita ja muiden reaktioita oman pelisession jälkeen, että halusin välttää totaalikyllästymisen.
Se tarina. Miksei kukaan ole aiemmin keksinyt peleissä tätä vihollisten inhimillistämistä? Väkisin laitetaan pelaaja vihaamaan Abbya, joka tappoi brutaalisti pelin alkuvaiheilla 1-osan päähenkilön Joelin. Sitten pyöritään 15 tuntia Ellien ja Dinan matkassa painottaen kuinka kosto tulee olemaan suloinen, ja toki vastustajista näytetään vain niitä huonoja piirteitä.
Myönnän että olin itsekin puolessa välissä peliä klassisen muutosvastainen, enkä ymmärtänyt miksi minun pitäisi pelata Abbylla. Siinä sitten loppupeli laitettiinkin toista aivopuoliskoa solmuun ja toista kierroksille, ja pelin loppuratkaisuksi olisi minulle käynyt mikä tahansa.
Pelin tärkeiden henkilöiden, Jessen ja Mannyn pikakuolemat ilman itkuja ruumiiden vierellä olivat hienosti ajateltu. Yleensähän oman väen menehtyminen on peleissä ja leffoissa iso tapahtuma, ja vastustajia läiskitään menemään kuin Kotimaista Sika-Nautajauhelihaa. Eli homma puolin toisin realistista, sellaista mitä se tuossa tilanteessa voisi oikeasti olla.
Ja ne kaikki upeat yksityiskohdat tarinassa ja pelissä. En edes jaksa kertoa niistä, kyllä te tiedätte. Haluan Ellien Take On Me:n Spotifyhyn, pitkänä versiona. Muitakin vastaavia täydellisesti ajateltuja ja ajoitettuja fiilistelyjä pelissä oli paljon.
Ja iso plussa myös pituus. Mitä pidempi peli, sen parempi. En ollut joidenkin tapaan asenteella "lopu jo" vaan "ihanaa, vielä epilogin epilogin epilogi". Ja nuo lopun kummat käänteet olivat ihan kiva piristysruiske pelille, jonka ainoan moitteen annan maisemien ehkä vähän liian vähäisestä vaihtuvuudesta.
Mitähän vielä. Joku voi kertoa minulle mikä peli voisi fiilikseltään olla edes lähelle näitä! Täydellinen pelihän olisi edes lähes tämän tasoinen (grafiikoilta en voi samaa vaatia) peli vapaalla maailmalla. No, se oli tuo Days Gone, jonka pelasin jo. Sen ketjussa olevasta arviostani näkee miten huonolta laadukkaatkin pelit tuntuvat tämän jälkeen.
Ei tämä sitä tosiaan open worldia tarvinnut, mutta Days Gonen jälkeen jos palaisi tämän pariin, saattaisi taas hetken tökkiä epäloogisuudet joita putkijuoksuissa väkisinkin on.
Wau!
Myönnän että olin itsekin puolessa välissä peliä klassisen muutosvastainen, enkä ymmärtänyt miksi minun pitäisi pelata Abbylla. Siinä sitten loppupeli laitettiinkin toista aivopuoliskoa solmuun ja toista kierroksille, ja pelin loppuratkaisuksi olisi minulle käynyt mikä tahansa.
Pelin tärkeiden henkilöiden, Jessen ja Mannyn pikakuolemat ilman itkuja ruumiiden vierellä olivat hienosti ajateltu. Yleensähän oman väen menehtyminen on peleissä ja leffoissa iso tapahtuma, ja vastustajia läiskitään menemään kuin Kotimaista Sika-Nautajauhelihaa. Eli homma puolin toisin realistista, sellaista mitä se tuossa tilanteessa voisi oikeasti olla.
Ja ne kaikki upeat yksityiskohdat tarinassa ja pelissä. En edes jaksa kertoa niistä, kyllä te tiedätte. Haluan Ellien Take On Me:n Spotifyhyn, pitkänä versiona. Muitakin vastaavia täydellisesti ajateltuja ja ajoitettuja fiilistelyjä pelissä oli paljon.
Ja iso plussa myös pituus. Mitä pidempi peli, sen parempi. En ollut joidenkin tapaan asenteella "lopu jo" vaan "ihanaa, vielä epilogin epilogin epilogi". Ja nuo lopun kummat käänteet olivat ihan kiva piristysruiske pelille, jonka ainoan moitteen annan maisemien ehkä vähän liian vähäisestä vaihtuvuudesta.
Mitähän vielä. Joku voi kertoa minulle mikä peli voisi fiilikseltään olla edes lähelle näitä! Täydellinen pelihän olisi edes lähes tämän tasoinen (grafiikoilta en voi samaa vaatia) peli vapaalla maailmalla. No, se oli tuo Days Gone, jonka pelasin jo. Sen ketjussa olevasta arviostani näkee miten huonolta laadukkaatkin pelit tuntuvat tämän jälkeen.
Ei tämä sitä tosiaan open worldia tarvinnut, mutta Days Gonen jälkeen jos palaisi tämän pariin, saattaisi taas hetken tökkiä epäloogisuudet joita putkijuoksuissa väkisinkin on.
Wau!
Viimeksi muokattu:
Lebe80
Well-Known Member
Itsellä meni myös joulun alla peli läpi. Tuli siis Blackfriday-tarjoukseen tartuttua ja peli hommattua.
Upea peli niin graafisesti, kuin tarinallisestikin. Pelin juonta yms. tietoisesti karttaen otin pelin testiin. Pimeät kohtaukset nostattivat itselläni tutun "pelkostressin", kun muistin ykkösosasta miten zombie-kohtaukset piti aina varovaisesti hiipiä läpi, kun ammuksia ei yleensä tässä pelissä ollut liikaa.
Pelin pituus myös oli itselle yllätys, sillä odotin pelistä paljon lyhyempää, ja olen pääosin samaa mieltä @Stugenaattori :n kanssa mitä hän tuossa yllä sanoi.
Hieman paistoi NaughtyDog Enginen ominaisuudet läpi, ja peli tuntui monin ostin Uncharted 4:ltä zombieteemalla. Eli laatikoita työnneltiin, sängystä heräiltiin ja tarinaa pohjustettiin kartanossa kävelemällä ja valokuva-albumeita tutkimalla. Ja vihollisjoukot asettuvat alueisiin "huoneisiin", joka pitää selvittää, tavalla tai toisella ennen seuraavaa aluetta. Mutta pelin yksityiskohdat ja graafinen ulosanti oli kyllä base ps4:lla todella upeaa, ja peli pyöri sulavasti (30fps).
Tarina oli jälleen kerran hyvä, ei ole absoluuttista pahaa, ja kaikella on kääntöpuolensa.
Upea peli niin graafisesti, kuin tarinallisestikin. Pelin juonta yms. tietoisesti karttaen otin pelin testiin. Pimeät kohtaukset nostattivat itselläni tutun "pelkostressin", kun muistin ykkösosasta miten zombie-kohtaukset piti aina varovaisesti hiipiä läpi, kun ammuksia ei yleensä tässä pelissä ollut liikaa.
Pelin pituus myös oli itselle yllätys, sillä odotin pelistä paljon lyhyempää, ja olen pääosin samaa mieltä @Stugenaattori :n kanssa mitä hän tuossa yllä sanoi.
Hieman paistoi NaughtyDog Enginen ominaisuudet läpi, ja peli tuntui monin ostin Uncharted 4:ltä zombieteemalla. Eli laatikoita työnneltiin, sängystä heräiltiin ja tarinaa pohjustettiin kartanossa kävelemällä ja valokuva-albumeita tutkimalla. Ja vihollisjoukot asettuvat alueisiin "huoneisiin", joka pitää selvittää, tavalla tai toisella ennen seuraavaa aluetta. Mutta pelin yksityiskohdat ja graafinen ulosanti oli kyllä base ps4:lla todella upeaa, ja peli pyöri sulavasti (30fps).
Tarina oli jälleen kerran hyvä, ei ole absoluuttista pahaa, ja kaikella on kääntöpuolensa.
Oletin Abbyn osion olevan vain "lyhyt" lopetus pelille, mutta se laajenikin jatkuvasti aina vaan isommaksi. Kuten @Stugenaattori sanoi, epilogin epilogin epilogia.
Myös Abbyn voimasuhteet tuntuivat selviävän avautuvan selvästi. Siinä missä Ellie suosi hiippailua, annettiin Abbylle enemmän mahdollisuuksia suoraan toimintaan. Tämä korostui lopulta heidän välisessä pomotaistelussa, jossa Abby "pieksi paskat ulos" Elliestä. Myös Abby oli henkisesti kaiken tämän yläpuolella. Hänelle riitti, että kaikki ulkopuoliset jätettiin asian ulkopuolelle, oli käynyt mitä tahansa. Ellie sen sijaan menetti vihansa sokeuden vuoksi kaiken... siis aivan kaiken.
Myös Abbyn voimasuhteet tuntuivat selviävän avautuvan selvästi. Siinä missä Ellie suosi hiippailua, annettiin Abbylle enemmän mahdollisuuksia suoraan toimintaan. Tämä korostui lopulta heidän välisessä pomotaistelussa, jossa Abby "pieksi paskat ulos" Elliestä. Myös Abby oli henkisesti kaiken tämän yläpuolella. Hänelle riitti, että kaikki ulkopuoliset jätettiin asian ulkopuolelle, oli käynyt mitä tahansa. Ellie sen sijaan menetti vihansa sokeuden vuoksi kaiken... siis aivan kaiken.
Hulikopteri
Well-Known Member
Kyllä tämä oma vuoden peli on. Tsushima pääsi lähelle mutta silti tämä vie voiton.
Tämä on vaan niin hyvin toteutettu, ja tästä näkee ettei sitä vapaata maailmaa tartte. Pelattavuus ja juoni on vaan niin mahtavaa että huhuh Täyden kympin peli.
Tekisi mieli pelata uusiksi läpi, mutta koitan malttaa PS5 versioon
Tämä on vaan niin hyvin toteutettu, ja tästä näkee ettei sitä vapaata maailmaa tartte. Pelattavuus ja juoni on vaan niin mahtavaa että huhuh
Täyden kympin peli.Tekisi mieli pelata uusiksi läpi, mutta koitan malttaa PS5 versioon
HideoMiyamoto
Well-Known Member
frozen9999
Well-Known Member
Paljonkohan on peli myynyt kun mitään lukuja ei ole enää näkynyt sen jälkeen kun ilmoittivat sen rikkoneen jotain ennätyksiä115 Game of the Year palkintoa tähän mennessä.
2020
We're tracking Game of the Year (GOTY) awards from around the world. Discover what media outlets and players voted as the best titles every year.www.gameawards.net
P
Poistettu jäsen 5945
Guest
Nopealla googlaamisella näitä tietoja tuli:
2,8miljoonaa kpl pelkästään diginä ekan kk aikana
The Last of Us Part II global unit sales 2022 | Statista
Naughty Dog's "The Last of Us Part II", the long-awaited sequel of the original "The Last of Us" was released in June 2020.
www.statista.com
Mitä lie sitten WW fyysiset ja digit yhdistettynä tänään. Sitä me emme vielä tiedä.