No suurin osa oli ja on yhä varmasti eri mieltä mutta minä (varmaan pääosin yksinäni) olin se manailija.
Yhä minusta se, että käytetään noin selvästi pohjana aiempaa peliä, saa fiilikset vain jostain muusta kuin täysiverisestä jatko-osasta.
En tiedä/muista yhtään peliä, joka olisi tuollaista tehnyt. Tulee ainoastaan mieleen MMO-pelit, jotka lisää massiivisiakin alueita vanhan viereen, päälle ja alle. Tai nimenomaan rakentaa ja/tai muuttaa olemassa olevaa. Mutta ne nyt on ihan eri tavalla myytäviä pelejä ja niitä lisäyksiä ja muutoksia nimenomaan kutsutaan laajennuksiksi (tms.) eikä jatko-osiksi.
Pitkälle tässä minun kritiikissäni siis yhä se pointti on siinä mihin on totuttu ja sen kautta termeissä. Vanhan päälle rakentaen ja laajentaen ei ole totuttu saamaan jatko-osia vaan laajennoksia tai jotain muuta sen kaltaista - ei jatko-osia. Sen vuoksi mielleyhtymä jatko-osaan ei ole se, joka minulle tulee ensimmäisenä mieleen.
Varmasti hyvä peli jos ekasta tykkäsi koska nimenomaan rakentaa alkuperäisen päälle, pohjalle, alle, sivulle, jne. mutta olisi voinut yhtä hyvin olla täyden pelin hintainen laajennoskin.
Ja miksi edes olisi huono asia jos se olisi "vain" keskiverto laajempi DLC? Monet DLT:t on parempia kuin emopelinsä, joten ei siinä termissä itsessään pitäisi mitään huonoa olla. Kuvaavampia se minusta olisi kuin se että kyse on jatko-osasta. Tosin jumitan taas samaan virteen, mitä jo lauloin aiemmin: ehkä se nimen samankaltaisuus on Nintendon mielestä riittävää kun on "Breath of the Wild" ja "Tears of the Kingdom": neljä kirjaimiset nimet joiden keskellä "of the".
Toisaalta vielä kauheampaa minun mielenrauhalleni ja pääni sisäiselle logiikalleni on se, että uudelle pelimoottorille päivitetty Counter-Strike on muka CS2. Ei helvetti. Olisi edes 2.0. Se olisi heti täysin loogista, ymmärrettävää eikä yrittäisi johtaa harhaan että kyseessä on muka jatko-osa eikä sama peli uudella moottorilla ja sen tuomilla - sinänsä hiton siisteillä - kikoilla.
Niin, tosiaan tämä kritiikkini siitä, onko joku jatko-osa vaiko ei, eivät liity pelkästään Zeldaan. Yleensä ottaen epälooginen, harhaanjohtava tai totutusta poikkeava nimeämistapa ärsyttää minua
PS. Tässä käy kohta Death Strandingit tämän pelin kanssa. Tedän että tuskin on sen sopivampi peli minulle kuin BotW mutta kun hype ja arvosanat on mitä on, niin tuntuu pakolliselta saada kokea tuo peli että näkee ainakin sen, miten se eroaa BotW:sta. Death Strandinginkin jälkeen laitoin pelin hyllyyn ja ajattelin että onpahan koettu. Ei tarvitse vanhana miettiä että jäikö jotain merkittävää välistä. Toisaalta en kyllä osaa sanoa oliko se merkittävää vaiko ei. Pelillisesti aika tylsä mutta kokemuksena niin happoinen että ehkä se piti kokea. BotW sitten taas... No, autiota haahuilua ja mekanismeja, jotka on useissa muissa peleissä tehty vähemmän tuskaisesti.
Lupaan nyt kuitenkin etten kauheasti enempää tässä teidän iloa enempää pilaa. Toisaalta en ole sitä aiemminkaan halunnut tehdä ja kyse on tosiaan enemmänkin ollut siitä että kierrätetään vanhaa ja/tai rakennetaan vanhan päälle, mikä olisi muiden/yleisesti ottaen aina DLC, laajennos, expansion tai mikälie, mutta nyt onkin yhtäkkiä ilmeisesti täysiverinen jatko-osa. Se rikkoo jonkin perinteisen kaavan/tavan ja siitä en yhtään tykkää.