Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tom Clancy's: The Division 2

Jaaha. Metästin koko illan exotic chatterboxin osia ja blue printtiä ja viimein sain kaikki. Craftasin sit aseen vahingossa tier 4 pöydällä ku en huomannu päivittää. Nyt mulla on alhasempi gear score ase mitä piti. Aika laittaa peli kiinni.
 
Nyt kun olen edellä mainitun lisäksi kerännyt viiden eksoottisen aseen blueprintit, vihreitä armoreita yhden setin verran, SHD Techit täyteen ja Collectible Itemit (Database-kohdassa vielä keräämättömiä kohtia), niin mulla alkoi seesteisempi vaihe, jossa keräilen Modien blueprintejä (suppressor ja muita) ja värejä armoreihin. Huomasin, että jos random-pelaajilla on sivutehtäviä tekemättä, niin voin uudelleenpelaamalla saada niistä blueprintejä. Jos jollakulla on sivutehtäviä suorittamatta, niin voi pyytää pelikavereitaan tai mua apuun (olen FelisLeon kanssa samassa klaanissa), koska olen kiinnostunut keräämään peleissä koko setin kaikkea silloin, kun peli on riittävän mielenkiintoinen. Ja saa noita yleisiä blueprintejä myös muistaakseni esimerkiksi Projekteista.
 
Peliaikaa kertynyt 6 pv. Score tapissa ja kaikkee on harrastettu, ei ainoaa exo asetta tai blueprinttiä. Huonoa tuuria vai enkö ole huomannut jotain,,?
 
Peliaikaa kertynyt 6 pv. Score tapissa ja kaikkee on harrastettu, ei ainoaa exo asetta tai blueprinttiä. Huonoa tuuria vai enkö ole huomannut jotain,,?

Ei ne exoticit niin varmoja ole että vastaan tulevat. Minullakin tuo tekemäni on ainoa exotic ja siihenkin ohjeen bongasin netissä. Muita ei oo vastaan tullut, ei droppeja tai blueprinttejä.

Tässä pelissä on paljon sellaisia "salaisia" juttuja joita ei kyllä itse keksisi ikinä. Esim noi hunter maskit. Ja jos joku ei tiedä mitä ne on, niin en minäkään ennen kuin tuli netissä vastaan.
 
Peliaikaa kertynyt 6 pv. Score tapissa ja kaikkee on harrastettu, ei ainoaa exo asetta tai blueprinttiä. Huonoa tuuria vai enkö ole huomannut jotain,,?

Huonoa onnea varmaankin (tai bugi pelissä omalla kohdallasi). Tämän tietysti tiedätkin, mutta mainittakoon kumminkin, jos joku ei ole vielä selvittänyt asiaa, koska kaikkia ei välttämättä craftaaminen kiinnosta, että se "blueprint"-teksti näkyy lyhyen aikaa kuvaruudun alaosassa, kun sellaisen saa ja sieltä Crafting-pöydältä pitäisi löytyä aseita, modeja ja muita juttuja blueprintien löytämisen jälkeen. Mitä tulee eksoottisiin aseisiin, aseesta riippuen pitää esimerkiksi kerätä osia Hyeenoiden laatikoista, voittaa Hyeena-pomoja ja Outcast-pomoja. Missioita kannattanee pelata hardilla tai vaikeammalla ja toivoa parasta.
 
On täs näiden buildien kanssa leikkiminen kyl välil kun matikan tunnilla istuis, pitää laskee kaikki maholliset montako defense saa olla ja montako offensive että toimi skill A ja sit vähennetään plus miinus että toimii myös talentti B. Tässä pelannut eri luokilla mutta palannut takas sharpshooteriin, siinä on vaan se reload speed/headshot damage/stability niin hyviä mun pelityyliin, snipulla vedän AR vieressä tai rifle. Snipulla teen parhaimillaan yli miljoonaa damaa päähän, jotkut keltaiset tippuu ykkösellä ne heikoimmat, mut siitä huolimatta vaikka päälle miljoonan tekee saa joitakin varsinkin läskejä ampuu tovin.

Se tässä pelissä on kiehtonut jo ykkösestä asti, että kun luulee että on parhaat kamat päällä saa siitä ukosta vaa puristettua irti kaikki mehut.
PVP jäänny melko vähälle, DZ todella tyhjä, skirmish ym jaksaa vetää matsin tai pari mutta se ei ole sitä PVP:ä mitä haen divisionalta, se on se openworld darkzone. Ensviikon State Of The Game streamis tulee ne redstormin jantterit puhuu mitä meinaavat tehää, toivottavasti jotain mikä vetää enemmän ihmisiä taas darkzoneen.

Tämä peli kyl syönyt aikaa elämästä ja muut pelit jäännyt täysin pelaamatta/ostamatta, vielä ei ole iskenyt taisteluväsymys. Kattoo jos days gone olisi lepponen "välipala".
 
Tämä peli kyl syönyt aikaa elämästä ja muut pelit jäännyt täysin pelaamatta/ostamatta, vielä ei ole iskenyt taisteluväsymys. Kattoo jos days gone olisi lepponen "välipala".

7 päivää pelikellossa, yksin en kyllä jaksaisi tätä pelata pitkään, klaani ja peliporukka sitä parasta antia, kovat on odotukset 8 pelaajan raidiin, sitä varten on tässä kerätty 35+ tyyppiä klaaniin. Tässä on hyvä kuin on leppoisaa freeroam sisältöä ja hankalampaa missä pitää vähän keskittyä myös.
 
Saisivat tehdä jotain sille neljännelle aseelle. Minä raahaan mukana sitä 50 kaliperista sniperiä. Tänään yritin tosissaan keksiä siitä jotain hyötyä. Joku hardimissio se oli ja loppupuolella tippui jopa kaksi ammusta siihen. No ni.. nyt sitten pomolle iso luoti otsaan... Sillähän ei meinaa osua mihinkään kun heiluu mihin sattuu. No hivuttauduin piilossa niin lähelle, että rosmon pää täytti koko kiikarin. Kaksi luotia kulmakarvojen väliin ei tehnyt mitään vaikutusta, ei edes huomannut minua. ?
 
Joo joku bugi tossa, että niitä panoksia ei tipu kun kerran päivässä ja eipä se oikein mitään vahinkoo tee vihuihin joilla on kauheet panssarit päällä. Muut tuntuis kyllä tippuvan ihan nätisti jos vaan päähän osuu.
 
Joo joku bugi tossa, että niitä panoksia ei tipu kun kerran päivässä ja eipä se oikein mitään vahinkoo tee vihuihin joilla on kauheet panssarit päällä. Muut tuntuis kyllä tippuvan ihan nätisti jos vaan päähän osuu.

Yritin sitä yhtä pitkänmatkan tehtävää, eli ammu kaukaa joku hengiltä sillä norsupyssyllä. Keräsin kaikki 6 panosta ja löysin hyvän paikan. Kohteena oli tavallinen punainen vieteripampputyttö. No kuusi kertaa ammuin, ajattelin että liian kaukaa kun ei huomannut. Putosi kyllä normi sniperillä yhdellä paukulla samasta kohtaa.
 
No niin vihdoinkin olen saanut kavereiden tahdilla pelattua kampanjan läpi ja nyt pääse vihdoinkin pelaamaan World Tierejä läpi.

Onko järkeä säilyttää nyt saatuja nimikkoaseita seuraaville worldtiereille ja kalibroida näitä aina uudestaan ja uudestaan?
 
Onko tätä peliä mitään tolkkua ja fiilistä pelata yksin? Sain uuden boxin mukana eikä oo tästä eikä aikasemmasta mitään kokemusta. Kaverit ei tätä pelaa enkä tykkää juuri randomien kans pelailla.. Myyn pois jollei tätä kannata ruveta yksin hinkkaan. Tällä hetkellä muoveissa nii saa paremman hinnankin ehkä.
 
Onko tätä peliä mitään tolkkua ja fiilistä pelata yksin? Sain uuden boxin mukana eikä oo tästä eikä aikasemmasta mitään kokemusta. Kaverit ei tätä pelaa enkä tykkää juuri randomien kans pelailla.. Myyn pois jollei tätä kannata ruveta yksin hinkkaan. Tällä hetkellä muoveissa nii saa paremman hinnankin ehkä.
Omalla kohdallani ainakin jäi pelaaminen kesken. Alkoi maistumaan pahasti puulta, kun ei tätä versiota ole saanut pelata kenenkään tuttujen pelikavereiden kanssa. Toki tuli muita vain kiinnostavampia pelejäkin markkinoille, mutta en ainakaan itse kyllä muutenkaan oikein pysty tätä yksinpelinä suosittelemaan. Varmasti maistuisi tuttujen kavereiden kanssa aika paljon paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään avasin pelin vajaan viikon tauon jälkeen ja vedin viikottaiset Invadedit alta pois ennen huomista viikkoresettiä. Tällähetkellä peli ei napostele kun käytännössä miltei max geari päällä (gs 509), molempina vihreinä setteinä (Ongoing Directive ja True Patriot). Hienosäätöäkin on hieman jo tehty että olisi ideaalit attribuutit. Täydellisiä comboja en jaksa alkaa grindaamaan kun niiden hyöty on melko pieni.

Raideja ja lisää tavaraa/gearsettejä täällä odotellaan kovasti, jonka myötä pelissä olisi jälleen uutta contenttia mitä tavotella (sekä grindata). Pelikellossa nyt 97h, joten hyvin on kyllä maistunut vaikka nyt hieman puutumisen merkkejä onkin.
 
Gearsetit on tässä jatko-osassa melko turhia, varsinkin jos laittaa niitä koko setin päälle, niin turhia talentteja ja menettää sen verran paljon hyödyllisiä juttuja mitä saa brand seteistä. Kaikkia vihreitä löytyy ja siel ne lojuu arkussa turhaan kun en näe mitään syytä miksi luopuisin brand settien hyödystä. Toisaalta ykköses gearsetit oli taas niin OP et kaikki muu oli ihan turhaa, varmaan mahdotonta tehää tässä pelissä asioita niin että kaikki olisi jotenki omalla tavalla todella vahvoja. Tuleva sniper gearset vois kyllä jotenki kiinnostaa, mut kattoo nyt.
 
Tital Update 3.0 on nyt ulkona, kokoa päälle 6gigaa. Raid tulee tällä viikolla 16 päivä.
Tää nemesis exotic snipu on kyl ihan sairas vehe, tekee parhaimillaa tällä mun setillä tällähetkellä 3Miljoonaa damaa jos saa täydellisen osuman. Veikkaan et raidissa täydellinen ase jos haluaa tehää isoa damaa.

Ensimmäinen porukkaa joka pääsee raidin läpi saavat nimen (psn, steam xbox) sekä agentin naaman white houseen seinälle.
 
Viimeksi muokattu:
Raidissa ei sitten voi hakea random pelaajia seurakseen joten kaverilista laulamaan.

EDIT: Raidi on myöskin niin vaikea että konsoli pelaajat eivät pääse sitä läpi. :D

 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom