Vastaus: Tom Clancy's The Division
Nyt tuli ekaa kertaa käytyä Dark Zonella ja kylläpä oli jännää.
Safehousessa joku randomi kutsui minut ja jonkun toisen tyypin tiimiin. Lähdin seuraamaan sällejä ja nehän suuntasi suoraan Dark Zonelle. Olin vasta miettinyt, millä tasolla ja varusteilla sinne kannattaisi ensimmäistä kertaa mennä, mutta nyt ei sellaiseen ole aikaa.
Porukan johtajalla oli jo muutama DZ-leveli. Minulla taas ei ollut mitään käryä, minne siellä pitää mennä ja mitä tehdä, paitsi että etsiä parempia varusteita. Hetken aikaa pyöriskellään ympäriinsä ja ammutaan NPC-vihuja, kunnes yksi tiimistä lähtee pelistä ja johtaja liittyy toiseen tiimiin.
Lähden tutkimaan aluetta ja kerään kaiken tavaran siinä toivossa, että onnistuisin saamaan edes jotain ulos. Kuolen sen tuhannen kertaa tekoälypahisten luoteihin. Tyypillisesti saan yhden tai kaksi vihua suolattua, kunnes luoteja alkaa tulla nahkaan joka suunnalta. Kerran kuoleman kielissä viruessani toinen agentti tappaa minut. Toisella kertaa ohikulkija antaa ensiapua ja jatkaa sitten matkaansa. Jo kerätty level valuu vähitellen hukkaan ja tavarat häviävät maailman tuuliin.
Olen päättänyt, että pois en lähde ennenkuin edes yhden kerran saan tavarat kopterin kyytiin. Onnistun nitistämään muutaman vihollisen, joilta saan pari asetta, modeja ja pipon. Etenen varoen ja vihollisen partioita välttäen kopterille. Nousen köydellä ylös ja siellähän ne entiset tiimikaveritkin ovat - sekä iso joukko muitakin pelaajia. Käynnissä on täysi sota. En jää sen tarkemmin analysoimaan tilannetta vaan singahdan köydellä sinne mistä tulinkin ja lähden juoksemaan mahdollisimman kauas. Pipoani eivät saa!
Kiertelen aikani ja eräällä kadulla on kahden hengen tiimi taistelemassa hupparihemmojen kanssa. Liityn kutsusta tiimiin ja raivaamme tiemme kadulta sisätiloihin. Minulle ei sovi enää lisää tavaraa kyytin ja muillakin taitaa olla täydet kantamukset. Aika suunnata kopterille.
Meitä ei ekstraktiopaikalla odota kuin NPC-vihollisia, jotka kaatuvat yksi kerrallaan. Kopteri kutsutaan paikalle ja jäämme vahtimaan ympäristöä. Ketään ei näy, mutta siihen malliin tiimiläiset kyttäilevät joka suuntaan, että oletan suunnitelman olevan ampua jokainen, joka yrittää lähestyä. Tavarat saadaan kunnialla kyytiin, vaikka ainakin itse olen varma, että kohta apajille ryysää puoli maailmaa aikeissa ryöstää meiltä housutkin jalasta. Yhdet pökät joku ryökäle jo varastikin kuolinpaikaltani. Toivottavasti kelmi heittäytyy tunnonvaivoissaan koskeen.
Teemme vielä kaksi reissua samalla kaavalla ja olo on kuin lapsella jouluna. Lapsena ei tosin tarvinnut ampua joulupukkia ennenkuin se ehtisi polttaa meidät tuhkaksi liekinheittimellä ja sitten pitää vahtia parvekkeella lahjat pöllimään tulevien naapureiden varalta. Mutta sama jännittävä, jopa hiukan pelottava mutta kuitenkin lämmin tunnelma siinä oli.
Yksi asia minulle ei kuitenkaan täysin selviä pelatessa, kahta wikiä ja muutamaa opasvideota katsellessa:
Voiko Dark Zonella kuollessaan menettää omia varusteitaan?
Siis niitä, jotka ovat päällä tai repussa? Vai putoaako kuollessa vain niitä Dark Zonelta kerättyjä tavaroita? Kuolin illan aikana useampaan kertaan, mutta kun kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, ei millään pysynyt kärryillä siitä, oliko minulla nyt kahdet vai kolmet tuollaiset hanskat.
Olen tähän asti pelannut niin, että jokaista asetta on vain yksi. Joitakin ei ole löytynyt useampaa, lopuista olen aina säästänyt parhaan ja purkanut tai myynyt huonommat. En haluaisi menettää suosikkipyssyäni kaikkine lisäherkkuineen tai parhaita luotiliivejäni.