Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tom Clancy's The Division

Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Nykyään tietenkin lääketiede on jo sen verran kehittynyt ja kyseistä tappavaa virusta ei enää ole havaittu, mutta periaattessa tämä division pandemia ei ole mitenkään kauheen kaukaa haettu. Esim kuvitellaan jos jostain labatoriosta saataisiin käsiin jokin vuonna 1918 tai vastaava tappava virus, olis seuraukset melko tuhoisia jos ne joutuis vääriin käsiin.

Juuri tuo moderni (bio)lääketiede yhdistettynä globalisaatioon on kaiken hyvän ohella erittäin vaarallinen uhka. Luonnosta tuskin ruton kaltaista tautia enää ilmestyy vaan vaatii sen tahallisen kehittämisen. Vaikka kuinka pystyttäisiin rokote/lääke nopeastikin valmistamaan niin silti esim superbakteeri/virus ehtisi tappamaan enemmän kuin keskiverto diktaattori, varsinkin jos virukseen "koodattaisiin" erittäin pitkä oireeton mutta tartuttava itämisaika.

Saa nähdä miten paljon on tarinassa annettu realismille painoarvoa, itse odotan backstorya esim pelistä löytyvien keräilytavaroiden osalta. Juuri se tavallisen ihmisen kokemus pandemian vaihesta on mielenkiintoista oli se sitten totta tai ei.

Sleeper Agent CE versio saksasta tulossa. Hype on kyllä kasvanut näiden uusien trailereiden ja dlc suunnitelmien myötä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

The Division Preload on nyt alkanut kaikilla alustoilla. Koko, yllättävän vähän: 35.65GB!
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Oli näemmä pleikka ladannut aamuyöstä ja asentanut valmiiksi odottamaan tiistaita. Malttamattomana katsonut kun muut avaavat fyysisen version koteloita ja nuuhkivat uuden pelin tuoksuja. :D

Cc2zT1pWAAA6eAG.jpg:large
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Onko tietoa tuleeko tähän joku app tai battlelog tyylinen web systeemi ? Tarvitseeko siis luoda ubisoftille tunnarit ?
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Onko tietoa tuleeko tähän joku app tai battlelog tyylinen web systeemi ? Tarvitseeko siis luoda ubisoftille tunnarit ?

Käyttää uplay-palvelua joka kaiketi pitää kirjaa statistiikasta. Jos et ole aiemmin pelannut ubin pelejä ni peli luo sulle tilin uplayhin ja voit kirjautua sinne vaikka psn-tunnuksilla jos on tarve sinne mennä. Ite peli toimii sun ps-nimellä (tai gamertagilla jos boksilla pelaat)

Onko se muuten virallista tietoa että pelaamaan pääsee huomenna kolmelta jos on fyysinen lettu koneessa, vai tuleeko tieto joltain joka tuntee jonkun joka on lukenut jotain hämärää foorumia
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Onko tietoa tuleeko tähän joku app tai battlelog tyylinen web systeemi ? Tarvitseeko siis luoda ubisoftille tunnarit ?

Ainakaan varsinaista appiä ei tule.

-Will there be a companion app that allows inspecting gear/other agents, news, daily missions hub, move gear from stash to agent without having to go to base of operations??

-We've been focusing all our efforts on the in-game experience, so there is no companion app. - Magnus Jansen, Creative Director

lähde: http://www.ign.com/articles/2016/02/24/the-division-ask-ubisoft-massive-anything-ign-first
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Onko se muuten virallista tietoa että pelaamaan pääsee huomenna kolmelta jos on fyysinen lettu koneessa, vai tuleeko tieto joltain joka tuntee jonkun joka on lukenut jotain hämärää foorumia

Luulen tämän liittyvän siihen, miten vuorokausi lähtee idässä vaihtumaan suunnilleen noissa maissa iltapäivällä. Serverit avataan kun Uudessa-Seelannissa/Japanissa ollaan tiistain puolella. Tuttua aikaisemmista peleistä.

Digiversiot aukeavat sen sijaan aikavyöhykkeiden mukaan klo 00:01.

Mutuilua.

Tukeeko tämä peli lisänäyttöä?

Demosivat vielä muutama vuosi sitten Gamescomissa, miten ryhmän mukana kulkevaa dronea ohjasi tiimin jäsen tabletiltaan. Osoitti vihun sijainteja ja tiputti täydennyspaketteja. Riisuivat tämän kuitenkin pelistä pois.
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Serverit lyödään päälle suomen aikaa 7. päivä klo 15:01 (australian itärannikolla vaihtuu tällöin päivä 7. --> 8.)

Preloading alkaa tänään X1:lle, 3. päivä klo 1900 PC:lle ja 6. päivä PS4:lle paikallista aikaa klo 0001

http://gamesintel.com/2016/03/02/th...ealed-review-codes-held-for-universal-launch/


Ja loppukevennyksenä sanottakon että 6,4 miljoonaa pelaajaa kokeili betaa
Tässä viestissä on mainittu, joten nostetaan se ylös.

Toivottavasti julkaisu sujuu ilman ongelmia ja serverit kestää. Betassa ainakaan itselläni ei ollut mitään ongelmia ja ainoat mitä luki täältä foorumilta Xbox One käyttäjiltä, liittyivät virallisiin huoltokatkoihin.
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Huomenna tätä sit pääsis pelaamaan todennäköisesti. Toivottavasti sisältöä riittää, ettei peli jää miksikään viikon tai parin ihmeeksi.
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Huomenna tätä sit pääsis pelaamaan todennäköisesti. Toivottavasti sisältöä riittää, ettei peli jää miksikään viikon tai parin ihmeeksi.
Kunhan ei tosiaan käy Destinyt. Melko riskillä itekkin tilailin tän, en betaa pelannut ja arvostelutkin tulee vasta huomenna.
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Onko se muuten virallista tietoa että pelaamaan pääsee huomenna kolmelta jos on fyysinen lettu koneessa, vai tuleeko tieto joltain joka tuntee jonkun joka on lukenut jotain hämärää foorumia
Ihan on virallista tietoa, heti ku servut aukee ja lätty koneessa ja patchit ladattu ni saat alkaa pelaamaan.

Ja sit vähän aihetta liittyen todelliseen DPS:ään:

Itse sivu, ja tekijän pitkähkö reddit postaus
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Huomenna tätä sit pääsis pelaamaan todennäköisesti. Toivottavasti sisältöä riittää, ettei peli jää miksikään viikon tai parin ihmeeksi.

Kunhan ei tosiaan käy Destinyt. Melko riskillä itekkin tilailin tän, en betaa pelannut ja arvostelutkin tulee vasta
huomenna.

Destiny vertaukset saaneet kaikki ajattelemaan että tästäkin tulisi jokin tuhansien tuntien peli. Eivät ole millään tavalla markkinoineet endgamea joten pettymys taitaa tulla jos hakee jotain maagista kuukausien kestävää elämystä. Tarinatehtäviä on se
26 kpl eli noin reilu 10h
joten aika grindaamiseksi menee materiaalien etsintä craftingiä varten ja darkzone, noista kun ne parhaimmat kamat saa.

Destinyssä sentään oli endgamea joka paikkasi paskaa tarinaa. Divisionin datamainaus ei paljastanut mitään esim raidiin liittyvää, kuitenkin sieltä on löytynyt jo brooklyn dlc tietoja ja kaikki aseet etc.

Grindausta tulee pelissä kuin pelissä jos käytössä on rng lootti, varsinki jos tavoittelee niitä parhaimpia tavaroita. Peli on monelle 60$ arvoinen ihan pelkän tarinan/coopin ja maailman tutkimisen ansiosta. Eihän samanhintaisilta yksinpeleiltäkään odoteta satojen tuntien kokemusta.

Hyvä peli sieltä on betojen perusteella tulossa kunhan ei odota kestävyydeltä liikoja.
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Kiitokset kaikille serverien avautumisen varmistamisesta, eiköhän sitä sitten tänään oteta töiden jälkeen ensikosketukset kokonaiseen peliin.

Outo homma oli muuten tuon ennakkotilauksesta saadun lahjakoodin aktivoinnissa, Ubisoftin systeemi herjasi että koodi on viallinen mutta silti meiliin tuli kiitosta koodin aktivoinnista ja julkaisupäivänä saan lisäinfoa miten aktivoin lahjan pelissä.
 
Vastaus: Tom Clancy’s The Division [Hype]

Onko kukaan ennakkotilaaja saanut ubilta vielä sitä koodia millä saa Hazmat varusteet.
 
Ylös Bottom