Juri
Well-Known Member
Muista jättää munkit rauhaan. Muuten saat kaikki kentän ihmistyypit kimppuusi
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Tomb Raider I-II-III Remastered
HideoMiyamoto
Well-Known Member
On löytynyt vihje että seuraavaksi olisi The Last Revelation remasterin vuoro.
"Vuosien varrella tehty samat asiat paremmin", esimerkkeinä Unchartedit ja uudet Raiderit.
Nuo pelithän eivät edes tee oikeastaan yhtään samaa asiaa kuin alkuperäiset Tomb Raiderit. Täysin eri asioissa focus / pelin ydin niissä. Alkuperäiset Tomb Raiderit ovat valtavan hyvällä kenttäsuunnittelulla varustettuja ongelmaratkonta/seikkailu/tasoloikka-pelejä. Unchartedit ovat elokuvamaisia putkiräiskintöjä, joissa ampumismekaniikkoja lukuun ottamatta kaikki muu pelillinen sisältö on pitkälti automaattista ja näin lähes aivotonta. Ei paljon kauempana voi sinänsä saman aiheen ympärillä pyörivät pelit ytimiltään olla.
Nuo pelithän eivät edes tee oikeastaan yhtään samaa asiaa kuin alkuperäiset Tomb Raiderit. Täysin eri asioissa focus / pelin ydin niissä. Alkuperäiset Tomb Raiderit ovat valtavan hyvällä kenttäsuunnittelulla varustettuja ongelmaratkonta/seikkailu/tasoloikka-pelejä. Unchartedit ovat elokuvamaisia putkiräiskintöjä, joissa ampumismekaniikkoja lukuun ottamatta kaikki muu pelillinen sisältö on pitkälti automaattista ja näin lähes aivotonta. Ei paljon kauempana voi sinänsä saman aiheen ympärillä pyörivät pelit ytimiltään olla.
HideoMiyamoto
Well-Known Member
Tomb Raider 2 1997
Paukahtihan se läpi ja aikaa meni n.18h, pelin sisäinen aika näytti joku vajaa 12h.
Tomb Raider siirtyi toisella osallaan huomattavasti toiminta painotteiseen suuntaan ja tämä tulee ilmi hyvin nopeasti kun asearsenaali kasvaa kovaa tahtia. Ekassa osassa taisi olla 4 eri asetta ja puolet niistä sai vasta pelin loppupuolella. Tässä taisi olla 7 eri asetta ja niillä sai kyllä riskiä pitkin peliä. Viholliset ampuu takaisin ja enää ei voi juustottaa ampumalla kaukaa tai jostain korkealta kun suurinosa vihollisista ampuu takaisin. Peli myös rakastaa yllättää pelaajaa ansoilla joko spawnaamalla vihollisia jostain nurkan takaa tai seläntaakse, tai sitten pelaaja heitetään johonkin rotkoon tai piikkeihin kun ei näe mitä esim jonkun laskun päässä on.
Kuten jo mainitsin niin tämä on huomattavasti vaikeampi peli kuin eka osa mutta vaikeustaso pysyy hanskassa koko pelin ajan ja koskaan ei tuntunut että peli heitti jotain turhan ylivoimaista eteesi. Yksi asia joka kannattaa kuitenkin on ahkera tallentaminen kosak tällä tavalla pelin yllätykset ei iske kasvoille niin paljon kun ei ole puolta kenttää kuollut ja yhtäkkiä tapahtuu jotain mitä et odottanut ja et ollut valmistautunut. Itsellä oli lopussa 460 tallennusta
Jos jostain en pelissä pitänyt niin sen ympäristöt ei pääse aivan ekan osan tasolle jossa sai tutkia upeita hautoja, tosin tässä ympäristöt vaihtelee paljon enemmän. Kyllähän tässäkin pääsee tutkimaan uponnutta laivaa joka on toisenlainen hauta ja pelin lopussa sitten saadaan vähän erilaisia temppeleitä ja muuta. Yllätyin tosi paljon kuitenkin miten paljon peli muuttui loppua kohden vähemmän toiminta painotteiseksi ja enemmän äärimmäisen vaativaa tasohyppelyä ja vipujen vääntelyä. Tämän takia pelin loppupuolisko oli mielestäni parempi kuin pelin alku ja jossain vaiheessa mietin että kumman näistä haluaisin pelata uudestaan heti niin kallistuin ekan osan puoleen, mutta mitä pidemmälle peli eteni sitä enemmän se kallistui tämän toisen osan puoleen.
TR 1 ja 2 ovat edelleen äärimmäisen kovia pelejä ja mitään niiden kaltaista ei nykyään enää tehdä, minkä takia nämä remasterit oli todella odotettu saapuminen ja kyllä kannatti odottaa. Nyt sitten katson millainen tuo laajennus tähän toiseen osaan on ja sitten sen jälkeen alkaa peli jota lähes kaikki pitävät vaikeimpana pelinä sarjassa...Tomb Raider 3 dundun duuuuuun. Toki sitä vaikeutta vähentää paljon se että ei ole kristalleja ja yksi kenttä jossa ilmeisesti ennen menetti kaikki panokset ja helat niin on muutettu niin että saat ne takaisin.
Se pitää vielä mainita että näissä on myös new game+ kun pääset pelin läpi. Siinä ei ole lääke paketteja, tallentaa ja parantaa voi vaan kristalleilla ja kaikki aseet on heti alusta käytössä. Eli jos on masokisti niin löytyy niillekkin jotain.
Paukahtihan se läpi ja aikaa meni n.18h, pelin sisäinen aika näytti joku vajaa 12h.
Tomb Raider siirtyi toisella osallaan huomattavasti toiminta painotteiseen suuntaan ja tämä tulee ilmi hyvin nopeasti kun asearsenaali kasvaa kovaa tahtia. Ekassa osassa taisi olla 4 eri asetta ja puolet niistä sai vasta pelin loppupuolella. Tässä taisi olla 7 eri asetta ja niillä sai kyllä riskiä pitkin peliä. Viholliset ampuu takaisin ja enää ei voi juustottaa ampumalla kaukaa tai jostain korkealta kun suurinosa vihollisista ampuu takaisin. Peli myös rakastaa yllättää pelaajaa ansoilla joko spawnaamalla vihollisia jostain nurkan takaa tai seläntaakse, tai sitten pelaaja heitetään johonkin rotkoon tai piikkeihin kun ei näe mitä esim jonkun laskun päässä on.
Kuten jo mainitsin niin tämä on huomattavasti vaikeampi peli kuin eka osa mutta vaikeustaso pysyy hanskassa koko pelin ajan ja koskaan ei tuntunut että peli heitti jotain turhan ylivoimaista eteesi. Yksi asia joka kannattaa kuitenkin on ahkera tallentaminen kosak tällä tavalla pelin yllätykset ei iske kasvoille niin paljon kun ei ole puolta kenttää kuollut ja yhtäkkiä tapahtuu jotain mitä et odottanut ja et ollut valmistautunut. Itsellä oli lopussa 460 tallennusta
Jos jostain en pelissä pitänyt niin sen ympäristöt ei pääse aivan ekan osan tasolle jossa sai tutkia upeita hautoja, tosin tässä ympäristöt vaihtelee paljon enemmän. Kyllähän tässäkin pääsee tutkimaan uponnutta laivaa joka on toisenlainen hauta ja pelin lopussa sitten saadaan vähän erilaisia temppeleitä ja muuta. Yllätyin tosi paljon kuitenkin miten paljon peli muuttui loppua kohden vähemmän toiminta painotteiseksi ja enemmän äärimmäisen vaativaa tasohyppelyä ja vipujen vääntelyä. Tämän takia pelin loppupuolisko oli mielestäni parempi kuin pelin alku ja jossain vaiheessa mietin että kumman näistä haluaisin pelata uudestaan heti niin kallistuin ekan osan puoleen, mutta mitä pidemmälle peli eteni sitä enemmän se kallistui tämän toisen osan puoleen.
TR 1 ja 2 ovat edelleen äärimmäisen kovia pelejä ja mitään niiden kaltaista ei nykyään enää tehdä, minkä takia nämä remasterit oli todella odotettu saapuminen ja kyllä kannatti odottaa. Nyt sitten katson millainen tuo laajennus tähän toiseen osaan on ja sitten sen jälkeen alkaa peli jota lähes kaikki pitävät vaikeimpana pelinä sarjassa...Tomb Raider 3 dundun duuuuuun. Toki sitä vaikeutta vähentää paljon se että ei ole kristalleja ja yksi kenttä jossa ilmeisesti ennen menetti kaikki panokset ja helat niin on muutettu niin että saat ne takaisin.
Se pitää vielä mainita että näissä on myös new game+ kun pääset pelin läpi. Siinä ei ole lääke paketteja, tallentaa ja parantaa voi vaan kristalleilla ja kaikki aseet on heti alusta käytössä. Eli jos on masokisti niin löytyy niillekkin jotain.
Joopa joo, vähän on ristiriitaiset tunnelmat tämän kokoelman suhteen. Tilasin tämän jo kuukausia sitten ennakkoon ja odotukset oli korkealla.
Alkuperäisiä tuli pelattua kultaisella 90-luvulla PC:llä, alkuun ihan pikselimössöversiona joka ei perus-Pentiumilla kunnolla pyörinyt. Pakko oli ostaa 3dfx Voodoo-kortti, joka loksauttikin sitten leuat uskomattomalla grafiikallaan. Tämä Remastered näyttää siltä, miltä muistin 3dfx-version näyttäneen. Paino sanalla muistin, sillä aika karultahan 3D-kiihdytettykin Lara nykyään näyttää, ero Remasterediin on aika hurja. Kentät on tietysti samaa laatikkogeometriaa, mutta siihen on tiukat pelilliset syynsä.
No joo, grafiikka on tässä Remasteredissa kohdallaan, toki hieman tunnelma kärsii kun piirtoetäisyys on rajaton, alkuperäisessä oli jotenkin mystinen tunnelma kun luolan päässä näkyi vain mustaa. Nyt tässä ei ole sellaista other worldly -fiilistä samalla lailla. Äänimaailma onneksi yhtä mystinen kuin aikanaan, etenkin noissa 1-osan alun luolissa on tunnelma vahva.
Kontrollit ne nyt tässä eniten tökkii, en vaan tiedä onko itsellä enää kärsivällisyyttä riittävästi. Tank-kontrollit on sellaiset mitä ne on aina ollut ja tavallaan oikeat tähän. Modernit kontrollit toki sujuvoittaa etenemistä monin paikoin, mutta tuntuvat täysin vääriltä.
Nuo valikot olisi kyllä saanut remasteroida vähän rankemmalla kädellä ja joku pikanappula pitäisi olla kontrollien vaihtamiseen, nyt se on uhrattu grafiikkatilan vaihtoon. Jota kyllä sitäkin tulee usein käytettyä.
Tästä ajattelin olevan peliksi, jota voi vain hetken ottaa ja pelata, mutta varsinkin noiden Tank-kontrollien kanssa kaikki ottaa aikansa.Yllättävää, kun aikanaan tätä pelasin ihan näppiksellä ja silloin kontrollit olivat haastavat, mutta kuitenkin palkitsevat. Saa nyt nähdä jaksaako tätä. Joo, yhteenvetona tämä siis tuntuu vähän liian vaivalloiselta pelata.
Siitä iso plussa, että tämä on oikea seikkailupeli, kun asiat ja reitit pitää keksiä, pelaajaa ei pidetä kädestä kiinni missään kohtaa.
Toivon nyt kovasti, että sytyn tähän kunnolla. Tarvii vaan antaa aikaa itselle..
Alkuperäisiä tuli pelattua kultaisella 90-luvulla PC:llä, alkuun ihan pikselimössöversiona joka ei perus-Pentiumilla kunnolla pyörinyt. Pakko oli ostaa 3dfx Voodoo-kortti, joka loksauttikin sitten leuat uskomattomalla grafiikallaan. Tämä Remastered näyttää siltä, miltä muistin 3dfx-version näyttäneen. Paino sanalla muistin, sillä aika karultahan 3D-kiihdytettykin Lara nykyään näyttää, ero Remasterediin on aika hurja. Kentät on tietysti samaa laatikkogeometriaa, mutta siihen on tiukat pelilliset syynsä.
No joo, grafiikka on tässä Remasteredissa kohdallaan, toki hieman tunnelma kärsii kun piirtoetäisyys on rajaton, alkuperäisessä oli jotenkin mystinen tunnelma kun luolan päässä näkyi vain mustaa. Nyt tässä ei ole sellaista other worldly -fiilistä samalla lailla. Äänimaailma onneksi yhtä mystinen kuin aikanaan, etenkin noissa 1-osan alun luolissa on tunnelma vahva.
Kontrollit ne nyt tässä eniten tökkii, en vaan tiedä onko itsellä enää kärsivällisyyttä riittävästi. Tank-kontrollit on sellaiset mitä ne on aina ollut ja tavallaan oikeat tähän. Modernit kontrollit toki sujuvoittaa etenemistä monin paikoin, mutta tuntuvat täysin vääriltä.
Nuo valikot olisi kyllä saanut remasteroida vähän rankemmalla kädellä ja joku pikanappula pitäisi olla kontrollien vaihtamiseen, nyt se on uhrattu grafiikkatilan vaihtoon. Jota kyllä sitäkin tulee usein käytettyä.
Tästä ajattelin olevan peliksi, jota voi vain hetken ottaa ja pelata, mutta varsinkin noiden Tank-kontrollien kanssa kaikki ottaa aikansa.Yllättävää, kun aikanaan tätä pelasin ihan näppiksellä ja silloin kontrollit olivat haastavat, mutta kuitenkin palkitsevat. Saa nyt nähdä jaksaako tätä. Joo, yhteenvetona tämä siis tuntuu vähän liian vaivalloiselta pelata.
Siitä iso plussa, että tämä on oikea seikkailupeli, kun asiat ja reitit pitää keksiä, pelaajaa ei pidetä kädestä kiinni missään kohtaa.
Toivon nyt kovasti, että sytyn tähän kunnolla. Tarvii vaan antaa aikaa itselle..
Viimeksi muokattu:
Powerslider
Well-Known Member
Meni itselläkin 1 osa ja Unfinished Business läpi. Kyllä tämä koukutti hetkittäin yhtä pahasti kuin silloin -96 kun PS1 tähän pelisarjaan rakastuin.
Tuo kenttäsuunnittelu on suurimmalta osiltaan ihan käsittämättömän hyvää, tulee semmoinen oikea seikkailun tuntu, nämä ovat poikkeuksellisia pelejä jotka oikeasti synnytti koko peligenren.
Modernit kontrollit tuntuvat aluksi vääriltä ja huonoilta, mutta kun niihin pääsee sisälle ja ymmärtää että mitä niillä on haettu niin enää ei ole paluuta tankkiin.
Tuo kenttäsuunnittelu on suurimmalta osiltaan ihan käsittämättömän hyvää, tulee semmoinen oikea seikkailun tuntu, nämä ovat poikkeuksellisia pelejä jotka oikeasti synnytti koko peligenren.
Modernit kontrollit tuntuvat aluksi vääriltä ja huonoilta, mutta kun niihin pääsee sisälle ja ymmärtää että mitä niillä on haettu niin enää ei ole paluuta tankkiin.
Kyse on samanlaisesta tunnelmasta ja/tai hengestä ja/tai fiiliksestä. Minulle sekä kaikki Tomb Raiderit että vaikkapa Unchartedit on "samaa" koska niissä kaikissa seikkaillaan sellaisessa ns. Indy-hengessä ja se on ollut itselleni niissä tärkeintä: seikkailu ja tutkiminen. En siis puhunut varsinaisesti pelimekaniikasta vaan voisiko sanoa että peligenrestä?
Tiedän kyllä että alkuperäiset on jopa lähempänä rytmi- tai puzzle-pelejä kuin Unchartedeiden räiskintää ja "automatisoitua" kiipeilyä mutta ei sitä samaa rytmityshyppelypuzzleilua loputtomiin jaksa, joten minulle ainakin oli melko luonnollinen askel hypätä eteenpäin.
Toki muistan myös ne hetket kun pidin automatisoitua kiipeilyä outona, saati sitä, että hahmo itse ottaa kiinni reunoista ilman että tarvitsee painaa "äksää". Mutta lopulta se on aika turha pelimekaniikka itsessään kun se ei tosiaan vaadi kuin sen "äksän" painamisen, joten mielestäni on/oli ihan luonnollista että tuollaista virtaviivaistetaan. Toki sitä "äksän" painamista yhdistettiin hyppelyissä Laran asennon vaihtoon mutta muistaakseni sitä mekaniikkaa käytettiin lopulta hyvin vähän pelisarjassa. Pidin sitä myös ihan hiton ärsyttävänä mekaniikkana että ilmassa piti "hujauttaa" akkeli eri asentoon että se hyppää "ohi" kielekkäästä alemmalle tasolle vai miten se nyt menikään.
Tämä siis henkilöltä, joka ei montaa asiaa ole elämässään fanittanut mutta joka oli ihan helvetinmoinen Tomb Raider -fani silloin ysärillä. Minulla ei originaalille pleikkarille juuri muita pelejä ole kuin TR ja MGS. Ja ne on yhä tallessa.
Mutta jos kunnon tasohyppelyä haluan pelata niin niihin on sitten muitakin pelejä kuin Tomb Raiderit. Ja sitä rytmihyppelyä en ole oikeastaan kaivannut kun sitä sai jo aika monen pelin ajan pelata.
Tuo ero on muuten ehkä samanlainen kuin Legend of Grimrockin liikkuminen vs. joku vapaan (ei ruutupohjaisen) liikkumisen omaava vastine. Pelit eivät ole ehkä samanlaisia mekaniikaltaan mutta genre, tunnelma ja muu voi olla just eikä melkein samaa.
Mutta tietysti nämä on mielipidejuttuja.
HideoMiyamoto
Well-Known Member
Kokeilkaapa painaa L1 ja R1 tai LB ja RB pohjassa kun lataatte saven. Mitä huomaatte
HideoMiyamoto
Well-Known Member
Tomb Raider 3 aloitettu ja onpahan valtavia nuo kentät, varmaan 3.5-4h meni kahdessa ekassa kentässä ja vähän reilu kolmatta aloitin. Paras aloitus sarjan historiassa, viidakko joka pursuaa tutkittavaa ja löydettävää ja tuotu takaisin se ensimmäisen osan fiilis ja vihollisina vaan apinoita, tiikereitä ja silloin tällöin käärmeitä. Pääpaino on ainakin alkuun tutkimisella ja ansoilla, voi kyllä tämä peli rakastaa ansoja ja tulet kuolemaan niihin PALJON. Voisi sanoa jopa että halpoja kuolemia koska tosi usein et tiedä mitä tapahtuu ja pam olet kuollut. Onneksi voi tallentaa koska vain ja voin todellakin nähdä tuolla kristalli systeemillä että peli olisi raivostuttavan vaikea, olen löytänyt 12 kristallia tähän mennessä ja tallentanut itse 50 kertaa Neljässä tunnissa 12 tallennus mahdollisuutta alkuperäisessä TR3 Playstationilla pelatessa ja vielä kun ne ei ole aina edes reitin varrella vaan joudut henkeä uhmaaviin tilanteisiin saadaksesi/löytääksesi ne. Tuo kristallien siirtäminen NG+ on ollut tämän trilogian paras ominaisuus uusien upeiden grafiikoiden kanssa, niin paljon parempi kokemus.
Noh katsotaan miten matka tästä jatkuu ja minkälainen kokemus se TR3 kokonaisuudessaan on.
Neljässä tunnissa 12 tallennus mahdollisuutta alkuperäisessä TR3 Playstationilla pelatessa ja vielä kun ne ei ole aina edes reitin varrella vaan joudut henkeä uhmaaviin tilanteisiin saadaksesi/löytääksesi ne. Tuo kristallien siirtäminen NG+ on ollut tämän trilogian paras ominaisuus uusien upeiden grafiikoiden kanssa, niin paljon parempi kokemus.Noh katsotaan miten matka tästä jatkuu ja minkälainen kokemus se TR3 kokonaisuudessaan on.
Ferraro
Well-Known Member
Ensimmäinen Tomb Raider pelattu remasteroidusta paketista, ja kylläpä maistuikin! Mitään varsinaista nostalgiaa näissä alkuperäisissä PS1-peleissä ei itselleni ole, mutta kertaalleen olen muutama vuosi sitten pelannut kaikki pääsarjan pelit läpi. Tuolloin etenkin kontrolleissa oli kyllä aivan hirveä opetteleminen, ja ensimmäisten kolmen pelin pelaaminen tuntui ajoittain melkoiselta tervanjuonnilta. Varsinaiset vaikeustasotraumat ovat kylläkin ensimmäisen sijaan kolmannesta pelistä, mutta etenkin kontrollien opettelun vaikeus söi ykkösosan ensimmäisen pelikerran nautintoa aikanaan melko suuresti.
Nyt kun kontrollit olivat jo lähdössä suhteellisen hyvin hallussa ja kryptisimmistä tehtävistäkin oli ainakin suuntaa-antavat muistikuvat olemassa, niin pelaaminen oli tällä kertaa noin kymmenen kertaa nautinnollisempaa kuin reilut kolme vuotta sitten alkuperäisen PS1-pelin parissa. Olen pelannut pelin kuitenkin vain sen yhden kerran tätä ennen, joten varsinkin loppupään kentissä sai edelleen käyttää päätään juuri sopivasti ongelmien ratkonnassa ja etenemistapojen löytämisessä. Alkuperäisen pelin pioneerityötä tasosuunnittelussa on kyllä pakko arvostaa, niin monipuolisia ja mielenkiintoisia kenttiä aikansa varmasti rajoittuneilla työkaluilla on peliin saatu aikaiseksi.
Uudesta graafisesta tyylistä pidin erittäin paljon, mutta oikeastaan grafiikkapuolen paras ominaisuus on mahdollisuus vaihtaa yhdellä napinpainalluksella graffatilaa alkuperäisen ja remasterin välillä. Tätä käytinkin varmasti jokaisessa kentässä, pelaten suurimman osan pelistä uusilla graffoilla, silloin tällöin alkuperäisessä näkymässä käväisten. Uusia kontrolleja en käyttänyt, enkä pikaisen testin perusteella oikein ymmärrä miten niillä tämän pelin edes voisi läpäistä. Alkuperäinen kenttäsuunnittelu kun perustuu täysin siihen 3D-ruudukkoon, jonka mukaan kontrollit on suunniteltu, ja tankkiohjauksen sisäistettyään esimerkiksi hyppyjen ajoitus ja suuntaus on lähes idioottivarmaa touhua moderneihin kontrolleihin verrattuna. Tämän kanssa muistan kylläkin tuskailleeni alkuperäisessä pelissä kolmanteentoista kenttään saakka viidestätoista, kunnes lopulta tajusin kuinka vauhtihyppy todella toimii (napin pohjassa pitäminen edellisellä askeleella oikea-aikaisen näpäytyksen sijaan). Muistin tällä uudellakin läpipeluulla elävästi sen nimenomaisen kohdan, jossa tämän ahaa-elämykseni olin saanut.
Ensimmäisen osan remasteroinnin ylivoimaisesti paras uusi ominaisuus oli kuitenkin vapaa tallennusmahdollisuus. Alkuperäisen pelin kertakäyttöiset tallennuskristallit kun olivat varsinkin ensimmäisellä pelikerralla äärettömän stressaava elementti, kun ei koskaan tiennyt mikä ansa seuraavan nurkan taakse on piilotettu. Vapaa tallennus yhdistettynä sopivan suurpiirteisiin muistikuviin kentistä poisti jatkuvan stressaamisen omasta suorittamisesta, ja pelaaminen oli yksinomaan kivaa. Jopa niin kivaa, etten olisi alkuperäisen pelin jälkeen uskonut, kuinka positiivisen pelikokemuksen tulisin vielä "saman" pelin parissa muutaman vuoden päästä viettämään.
Luonnollisesti aion vielä pelata muutkin Remastered-paketin pelit ja lisäosat, tai ainakin yrittää. TR3:n pelaamisesta jäi nimittäin aikanaan sen verran hirveät muistikuvat, että en ole aivan varma mihin saakka sitä peliä tällä kertaa jaksan edetä. Toisaalta suurin kipuilu siinä oli nimenomaan tallennussysteemin kanssa, mikä onkin nyt korjattu inhimilliseen muotoon. Alkuperäisen pelin pelasin kyllä läpi, mutta loppuvaiheessa yksinomaan läpäisyohjeisiin nojaten. Kaiken järjen mukaan kyllä kolmosenkin kohdalla kokemus pitäisi olla huomattavasti parempi remasteroituna kuin alkuperäisenä. Ainakin tavoitteeksi voisin ottaa ohjeettoman läpäisyn, vaikka en tässä enää mitään "sokeaa" läpipeluuta suoritakaan.
Tässä vaiheessa voin ensimmäisen remasteroidun pelin perusteella suositella lämpimästi tätä pelipakettia, sillä varauksella että jo valmiiksi hallitsee alkuperäisen ohjausjärjestelmän tai omaa motivaation opetella sen. Uusi graafinen tyyli, alkuperäinen äänimaailma (loistavine musiikkeineen!) ja erinomainen alkuperäinen kenttäsuunnittelu luovat yhdessä niin hyvän kokonaisuuden, että siitä nauttiakseen ei tarvitse olla mikään TR-veteraani. Kunhan muistaa tämän olevan ennen kaikkea ulkoisesti nykyaikaan päivitetty katsaus pelihistoriaan, eikä odota tästä mitään läpikotaisin modernisoitua peliä nykyaikaisella ohjausjärjestelmällä.
Edit:
Myös alkuperäisen pelin muutamat outoudet ovat läsnä. Esimerkiksi tässä klipissä leijonia pääsee tervehtimään turvallisesti lähietäisyydeltä, kunhan välttää astumasta parille tietylle, viholliset aktivoivalle laatalle.
Nyt kun kontrollit olivat jo lähdössä suhteellisen hyvin hallussa ja kryptisimmistä tehtävistäkin oli ainakin suuntaa-antavat muistikuvat olemassa, niin pelaaminen oli tällä kertaa noin kymmenen kertaa nautinnollisempaa kuin reilut kolme vuotta sitten alkuperäisen PS1-pelin parissa. Olen pelannut pelin kuitenkin vain sen yhden kerran tätä ennen, joten varsinkin loppupään kentissä sai edelleen käyttää päätään juuri sopivasti ongelmien ratkonnassa ja etenemistapojen löytämisessä. Alkuperäisen pelin pioneerityötä tasosuunnittelussa on kyllä pakko arvostaa, niin monipuolisia ja mielenkiintoisia kenttiä aikansa varmasti rajoittuneilla työkaluilla on peliin saatu aikaiseksi.
Uudesta graafisesta tyylistä pidin erittäin paljon, mutta oikeastaan grafiikkapuolen paras ominaisuus on mahdollisuus vaihtaa yhdellä napinpainalluksella graffatilaa alkuperäisen ja remasterin välillä. Tätä käytinkin varmasti jokaisessa kentässä, pelaten suurimman osan pelistä uusilla graffoilla, silloin tällöin alkuperäisessä näkymässä käväisten. Uusia kontrolleja en käyttänyt, enkä pikaisen testin perusteella oikein ymmärrä miten niillä tämän pelin edes voisi läpäistä. Alkuperäinen kenttäsuunnittelu kun perustuu täysin siihen 3D-ruudukkoon, jonka mukaan kontrollit on suunniteltu, ja tankkiohjauksen sisäistettyään esimerkiksi hyppyjen ajoitus ja suuntaus on lähes idioottivarmaa touhua moderneihin kontrolleihin verrattuna. Tämän kanssa muistan kylläkin tuskailleeni alkuperäisessä pelissä kolmanteentoista kenttään saakka viidestätoista, kunnes lopulta tajusin kuinka vauhtihyppy todella toimii (napin pohjassa pitäminen edellisellä askeleella oikea-aikaisen näpäytyksen sijaan). Muistin tällä uudellakin läpipeluulla elävästi sen nimenomaisen kohdan, jossa tämän ahaa-elämykseni olin saanut.
Ensimmäisen osan remasteroinnin ylivoimaisesti paras uusi ominaisuus oli kuitenkin vapaa tallennusmahdollisuus. Alkuperäisen pelin kertakäyttöiset tallennuskristallit kun olivat varsinkin ensimmäisellä pelikerralla äärettömän stressaava elementti, kun ei koskaan tiennyt mikä ansa seuraavan nurkan taakse on piilotettu. Vapaa tallennus yhdistettynä sopivan suurpiirteisiin muistikuviin kentistä poisti jatkuvan stressaamisen omasta suorittamisesta, ja pelaaminen oli yksinomaan kivaa. Jopa niin kivaa, etten olisi alkuperäisen pelin jälkeen uskonut, kuinka positiivisen pelikokemuksen tulisin vielä "saman" pelin parissa muutaman vuoden päästä viettämään.
Luonnollisesti aion vielä pelata muutkin Remastered-paketin pelit ja lisäosat, tai ainakin yrittää. TR3:n pelaamisesta jäi nimittäin aikanaan sen verran hirveät muistikuvat, että en ole aivan varma mihin saakka sitä peliä tällä kertaa jaksan edetä. Toisaalta suurin kipuilu siinä oli nimenomaan tallennussysteemin kanssa, mikä onkin nyt korjattu inhimilliseen muotoon. Alkuperäisen pelin pelasin kyllä läpi, mutta loppuvaiheessa yksinomaan läpäisyohjeisiin nojaten. Kaiken järjen mukaan kyllä kolmosenkin kohdalla kokemus pitäisi olla huomattavasti parempi remasteroituna kuin alkuperäisenä. Ainakin tavoitteeksi voisin ottaa ohjeettoman läpäisyn, vaikka en tässä enää mitään "sokeaa" läpipeluuta suoritakaan.
Tässä vaiheessa voin ensimmäisen remasteroidun pelin perusteella suositella lämpimästi tätä pelipakettia, sillä varauksella että jo valmiiksi hallitsee alkuperäisen ohjausjärjestelmän tai omaa motivaation opetella sen. Uusi graafinen tyyli, alkuperäinen äänimaailma (loistavine musiikkeineen!) ja erinomainen alkuperäinen kenttäsuunnittelu luovat yhdessä niin hyvän kokonaisuuden, että siitä nauttiakseen ei tarvitse olla mikään TR-veteraani. Kunhan muistaa tämän olevan ennen kaikkea ulkoisesti nykyaikaan päivitetty katsaus pelihistoriaan, eikä odota tästä mitään läpikotaisin modernisoitua peliä nykyaikaisella ohjausjärjestelmällä.
Edit:
Myös alkuperäisen pelin muutamat outoudet ovat läsnä. Esimerkiksi tässä klipissä leijonia pääsee tervehtimään turvallisesti lähietäisyydeltä, kunhan välttää astumasta parille tietylle, viholliset aktivoivalle laatalle.
Viimeksi muokattu:
HideoMiyamoto
Well-Known Member
Vähän yli puolevälin Tomppa 3 ja täytyy sanoa että kyllä tämä näistä on selkeästi heikoin peli, ei huono vaan liian "vaikea". Olet jatkuvasti hukassa mihin pitää mennä, edellisessä maassa jonka läpäisin oli joka kentässä myrkyttäviä vihollisia ja myrkkyä ei saa pois kun tuhlaamalla medkitin. Myöskin se kajakki oli aivan hirveä kapistus ohjata. Mutta suurin ongelma pelissä on sen aivan jätäävää tarkkuutta ja nopeutta vaativat huoneet. Pitää tehdä täysin virheettömiä liikkeitä vääntelemällä/painanalla monta vipua/nappia putkeen täysin optimaalisella liikeradalla että selviät niistä ansoista.
Ilman tuota tallenna missä vain systeemiä tämä olisi ihan mahdoton itselle ja jokaisessa huoneessa voi olla 10 eri asiaa jotka tappaa sut yhdestä virheaskeleesta. Kyllä tämä on edelleen hyvä peli en minä sitä muuten yrittäisi päästä läpi toistamalla samoja kohtia monta kertaa että pääsee eteenpäin.
Tämän takia pelaaminen ollut selkeästi hitaampaa kuin kahden ekan pelin kanssa koska peli vaatii niin paljon enemmän pelaajalta. Otan olemattoman hattuni päästä niille jotka ovat tämän pelin pelannut aikoinaan PS1 läpi.
Ilman tuota tallenna missä vain systeemiä tämä olisi ihan mahdoton itselle ja jokaisessa huoneessa voi olla 10 eri asiaa jotka tappaa sut yhdestä virheaskeleesta. Kyllä tämä on edelleen hyvä peli en minä sitä muuten yrittäisi päästä läpi toistamalla samoja kohtia monta kertaa että pääsee eteenpäin.
Tämän takia pelaaminen ollut selkeästi hitaampaa kuin kahden ekan pelin kanssa koska peli vaatii niin paljon enemmän pelaajalta. Otan olemattoman hattuni päästä niille jotka ovat tämän pelin pelannut aikoinaan PS1 läpi.
Ippenator
Well-Known Member
Juuri nuo asiat itsekin muistan. Kamala masokistien peli - varsinkin sillä alkuperäisellä tallennussysteemillä. Mutta olihan tuossa muutenkin aika kamalia ratkaisuja pelisuunnittelussa. Uskomatonta, mutta totta, että aikoinaan minun tuli pelattua tuo nimenomaan PS1:llä läpi. Tosin enpä luultavasti ole minkään pelin äärellä kiroillut ja tuskaillut yhtä paljoa, vaikka Soulsbornetkin on Sekiroa lukuunottamatta tullut pelattua läpi.
Nykyään en pelaisi hetkeäkään sillä alkuperäisellä tallennussysteemillä toimivaa TR3:ea. Ja voipi olla, etten koskaan pelaa tuota peliä enää uudelleen läpi, vaikka siinä nyt onkin se inhimillinen tallennusysteemi.
Ei mitään muistikuvia että millä fiiliksillä TR3:sta tuli pelattua aikoinaan. Kyllä sen läpäisin varmasti mutta muistelen että aika karulta se peli tuntui. Jopa luotaantyöntävältä. Mutta TR-fanina sitä pelasi koska olihan kyse Tomb Raiderista. Ei sitä silloin tajunnut että siinä omassa fanituksen kohteessa voisi olla jotain vikaa. Onkin sitten varmaan ainoita asioita, joita on elämässä tullut fanitettua. Liekö sitten ollut jopa se syy miksi näin
Tosin juuri näiden pelien ja kokemusten kautta sitä lienee se pelaaja joka nykyään on. Sitä jaksaa puskea ja painaa joskus vähän liiankin kauan ennen kuin toteaa että ei ole vaivan arvoista. Ekan TR:n pelasin tosiaan läpi vain peruspyssyillä koska säästelin panoksia ja aseita johonkin pahempaan, jota ei ikinä tullut. Ja se tapa on vieläkin osaltaan olemassa vaikkakin vähentynyt ja järkevöitynyt. Joskin aika usein saattaa olla kykypisteitä ja mitä lie reput pullollaan kun odottelen jotain hetkeä kun on pakko levelöidä hahmo tai jotain, ja usein se lopputulos on sama kuin ekassa TR:ssä: ei sitä pahaa tilannetta koskaan tule ja jää kamat käyttämättä
Tosin juuri näiden pelien ja kokemusten kautta sitä lienee se pelaaja joka nykyään on. Sitä jaksaa puskea ja painaa joskus vähän liiankin kauan ennen kuin toteaa että ei ole vaivan arvoista. Ekan TR:n pelasin tosiaan läpi vain peruspyssyillä koska säästelin panoksia ja aseita johonkin pahempaan, jota ei ikinä tullut. Ja se tapa on vieläkin osaltaan olemassa vaikkakin vähentynyt ja järkevöitynyt. Joskin aika usein saattaa olla kykypisteitä ja mitä lie reput pullollaan kun odottelen jotain hetkeä kun on pakko levelöidä hahmo tai jotain, ja usein se lopputulos on sama kuin ekassa TR:ssä: ei sitä pahaa tilannetta koskaan tule ja jää kamat käyttämättä
Ferraro
Well-Known Member
Ensimmäisen Tomb Raiderin lisäosa Unfinished Business pelattu. Tätä ei tosiaan ollut konsoleille koskaan aiemmin julkaistu, joten itsekin pelasin tämän nyt ensimmäistä kertaa. Siitä johtuen grafiikkatila tulikin tällä kertaa pidettyä suurimmaksi osaksi alkuperäisenä, silloin tällöin modernin puolella käväisten. Lisäosa koostui kahdesta kentässä Atlantiksessa ja kahdesta Egyptissä.
Atlantis ei ollut suosikkilokaationi alkuperäisessä pelissä, eikä se ollut sitä lisäosassakaan. Onnistuin myös läpäisemään ensimmäisen Atlantis-kentistä peräti kahteen otteeseen ennenaikaisesti "väärästä" paikasta pudoten, mutta päätin ladata molemmilla kerroilla uusiksi ja pelata senkin silti kokonaan. Ja hyvä niin, sillä toisesta kentästä ei välttämättä selviäisi ilman ensimmäisessä kerättyjä aseita ja ammuksia. Atlantiksen toisessa tasossa peli kyllä käyttää koko kikkapankkinsa Laran tappaakseen, ja oikeastaan se olikin mielestäni yksi hirveimmistä TR-tasoista koskaan. Jätetään yksityiskohdat avaamatta, mutta sanotaan että jos et ole erityisen suuri Raider-combatin sekä epäreilujen ansojen ystävä tai muuten vain halua pelata pelin kaikkea sisältöä vaikka väkisin, niin melkein suosittelisin skippaamaan toisen Atlantis-kentän suosiolla ja siirtymään Egyptiin. Atlantiksessa kerätyt tavarat eivät kulje mukana seuraavaan kenttään, joten sikäli ei ole merkitystä, siirtyykö sinne edellisen kentän läpäisyllä vai kentänskippauskoodilla. Itse menin ihan pelaamalla, mutta erityisen suurta nautintoa se ei aiheuttanut.
Kaksi jälkimmäistä kenttää Egyptissä olivat sen sijaan todella hyviä ja mukavia pelailla läpi näin ensimmäistä kertaa. Pelillisesti ne vastaavat hyvin pitkälti alkuperäisen pelin Egypti-tasoja, mikä oli ainakin itselleni erittäin mieluisa asia. Molemmat kentät ovat isoja kokonaisuuksia, löydettävää on paljon ja etenemissuunnat ovat sopivan suurpiirteisiä. Ei kuitenkaan niin kryptisiä, että näissä helposti jäisi jumiin. Mitään Palace Midas -tasoisia oivalluksia nämä eivät tarjoa, mutta perushyvää klassista Tomb Raideria ehdottomasti. Combattia on jonkin verran, mutta pääpaino on selvästi etenemissuuntien löytämisessä ja avainesineiden etsinnässä.
Se täytyy tosin todeta, että mitään tarinallista lisää tämä lisäosa ei tarjoa. Välinäytöksiä, ääninäyttelyä tai muutakaan juonen kuljetusta ei nähdä lainkaan. Lisäri alkaa välittömästi peruspelin lopusta, mutta mitään selitystä ei saada sille, miksi Lara on sen jälkeen jälleen Egyptissä. Tämä vähän harmitti itseäni, ottaen huomioon että klassisissa Tomb Raidereissa tarinallinen puolikin oli verrattain kiinnostava, välinäytökset hyviä ja sen puolesta kokonaisuus hiukan ehkä aikaansa edellä. Tarinattomuudesta ja jälkimmäisestä Atlantis-kentästä huolimatta lisärin kokonaisuus jäi kuitenkin selvästi plussan puolelle, sillä olihan se nyt mukavaa pelata itselle täysin uusia klassisen Tomb Raiderin kenttiä ensimmäistä kertaa.
Atlantis ei ollut suosikkilokaationi alkuperäisessä pelissä, eikä se ollut sitä lisäosassakaan. Onnistuin myös läpäisemään ensimmäisen Atlantis-kentistä peräti kahteen otteeseen ennenaikaisesti "väärästä" paikasta pudoten, mutta päätin ladata molemmilla kerroilla uusiksi ja pelata senkin silti kokonaan. Ja hyvä niin, sillä toisesta kentästä ei välttämättä selviäisi ilman ensimmäisessä kerättyjä aseita ja ammuksia. Atlantiksen toisessa tasossa peli kyllä käyttää koko kikkapankkinsa Laran tappaakseen, ja oikeastaan se olikin mielestäni yksi hirveimmistä TR-tasoista koskaan. Jätetään yksityiskohdat avaamatta, mutta sanotaan että jos et ole erityisen suuri Raider-combatin sekä epäreilujen ansojen ystävä tai muuten vain halua pelata pelin kaikkea sisältöä vaikka väkisin, niin melkein suosittelisin skippaamaan toisen Atlantis-kentän suosiolla ja siirtymään Egyptiin. Atlantiksessa kerätyt tavarat eivät kulje mukana seuraavaan kenttään, joten sikäli ei ole merkitystä, siirtyykö sinne edellisen kentän läpäisyllä vai kentänskippauskoodilla. Itse menin ihan pelaamalla, mutta erityisen suurta nautintoa se ei aiheuttanut.
Kaksi jälkimmäistä kenttää Egyptissä olivat sen sijaan todella hyviä ja mukavia pelailla läpi näin ensimmäistä kertaa. Pelillisesti ne vastaavat hyvin pitkälti alkuperäisen pelin Egypti-tasoja, mikä oli ainakin itselleni erittäin mieluisa asia. Molemmat kentät ovat isoja kokonaisuuksia, löydettävää on paljon ja etenemissuunnat ovat sopivan suurpiirteisiä. Ei kuitenkaan niin kryptisiä, että näissä helposti jäisi jumiin. Mitään Palace Midas -tasoisia oivalluksia nämä eivät tarjoa, mutta perushyvää klassista Tomb Raideria ehdottomasti. Combattia on jonkin verran, mutta pääpaino on selvästi etenemissuuntien löytämisessä ja avainesineiden etsinnässä.
Se täytyy tosin todeta, että mitään tarinallista lisää tämä lisäosa ei tarjoa. Välinäytöksiä, ääninäyttelyä tai muutakaan juonen kuljetusta ei nähdä lainkaan. Lisäri alkaa välittömästi peruspelin lopusta, mutta mitään selitystä ei saada sille, miksi Lara on sen jälkeen jälleen Egyptissä. Tämä vähän harmitti itseäni, ottaen huomioon että klassisissa Tomb Raidereissa tarinallinen puolikin oli verrattain kiinnostava, välinäytökset hyviä ja sen puolesta kokonaisuus hiukan ehkä aikaansa edellä. Tarinattomuudesta ja jälkimmäisestä Atlantis-kentästä huolimatta lisärin kokonaisuus jäi kuitenkin selvästi plussan puolelle, sillä olihan se nyt mukavaa pelata itselle täysin uusia klassisen Tomb Raiderin kenttiä ensimmäistä kertaa.
HideoMiyamoto
Well-Known Member
Ensimmäisen Tomb Raiderin lisäosa Unfinished Business pelattu. Tätä ei tosiaan ollut konsoleille koskaan aiemmin julkaistu, joten itsekin pelasin tämän nyt ensimmäistä kertaa. Siitä johtuen grafiikkatila tulikin tällä kertaa pidettyä suurimmaksi osaksi alkuperäisenä, silloin tällöin modernin puolella käväisten. Lisäosa koostui kahdesta kentässä Atlantiksessa ja kahdesta Egyptissä.
Atlantis ei ollut suosikkilokaationi alkuperäisessä pelissä, eikä se ollut sitä lisäosassakaan. Onnistuin myös läpäisemään ensimmäisen Atlantis-kentistä peräti kahteen otteeseen ennenaikaisesti "väärästä" paikasta pudoten, mutta päätin ladata molemmilla kerroilla uusiksi ja pelata senkin silti kokonaan. Ja hyvä niin, sillä toisesta kentästä ei välttämättä selviäisi ilman ensimmäisessä kerättyjä aseita ja ammuksia. Atlantiksen toisessa tasossa peli kyllä käyttää koko kikkapankkinsa Laran tappaakseen, ja oikeastaan se olikin mielestäni yksi hirveimmistä TR-tasoista koskaan. Jätetään yksityiskohdat avaamatta, mutta sanotaan että jos et ole erityisen suuri Raider-combatin sekä epäreilujen ansojen ystävä tai muuten vain halua pelata pelin kaikkea sisältöä vaikka väkisin, niin melkein suosittelisin skippaamaan toisen Atlantis-kentän suosiolla ja siirtymään Egyptiin. Atlantiksessa kerätyt tavarat eivät kulje mukana seuraavaan kenttään, joten sikäli ei ole merkitystä, siirtyykö sinne edellisen kentän läpäisyllä vai kentänskippauskoodilla. Itse menin ihan pelaamalla, mutta erityisen suurta nautintoa se ei aiheuttanut.
Kaksi jälkimmäistä kenttää Egyptissä olivat sen sijaan todella hyviä ja mukavia pelailla läpi näin ensimmäistä kertaa. Pelillisesti ne vastaavat hyvin pitkälti alkuperäisen pelin Egypti-tasoja, mikä oli ainakin itselleni erittäin mieluisa asia. Molemmat kentät ovat isoja kokonaisuuksia, löydettävää on paljon ja etenemissuunnat ovat sopivan suurpiirteisiä. Ei kuitenkaan niin kryptisiä, että näissä helposti jäisi jumiin. Mitään Palace Midas -tasoisia oivalluksia nämä eivät tarjoa, mutta perushyvää klassista Tomb Raideria ehdottomasti. Combattia on jonkin verran, mutta pääpaino on selvästi etenemissuuntien löytämisessä ja avainesineiden etsinnässä.
Se täytyy tosin todeta, että mitään tarinallista lisää tämä lisäosa ei tarjoa. Välinäytöksiä, ääninäyttelyä tai muutakaan juonen kuljetusta ei nähdä lainkaan. Lisäri alkaa välittömästi peruspelin lopusta, mutta mitään selitystä ei saada sille, miksi Lara on sen jälkeen jälleen Egyptissä. Tämä vähän harmitti itseäni, ottaen huomioon että klassisissa Tomb Raidereissa tarinallinen puolikin oli verrattain kiinnostava, välinäytökset hyviä ja sen puolesta kokonaisuus hiukan ehkä aikaansa edellä. Tarinattomuudesta ja jälkimmäisestä Atlantis-kentästä huolimatta lisärin kokonaisuus jäi kuitenkin selvästi plussan puolelle, sillä olihan se nyt mukavaa pelata itselle täysin uusia klassisen Tomb Raiderin kenttiä ensimmäistä kertaa.
Joo nää lisäosat ei ollut kai edes Coren tekemiä. Nuo ekan pelin lisäosan pari ekaa kenttää on ihan törkeen vaikeita kun alotetaan pelin pahimpia vihuja vastaan pelkillä pistooleilla. Itsekkin löysin tuon ekan kentän ohitus keinon joka on siis melkeen heti kentän alussa mutta päätin pelata silti koko kentän. Kakkos lisäosan kentät on paljon parempia vaikka ei sekään helppo ole.
Tarinallisesti kai idea on tuossa lisärissä on se että kun Lara selvii niistä parista ekasta lisärin kentästä se lähtee tuolle uudelle seikkailulle tauon jälkeen joka on siis nuo kaksi vikaa kenttää. Tämä kai joku kehittäjien suusta tullut.
Alunperinhän nuo lisäosan kentät oli toisteppäin koska ne kentät mitkä jatkaa päätarinan jälkeen oli liian vaikeita mutta ei ollut aikaa korjata sitä niin ne vaan pisti ne väärässä järjestyksessä ulos. Nyt tähän remasteriin se järjestys muutettiin oikeaksi mutta vaikeus on tietysti sitten läsnä.
Ferraro
Well-Known Member
Tomb Raider II Remastered viimeistelty. Tämäkin oli muutama vuosi sitten PS1-versiota ensi kertaa pelatessani varsin haastava, ja vaikka pelin läpäisinkin, niin vähän turhan hankalalta se silloin tuntui, eikä täysin ilman ohjeitakaan sujunut. Alkuperäisen kakkososan kohdalla kuitenkin muistan ajoittain jo nauttineeni kenttien tutkimisesta ja läpäisytapojen löytämisestä huomattavasti ykkösosaa enemmän, johtuen osittain myös jo PS1-versiossa käytetystä vapaasta tallennuksesta. Varmasti myös jo ykkösosassa opitut kontrollit myötävaikuttivat positiivisempaan pelikokemukseen muutama vuosi sitten.
Vaikka kakkososasta minulla olikin jo valmiiiksi verrattain positiiviset muistikuvat, niin kyllä tämä remasteroitu versio oli silti suorastaan massiivinen parannus PS1-versiosta. Itse pelihän tasoineen ja vastustajineen on tässäkin tapauksessa nähdäkseni täysin alkuperäistä vastaava, mutta kyllähän jo pelkästään monta kertaluokkaa näyttävämpi, onnistuneesti uudistettu graafinen ilme riitti nostamaan pelifiilistä varsin merkittävästi. Pelasin jälleen suurimman osan pelistä uusilla graffoilla, mutta myös alkuperäisen näkymän puolella pistäydyin säännöllisesti. PS1-version muutamissa pilkkopimeissä paikoissa uusilla graffoilla näki nyt hiukan jopa eteensäkin ilman soihtua Laran kädessä - tosin joissakin huoneissa nimenomaan uudella graffatilalla hämäryys oli enemmän läsnä. Soihtuja taisi kuitenkin itseltäni jäädä käyttämättä pelin päätteeksi yli viisikymmentä kappaletta, joten pimeitä nurkkia pystyy kyllä valaisemaan melko huoletta vaikkei tasoja tuntisikaan.
Itse pelaaminen oli jälleen todella kivaa, kun monivaiheisissa kentissä etenemisestä oli vähintäänkin hämärä muistikuva koko ajan olemassa. En myöskään pyrkinyt säästelemään ammuksia käyttämällä jatkuvasti pikkupistooleita, tietäen että oikeastaan kaikkiin aseisiin löytyy kyllä panoksia läpi pelin mitan ihan riittävästi. Siltikään tätä ei voi mitenkään erityisen helpoksi pelikokemukseksi kuvailla, vaan etenkin ensimmäistä kertaa pelaavilla on varmasti sormi useamman kerran suussa etenemistapoja miettiessä - ainakin itselläni oli ensimmäisellä pelikerralla. Remasterissa ei yhtään sen enempää kerrota mitä milloinkin pitäisi tehdä tai mihin suuntaan edetä, vaan pelaajan tulee ne tässäkin tapauksessa itse oivaltaa. Tekisi mieli kertoa pari esimerkkiä, mutta sehän vesittäisi osan löytämisen ilosta muilta. No yksi on mainittava, mutta laitetaan se spoilerin taakse, koska se sisältää myös merkittävän juonipaljastuksen.
Reittien löytämisessä aika suureksi avuksi on itse asiassa pelin valokuvamoodi, jonka olemassaolosta en edes tiennyt ykkösosaa tai sen lisäriä pelatessani. Kakkososassa sitä tuli ajoittain käytettyä, ja vaikka puristinen näkökulma sen varmasti huijaukseksi tuomitseekin, niin ei se minua kiinnosta. Kyllä nämä ihan riittävän haastavia pelejä ovat pienellä reittien skouttaamisellakin, eikä siitäkään aina ole apua. Enimmäkseen etenemistä nopeuttivat kuitenkin omat muistikuvat pelistä. Yllätyksekseni sain myös kerättyä lähes kaikki salaisuudet, sillä vain kolme 48:sta salaisuudesta jäi löytämättä. Monta aiemmin löytämätöntä salaisuutta tuli siis tällä kertaa kerättyä.
Tomb Raider II on ykkösosaa vaikeampi peli sekä combatin että tasoloikan osalta, ja varsinkin viimeisissä kentissä Laran ohjaaminen vaatii jo melkoista tarkkuutta ja täysin ilman kuolemia eteneminen käytännössä jonkinasteista tasojen tuntemista ennakkoon. Haastetta on tarjolla heti ensimmäisestä kentästä lähtien, mutta yksittäisistä tasoista etenkin Temple of Xian ansaitsee erityismaininnan mahdollisten kuolemistapojen määrässä. Jos tämä taso alkaa turhauttaa, niin on syytä muistaa vanhojen exploittien toimivan tässä uudessakin versiossa. Oli pakko testata tämä suhteellisen tarkka ja vaativa, mutta sinänsä täysin pelin fysiikkamoottorin lakeja noudattava hyppysarja, jolla pelin pisimmästä kentästä voi skipata n. 80%, ja kyllä se todella toimii. En tietenkään tällä tavoin kenttää läpäissyt, vaan suoritin lopulta kiltisti ansahuoneen toisensa perään, samalla salaisuuksia keräten. Se on kuitenkin mielestäni mukavampi tapa pelata peli läpi, varsinkin kun kyseessä ei ole mikään itse löydetty oikotie.
Kyllä tämä pelipaketti siis vain edelleen maistuu äärimmäisen hyvin. Yleensä pyrin yksittäistä pelisarjaa pelatessani pitämään vähintään kahden täysimittaisen pelin jälkeen pienen tauon jonkin toisen pelin parissa, mutta kyllä ainakin TR2:n laajennus Golden Mask pitää ottaa vielä heti seuraavana pelivuoroon - ensimmäistä kertaa siis. Sen jälkeen ehkä sitten pieni tauko voi ollakin paikallaan, sillä TR3:n parissa vietetty aika ei välttämättä ole yhtä antoisaa kuin kahden ensimmäisen Tomb Raiderin. Mutta enpä täysin tuomitse sitäkään ennakkoon, sillä ainakin kaksi ensimmäistä Tomb Raideria ovat tarjonneet suorastaan alkuvuoden nautinnollisimpia pelikokemuksia tähän mennessä.
Vaikka kakkososasta minulla olikin jo valmiiiksi verrattain positiiviset muistikuvat, niin kyllä tämä remasteroitu versio oli silti suorastaan massiivinen parannus PS1-versiosta. Itse pelihän tasoineen ja vastustajineen on tässäkin tapauksessa nähdäkseni täysin alkuperäistä vastaava, mutta kyllähän jo pelkästään monta kertaluokkaa näyttävämpi, onnistuneesti uudistettu graafinen ilme riitti nostamaan pelifiilistä varsin merkittävästi. Pelasin jälleen suurimman osan pelistä uusilla graffoilla, mutta myös alkuperäisen näkymän puolella pistäydyin säännöllisesti. PS1-version muutamissa pilkkopimeissä paikoissa uusilla graffoilla näki nyt hiukan jopa eteensäkin ilman soihtua Laran kädessä - tosin joissakin huoneissa nimenomaan uudella graffatilalla hämäryys oli enemmän läsnä. Soihtuja taisi kuitenkin itseltäni jäädä käyttämättä pelin päätteeksi yli viisikymmentä kappaletta, joten pimeitä nurkkia pystyy kyllä valaisemaan melko huoletta vaikkei tasoja tuntisikaan.
Itse pelaaminen oli jälleen todella kivaa, kun monivaiheisissa kentissä etenemisestä oli vähintäänkin hämärä muistikuva koko ajan olemassa. En myöskään pyrkinyt säästelemään ammuksia käyttämällä jatkuvasti pikkupistooleita, tietäen että oikeastaan kaikkiin aseisiin löytyy kyllä panoksia läpi pelin mitan ihan riittävästi. Siltikään tätä ei voi mitenkään erityisen helpoksi pelikokemukseksi kuvailla, vaan etenkin ensimmäistä kertaa pelaavilla on varmasti sormi useamman kerran suussa etenemistapoja miettiessä - ainakin itselläni oli ensimmäisellä pelikerralla. Remasterissa ei yhtään sen enempää kerrota mitä milloinkin pitäisi tehdä tai mihin suuntaan edetä, vaan pelaajan tulee ne tässäkin tapauksessa itse oivaltaa. Tekisi mieli kertoa pari esimerkkiä, mutta sehän vesittäisi osan löytämisen ilosta muilta.
No yksi on mainittava, mutta laitetaan se spoilerin taakse, koska se sisältää myös merkittävän juonipaljastuksen.Dragon's Lair -kentän bossitaistelu lohikäärmettä vastaan (jota edeltänyt räjähdys oli ainakin itselleni yksi alkuperäisten pelien ikimuistoisimmista hetkistä). Muistan PS1-versiossa tuskailleeni kymmeniä ja taas kymmeniä minuutteja tämän taistelun kanssa, kun lohikäärme aina vain uudelleen virkosi syöksemään tulta Laran päälle. Lopulta muistin mitä koko pelin ensimmäisessä cutscenessä oli tapahtunut, ja sen perusteella tajusin mitä lohikäärmeelle tulee tehdä. Tämä [Laran tavaranpoimintalaini tähän] ahaa-elämys oli yksi parhaista hetkistä alkuperäisen TR-sarjan pelikokemuksissa. Vaikka näiden pelien kryptisyys onkin ajoittain suorastaan turhauttavalla tasolla, niin parhaimmillaan se tarjoaa juuri tällaista oivaltamisen iloa.
Reittien löytämisessä aika suureksi avuksi on itse asiassa pelin valokuvamoodi, jonka olemassaolosta en edes tiennyt ykkösosaa tai sen lisäriä pelatessani. Kakkososassa sitä tuli ajoittain käytettyä, ja vaikka puristinen näkökulma sen varmasti huijaukseksi tuomitseekin, niin ei se minua kiinnosta. Kyllä nämä ihan riittävän haastavia pelejä ovat pienellä reittien skouttaamisellakin, eikä siitäkään aina ole apua. Enimmäkseen etenemistä nopeuttivat kuitenkin omat muistikuvat pelistä. Yllätyksekseni sain myös kerättyä lähes kaikki salaisuudet, sillä vain kolme 48:sta salaisuudesta jäi löytämättä. Monta aiemmin löytämätöntä salaisuutta tuli siis tällä kertaa kerättyä.
Tomb Raider II on ykkösosaa vaikeampi peli sekä combatin että tasoloikan osalta, ja varsinkin viimeisissä kentissä Laran ohjaaminen vaatii jo melkoista tarkkuutta ja täysin ilman kuolemia eteneminen käytännössä jonkinasteista tasojen tuntemista ennakkoon. Haastetta on tarjolla heti ensimmäisestä kentästä lähtien, mutta yksittäisistä tasoista etenkin Temple of Xian ansaitsee erityismaininnan mahdollisten kuolemistapojen määrässä. Jos tämä taso alkaa turhauttaa, niin on syytä muistaa vanhojen exploittien toimivan tässä uudessakin versiossa. Oli pakko testata tämä suhteellisen tarkka ja vaativa, mutta sinänsä täysin pelin fysiikkamoottorin lakeja noudattava hyppysarja, jolla pelin pisimmästä kentästä voi skipata n. 80%, ja kyllä se todella toimii.
En tietenkään tällä tavoin kenttää läpäissyt, vaan suoritin lopulta kiltisti ansahuoneen toisensa perään, samalla salaisuuksia keräten. Se on kuitenkin mielestäni mukavampi tapa pelata peli läpi, varsinkin kun kyseessä ei ole mikään itse löydetty oikotie.Kyllä tämä pelipaketti siis vain edelleen maistuu äärimmäisen hyvin. Yleensä pyrin yksittäistä pelisarjaa pelatessani pitämään vähintään kahden täysimittaisen pelin jälkeen pienen tauon jonkin toisen pelin parissa, mutta kyllä ainakin TR2:n laajennus Golden Mask pitää ottaa vielä heti seuraavana pelivuoroon - ensimmäistä kertaa siis. Sen jälkeen ehkä sitten pieni tauko voi ollakin paikallaan, sillä TR3:n parissa vietetty aika ei välttämättä ole yhtä antoisaa kuin kahden ensimmäisen Tomb Raiderin. Mutta enpä täysin tuomitse sitäkään ennakkoon, sillä ainakin kaksi ensimmäistä Tomb Raideria ovat tarjonneet suorastaan alkuvuoden nautinnollisimpia pelikokemuksia tähän mennessä.
HideoMiyamoto
Well-Known Member
Itsellä 3 vielä kesken. Lontoo olis seuraavaks edessä, viimeinen 3 valittavasta maasta. Nyt jääny pelaaminen vähälle Rebirthin takia.
HideoMiyamoto
Well-Known Member
Ensimmäinen patchi linjoilla.
raidingtheglobe.com
The First Update for Tomb Raider I-III Remastered is Live - Raiding The Globe
It's time to update your bundle, because the first update for Tomb Raider I-III Remastered Starring Lara Croft is live! Take a look at the patch...
raidingtheglobe.com
Ferraro
Well-Known Member
Hyvältä näyttää, vaikka mitään isompia bugeja tai puutteita ei ainakaan tankkiohjauksella pelatessa olekaan tullut vastaan. Ainakin yksi merkittävä korjaus silti näköjään:Ensimmäinen patchi linjoilla.
The First Update for Tomb Raider I-III Remastered is Live - Raiding The Globe
It's time to update your bundle, because the first update for Tomb Raider I-III Remastered Starring Lara Croft is live! Take a look at the patch...
Gem is now visible in the Furnace of the Gods level.
Ehdin TR2 Golden Maskin pelailla juuri eilen loppuun, ja täytyy kyllä sanoa että uudessa graffatilassa eteneminen kyllä pysähtyi ennen patchia juuri tuohon nyt korjattuun kohtaan. Jos en silloin tällöin muutenkin vaihtelisi graffatilaa uuden ja vanhan välillä, niin tuon avainesineen huomaaminen olisi ollut käytännössä mahdoton tehtävä. Hyvä että tämä otettiin huomioon.
Golden Maskista voi sanoa suunnilleen samat sanat kuin Unfinished Businessistakin. Oikeastaan se oli ykkösosan lisäriä parempi, sillä neljästä kentästä yksikään ei ollut mitenkään erityisen huono. Kaikki salaisuudet löytämällä saisi avattua vielä yhden bonuskentän, mutta tyydyin etenemään ilman ohjeita, joten muutama salaisuus jäi löytymättä. Hyvää perus-Raideria, vaikkakin jälleen olisin kaivannut edes jonkinlaista välinäytöstä, prologia, epilogia tai vaikka tekstimuotoista tarinankerrontaa selittämään, miksi ja missä tällä kertaa seikkaillaan. Tasot itsessään olivat kuitenkin ihan hyviä ja pelattavia.
Hiukan arvoin aloitanko TR3:n nyt heti vai pelaanko jonkin toisen pelin tässä välissä. Päätin lopulta yrittää pelata kolmosenkin vielä samaan putkeen, nyt kun kontrollit tuntuvat varsin tutuilta ja kenttäsuunnittelun lukutaitokin on suhteellisen hyvin palautettu mieleen. Ensimmäinen taso meni äsken suhteellisen kivuttomasti, mutta muistaakseni heti toisesta kentästä lähtien TR3:n vaikeustasokäyrä alkaa kulkea ajoittain lähes pystysuoraan ylöspäin. Toisaalta nyt saa onneksi tallentaa missä huvittaa, ja olen melko varma että omat tankkiohjaustaidotkin ovat parantuneet sitten alkuperäisen pelin pelaamisen. Pianhan se selviää, kun peliä pelaan eteenpäin.