Tuplanostalgia-arvostelussa: Tony Hawk's Pro Skater 1 & 2 Remaster sekä Goldfinger - Superman -biisi
Henk.koht. taustaa arvostelulle:
THPS 1 ja 2 ovat erittäin tuttuja alkuperäiseltä pleikkarilta ja toisaalta PC:ltä. Ensimmäisen pelasin "vain läpi" kaverilla, mutta eritoten THPS2 tuli tahkottua 100% läpi jokaisella hahmolla.
Goldfingerin Superman-biisi oli mielestäni aikoinaan ensimmäisen pelin soundtrackin ehdoton helmi. Mukava poppipunkkikappale, jonka säkeistö jäi aina soimaan päiväkausiksi.
Mistä teokset ammentavat:
Noh, THPS 1 & 2 Remaster ammentaa tietenkin pelisarjan kaikista ikonisimmista peleistä. Niistä peleistä, jotka julkaistiin alunperin vain PS One & N64 -sukupolvelle (kai, en jaksa tarkistaa?). Niinä vanhoina hyvinä aikoina, mitä nyt keski-ikäistyneet kuluttajat voivat fiilistellä. Eli kyllä, nyt ollaan nostalgian kovassa ytimessä ja valinta pelin tekemiseksi on varmasti ollut helppo, eritoten kun näitä ei ole taidettu PS Minille ja muille retrokonsoleille julkaista?
Jälkikäteen voi myös nähdä, miten Goldfinger ammentaa biisissään todellakin hittitehtailun oppikirjasta osia. Lyriikat ovat sellaista universaalia aikuiseksi kasvamista ja parhaansa yrittämistä ja musiikki on suoraan "mitkä melodiset punk-bändit breikkasivat ysärillä"-generaattorista. Vähän sähkökitaraa ja tempoa, muttei liikaa ja heitetään vielä pikkasen skata ja torvisoittimia sekaan.
Ja ei ihme, että se säkeistö tuntuu tarttuvalta, eikös se ole sama sointukulku joka on tehty liian moneen kertaan:
Sama sointukulkuhan oli tuossa vaiheessa käytetty jo megaisossa (Green Day - Basket Case) ja pienemmässä (NOFX - Longest Line) poppunkhitissä, eli jo genrenkin sisällä hyväksi havaituilla vesillä mennään.
Miltä teokset tuntuvat 2020-luvulla:
Heti alkuun muistutus siitä, että THPS 1 & 2 Remaster on ottanut mukaan myös myöhemmin peleihin tulleet revertit sekä mahdollisuuden tehdä tupla- ja triplaflippejä ja vaihtaa reilejä ja manuaaleja ilman välihyppyjä. Nämä ovat hyvä lisä. Muuten, noh, sehän tuntuu tutulta Tony Hawkilta. Pelattavuus on rautaa ja parempi ruudunpäivitys helpottaa asiaa entisestään. Kyllähän tätä hakkaa mielellään, eritoten ykkösen kentät oli kiva kahlata läpi, kun niitä ei muistanut aivan täysin ulkoa.
Samalla joutuu fiilistelemään, että kenttäsuunnittelu on ollut pääsäntöisesti hyvää, mutta eritoten ykkösen kisakentät ovat sangen riisuttuja ja pieniä. Niitä ei ehkä ole tarkoitettu manuaalilla kombotettavaksi. Noh, joskus kompaktius on vain hyvä asia, mutta kun peli ei perustu kovinkaan realistiseen skeittaukseen, vaan hurjiin komboihin, niin kisakentät eivät oikein tue tätä - ja kuitenkin pitäisi repiä hirveitä pisteitä, jos haluaa voittaa.
Vanhojen tuttujen juttujen lisäksi peleihin on sitten ängetty kaikenlaista lisächallengea, uusia biisejä, uusia skeittaajia jne., mutta eihän nämä nostalgianälkäiselle merkkaa mitään. Jos nyt eivät haittaakaan. Tasapainoilu uuden ja vanhan välillä onnistuu sangen kivasti.
Goldfingerin Superman-biisi on yhä parinkymmenen vuoden tauon jälkeen kuultuna tarttuva, mutta todella, todella imelä. Siis hemmetti, en muistanut että lyriikat ovat ihan tällaista purkkanostalgiaa ja siis toi ska-kohta, argh. Ja miten sliipattu biisi voi olla? Ei herättänyt hinkua laittaa tätä omille soittolistoille, vaikka pelaamisen taustalla menikin oikein mukavasti.
Lopputulema:
So here I am
Growing older all the time
Looking older all the time
Feeling younger in my mind
Laulaa Goldfinger. Mutta aika saa meidät kaikki, vaikka ei sen tarvitse tarkoittaa elämänilon katoamista.
Tony Hawkin ykkös- ja kakkososat eivät ole "objektiivisesti arvioituna" edes pelisarjansa parhaita pelejä, saati parhaita skeittipelejä ikinä.
Goldfingerin Superman ei ole nykyään mielestäni erityisen hyvä poppunk-biisi eikä missään nimessä ensimmäisen Tony Hawkin soundtrackin paras kappale (Dead Kennedys wo-hoo!).
Mutta kyllähän tämän remasterin pelaaminen on yhä edelleen superhauskaa hommaa ja Goldfinger sopii sinne taustalle vieläkin erittäin hyvin.
Ööö annetaan molempien teosten yhteisarvosanaksi vaikka vahva 3/5