Train Sim World

Omenanraato

Well-Known Member
Peliin oli yön aikana tullut 1.01 päivitys pleikalle ja nyt peli ei lähde käyntiin. Dovetail logoon jäätyy ja lopulta buuttaa koko konsolin. Täytyy koittaa latailla uusiksi koko peli. :/
Edit: päivityksen asennus näköjään epäonnistui, koska uudelleen lataamalla koko peli lähti toimimaan.
 
Viimeksi muokattu:

Omenanraato

Well-Known Member
Hidas se tosiaan on ja kyllä tuossa täytyy olla todella kova palo juniin, että simuihin. Harva tuosta tykkää.

Kerron pelistä tietämättömille hiukan millä tasolla tässä simuillaan.
Kun astut junaan, pidetään ensin 5sek nappia pohjassa et juna saa edes virrat. Sen jälkeen väännetään avaimesta juna käyntiin, klikkaillaan valot oikeaan asentoon, säädetään jarrujen paineet kohdalleen, kuittaillaan keskukselle junan lähdöt jne. Kaiken kaikkiaan varmaan lähes 20 toimintoa suoritetaan junan liikkeelle lähtöön.
Ne on kyllä toki selkeästi opetettu, mutta kaikki on hidasta. Itse ajaminen on todella helppoa ja nautinnollista. Eri junien ajaminen on käsittämättömän erilaista, samoin kuin eri maiden liikennemerkkijärjestelmät.

Sit itse tehtävät ja niiden hitaus. Eli mulla oli yksi tehtävä missä lähdettiin x asemalta junan kyydissä 10km päähän. Itse siis ei ajettu, vaan oltiin kyydissä. Tähän meni noin 15min, kun juna pysähteli välillä.
Klo 19.14 saavuttiin rautatieasemalle, jossa hyppäsin kyydistä pois ja menin vasta siihen junaan jota minä ajoin. Matkustajille ovet auki ja juna lähtövalmiuteen.
Sit ”odota 19.30 asti”. Eli yli vartti odottelua, jonka käytin asemalla haahuiluun ja junan nappuloihin tutustumisessa. Kaiken kaikkiaan siis peliä oli kulunut noin 30min, ennen kuin oikeasti jotain piti tehdä.

19.30 lähdettiin sit kohti määränpäätä, joka oli 55km!!!! päässä ja perillä piti olla 20.01. Matkalla ei siis pysähdytty kertaakaan ja nopeusrajoitukset oli maksimaaliset, jolloin alussa heitti kaasun täysille ja odotti noin 30min, kunnes jarrutti pääteasemalle.
Tehtävä kesti yhteensä tunnin ja ehkä 3min siitä ajasta tehtiin itse jotain. Olin perillä jo 19.55, ja tuli lopussa ruksi aikatauluun. En ymmärrä miksi rankaistiin siitä et olin ajoissa.. Ja uskokaa tai älkää, niin mulla oli kivaa kokoajan. Koska mulle tälläinen peli uppoaa.

Toisessa tehtävässä meninkin Saksassa 11 aseman välisen matkan kaupunjunalla. Jokainen asema oli noin 400-900m välein, pari tais olla 2km etäisyydellä. Kiihdytysten ja jarrutusten pitkien matkojen vuoksi ohjelmaa oli kokoajan ja pysähdykset oli niin nopeita, ettei hengähdys taukoa koko 40min aikana ollut. Aikataulupaine oli valtaisa ja lopussa tuli upea fiilis, kun jokainen asema oli aikataulun puolesta vihreällä.

Näiden lisäksi poika pelaili ja haahuili asemalla keräten keräiltäviä juttuja mitä oli piilotettu asemille. Myös hän ajeli muutaman aseman ja parit tutoriaalit ja 6vuotias osasi homman ja nautti, koska on ihan juna fani.

Kaiken kaikkiaan on upeasti tehty peli ja isoin kritiikki kohdistuu grafiikkaan. Peli pyörii nätisti, peli näyttää itsessään hyvältä, tai ainakin juuri niin hyvältä kun täytyy.
Mutta tärkeimpien juttujen, eli opasteiden ja hallintalaitteiden utuisuus ja onneton resoluutio/tekstuurien tarkkuus on aivan älyttömän huonoa. Yhdellä opastejärjestelmällä tulee toimeen, kun valot on isoja, mutta muissa ne on niin pieniä ettei näe mitään. Pakko katsoa HUD:sta kaikki, mikä on sääli simulaation kannalta.
En myöskään ymmärrä miksi ei voi zoomata kuvaa nähdäkseen esim mittariston infoja.

Lisäksi tuo piirtoetäisyys on tosiaan todella surkuhupaisaa. Normi tilanteessa näet sen 20m eteenpäin raiteita, ei se niin haittaa. Mutta kun tulet tunneliin ja maanalaiseen asemaan, niin onhan se koomisen näköistä kun tunneli on 2m edessä ja loppu on mustaa ruutua. Asema ilmestyy vasta ihan silmien edess ja kaikessa joutuu käyttmäään apuna hudia, koska piirtoetäisyys on järkyttävä.
Uskoisin, että ovat joutuneet Pc puolelta karsimaan grafiikoita todella isolla kädellä ja johtuu siitä, mutta ennemmin vaikka vähän kyykkäävä fps kun ei tässä ole niin sillä väliä ja junat jne rumemmaksi.
99% ollaan ohjaamossa, joten sen tekstuurit tarkemmaksi ja piirtoetäisyys kuntoon, karsikaa muusta ensin.
Mutta kuten sanoin, nämä näin jo 2kk sitten streameistä ja olin niihin varautunut, enkä usko siihen muutosta tulevan.

Näistäkin huolimatta juna/simupelien ystäville aivan pakko-ostos, mutta 99,99% pelaajista ei saa tästä mitään irti. Mikään oikea peli tämä ei kyllä edes ole, vain 110% simulaatio tietyiltä junareiteiltä maailmassa.

Alla pari kuvaa:
4529AB9C-8508-49BE-9C10-5769D97C66BA.jpeg 14F81834-61DF-40E1-9DA9-6E0AA56E662F.jpeg 3A409559-B7E8-4E0D-A760-A8544167B27D.jpeg 4FEBC65D-001C-4BD7-A5E3-BD5587181A4E.jpeg 13B1C553-DE69-4374-9D7E-E894F627CB6F.jpeg
 

Barca11910

Well-Known Member
Näistäkin huolimatta juna/simupelien ystäville aivan pakko-ostos, mutta 99,99% pelaajista ei saa tästä mitään irti. Mikään oikea peli tämä ei kyllä edes ole, vain 110% simulaatio tietyiltä junareiteiltä maailmassa.
Juu pitänee kokeilla sitä PC versiota enemmän :)

Yritän samalla kattoa oisko jotain ilmasia DLC paketteja koska omistan pelistä jo jonkun osan.
 
Viimeksi muokattu:

Omenanraato

Well-Known Member
Kolmen ja puolen tunnin streami:

Alla vielä muutama kuva striimin aikana otettuina, esim junan pesupaikalta.
D69ED9BB-308A-4B82-8351-2D640AC5B444.jpeg 77E896BF-DAFD-4287-9317-39F38A50234D.jpeg 92B78199-A05C-491D-846D-2C9AD56247C9.jpeg F0E3EF3B-4D3A-4FD0-95F0-EC32924C86FC.jpeg

On kyllä hienoa, ettei tää oo vaan ajamista asemalta toiselle, vaan tässä oikeasti esim irroitetaan veturi vaunuista, ajellaan se sopivia raiteita vaihtaen tankkaamaan. Tankataan se itse pistoolilla, ajetaan sen jälkeen takaisin mutta nyt junan toiseen päähän.

Eli on kaikkia näitä ylläpitotehtöviä ja pääsee ajelemaan siellä ratapihallakin edes takaisin.

Edelleen kaipaisin sitä, että alussa juna käynnistetään ja lopussa sammutetaan. Miksi moinen täytyy tutoriaalissa neuvoa, miksi se on peliin mallinnettu jos sitä ei käytetä?

Toinen juttu on se joku aws tai ams mikä lie. Eli missä kuljettajana täytyy itse kuittailla tietyissä tilanteissa. Kehittäjien striimeissä se oli jatkuvasti ja äijä kuittasi vähän väliä..nyt en saa missään tehtävässä sitä käyttöön, vaikka joka junassa se nappi on..
 

Omenanraato

Well-Known Member
Joo eli kaikki turva systeemit on oletuksena pois päältä, koska porukalla junat pysähteli kokoajan ja ei saanu liikkeelle. Eli nyt ne täytyy joka junassa kytkeä erikseen päälle aina, jos niitä haluaa käyttää.
Niiden kanssa on paljon mielekkäämpää.

Tänään tuli ehkä 5h vedettyä, lisäksi poika ajeli ehkä 2h.

Sen lisäksi olen lukenut noin 200 sivua englannin junien ohjauksesta ja pelin junien hallintalaitteista.
Nyt alkaa olemaan Lontoon reitin opasteet ja junat hallussa. Oikeastaan vielä vähän sisäistettävää vain ratapihojen opasteissa.
Lisäksi AWS päällä pitäminen auttaa ymmärtämään liikennevaloja, vaikka grafiikan takia ei aina ois varma, sillä sieltä tulee eri ääni merkkiä ja kuittaustarvetta riippuen valon väristä.

Ollut kyllä todella kivaa tänään tän parissa, kun vihdoin ymmärtää liikennesäännöt, turvalaitteiden ideat jne.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Jatketaan yksinpuhelua.
Tänään treenailin New Yorkin linjaa ja koitin netistä opiskella sen ATC turvajärjestelmiä, koska sillä radalla se muuttaa peliä radikaalisti. Eli nopeusrajoitukset on ihan jotain muuta, kuin rataosuuden omat rajoitukset. Lisäksi siellä täytyy jarrutella tarkasti, koska muutoin menee hätäjarrut heti päälle jne.

Sen lisäksi ajelin Lontoon rataa, mutta tällä kertaa tavarajunaliikenne, jolla en juuri ollut ajanut. Siinä tein vielä niin, että ennen videon alkua sammutin junan täysin ja videolla sit starttailen alusta alkaen kaiken. Tämän vuoksi aikataulut meni koko rataosuudella ihan sekaisin ja tämä oli ylivoimaisesti mielenkiintoisin ja kivoin reissu, sillä nyt osasin katsella nopeuksia, osasin ennakoida seuraavia valoja ja periaatteessa tiesin aina miksi valot on esim keltaisella ja koska ne tulee vaihtumaan. Oli äärimmäisen kiva pätkä ja kiva juna.

Lontoon matkustajaliikenne sekaisin (lopussa piilotettuja juttuja)

New Yorkin reitti:
 

spydeZ6

Valetoimittaja
Ylläpitäjä
Hyvää settiä. Jatka vaan yksinpuhelua. Kyl mä ainakin käyn kattoon aina kun ketjuun on jotain tullut.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Harmi kun pleikka antaa tallennella vain tunnin pätkiä, eikä edes share factoryssä saa sen pidempiä yhdisteltyä.
Ei jaksaisi striiminä vetää, mutta melkein kaikki tässä on arvioitu tunnin mittaiseksi ja yleensä ne venyy siitä.

Ajoin tuossa nimittäin vielä erittäin mielenkiintoisen setin. Eli matkustajajuna oli hajonnut, joten odottelin asemalla ensin varikolta class66 dieselveturia hätiin. Asemalla otin siitä ohjat ja ajelin sen paikan ohi missä juna oli hajalla. Sieltä sit vaihtelin raiteet siten, että pääsin hajonneen junan edelle.
Mutta luonnollisesti liikennevalot oli punaiset ja joutuu erikseen pyytämään lupaa lähestyä punaisesta valosta huolimatta.
Sen jälkeen kun ollaan noin 20-30m päässä hajonneesta junasta, niin hypätäänkin ulos ja ensin omasta veturista väännetään esiin se kiinnitys systeemi.
Tän jälkeen hajonneen veturin nokkapelti auki ja sinne luukkuun kiinni pala mihin voidaan kiinnittyä.

Sit oma veturi rikkinäiseen kiinni. Lisäksi käydään hajonneen junan toisessa päässä olevaan toiseen veturin heittämässä punaiset ”takavalot” päälle.
Sen jälkeen lähdettiinkin viemään sitä rataosuuden toiseen päähän varikolle, jossa taas vaihdettiin raiteita ihan urakalla ja lopuksi pakitettiin hervottoman isoon halliin korjattavaksi.

Lontoosta uupuu nyt vissiin yksi scenaario ja New yorkista kaksi. Saksasta 4-5, kun en siellä ole kuin yhden tehnyt.
Ne vois tässä lähipäivinä ajella ja sen jälkeen keskittyä suorittamaan sitä 24h aikataulun pelimuotoa missä junat menee aikataulun mukaan ja sieltä voi itse napsia mitä haluaa ajella. Olen niistäkin jo muutamat vuorot ajellut.

Monesti puhutaan peleissä sitä, että kun oppii niin se palkitsee.
Mut tää on ihan omissa ulottuvuuksissaan. Junailusta en vielä keväällä tiennyt mitään, en mielellään edes matkusta junassa, vaikka laitteina niistä tykkäänkin.
Vuosia vuosia vuosia sitten olen PC:llä jotain Train Simulatoria koittanut ehkä 30min ja luovuttanut.

Eilen ja tänään yhteensä noin 400 sivua lukenut oppaita sekä itse tähän peliin, mutta myös oikean elämän oppaita Englannin ja USA:n opaste ja turvajärjestelmistä. Lisäksi katsonut kymmenittäin videoita lisämateriaaliksi.
Ja kun vihdoin tänään oli jo tilanteita, että olisin voinut ajaa Lontoossa, miksei osittain New Yorkissakin ilman HUD:n apua. Se fiilis on jotain uskomatonta, tämä jos joku palkitsee ja kovaa. Ja aina jos juna ei tee jotain, tietää ettei osaa painaa oikeaa juttua, jotta voisi kuitata jonkun herjan tms.

Jos joku muu nyt tästä innostuu, niin tässä pari hyvää linkkiä.

Lontoon reitin opas ja vetureiden käyttöopas:
https://steamcdn-a.akamaihd.net/steam/apps/577350/manuals/GWE_EN_Operators_Manual.pdf?t=1529571633
Lontoon aikataulut, tietää siellä ”avoimessa” pelimuodossa milloin junia lähtee:
Englannin opastejärjestelmää:
https://live.dovetailgames.com/live/train-sim-world/articles/article/great-western-express-signalling-a-brief-introduction

New Yorkin opas veturien ja turvajärjestelmien osalta:
https://forums.dovetailgames.com/attachments/en_nec_manual-pdf.3284/
USA:n turvajärjestelmää tarkemmin:
https://forums.dovetailgames.com/threads/northeast-corridor-new-york-acses-apparatus-functionality.3731/
Usan opastejärjestelmää kevyesti:
https://steamcdn-a.akamaihd.net/steam/apps/65232/manuals/Northeast_Corridor_Signal_Guide.pdf?t=1480584795
Ja vielä ”hieman” kattavammin:
http://signals.jovet.net/rules/CSX Signal Rules.pdf
Ja tässä vielä videoiden kera:
https://steamcommunity.com/sharedfiles/filedetails/?id=1084610309


Saksan reitti ja veturi turvajärjestelmineen:
https://steamcdn-a.akamaihd.net/steam/apps/577358/manuals/Digital_TSW_Rapid_Transit_Operator_Manual_EN.pdf?t=1529571666
Saksan opastejärjestelmä:
https://docs.google.com/document/d/15rMbxCG19bHquN53hhgNKMIb7BczH6nAMv9p-EBvLO4/edit?usp=sharing
Lisää samaa:
https://docs.google.com/document/d/14Q7OodkScMXSFx8N0qoZWJc5lHOdc6ODNKrshWl9JSw/edit?usp=sharing
 

Omenanraato

Well-Known Member
Tein nyt myös sekä tutoriaaliksi, mutta junasimuja pelaamattomalle lyhyen videon missä näkee miten monimutkaisia laitteita nuo 70-80 luvun veturit jo ovat olleet.

Eli ensin käynnistetään moottori, tehdään hätäjarrutus jolloin aktivoidaan turvasysteemit ja kuitataan ne pois, jotta matka voi jatkua:

Nyt on kaikki scenaariot tehtyinä Lontoosta ja New Yorkista. Vielä 4kpl Saksan 45min scenaariota ja sit on kaikki tehtynä.
Toki sen jälkeen usea sata service puolen juttua ajamatta, mutta ne menee ns normi aikataulun mukaan, eikä ole varsinaisia eri tehtäviä.

On tää hieno peli edelleen!
 

spydeZ6

Valetoimittaja
Ylläpitäjä
Toi piirtoetäisyys on kyllä surkia. Tavallaan näkee kauas, mutta yksityiskohdat pomppaa melko tökerösti.

Erittäin kiinnostava peli. Mulla on steamissä jonku vuoden Train Simulator. Täytynee kokeilla sitä ennen ku haaveileen tämän hommaamisesta. Oisha se toisaalta kyl mukava konsolilla junailla:cool:
 

Omenanraato

Well-Known Member
Toi piirtoetäisyys on kyllä surkia. Tavallaan näkee kauas, mutta yksityiskohdat pomppaa melko tökerösti.

Erittäin kiinnostava peli. Mulla on steamissä jonku vuoden Train Simulator. Täytynee kokeilla sitä ennen ku haaveileen tämän hommaamisesta. Oisha se toisaalta kyl mukava konsolilla junailla:cool:
Sen verran paljon pelin foorumilla piirtoetäisyydestä valitellaan et kai jotain sille tehdään. Kyllä ton kanssakin toimeen tulee, mutta onhan se ruman näköistä.

Edit: ihan hyvin vissiin menny kaupaksi näiden lukujen valossa:
Within the first 24 hours, you have collectively...
- Walked over 17,300 km (10,700 miles)
- Driven over 477,000 km (296,000 miles)
- Found 7800 collectables
- Taken 1261 screenshots
- Played for over 21,700 hours, that's well over 2 years!
 
Viimeksi muokattu:

Omenanraato

Well-Known Member
Kolme päivää opettelin ja keskityin pelkkään Saksaan. Ja huh minkä työn takana on ollut. Nyt tajusin lopulta liikennemerkit, kuittaukset ja mitkä nopeudet kuuluu milloinkin olla.
Välillä tulee hätäjarrua paniikissa vedettyä, kun painaa nappeja väärään suuntaan, mutta voi pojat mikä fiilis on ku onnistu vihdoin!

 

Omenanraato

Well-Known Member
Ei hemmetti miten monimutkaista, ei ikinä riittäis aika opettelee tuota et pystyis tosissaan pelaa.
Tässähän oletuksena turvajärjestelmät on pois päältä, jolloin lähinnä seuraat HUDin kertomaa nopeusrajoitusta ja hidastat keltaisella ja pysähdyt punaisella.

Lisäksi normi tilanteessa junat on käynnissä. Eli vaihde eteen, jarru pois ja kaasua. On hyvin yksinkertaista. Esim mun 6v poika ajaa itsenäisesti vaikka koko etapin näin.

Mä taas sammutan ensin junat, jotta voin vetää realistisesti kaikki yksityiskohdat ja turvasysteemit päällä. Se vaatii sit jo sen 400-600 sivua materiaalia, kymmeniä videoita ja armotonta opettelua ja paljon. Vieläpä tiiviillä aikataululla ettei ehdi unohtamaan opittuja asioita.

Tämä siis sopii leppoisaan cruisailuun, tai todella haastavaan simuiluun.
Lisäksi englannin turvajärjestelmä on erittäin simppeli ja sen oppii se 6vuotiaskin. Usassa joutuu jo oikeasti tietämään jotain ja Saksassa on sit mielettömästi osattavaa.
 

HideoMiyamoto

Well-Known Member
Jaa et siinä saa tollasen vaihtoehdonkin et voi vaan suhailla pysäkiltä toiselle juurikaan kylteistä ja vivuista välittämättä. No ehkä sitten voi ostoa harkita kun steamissä hyvä ale tulee vastaan.

EDIT: näköjään joku juna simulaattori steamistä löytyykin joka on vissiin tullut ostettua mutta ei koskaan kokeiltua. Siihen on DLC:tä ihan kivasti kertynyt, 6 362,38€ edestä löytyy junia ja muuta jos on liikaa rahaa :D

Täytyy tolla testata miltä se tuntuu jos siitä innostuis.
 
Viimeksi muokattu:

Omenanraato

Well-Known Member
Jaa et siinä saa tollasen vaihtoehdonkin et voi vaan suhailla pysäkiltä toiselle juurikaan kylteistä ja vivuista välittämättä. No ehkä sitten voi ostoa harkita kun steamissä hyvä ale tulee vastaan.
Juu oletuksena se on juuri sellainen. Joudun joka kerta asettamaan kaikki turvajutut päälle erikseen.
Aikanaan se on ollu toisinpäin, mutta ihmisillä junat pysähteli kokoajan, eikä lähteny liikkeelle, joten turvalaitteet kytkettiin oletuksena pois päältä ja simufanit kytkee ne päälle itse.
 

spydeZ6

Valetoimittaja
Ylläpitäjä
Juu oletuksena se on juuri sellainen. Joudun joka kerta asettamaan kaikki turvajutut päälle erikseen.
Aikanaan se on ollu toisinpäin, mutta ihmisillä junat pysähteli kokoajan, eikä lähteny liikkeelle, joten turvalaitteet kytkettiin oletuksena pois päältä ja simufanit kytkee ne päälle itse.
Tohon ois kyl hyvä saada joku yksi asetus, ettei tarvis aina erikseen tehä. Vaikka ennen starttia kysyis tai sit iha settingseihin.
 

Omenanraato

Well-Known Member
Tohon ois kyl hyvä saada joku yksi asetus, ettei tarvis aina erikseen tehä. Vaikka ennen starttia kysyis tai sit iha settingseihin.
Pc:llä sille on oma pikanäppäin, kuten muutamaan muuhunkin juttuun. Pleikallakin kyllä pystyis hyödyntämään näppäimiä enempi juuri tuollaisiin systeemeihin.

Esimerkiksi taskulampun saat päälle kun et istu penkissä, mutta istuessa et. Siinä on kiva miettiä keskellä yötä mistä ohjaamon valot syttyy, samalla kun ohjaimessa on kyllä muutoin pikanäppäin junan muille valoille. :D

Pelissä on tosiaan ne scenaariot, mutta sen lisäksi se services pelimuoto. Eli 24h aikataulutettu rataosuudet ja voit sinne mennä ajamaan mitä tahansa junaa miltä tahansa asemalta ja hypätä toiseen, ilman lataustaukoja. Itse tosin menen päävalikon kautta yksitellen järjestyksessä, koska en halua tehdä uusiksi samaa. Niitä kun on satoja ja trophyjä saa kun ne tekee joka maasta.

Mutta päävalikossa näkee vain nimeltä lähtö ja pääteaseman. Eli reittiä valittaessa ei tiedä yhtään sen kestoa.
Itse pelissä kartalla ei näy asemien nimiä, saati aikatauluja, joten et tiedä koskaan kuin seuraavan aseman. Mistään ei näe miten pitkälle mennään ja koska siellä about pitäisi olla. Eli on todella haastavaa arvioida se miten kauan pelisessio tulee kestämään.
 

Omenanraato

Well-Known Member
On tullut edelleen pelailtua säännöllisesti. Pieni ähky tuli siinä alun älyttömän monen päivän opettelun jälkeen, mutta nyt on lähes päivittäin kiva mennä ajamaan 1-2 tunnin settiä kun osaa. Erityisesti olen tykästynyt Lontoo-Reading rataosuuteen, koska siinä on kolmea eri tyyppistä junaa. Tavarajuna, lähijuna ja sit nopea juna joka ei pysähtele asemilla.

Muutamia kuvia taas:
Ensin vähän Saksan asemilta
B217B798-1230-4406-962E-307D91AC145E.jpeg 0FEE20C8-B5D7-47CB-9BE1-CCAA8BAE6F62.jpeg
Sit yksi mun suosikki junista. Briteistä Class66. Ylempi kuva on scenariosta jossa hinataan hajonnut HST, eli High Speed Train pääteasemalle. Ehkä hienoin tehtävä koko pelissä kun mennään punaisia valoja päin, kytketään nokkapellin alle vetolaitteet jne.
Alempi kuva saman junan normi tavarajuna meiningistä.
D5330240-EBBB-4EE1-8522-BD7A4064CEFF.jpeg 8457F82B-3B56-4819-BE06-F297EE1BA7ED.jpeg
Yksi kuva New Yorkin tavarajunasta, näillä ei ole tullut ajeltua oikeastaan ollenkaan, kuin kaikki tehtävät on yhtä scenaariota lukuunottamatta ratapihalla nysväämistä.
9DF26DB4-BCC4-49CB-B02B-90750DCFE8CD.jpeg
Sit skenaarioiden ohellahan pelissä on siis ne 24h aikataulut jossa voi vapaasti joka junaa ajella aikataulun/reitin mukaan. Niissä saa säätilat säädettyä ja alla huonointa mahdollista. Ikkunat jäässä ja näkyvyys muutamia metrejä.
514382EE-6DC9-464B-92F4-DB265161356B.jpeg 9BC3A40B-3FDD-4390-8F2B-A095C85BC5FC.jpeg
Viimeisenä vielä kuva äskeisen reitin ajamisesta Class166 junalla, eli brittien lähijunalla. Harmi kun en junasta ottanut kuvaa. Mutta tämä oli eka reitti missään maassa, kun aikataulu piti niin hyvin, että olin lähes joka asemalla muutamia sekunteja etuajassa, joissain jopa 30sek. Tuntui ekaa kertaa et onnistuin täydellisesti jarrutukset, valojen ennakoinnit jne.
A39A0B0C-2515-4BCB-A973-C4C4922E89DE.jpeg

Ajelin tänään myös yhden HST ajon Lontoosta Readingiin ja sellaisella lähdöllä, missä lähdettiin minuutti vastaavan junan perään samalle raiteelle. Loppu matkasta edellä ajeli myös lähijuna. Se oli erittäin kiva tehtävä, kun tärkeintä oli pitää tasainen vauhti ja ennakoida, ettei tule isoja jarrutuksia/kiihdytyksiä. Lähes koko matkan pääsin menemään siten, että 200-300m ennen opastetta valot vaihtui vihreälle.

Toivottavasti nopeasti tulisi ekat DLC:t, jotta sais lisää vaihtelua.
Kiinnostais kyllä tietää mikä ero Train Simulator 2018:sta on Train Sim Worldiin. Tai no..tyhmä kysymys. Tiedän eron. TS18 perustuu edelleen 2001 vuoden Microsoft Train Simulatoriin pelimoottoriltaan ja TSW on Unrealilla tehty, mutta siis miksi TS saa jatkuvasti uutta sisältöä edelleen. Miksi siis eivät siirtyneet täysin TSW:hen? Ja vaikka porttailis vanhaa sisältöä TS puolelta.

Harmi tässä TSW:ssä se, että screenshotit menee ihan piloille vauhdista, kun kaikki on blurrattua ja liike venyttää junat jne täysin. 90% käyttökelvottomia. Pc puoellla sama ongelma.
 
Ylös Bottom