Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tulevat pelit/huhut/uutiset (PlayStation, Xbox, Nintendo)

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä

Oho! Saksofonimusiikista tulee mieleen Deadly Premonition ja muuten lainataan uudemmilta Ressoilta. Se suotakoon, kun lainausta on tapahtunut myös toisinpäin. Näistä ehdottomasti plussaa. Oikeastaan aina asia mikä jäi arveluttamaan oli vihollisten määrä: Hyväkin tunnelma saadaan pilattua liian runsaalla räiskinnällä. Kyllä tästä ainakin jonkinlainen arvio tai mahdollisesti demo(?) pitää kokea.
 
Kaikista heikkouksistaan huolimatta tykkäsin siitä 2008 vuoden Alone in the Darkista. Tämä on tietysti jotain ihan muuta, mutta jo saman sarjan pelinä kiinnostaa. Varsinkin kun alkuperäistä ei ole koskaan tullut pelattua.

Alkuperäistä Aoone in the darkia olisi kiva kokeilla, samoin myös sitä PS1:lle ja PS2:lle julkaistua peliä.
 
Alkuperäistä Aoone in the darkia olisi kiva kokeilla, samoin myös sitä PS1:lle ja PS2:lle julkaistua peliä.

Kuvan peli oli jo aikanaan aika hapokas teos läpi pelattavaksi, joten vaikea sitä on tänä päivänä suositella pelattavuutensa vuoksi. Tunnelma oli kuitenkin enemmän kuin kohdillaan jo tuossa. Sarjan peleistä taisi tulla myös lisäksi The New Nightmare ja tosiaan tuo @Dragonfly n mainitsema vuoden 2008 peli konsoleille.

aid.png

Pelistä on jäänyt mieleen erityisesti tämä ruutu melko alusta. Luo tunnelman jatkoon hienosti.

ss5.png
 
Näytä liitetiedosto 9345

Pelistä on jäänyt mieleen erityisesti tämä ruutu melko alusta. Luo tunnelman jatkoon hienosti.

Onneksi joltakin peli löytyy vielä hyllystä. Mahtava on varmana omistaa tämäkin teos.
 
Katoin joku aika sit ihan ekan alone in the darkin pelaamista ja sanotaanko että saa aikamoiset nostalgia lasit päässä vetää jos siitä pystyy nykypäivänä vielä pitämään. Oli niin kankea ja kamala. :D

Siltä se kyllä näyttää :D silti olisi ihan kiva kokeilla miltä se tuntuisi.
 
Tämä taitaa lähteä ostoon jos PS5 versiossa ei ole pahasti bugeja ja on teknisesti pätevä, ensi arviot PC versiosta ovat olleet jopa loistavia. Tämmöisen pelin äärellä menee syysillat rattoisasti ja hintaakaan ei ole kuin 39.95€

Viimeksi muokattu:

Toi voi olla kyl aika kova. Toivottavasti tossa vaan pääsee parempiin tuikuttimiin kiini helpommin kun mitä The Hunter: Call of the Wildissä. Pistetään seurantaan.
 
Eiköhän tuo ostoon mene ainakin jossain kohtaa. Pelimekaniikat vaikuttaa kyllä ihan yksi yhteen The Hunter: CotW:sta otetulta, kun tuon videon nyt katsoi. Tehtäväpuoli sitten omanlaisensa. Mielenkiinnolla odotellaan tarkempia arvioita.
 
Tämä taitaa lähteä ostoon jos PS5 versiossa ei ole pahasti bugeja ja on teknisesti pätevä, ensi arviot PC versiosta ovat olleet jopa loistavia. Tämmöisen pelin äärellä menee syysillat rattoisasti ja hintaakaan ei ole kuin 39.95€

Ja Coolshopista tuon saa vielä 5€ edukkaammin hintaan 34.95€.
 
Tykkäsin 2001 AitD pelistä tosi paljon sen tunnelma ja asetelma oli jotenkin tosi mielenkiintoinen. Tästä ei kyllä välity sitä samaa, vaikuttaa aika perus tusinakauhulta.
 
Vähän näyttää joo kankealta äkkiseltään, mutta ei voi vielä kokonaisuutta hahmottaa. Jos tunnelma ja juoni on kohdillaan, jaksaa vähän vajaatakin pelattavuutta.
 
Sama täällä. Ps1 Jack IS Back oli kankea kuin rautakanki ja tänä päivänä lähes pelaamaton mutta jokin siinä merirosvo tunnelmassa oli hienoa. Tekisivät sen vaikka remasteroituna ennemmin
 
XIII paranneltu versio vertailussa alkuperäiseen remakeen. Näyttää ainakin paremmalta, saa nähdä onko mitään muuta korjattu.

Vähän näyttää joo kankealta äkkiseltään, mutta ei voi vielä kokonaisuutta hahmottaa. Jos tunnelma ja juoni on kohdillaan, jaksaa vähän vajaatakin pelattavuutta.
Katselin videon aika pikaisesti ja hyppien mutta vaikutti juuri siltä miltä iso osa 3rd person kauhupeleistä. En hoksannut siis ongelmaa kankeudessa kun tuntuu että se on vähän kuin niiden juttu. Plus että en ajatellut että tuo olisi jotenkin kankea edes ollut. Tarkoitus kun kuitenkaan ei ole tehdä mitään 360 no scopeja eli sen puolesta vaikuttaisi ihan hyvältä kauhupelille. Mutta tämä siis todella pikainen "analyysi", joka perustuu melko vähäiseen materiaaliin, joten voin olla täysin väärässäkin.
 
Ylös Bottom