Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tulevat pelit/huhut/uutiset (PlayStation, Xbox, Nintendo)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 3274
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kannattaa nyt muistaa tuo viimeisessä lauseessasi mainittu seikka eli joku ihminen on kirjoittanut ensin kaiken loren, hahmot ja keskustelut Skyrimiin liittyen, joita tuo AI vain preferoi. Tyhjästä se ei ole noita keksinyt.

Asiantuntija en ole mutta eikös nuo AI:t toimi niin että hakevat datan netissä ja jäsentelevät ne sitten sen mukaan, mitä on toivottu? Osaavat siis sen verran kielioppia että osaavat tehdä alkuperäisistä lauseista yhtenäisiä uusia kokonaisuuksia. Mutta ei muuta sitä seikkaa että se data on pitänyt ensin olla olemassa jonkun tekemänä. Ja se joku ei, ainakaan tässä tapauksessa, ole AI.

Saadaankin aika mahtavia tekijänoikeuskiistoja, kun pelissä alkaa olla siteerauksia vaikka Harry Potterista tai raamatusta - koraanista puhumattakaan.
 
Toinen peli, jonka oli määrä tulla sekä Xboxille että PlayStationille, oli yhteispeli, Redfall se oli sanotu että tulee ps5 mutta yksi kyseinen firma teki eri päätöksen kun sai kauppat läpi
 
Toinen peli, jonka oli määrä tulla sekä Xboxille että PlayStationille, oli yhteispeli, Redfall se oli sanotu että tulee ps5 mutta yksi kyseinen firma teki eri päätöksen kun sai kauppat läpi
Edelleen, linkkaa se lähde missä näin on sanottu.

Kyllä, PS5 versio oli kehityksessä, mutta en ole ainakaan itse nähnyt mitään materiaalia, jossa Redfallin kerrotaan olevan tulossa PS5:lle.
 
Mun mielestä tää keskustelu on aivan s**tanan typerää ja absurdia. Tietenkään Microsoftin ostaman firman pelejä ei tule kilpailijalle. Ei Raren pelejä tullut Gamecubelle, enkä mä silloinkaan moista odottanut.
Ja tuo harmitti silloin aikoinaan jonkun verran, kuten nyttemmin harmittaa ajatus Deathloop-kehittäjän uusien pelien missaamisesta (tosin Redfall ei vielä vakuuttanut).

Ja sellaista elämä on. Kaikkea ei voi pelata jollei omista kaikkia konsoleita ja vielä peli-PC:tä päälle. Miten hemmetissä te saatte jättiyritysten kilpailusta jonkun henkilökohtaisen mission, josta vääntää vuosi toisensa jälkeen?
Eikö Sony ostanut Bungien ja pelit tulevat jatkossakin myös Microsoftille? Korjaa jos olen väärässä.
 
Eikö Sony ostanut Bungien ja pelit tulevat jatkossakin myös Microsoftille?

Ehkä tähän sopivampi esimerkki on Mojang, jonka Microsoft osti vuonna 2014 ja studion Minecraft-pelit ovat vain laajentuneet uusille alustoille entisestään siitä eteenpäin.

On siis tosiaan ihan IP-kohtaista, että mikä lähestyminen on se sopivin myös ihan Microsoftin osalta ja osa peleistä voidaan nähdä myös usealla eri konsolialustalla. Ja ilmeisesti Sony on myös hyppäämässä samaan ajatteluun Bungien osalta.
 
Onko tuohon jotain artikkelia, että nimenomaan oli Bungien vaatimus? Uutisketju kuitenkin niin tänne asia kuuluu.
GamesIndustry.Biz reports that following the deal, Bungie will be run as "an independent subsidiary" of SIE, and will remain a multiplatform studio with the option to "self-publish and reach players where they choose to play." Tämä löytyi IGN jutusta https://nordic.ign.com/destiny-1/53361/news/sony-buys-bungie-for-36-billion

Myöskin kun googletat yllä olevan englannin kielisen tekstin niin tästä on kirjotellut muutkin.

GamesIndustry.Biz raportoi, että sopimuksen jälkeen Bungieta johdetaan SIE:n "itsenäisenä tytäryhtiönä", ja se pysyy monikäyttöisenä studiona, jolla on mahdollisuus "julkaista itse ja tavoittaa pelaajat siellä, missä he haluavat pelata"
 
Mä en tiedä mihin tämän olisin laittanut kun ei tämä mun mielestä ihan täysin tuonne tv sarja aiheeseen sovi, mutta voittamaton on Ryzan reisien voima sillä niiden avulla on saatu jo kolme peliä ja nyt on tulossa myös anime.

GamesIndustry.Biz reports that following the deal, Bungie will be run as "an independent subsidiary" of SIE, and will remain a multiplatform studio with the option to "self-publish and reach players where they choose to play." Tämä löytyi IGN jutusta https://nordic.ign.com/destiny-1/53361/news/sony-buys-bungie-for-36-billion

Myöskin kun googletat yllä olevan englannin kielisen tekstin niin tästä on kirjotellut muutkin.

GamesIndustry.Biz raportoi, että sopimuksen jälkeen Bungieta johdetaan SIE:n "itsenäisenä tytäryhtiönä", ja se pysyy monikäyttöisenä studiona, jolla on mahdollisuus "julkaista itse ja tavoittaa pelaajat siellä, missä he haluavat pelata"
Eihän tuossa varsinaisesti kerrota, että tuo on ollut kauppojen ehtona jotta toteutuu. Sony sai kaupasta haluamaansa osaamista ja Bungie saa jatkaa parhaaksi näkemällään tavalla Sonyn suojissa joten molemmille osapuolille hyvä sopimus. Sopimus ei myöskään vie muilta pelialustoilta pelejä ellei Bungie itse siihen ratkaisuun päädy.
 
Ei varsinaisesti kerrotakaan, mutta varmasti Sony olisi kuitenkin mieluummin ottanut julkaisupäätäntävallan itselleen jos se olisi ollut järkevin keinoin saavutettavissa (oletan siis, että ei ollut). Eihän tuollaista samanlaista käytäntöä ole käsittääkseni muiden studioiden kohdalla ollut. Bungie on Sonyn hankinnoista nimekkäin omaten myös kovasti historiaa usealta alustalta, joten studion neuvotteluvoima on tietysti ihan eri luokkaa kuin aikaisemmilla hankinnoilla.

Toisaalta, tuosta sopimuksesta ei taida olla tietoa, että onko tuo "itsemäärämisoikeus" varmasti laitettu paperille (olisi tietysti vähän outoa jos ei olisi, jäisi käytännössä markkinointipuheeksi) ja jos on, niin onko siinä esim. joku aikaraja tai jotain ehtoja. Jos Bungien historiaa katsoo, niin rohkea veto Sonyltä, jos Bungiella ihan aikuisten oikeasti tuo julkaisupäätäntävalta on.
 
Saadaankin aika mahtavia tekijänoikeuskiistoja, kun pelissä alkaa olla siteerauksia vaikka Harry Potterista tai raamatusta - koraanista puhumattakaan.
Joo, monilla tuntuu menevän puurot ja vellit sekaisin.

AI on tässä yksi työkalu muiden joukossa ja AI:lla ei tietenkään luotaisi lennossa peliin dialogia vaan dialogi luotaisiin oikeasti pelin tekovaiheessa ja jonka eräänlaiset sisällöntuottajat oikolukisivat läpi ja hyväksyisivät (tai hylkäisivät).

Tällä tavoin saataisiin siis luotua paljon nopeammin sisältöä, kuin että sisällöntuottaja itse tuottaisi (keksisi ja kirjottaisi) sisältöä.

Erilaisia algoritmejähän käytetään jo nytkin tietynlaisiin sisältöihin.
 
Eikö Sony ostanut Bungien ja pelit tulevat jatkossakin myös Microsoftille? Korjaa jos olen väärässä.
joo tulee
Se oli kaupan ehto joka oli siis tuli Bungien puolelta, eli Sonyllä ei ole tähän sanan valtaa.
Taitaa muuten olla pikkusen väärä ketju näille höpinöille.
ei ole sonyt ei halullyt sitä että pelit tulisi pelkästään playstationille taas mikkisofta haluaa aina niin
 
Viimeksi muokattu:
ei ole sonyt ei halullyt sitä että pelit tulisi pelkästään playstationille taas mikkisofta haluaa aina niin
Voisiko tähän olla jokin liiketoiminnallinen syy.
Ei näitä hyvää hyvyyttään päätetä.

Sony todennut, että hyötyy enemmän, kun peliä pelataan muillakin alustoilla, kun taas Microsoft laskenut, että hyötyy itse enemmän yksinoikeuksista. Silti, en tajua mikä poru tästä aiheesta nyt taas on muutamalla käyttäjällä. Yksinoikeuksia on ollut aina, ja niitä tulee olemaan myös jatkossakin.
 
Yksi Playground Gamesin kolmesta perustajasta, Gavin Raeburn, on nyt laittanut pystyyn oman studion nimeltään Lighthouse Games. Sinne hän on saanut n. 30 alan veteraania, joista osa on Playgroundilta. Miehen oma tausta sisältää viiden Forza Horizonin lisäksi Codemastersilla johtavan tuottajan roolin Dirt-, Grid- ja F1-sarjojen parista ennen Playground Gamesin perustamista. Tiedossa on ainoastaan, että tekeillä on uusi IP. Voisi kuitenkin olettaa, että se liittyy kilpa-autoiluun, mutta mitään tarkentavaa tuosta ei tosiaan vielä tiedetä.

Viimeksi muokattu:
Ylihuomenna (30.3.) julkaistaan Dredge. Kyseessä on kalastuspeli, joka sukeltaa synkkiin vesiin. Varmaan ensimmäinen kalastuspeli, joka minua kiinnostaa olankohautusta enempää. Tämä itseasiassa kiinnostaa aika paljon. Tulossa kaikille nykyisille alustoille.

Dive into the depths​

DREDGE is a single-player fishing adventure with a sinister undercurrent. Sell your catch, upgrade your boat, and dredge the depths for long-buried secrets. Explore a mysterious archipelago and discover why some things are best left forgotten.

Peli näyttäisi pärjäävän myös arvosteluissa ihan hyvin:
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom