Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tupakoitko?

^ Vieläkö vanilja sikareita myydään? Eikös nuo mennyt samalle myyntikielto listalle menthol savukkeiden kanssa.
Vai koska nuo muutokset voimaan tuli. Löysin googlella vaan uutisia vuodelta 2016 joissa puhuttiin, että noiden kieltämistä ollaan suunnittelemassa.

Itsekin tykkäsin ostaa kerran tai kaksi vuodessa vanilja sikareita yhden rasian. Muuten en polta ollenkaan.
 
On joo kiellettyjen listalla. Nykyään teenkin niin, että kun käymme jossain ulkomailla niin ostan tupakkakaupat tyhjäksi pikkusikareista :D Muistaakseni parisen sataa niitä saa tuoda niin riittää pitkäksi aikaa.
 
Itse tuli alkuvuodesta 2018 kokeiltua ensimmäistä kertaa ihan tälläistä kunnon sikaria. Savu ei suureksi yllätyksekseni ollut sellaista kitkerää "kemikaaleilta" maistuvaa mitä ihan perus röökistä. Muutama pölli tuli sitten kesällä kaverin mukana laivalta ja näiden innoittamana tullut muutamassa suomalaisessa alan putiikissa pistäydyttyä. Oikein rentoa puuhaa kyllä kaverin kanssa tuprutella hyvän juoman äärellä. Uutenavuotena nyt tuli viimeksi poltetua yksi, mutta kyllä näillä keleillä vähiin jää. Katsellaan keväällä kun aurinko tulee taas esiin.
 
On mulla kaapin perällä vielä jemmassa jokunen kipale aitoja Kuubalaisia jöötejä joita on kiva välillä kesäisin pössytellä vaikka juhlissa :)
 
Ite lopetin joskus 2015 aikoihin noin 25v kessuttelun. Käytin apuna selvinpäin nuuskaa ja kun tuli kaljoteltua niin sähkötupakkaa.
Ei oo tullu käytettyä mitään nikotiinituotteita noin 3 vuoteen.

Suosittelen kyllä käyttämään sähkötupakkaa jos kännissä tulee poltettua, ainakaan itellä ei ollut mitään ongelmia lopettaa myös tuota, noin 4-6kk tuli höyryteltyä aina kun kaljoitteli, en usko että oisin päässyt kännitupakoinnista eroon ilman sähkötupakkaa.
 
18 vuotta polttanu..nyt on alkanu miettii et hommais paremman sähkötupakan,kun noi tupakan hinnat on jo niin korkeat..
 
Itse lopetin vuoden vaihteessa. Tuli tehtyä uuden vuoden lupaus että nyt loppuu tupakan polttaminen. Päivääkään en ole katunut päätöstä! Ensimmäinen pari viikkoa piti taistella, mutta sen jälkeen helpotti.
 
Juhannuksena tulee tupakoinnin lopettamisesta 5 vuotta täyteen. Olen kyllä tyytyväinen lopetuspäätökseen. Suurin syy lopettamiseen oli rahan säästäminen. Päätin viisi vuotta sitten lopettaa ja lupasin sijoittaa tupakkarahat rahastoihin. Mukava potti jo kertynyt kasaa ja potti jatkaa kasvamistaan.
 
Poltin varmaan päälle 20 vuotta, lopettamista yrittäny, kaikenmaailman purkkaa ja karkkii. Sit se loppui ku seinään ku hommasin sähköröökin, ei sekään terveellistä ole mutta varmasti 90% vähemmän haitallista kun rööki. Nyt kohta 7kk ilman, eikä tee edes mieli oikeeta röökiä enää. Joku viisas joskus sanoi, "jos poltat harkitse sähköröökiä, jos et polta älä harkitse".

Joskus aikoinaan kokeilin myös sähköröökiä, mutta niitä oli nii hankala saada ja ne oli saatanan kalliita, nyt kun on Finnvape ja tuotteet ei maksa maltaita, oli päätös sen takia helppoa. Sähkörööki ei myöskää haise eikä tartu vaatteisiin hajua, vaikka poltin vihasin röökin hajua. On myös vähä kun aikuisten karkkikauppa, "hmm minkä makuista litkua sitä sit kokeilis", mansikkaa? mustikkaa?

Ekana huomasin kyllä sen että "oho meneepäs kaupas vähän rahaa" ja on varaa ostaa pelejä ilman että tarvii syödä näkkäriä ja makaronia seuraavat 20 päivää.
 
Poltin varmaan päälle 20 vuotta, lopettamista yrittäny, kaikenmaailman purkkaa ja karkkii. Sit se loppui ku seinään ku hommasin sähköröökin, ei sekään terveellistä ole mutta varmasti 90% vähemmän haitallista kun rööki. Nyt kohta 7kk ilman, eikä tee edes mieli oikeeta röökiä enää. Joku viisas joskus sanoi, "jos poltat harkitse sähköröökiä, jos et polta älä harkitse".

Joskus aikoinaan kokeilin myös sähköröökiä, mutta niitä oli nii hankala saada ja ne oli saatanan kalliita, nyt kun on Finnvape ja tuotteet ei maksa maltaita, oli päätös sen takia helppoa. Sähkörööki ei myöskää haise eikä tartu vaatteisiin hajua, vaikka poltin vihasin röökin hajua. On myös vähä kun aikuisten karkkikauppa, "hmm minkä makuista litkua sitä sit kokeilis", mansikkaa? mustikkaa?

Ekana huomasin kyllä sen että "oho meneepäs kaupas vähän rahaa" ja on varaa ostaa pelejä ilman että tarvii syödä näkkäriä ja makaronia seuraavat 20 päivää.

Olipas tutun kuuloinen tarina. Tosin itse taisin polttaa vähän reilun 13 vuotta. Mikä tosin on ihan liikaa, kun näin jälkikäteen miettii. Nyt on tullu höyryteltyä reilu vuosi, enkä oo kertaakaan sortunu tavan röökiin. Eihän tämä sähkötupakka varmasti oo terveellistä, mutta varmasti paljon terveellisempää, kun tavan rööki. Nikotiinit tuli pudotettua suoraan 1,5-2 mg hujakoille ja välillä höyryttelen ilman niksaakin. Kieltämättä aluks oli hankalaa, kun meinas mennä yöunet ja oli koko ajan älyttömän levoton olo. Mutta nyt on kyllä kaikki oireet helpottanu ja on paljon parempi olla. Tästä höyryttelystä on tavallaan tullut ehkä jo vähän harrastuskin, mikä on toisaalta vähän huonokin asia, mutta ei silti kaduta, että tuli siirryttyä sähkötupakkaan.
 
Syyskuussa 2008 tuli lopetetettua, sitä ennen noin 19 vuotta polttamista takana. Alkoi menemään puoltoista askia punasta norttia päivässä. Sen päätöksen tein lopettaissa että senttiäkään en säästyneistä rahoista laita mihinkään "hyödylliseen" vaan ostan ko rahoilla jotain itselle kivaa, peliä tai leffaa tms. Ja näin on menetelty :cool: ja n.s. kylmänä kalkkunana vedin lopullisen lopettamisen, ei niksapurkkaa eikä muuta. Kolme viikkoo oli aivan sootanan hirveetä mutta sitten hiukan helppas. Mutta ei se helppoa ollut, ja tänä päivänäkin kun on tehnyt jonkun vaativamman homman valmiiksi
niin jännästi sitä refleksinä taputtelee taskuja että "nyt savuille" :D

Vaimo höyryttää sähköröböllä edelleen.
 
Tullut hiukan tutustutta nyt noihin kioski "sikarien" maailmaan. Paljon kyllä sellaisia paketista suoraan kitkeriä kuivia rimpuloita tullut vastaan, mutta Al Capone merkiltä on löytynyt ihan jees tavaraa. Suomessa ilmeisesti viittä eri varianttia myynnissä. Makeutetuilla filttereillä(?) varustetut punainen (En muista mitä siinä R-kioskin esitteessä kerrottiin mauksi. En oikein saanut kiinni. Sweet + häivähdys mentholia) ja oranssi/flame (sweet) olivat omat suosikit. Kultainen (irish coffee) ja musta/original (original blend) olivat mielestäni samassa suht mauttomassa kategoriassa.

Inhokiksi muodostui vihreä eli ilmeisesti menthol? Sellaiselta eukalyptus karkin irvikuvalta maistui. Luulin että ne menthol savukkeet olivat kiellettyä? Tämä ainakin saisi olla. Kaverilla paloi vieressä Montecristo, niin korostui kivasti green tikkujen surkeus.

E: Pienen tutkiskelun jälkeen olen tullut siihen tulokseen että se oranssi/flame saattaa olla "makea konjakki" ja punainen on "Jamaikan rommi". Ei voi paketin kyljessäkään lukea muuta kuin väri. Vaikeaksi on mennyt tämäkin.
 
Viimeksi muokattu:
Yhtään tupakkaa en ole tässä lähes 34-vuotisen elämäni aikana polttanut ja oikein ylpeä siitä. Nuorempana, kun vielä asuin kotona ja isä poltti niin joka kerta, kun sattui samaan tilaan polttelun kanssa, alkoi päätä särkeä niin maan pirusti. Tämä oli aika tehokas tapa tappaa omat halut edes kokeilla tupakkaa.
 
Enpä ole koskaan tupakkaa edes maistanut. Lähipiirissä sen verran kuitenkin noita polttelijoita on ollut ja on, että siitä on joutunut näkemään, mitä tupruttelu tekee ihmiselle ja terveydelle. Turhaakin turhempaa omien keuhkojen tuhoamista ja rahan tuhlaamista.
 
Ylös Bottom