Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Elite & muut vastaavat -ohjaimet

Olet oikeassa, että on sääli, ettei oikeaa huoltopalvelua saa. En siis ole tilannut tuota "huoltoa" vielä. Täytyy nyt hetken aikaa seurailla, että onko joku ohi menevä vika, vai edellyttääkö toimia. Sen verran katsoin, että Youtubessa on ihan suht simppelin oloisia DIY huoltovideoita tähänkin vaivaan. Eli varmaan tule itse joka tapauksessa kokeiltua ennen "huollon" tilaamista.
 
Ihan hyvä ollut tuo Turtle Beachin Velocity lentotikku. Faija osti itselleen pari viikkoa sitten ja tuli vähän itsekin sitä kokeiltua. Hyvin on nappuloita, monipuoliset toiminnot ja jäykkä tikku. Helikopterilla oli todella hyvä lentää kerrostalojen välissä, vaikka oli oma eka kerta kopterilla. Yleensä vain lentänyt lentokoneilla FS:ssä.

Xboxin padilla oli ohjaus superherkkä Flight Simulatorissa ja edes netin säädöillä siitä ei saanut hyvää. Ja aika paljon siitä onkin haukkuja siellä. Siitä kyllä jännä, että muistaakseni PC:llä oli ihan hyvä lentää pädillä. Toki käytin eri valmistajan padia silloin enkä Microsoftin ohjainta.

Aika paljon on joystickit kehittynyt, eikä ole sellaisia rimpuloita kuin 20 vuotta sitten. Silloin ei muuten pahemmin vielä padeilla pelattu PC:llä, vaan näppis+hiiri tai joystick oli ne yleisimmät.

Hiiri ja joystick kiinni Xboxiin niin ei koko padia edes tarvitse lentosimussa. Vaikutti hyvältä.
 
No jaa. Subjektiivista tuo ainakin on, sillä minä ostaisin mieluummin 70-80 euron KingKong 2 Pro ohjaimen kuin maksaisin 90 euroa "accessorysta".

Tuossa infoa KingKongista, jos kiinnostaa: https://www.gulikit.com/productinfo/737791.html

Eikä ole maksettu mainos :D Olen itse harkinnut tuon ostoa mutta ehdin juuri hankkia toisen ennen kuin löysin tuon. Mielestäni tuossa on kaikki ja ehkä enemmänkin mitä minä joltain pro-ohjaimelta kaipaisin. Ei ehkä kaikille löydy kaikkea mitä haluavat mutta minusta oikein mainio kapula.

Mitä sä siis toivoisit pro ohjailmelta, jos tuosta löytyy kaikki ja vähän enemmänki? Normi ohjain missä on eri moduulilla olevat tatit, jotteivat driftaa? Hyvä ominaisuus toki, ei siitä kysymystäkään, mutta enemmänkin tuon pitäisi olla se mitä normi ohjaimelta odotetaan. Toisekseen kun boxin ohjaimista kerran puhe, niin joillekin saattaa olla karsiva tekijä ettei tuo toimi xboxilla ilman mitään adapterikikkailua.

Onko kenelläkään tietoa paljonko Series 2:n huolto on tullut maksamaan takuun jälkeen? LB-nappi on nyt alkanut jättämään välillä painalluksia rekisteröimättä.

Edit. Itse itselleni vastaten Microsoftin huoltosivu tarjoaa hinnaksi rielu 90 euroa "korvaavasta accessorysta" siten, että vanhaa ei tarvitse lähettää. Tiedä sitten mitä kaikkea tuo sisältää. Pakko sen on olla uusi ohjain, mutta olisiko ilman paddleja ja muita. Eli ilmeisesti tulisi halvemmaksi kuin coren ostaminen.

Series 2:n saa aika iisisti auki siihen saakka että pääsee siihen bumberiin käsiksi. Ei tarvitse vissii muuta kun se etukansi repiä irti. Se LB/RB viritelmä on niissä kyllä ihan onneton. Monet kerrat itse aukaissut ja vähän ronkkinut sitä muovisankaa joka painaa sitten ohjaimen sisältä sitä nappia. Saattaa saada ihan ruuvarin kärjellä painettua sen takaisin paikalleen kunnolla. Yleensä olen vähän puhdistusainetta ja paineilmaa laittanut kaveriks, ja sillä toiminut sitten oman aikansa. Nyt viime avaamisesta taitaa ollakin jo vuoden verran suunnillee, ja on kyllä toiminut siitä saakka hyvin. Siellä LB/RB sangan ja sen oikean napin välissä on sellainen onneton muovin palanen, ja osan mukaan toiminut paremmin kun sitä taitellut kaksin- tai kolminkerroin sinne väliin. Joskus napannut itse kokonaan poiskin ja tuntunut toimivan paremmin ilman. Sitä en tiedä onko tuolla "korjauksesta" tulleella uudella(?) ohjaimella minkäänlaista takuuta sitten? Koska jos ei ole, niin noitahan myydään ilman niitä takanappeja sun muita, niin siinä tapauksessa itse ainakin maksaisin mieluummin 30e lisää että saisi sen 2v takuun.

Kiitos korjausvinkeistä! Tuosta taisi videotakin olla, mutta en ole paremmin vielä perehtynyt. Kuulostaisi suht simppeliltä.

On hyvä kysymys, että sisältääkö "huolto-ohjain" takuuta. Voi hyvin olla, että ei sisällä, mikä tietysti vaikuttaa sen arvoon. Toki maksullinen huolto on palvelu, jota Suomessa koskee virhevastuu ilman takuutakin. Eri asia on, että voi joutua tappelemaan.

Silti on hyvä pointti, että Core on ihan hyvä vaihtoehto takuineen, jos joutuu ohjainta vaihtamaan.
 
Mitä sä siis toivoisit pro ohjailmelta, jos tuosta löytyy kaikki ja vähän enemmänki? Normi ohjain missä on eri moduulilla olevat tatit, jotteivat driftaa? Hyvä ominaisuus toki, ei siitä kysymystäkään, mutta enemmänkin tuon pitäisi olla se mitä normi ohjaimelta odotetaan. Toisekseen kun boxin ohjaimista kerran puhe, niin joillekin saattaa olla karsiva tekijä ettei tuo toimi xboxilla ilman mitään adapterikikkailua.
Onhan tuossa nyt muutakin mitä ei perusohjaimesta löydy. Säätövaraa on tattien ja liipaisimien sekä profiilien osalta paljon. Eikä profiileja tietenkään perusohjaimissa edes ole. Sieltä voi vaihtaa näppäinasettelut myös ja tallentaa ne profiileihin eri pelejä/alustoja varten.

Mitä toiveisiini tulee niin tässäpä olisi minimivaatimukseni pro-ohjaimelle:
-Takanapit (vähintään kaksi)
-Profiilit ja muokattavuus niiden kautta (herkkyydet, näppäinasettelut, jne.)
-Tatit, jotka eivät ala helposti driftaamaan (käytännössä siis hall-efektillä toimivat)
-Hyvä muotoilu

Plussaa näistä:
-Universaalisuus eli toimii mahdollisimman monella laitteella (mutta missä määrin tämä on edes mahdollista?)
-Enemmän takanappeja, eli neljä
-Loistava muotoilu

Siinä olet kyllä ihan oikeassa että tuo pitäisi olla lähtökohta ohjaimelle. Mutta mitä ne sitten myisivät jos jo paketissa olisi ohjain, jolla pärjää ja joka kestää? :D

Tosi hyvä huomio tuo ettei toimi Xboxilla. Oletin että tuo toimisi about kaikilla mutta eipäs olekaan. Itse harkitsin tuota siis alunperin Switchin ohjaimeksi mutta ostin ennen tuon hoksaamista 8BitDo Ultimate BT -ohjaimen. Muuten about sama kuin tuo KingKong mutta huonompi muotoilu + takanapit, joiden puuttumista en edes KingKongissa tajunnut. Aika outoa ettei siinä ole niitä kun Ultimatessa on ja Ultimate on halvempi :P Näköjään kaikkea ei saa vieläkään yhdessä paketissa, varsinkin kun tuki kaikille laitteille puuttuu :P

Mikä siinä sitten on että Xboxilla ei toimi tuollaiset ilman adapteria kun jopa Switchillä toimii? Sekä ostamassani Ultimatessa että KingKongissa on tuki nimenomaan vähintään Switch, pc, Android. Mitä Sony(?) ja MS tekevät että eivät mahdollista toimintaa? Siitähän tuo varmasti on kiinni etteivät halua kolmannen osapuolen vehkeitä sinne. Tosin voisi kuvitella että nimenomaan Nintendo olisi ensimmäinen, joka tuollaisen estää :D

Onko selitys sitten vain se että eihän niiden omia spessuohjaimia ostettaisi niin paljon jos olisi KingKongit ja Ultimatet mukana vertailussa?

Series 2:n saa aika iisisti auki siihen saakka että pääsee siihen bumberiin käsiksi.
Kokemusteni mukaan aika lailla kaikki ohjaimet saa melko iisisti auki ja osiksi. Jos ei muuten niin viimeistään videon kera. Oikeat työkalut se tietysti vaatii kun esim. Joy-Coneissa on ärsyttäviä spessuruuveja käytössä.

Mutta ei ole rakettitiedettä. Enemmän kyse siitä että uskaltaako, viitsiikö ja jaksaako tehdä itse.

Sitä en tiedä onko tuolla "korjauksesta" tulleella uudella(?) ohjaimella minkäänlaista takuuta sitten? Koska jos ei ole, niin noitahan myydään ilman niitä takanappeja sun muita, niin siinä tapauksessa itse ainakin maksaisin mieluummin 30e lisää että saisi sen 2v takuun.
Uskallan väittää että millään huollosta tulleella ei ole muuta takuuta kuin se vanhan takuu. Uutta takuuta ei tule tai vanha ei pitene. Pari konsolia on käynyt huollossa ja ainakin yksi vaihtunut kokonaan eikä se takuu siitä miksikään muuttunut vaan vain se vanha jatkui sen mitä sitä oli.

30 euron lisämaksu parin vuoden takuusta on ihan jees vaihtoehto jos sillä saa tuollaiset 90 euron "accessoryt" ilmaiseksi korjattua/vaihdettua.

Mutta minä edelleen korjaisin itse ja ostaisin tilalle kokonaan uutta vasta kun ohjain oikeasti hajoaa eikä auta vain jonkin pienen osan vaihto.

Kiitos korjausvinkeistä! Tuosta taisi videotakin olla, mutta en ole paremmin vielä perehtynyt. Kuulostaisi suht simppeliltä.
Ne on aika simppeleitä mutta tiedän että monet eivät halua, uskalla tai viitsi itse noita tehdä. Ja se on ihan ok. Kannattaa vain katsoa että olisiko itsestä siihen ja rauhallisesti seurata ohjeita, joita on netti täynnä.

Paljon tietysti auttaa jos yhtään on aiemmin värkännyt vaikka tietokoneiden tai muun elektroniikan kanssa. Silloin tuollainen on jo aika peruskauraa.

Minä tunnen ihmisiä, jotka eivät ole uskaltaneet laittaa edes verkkopiuhaa kiinni kysymättä muilta koska pelkäävät että laittavat väärin tai väärään paikkaan ja se hajoaa. Turhia ei kannata pelätä mutta jos pelkää että hajottaa ohjaimen toimillaan niin ei se huollosta tai uuden ohjaimen ostamisesta maksaminen ole mikään häpeä sekään. En siis halua pelotella mutta kyllä vaikkapa Joy-Conissa on niin pientä liitintä että sen kaapelin voi liian suurella voimalla tai väärään paikkaan meisselillä sohimisella hajottaa. Ohjeita seuraamalla ja rauhallisesti ottamalla sen vaara pitäisi olla kuitenkin pieni. Ja nuo Joy-Conit on ihan eri luokassa kuin isommat ja perinteisemmät Xbox- tai pleikkariohjaimet, joissa ei muistaakseni ole samanlaisia kaapeleita yhtä "ikävissä" paikoissa.

On hyvä kysymys, että sisältääkö "huolto-ohjain" takuuta. Voi hyvin olla, että ei sisällä, mikä tietysti vaikuttaa sen arvoon. Toki maksullinen huolto on palvelu, jota Suomessa koskee virhevastuu ilman takuutakin. Eri asia on, että voi joutua tappelemaan.
Minun käsittääkseni takuu jatkuu sen alkuperäisen tuotteen takuuna sen aikaa mitä sitä on jäljellä. Se ei pitene tai tule uutta.

Hyvä huomio kuitenkin tuosta että kyllähän korjaukselle pitäisi olla takuu eli kannattaa ainakin sitten ottaa yhteyttä jos nimenomaan se korjattu juttu palaa vaivaamaan eli ei olekaan korjattu :)

Silti on hyvä pointti, että Core on ihan hyvä vaihtoehto takuineen, jos joutuu ohjainta vaihtamaan.
Olisin kirjoittanut että harkitse muitakin vaihtoehtoja mutta en nyt enää tiedä onko sellaisia :D

Vaihtoehtoja taitaa olla siis se 90 euron "accessory", itse korjaaminen ja osien tilaus (varmasti halvempaa) tai Coren/uuden ohjaimen hankinta.

Ehkä kannattaa googlata että onko Xboxilla suoraan toimivia pro-ohjaimia muilta valmistajilta? Ainakin pleikkarille taitaa olla myös muiden valmistamia kuin Sonyn, joten ehkä Xboxillekin vaikka nuo minun linkittämäni olivatkin huonoja vaihtoehtoja Xbox-pelaukseen.
 
Mitä sä siis toivoisit pro ohjailmelta, jos tuosta löytyy kaikki ja vähän enemmänki? Normi ohjain missä on eri moduulilla olevat tatit, jotteivat driftaa? Hyvä ominaisuus toki, ei siitä kysymystäkään, mutta enemmänkin tuon pitäisi olla se mitä normi ohjaimelta odotetaan. Toisekseen kun boxin ohjaimista kerran puhe, niin joillekin saattaa olla karsiva tekijä ettei tuo toimi xboxilla ilman mitään adapterikikkailua.

Series 2:n saa aika iisisti auki siihen saakka että pääsee siihen bumberiin käsiksi. Ei tarvitse vissii muuta kun se etukansi repiä irti. Se LB/RB viritelmä on niissä kyllä ihan onneton. Monet kerrat itse aukaissut ja vähän ronkkinut sitä muovisankaa joka painaa sitten ohjaimen sisältä sitä nappia. Saattaa saada ihan ruuvarin kärjellä painettua sen takaisin paikalleen kunnolla. Yleensä olen vähän puhdistusainetta ja paineilmaa laittanut kaveriks, ja sillä toiminut sitten oman aikansa. Nyt viime avaamisesta taitaa ollakin jo vuoden verran suunnillee, ja on kyllä toiminut siitä saakka hyvin. Siellä LB/RB sangan ja sen oikean napin välissä on sellainen onneton muovin palanen, ja osan mukaan toiminut paremmin kun sitä taitellut kaksin- tai kolminkerroin sinne väliin. Joskus napannut itse kokonaan poiskin ja tuntunut toimivan paremmin ilman. Sitä en tiedä onko tuolla "korjauksesta" tulleella uudella(?) ohjaimella minkäänlaista takuuta sitten? Koska jos ei ole, niin noitahan myydään ilman niitä takanappeja sun muita, niin siinä tapauksessa itse ainakin maksaisin mieluummin 30e lisää että saisi sen 2v takuun.

Tämän videon mukaisesti auoin ohjaimen ja suihkautin bumperin napin väliin Bilteman elekroniikkapuhdistusainetta. Ainakin testimoodissa lyhyessä testissä rekisteröi kaikki painallukset, joten so far so good. Toki aiemminkaan vika ei aina ilmennyt. Seuraillaan! Sinänsä hienoa, että ohjain on noinkin helposti avattavissa, ettei ole sitä vaikeutettu.
 
Onhan tuossa nyt muutakin mitä ei perusohjaimesta löydy. Säätövaraa on tattien ja liipaisimien sekä profiilien osalta paljon. Eikä profiileja tietenkään perusohjaimissa edes ole. Sieltä voi vaihtaa näppäinasettelut myös ja tallentaa ne profiileihin eri pelejä/alustoja varten.

Mitä toiveisiini tulee niin tässäpä olisi minimivaatimukseni pro-ohjaimelle:
-Takanapit (vähintään kaksi)
-Profiilit ja muokattavuus niiden kautta (herkkyydet, näppäinasettelut, jne.)
-Tatit, jotka eivät ala helposti driftaamaan (käytännössä siis hall-efektillä toimivat)
-Hyvä muotoilu
Tätä just vähän meinasinkin, kun tossahan ei siis ollut niitä takanappeja, jonka itsekin jo huomasit. Ne ainakin itselle ollut se "the" juttu noissa pro kapuloissa. Liipaisimia kanssa saa säädettyä herkemmäksi, mutta sitten puuttuu ne trigger stopit, ettei sillä välttämäti yhtää sen nopeampaa ruikita ainakaan semiauto pyssyillä. Kai nämä + tattien säädöt siten lasketaan tähän pro ohjain kategoriaan, vaikka ihan softallahan ne olisi säädettävissä tavalliseen ohjaimeenkin, jos vaan laitevalmistajat sellaisia haluaisivat tarjota. PC:llä nyt varmasti onnistuisi perus ohjaimeenkin noita rukkailla, kun siellä löytyy enemmän tarjontaa sovelluksien osalta.
Mikä siinä sitten on että Xboxilla ei toimi tuollaiset ilman adapteria kun jopa Switchillä toimii? Sekä ostamassani Ultimatessa että KingKongissa on tuki nimenomaan vähintään Switch, pc, Android. Mitä Sony(?) ja MS tekevät että eivät mahdollista toimintaa? Siitähän tuo varmasti on kiinni etteivät halua kolmannen osapuolen vehkeitä sinne. Tosin voisi kuvitella että nimenomaan Nintendo olisi ensimmäinen, joka tuollaisen estää :D

Onko selitys sitten vain se että eihän niiden omia spessuohjaimia ostettaisi niin paljon jos olisi KingKongit ja Ultimatet mukana vertailussa?
Kyllähän pleikalle ja boxillekin myydään useita 3rd partyn tekemiä ohjaimia. En tiedä onko niissä jotain lisenssimaksuja yms. mitä sitten pitää maksaa jos haluaa tehdä heidän alustalleen hardwareja. Mutta muistan lukeneeni että ainakin tämän Kingkong ohjaimen kanssa ongelmaksi muodostui nimenomaan ne uudet tattien moduulit, jotka pitäisi pystyä kalibroimaan ja siihen sitten tarvisi jonku softan. Switchillä vissiin löytyi jo entuudestaan mahdollisuus tähän? Luulen etteivät sony ja M$ kauhean innokkaasti ole tuomassa kauppapaikalleen ohjelmistoa joiden avulla jengi ostaisi vähemmän heidän tuotteitaan, kun ohjainten driftailut saisi mahdollisesti niillä hoidettua. Jenkeissä varsinkin kuluttajansuoja noiden osalta ihan olematon ja 90pv takuu taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Kuten itsekin sanoit, niin ei ole taloudellisesti järkevää tehdä liian hyvää.

Mutta minä edelleen korjaisin itse ja ostaisin tilalle kokonaan uutta vasta kun ohjain oikeasti hajoaa eikä auta vain jonkin pienen osan vaihto.

Tähän nyt ilmeisesti päädyttiinkiin jo stammyn taloudessa, mutta myös oma suositus aina tälle. Jos laite X on jo valmiiksi susi ja menossa roskiin, niin sama se nyt on sitten itse hajottaa sitä lisää. Pahimmassa tapauksessa ollaan samassa pisteessä toimivuuden suhteen, ja parhaimmillaan oppi jotain ja/tai ohjain tuli myös kuntoon :D Ykkös eliteen yritin aikanaan tattien moduuleja kolvin kanssa irrotella ja meni se piirilevy sitten paskaksi. Noh, kiinasta sai posteineen tilattua n. 40e uuden pakasta vedetyn piirilevyn missä tietty oli ne uudet tatitkin sitten jo valmiiksi kiinni. Eli vaikka oma sähellys rikkoi sen lopullisesti, niin silt opittiin jotain ja tuli halvemmaksi kuitenkin kuin uusi ohjain.
 
Tämän videon mukaisesti auoin ohjaimen ja suihkautin bumperin napin väliin Bilteman elekroniikkapuhdistusainetta. Ainakin testimoodissa lyhyessä testissä rekisteröi kaikki painallukset, joten so far so good. Toki aiemminkaan vika ei aina ilmennyt. Seuraillaan! Sinänsä hienoa, että ohjain on noinkin helposti avattavissa, ettei ole sitä vaikeutettu.

Ei helevetti :D Et kai käyttänyt puukkoa kuten videolla? En lähtisi kyllä itse puukolla vetämään kun ei yhtään tiedä mihin se terä siellä osuu ja minkä verran veistää muovia ja muuta mukanaan :D

Jotain turhaa korttia, plekua tai muuta muovista ohutta vehjettä sinne puukon sijaan niin on turvallisempaa.

Mutta hieno homma että lähdit tekemään ja ilmeisesti sait jotain positiivistakin aikaiseksi vaikka videolla aika järeitä välineitä käytetäänkin :D
Tätä just vähän meinasinkin, kun tossahan ei siis ollut niitä takanappeja, jonka itsekin jo huomasit. Ne ainakin itselle ollut se "the" juttu noissa pro kapuloissa. Liipaisimia kanssa saa säädettyä herkemmäksi, mutta sitten puuttuu ne trigger stopit, ettei sillä välttämäti yhtää sen nopeampaa ruikita ainakaan semiauto pyssyillä. Kai nämä + tattien säädöt siten lasketaan tähän pro ohjain kategoriaan, vaikka ihan softallahan ne olisi säädettävissä tavalliseen ohjaimeenkin, jos vaan laitevalmistajat sellaisia haluaisivat tarjota. PC:llä nyt varmasti onnistuisi perus ohjaimeenkin noita rukkailla, kun siellä löytyy enemmän tarjontaa sovelluksien osalta.
Ehdin linkittä sen KingKongin ennen kuin tajusin että siitä jostain syystä puuttuu ne takanapit. Luulin että ne siinä olisi kun oli siinä ostamassani halvemmassakin ohjaimessa :P

Ja olet varmasti oikeassa että ei noissa laittamissani ohjaimissa yhtä paljoa ole säätövaraa ja juttuja mutta minulle riittää "pro-ohjaimeksi" vähän vähempikin :D

Itse asiassa Joy-Conien jälkeen mikä tahansa ohjain on "pro" - varsinkin kun ne Joy-Conit driftaili :D

Kyllähän pleikalle ja boxillekin myydään useita 3rd partyn tekemiä ohjaimia. En tiedä onko niissä jotain lisenssimaksuja yms. mitä sitten pitää maksaa jos haluaa tehdä heidän alustalleen hardwareja. Mutta muistan lukeneeni että ainakin tämän Kingkong ohjaimen kanssa ongelmaksi muodostui nimenomaan ne uudet tattien moduulit, jotka pitäisi pystyä kalibroimaan ja siihen sitten tarvisi jonku softan. Switchillä vissiin löytyi jo entuudestaan mahdollisuus tähän?
Näin muistelinkin että vaihtoehtoja on. Erikoinen tuo kalibrointi-homma ja se siis on jotenkin kytköksissä hall-efekti-tatteihin, vai? Aika erikoinen homma kun minulle on tulossa vaihtotatit Joy-Coneihin ja ne on hall-efektiä käyttäviä :D

Eikö Xboxin tai pleikkarin ohjaimiin voi sitten vaihtaa vastaaviakaan vai onko se kalibrointi-juttu jotain ihan muuta, kokonaiseen ohjaimeen liittyvää?

Ja olikohan se Steamdeck, johon myös sai hall-efektisiä tatteja... Eli Sony ja MS nyt jotain kikkailee tai tekee eri tavalla ohjaimissaan.

Luulen etteivät sony ja M$ kauhean innokkaasti ole tuomassa kauppapaikalleen ohjelmistoa joiden avulla jengi ostaisi vähemmän heidän tuotteitaan, kun ohjainten driftailut saisi mahdollisesti niillä hoidettua. Jenkeissä varsinkin kuluttajansuoja noiden osalta ihan olematon ja 90pv takuu taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Kuten itsekin sanoit, niin ei ole taloudellisesti järkevää tehdä liian hyvää.
Näinhän se on ja varmasti tuonkin vuoksi minulle tuntuu "prolta" jo ohjain, jossa on vain pari merkittävää parannusta perusohjaimeen verrattuna :D

Tähän nyt ilmeisesti päädyttiinkiin jo stammyn taloudessa, mutta myös oma suositus aina tälle. Jos laite X on jo valmiiksi susi ja menossa roskiin, niin sama se nyt on sitten itse hajottaa sitä lisää. Pahimmassa tapauksessa ollaan samassa pisteessä toimivuuden suhteen, ja parhaimmillaan oppi jotain ja/tai ohjain tuli myös kuntoon :D
Tässäpä se hyvä järkeily sille onkin. Minäkin olen harjoitellut jo valmiiksi romuilla niin eipä siinä kauheasti voi hävitä.

No, myönnän että yhden asiakkaan läppärin auoin "sokkona" mutta olin siihen mennessä aukonut muita elektronisia vehkeitä niin paljon että luotin saavani laitteen ehjänä auki ja kiinni. En siis ollut koskaan aiemmin avannut läppäriä, jossa ei ollut perinteistä ruuveilla avaamista vaan siellä oli vähän saman tyyppinen homma kuin puhelimissa. Ainoa ero ettei (onneksi) ollut liimaa vaan pelkkiä piilotettuja klipsejä. Niiden sijainteja en olisi mitenkään tiennyt ilman Youtube-videota, joten olisi jäänyt yrittämättä ilman apua.

Sen avulla sainkin paisuneen akun pois ja asiakkaalle taas koneen käyttöön. Ihan järjetön se koko läppäri muuten. Ei akkua tai mitään oltu tarkoitettu vaihdettavaksi tai irroitettavaksi kun oli sillä tavalla kiinni. Piti mennä yläkautta näppäimistön ja muun paneelin alta sitä kaivamaan sen sijaan että normaalisti alapuolelta.

Huvittava kun osa koneista on sitten sellaisia että ei tarvitse kuin jokin lukko avata ja saa kannen, akun, muistit, kovon ja muut irti. Ja ihan siis läppärissä eikä pöytäkoneessa.

Ykkös eliteen yritin aikanaan tattien moduuleja kolvin kanssa irrotella ja meni se piirilevy sitten paskaksi. Noh, kiinasta sai posteineen tilattua n. 40e uuden pakasta vedetyn piirilevyn missä tietty oli ne uudet tatitkin sitten jo valmiiksi kiinni. Eli vaikka oma sähellys rikkoi sen lopullisesti, niin silt opittiin jotain ja tuli halvemmaksi kuitenkin kuin uusi ohjain.
Minultakin peukut aina itse tekemiselle ja rohkealle yrittämiselle sekä uuden oppimiselle. Itse en ole kolvaushommiin lähtenyt kun en sitä ole harrastanut yläasteen pakollisten juttujen jälkeen eikä ole tullut oikein edes vastaan tapauksia, joissa se olisi kannattanut tai ollut tarpeen.
 
Viimeksi muokattu:
Ei helevetti :D Et kai käyttänyt puukkoa kuten videolla? En lähtisi kyllä itse puukolla vetämään kun ei yhtään tiedä mihin se terä siellä osuu ja minkä verran veistää muovia ja muuta mukanaan :D

Jotain turhaa korttia, plekua tai muuta muovista ohutta vehjettä sinne puukon sijaan niin on turvallisempaa.
Tuli käytettyä "sitä mitä saatavilla on" eli tavallista ruokailuveistä. Katsoin itse asiassa yhden videon, jossa joku yritti muoviplektralla, eikä saanut sillä auki, vaan siirtyi myös jonkun metallipalan käyttöön. Ilmeisesti tuo on aika tiukassa kiinni.
 
Minä olen joskus jotain läppärin raatoa yrittänyt meisselillä auki ja jo se veisteli palasi muovista, joten ihan sen takia vain hoksauttelin. Kannattaa ainakin olla tavallistakin varovaisempi jos terävällä metalliesineellä jotain aukoo :D

Parissa läppärissä on selvät merkitkin jääneet mistä on ruuvarilla avattu (näppäimistö irti) mutta niiden kanssa nyt ei ole niin tarkkaa ollut kun vanhoja vehkeitä muutenkin.
 
Turtle Beachiltä Elite ohjaimen haastaja. Täytyy seurailla millanen tää on. Ilmestyy 15.12

Turtle Beachiltä Elite ohjaimen haastaja. Täytyy seurailla millanen tää on. Ilmestyy 15.12

Näyttääpä... erikoiselle. Näyttö ohjaimessa minkä kautta saa whatsapp viestit näkyviin yms. :D Voi juku. En tiedä onko tää nyt oikee kehityssuunta, kun tuntuu että ohjaímissa ei saada edes perusasioita kuntoon, ainakaan kestävyyden osalta. Takanappeja 4 ja oli puhe jostain anti drift tateista? meinaakohan niitä hall effect tatteja? Etäisesti kinostelee, vaikka takanappien asettelu + turha näyttöstydeemi ei nyt ainakaan mitään hirveää hypeä nostattanut täällä päässä. Jotenki bulkin näköinen, mutta ehkä se vaan hämää tossa videolla. Sanotaanko että mielenkiinnolla odottelen arvosteluja tästä

Omassa Elitessä henki pihisii vielä. Alkanut drfitaamaan ihan snadisti oikea sauva, esim codissa kun tulee takaisin vessasta niin katse on yleensä kattoa kohden. Ei kuitenkaan ole vielä mielestäni vaikuttanut pelatessa, kun on tatti tukevasti peukun alla. Mutta voi olla että kun ottaisi pakasta vedetyn ohjaimen testiin, niin huomaisi miten paljon tarkemmalta se tuntuu. Eihän toi siis mekaanisestikaan enään palaudu ihan 100%.
 
Näyttääpä... erikoiselle. Näyttö ohjaimessa minkä kautta saa whatsapp viestit näkyviin yms. :D Voi juku. En tiedä onko tää nyt oikee kehityssuunta, kun tuntuu että ohjaímissa ei saada edes perusasioita kuntoon, ainakaan kestävyyden osalta. Takanappeja 4 ja oli puhe jostain anti drift tateista? meinaakohan niitä hall effect tatteja? Etäisesti kinostelee, vaikka takanappien asettelu + turha näyttöstydeemi ei nyt ainakaan mitään hirveää hypeä nostattanut täällä päässä.

Ihan just omat ajatukset kun eilen katsoin tuota videota. Näyttö ohjaimessa kiinnostelee yhtä paljon kuin taulutelevisio fillarissa!

Kyllähän Turtleissa on ohjainta saanut paljon rahalle vastineeksi, viimeksi viime viikolla kun laitoin Black Friday ketjuun Reconin 35 €. Jossa btw. siinäkin voisi varmaan olla jonkin tulkinnan mukaan "anti-drift tatit" kun siinä on lähes ainoana kalibrointi jolla ehkä voisi päästä pienestä driftistä eroon. Että onko tässä sitten sama systeemi kuin MM. Reconissa, mutta viimeinkin markkinaosaston pojilla joku lamppu syttynyt pään päällä tyyliin: "Hei me ollaan lähes ainoa kellä tämä on, kannattaisikohan mainita jotain siitä jossain? Varsinkin kun tämä asia ärsyttää käytttäjia aivan saatanasti"

Tai sitten on ne Hall tatit? Mutta jos olisi, niin eikös se silloin kävisi ilmi videossa erittäin selvästi? Jäädään katteleen, aika kallishan se nyt on ja jos rahat on tuhlattu epäolennaiseen, niin onko se ohjain sitten perus Recon tasoa? En nyt vielä ehtinyt selvittämään onko tatin varret edes metallia? Pidempi tatti ainakin näyttää puuttuvan, olisi maistunut se.

Ei nyt ainakaan ennakkotilaukseen vielä mennyt näillä näytöillä_sananmukaisesti! Pidetään tutkalla kuitenkin!
 
Otettu ohjaimen tiedoista.

"

ANTIDRIFT™ THUMBSTICKS​

Contactless, hall effect thumbsticks use internal magnets instead of full contact analog-style sticks to provide high-resolution, smooth control without drift."
 
Henkilökohtaisena näkemyksenä täytyy ainakin sanoa että juuri sellaista "tyyliä" edustava kapula että ei innostaisi edes sen vuoksi ostaa. Samoin tuosta "tyylistä" tulee myös halpa olo. Vähän sama kuin kaikki pelituolit että näyttää "siistiltä" mutta ylihintaista settiä, jonka hyvä toimistotuoli voittaa äkkiä.

Näyttö myös sellainen typeryys että en tajua kuka haluaisi katsella sinne ohjaimeen kesken pelin.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllähän tuo aika halvan näköinen on. Noista hopeisista nappuloista tulee mieleen kun joku olisi tinasta valanut ne. Värit on myös turhan räikeet. Ainut hyvä puoli joka tulee noin käytettävyyden puolesta mieleen on tuo dock johon saa usb tikun kiinni eikä se vie ylimääräistä paikkaa.
 
Jos jollakin sattuu olemaan driftaava tai muuten viallinen ohjain niin kannattaa kokeilla uudestaan uudella päivityksellä.

Ilokseni huomasin että muuten hyvässä kunnossa oleva Series X ohjain oli käyttökelvoton drifrauksen/firmware ongelman takia ja nyt alkoikin toimimaan kuin uusi uuden päivityksen jälkeen! Muistan ettei toiminut edellisellä kerralla kun päivitin mutta nyt olivat saaneet korjattua näköjään. :)
 
Turtle beachin uusi stealth ultra arviossa. Vaikuttaa omaan makuun siltä että ohjain ei missään nimessä ole 200€ arvoinen. Sen napit tuntuu oudoilta, grippi on väärässä paikassa ja liian kevyenä se antaa halvan vaikutuksen. Näyttö on se missä tästä maksetaan ja se vaikuttaa aika kivatla koska kaikki säädöt mitkä on yleensä erillisessä apissa saa tehtyä suoraan näytöltä + paljon muita ominaisuuksia. Harmi että ohjain itsessään vaikuttaa aika huonolta.

Näyttö on se missä tästä maksetaan ja se vaikuttaa aika kivatla koska kaikki säädöt mitkä on yleensä erillisessä apissa saa tehtyä suoraan näytöltä + paljon muita ominaisuuksia. Harmi että ohjain itsessään vaikuttaa aika huonolta.

No vähän olen kyllä eri mieltä, ehkä en vähääkään. Joskus vuoden 2003 huitteilla, jolloin FPS Master ohjaimessa oli näyttö, että sai ohjelmoitua näppärästi. Näytöllä oli funktio ja syy olla olemassa.

Mutta Turtlen tapauksessa on tosiaan ihan tuhlausta olla laittaa tuohon komponentteja ja kehitysaikaa. Se on tietenkin pois muualta, olisin kyllä keksinyt vaikka ja mitä muita investointikohteita, kuten esim. eri mittaiset vaihdettavat tatit ja yleisesti ottaen paremmat komponentit näin ihan hihasta ravisteltuna.

Minulle ainakaan ei näytöllä mitään virkaa, katson sen arvoksi nolla. Minusta ohjelmointia, asetuksen muuttelua jne. ja pelaamista ei pidä sekoittaa, vaan ensin tehdään säädöt vimotten päälle_sen jälkeen vain peli tulille ja naatiskellaan! Näimpä, sanoisin että ainoa oikea tapa on säätää napit appiksella ja tallentaa asetukset ohjaimen muistiin_ja mielelään ohjaimessa on useampi profiili eri peleille. Eli sillä tavalla kun mm. Elite ja Nacon Revolution X ohjaimissa. Itsellä esim. Rev X ohjaimessa valmiit profiilit jokaiselle allekirjoituksessa näkyvälle pelille ja ne vaihtuu painamalla nappia. Sitten vain kovaa ajoa. Eikä tarvitse arpoa mikä siellä on päällä, näen metrien päästä minkä pelin profiili on päällä. oikean tatin juuressa oleva LED osoittaa sen värillään. Ihan tosi näppärä kyllä!

Ei siinä, kyllä tämä Turtle ihan mielenkiintoinen on. Jos ja kun se päätyy myöhemmin kunnon alelariin, niin ei tiedä vaikka haksahtaisikin kokeilemaan. Mutta 200 on kyllä aivan liikaa tuosta ja överi hinta on osittain tuon turhan näytön vika!
 
Ei tuo näyttö itselle tuo mitään lisäarvoa ohjaimessa ja en maksaisi siitä senttiäkään ylimääräistä. Mutta on se silti ihan kätevä jos vertaa Dualsensen kosketuslevyyn joka on ihan turha. Mutta tottakai vaihdettavat tatit ja muuta olisi pitänyt olla etusijalla. Nyt vaan tässä on kaikessa karsittu ja näyttö on se jonka takia tämän joku ostaa jos ostaa koska pelituntuma on muilla elite ohjaimilla varmasti parempi niin ei tätä siihen tarkoitukseen kannata hommata.
 
Ylös Bottom