Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Game Pass - pelien vuokrausta kuukausimaksulla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Gameskeeper
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
  • Tunnisteet Tunnisteet
    xone
Live Gold Game Passiksi -konversio toimii yhä edelleen. Vartti sitten iskin Livekortista ostetut kolme 12kk Live Gold koodia ineen ja sitten parilla napin painalluksella muutin ne Game Pass Ultimateksi.

Tästä tsekkasin ennen koodien syöttämistä miten homma toimii:

Mulla tosin ei tullut tuota seiskakohdan ilmaista 1kk juttua tuohon ollenkaan mutta ei se mitään.
 
XboxEra on kerännyt listaa tälle vuodelle varmistetuista Game Passiin tulevista peleistä. Suurimmasta osasta puuttuu toki vielä varsinainen julkaisupäivä, mutta nykyisen tiedon mukaan ovat kuitenkin tänä vuonna tulossa. Mukavasti on eri lajityypit edustettuina ja paljon day one -julkaisuja. Hyvältä näyttää.

Täälläkin on tästä höpisty, mutta mikäli budjettivetoinen toiminta kiinnostaa, niin Gungravea on helppo suositella Game Passin haltijoille. Viikonlopuksi kaljaa, pitsaa ja tämä, niin eihän sitä muuta tarvitse.
 
XboxEra on kerännyt listaa tälle vuodelle varmistetuista Game Passiin tulevista peleistä. Suurimmasta osasta puuttuu toki vielä varsinainen julkaisupäivä, mutta nykyisen tiedon mukaan ovat kuitenkin tänä vuonna tulossa. Mukavasti on eri lajityypit edustettuina ja paljon day one -julkaisuja. Hyvältä näyttää.

Ton listan mukaan uusi Forza Motorsport olis tulossa keväällä 2023 eli muutaman kuukauden sisään. Menee heti lataukseen pc:lle.
 
Näinhän se jo viime kesäkuun E3 messuilla ilmoitettiin. Julkaisu Forzalle, Starfieldille ja Redfallille pitäisi olla kesäkuuhun mennessä. Saa nähdä saadaanko kaikki kolme peliä oikeasti ulos vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
 
En tiedä miten luotettava lähde on, mutta väittää että Persona 3 ja 4 porttaukset pyörii Series X:llä 120 fps. Parhaat versiot ja mitään ei tarvi maksaa.

Persona 3 ja 4 porttauksista ei ole PS5-versioita, vaan pelit toimivat PS4-yhteensopivuustilassa. Sen vuoksi ei ilmeisesti ole edes teknisesti mahdollista (?) Sonyn laitteella pyörittää peliä merkitykselliset 120 kuvaa sekunnissa tässä vuoropohjaisessa roolipelissä. Isompi merkitys näiden versioiden välillä on resoluutiossa, jossa Series on 4K ja muut versiot (pl. PC tietenkin) 1080p. Niin paljon tuskin on Xbox-versiotakaan uudistettu, että se poistaisi palvelun kuukausimaksun, eli jotain tarvitsee kuitenkin maksaa.
 
Persona 5:sta olen nyt enimmäkseen pelannut tietokoneella. 1440p@120fps ja kyllä se vaan tuntuu vauhdikkaan sulavalta vaikka onkin vuoropohjainen roolipeli. Tietysti myös 4K resoluutio isolle television ruudulle on kiva.

Kun Game Passin yhteydessä puhutaan ettei tarvitse maksaa, niin kai nyt kaikki ymmärtää sen tarkoittavan ettei tarvitse maksaa mitään ekstraa. Sinulla on palvelu, josta maksat kuukausihintaa tai vaikka kikkaillut Livekoodeilla sen noin 100€/3 vuotta Game Passia, mutta joka tapauksessa palvelu jo on.
 
Maksat kuukausimaksua, oli kikkailtu tai ei. Samalla tavoin maksat kuukausimaksua palvelusta, hyödyntäisit nimikkeistä sitten 0 tai 300. Se ei ole mikään tulkintakysymys, vaan fakta. Maksullinen ei ole sama kuin ilmainen, vaikka sen miten haluaisit pyöritellä.
 
Maksoin kolmesta vuodesta aikoinaan 120€. Pelaamani pelit ovat kyllä maksaneet sen jo takaisin joten kaikki mitä sen jälkeen pelaan on ilmaista. Ihan sama miten sitä pyörittelet ja yrität vääntää.
 
Niinhän se on. Itse maksan ultimatesta mielelläni täyttä hintaa ilman mitään turhia kikkailuja. On se niin kova palvelu ja täydelläkin hintaa antaa rahalle mahtavasti vastinetta.
 
Maksoin kolmesta vuodesta aikoinaan 120€. Pelaamani pelit ovat kyllä maksaneet sen jo takaisin joten kaikki mitä sen jälkeen pelaan on ilmaista. Ihan sama miten sitä pyörittelet ja yrität vääntää.
Hienosti on taas maksettu ilmaisesta tuotteesta. No, ilmeisesti tässä ketjussa toimii joku ihan oma logiikkansa.
 
Kyllähän sitä tulee itsekin ajateltua näistä pelipalveluista usein, että saapuvat pelit ovat ilmaisia (varsinkin, jos maksanut joskus kauan sitten). On se kuitenkin vähän "vinoa" ajattelua, kun ei varsinaisesti pidä paikkaansa.

Onneksi se kuitenkin tuntuu siltä "ilmaiselta" uusien pelien saapuessa, niin näin luodaan automaattisesti heti yksi positiivinen asia käyttäjän päähän. Toimii ainakin mulle ja lienee myös osa näiden palveluiden konseptia.

Kerran kirpaisee ja sitten vaan nautitaan hyvistä peleistä.
 
Könttäsummana kolme vuotta Game Passia maksettuna, niin ei ihmekään, että kolmannen tai jopa toisen vuoden kohdalla tuntuu ilmaiselta. Se ei kovin monta läpipelattua peliä vaadi. Mutta jopa ihan täyttä kuukausihintaa maksavan on aika helppo oikeuttaa palvelun tilaaminen ja saada se tuntumaan (lähes) ilmaiselta jos yhtään enemmän pelejä sitä kautta pelaa. Se kun ei kuitenkaan vaadi kovin monen suoraan julkaisupäiväksi palveluun tulevan pelin pelaamista vuoden aikana, kun on jo omillaan.

Fakta on tottakai se, että palvelusta pitää tavalla tai toisella maksaa, mutta en ihan ymmärrä miten tässä yhteydessä ei ymmärretä mitä @HideoMiyamoto alun perin tarkoitti. Et maksa mitään ekstraa Persona pelien parhaista konsoliversioista ja mitä enemmän hyviä pelejä (varsinkin suoraan julkaisupäiväksi) palveluun tulee, sen halvemmalta se tuntuu.
 
Ylös Bottom