Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Yleinen politiikkaketju

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -WaLuigi-
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
On aika vaikeaa päästä sukupuolenkorjaushoitoihin. Ei sinne mennä huvikseen.
Sukupuolenkorjausleikkaus ei tietääkseni poista minun miehen fysiikkaani? Mielelläni olisin väärässä mutta pelkäänpä ettei oikein onnistu.
Naisilla taas itseasiassa osittain onnistuu, hormonihoidoilla pystytään kasvattamaan lihaksia ja pääsemään lähemmäs syntyperäisten miesten fysiikkaa.
Halusin sanoa ettei sitä tapahdu, piste, mutta koska minulla ei ollut käsillä 100% varmaa tietoa ettei esimerkiksi jotain ääritapauksia ole jossain käynyt, niin käytin todennäköisesti korrektimpaa kuvausta.

Koska transsukupuolisia urheilijoita on maailmanlaajuisesti alta prosentin murto-osan verran, ei ole vaikea arvioida miten pienistä luvusta puhutaan muutenkin.

Kyseessä on vain äärioikeiston olkiukko, jota on käytetty hysterian vellomiseen samalla kun vähemmistöjen oikeuksia poljetaan urakalla.
Ööh. Joskus kun vellottiin tässä samassa aiheessa ni oliko siellä pari maailmanmestaruutta ja joku mikä lie EU tms. mestaruus kyseessä. (syntyperäinen mies voittamassa naistensarjassa). Eli ei mitään pubiliigan tikanheittoa.
Vaikka olisikin kyse vain ns. marginaalitapauksista ei se muuta sitä mihinkään että epätasa-arvo on tapahtunut.
Muistaakseni nämä hopeamitalistitneidit/rouvat siitä olikin käärmeissään - ja ihan syystä.

Vituttaisi minuakin aika suunnattomasti laittaa vuosia koko elämästä tähdäten johonkin tiettyyn hetkeen ja sitten joku vitun alien tulee ja heittelee shakkinappulat pitkin pöytää ja julistautuu voittajaksi. Ja maailma ympärillä hyväksyy sen.

P.s. mistään öykkäröinnistä tiedä tuon taivaallista mutta epäkohdasta. Puhun epäkohdasta. Onko epäkohta väärin vai ei? @FleeingNevada jo sanoi että on epäkohta mutta ei siitä tarvitse välittää. Koska marginaalista paskartelua. Samaan aikaa täällä vouhkotetaan kuinka vähemmistöjä syrjitään.
 
Viimeksi muokattu:
Kato ku ne vähemmistöt ovat niin pelottavia. Miten vähemmistöt voivat olla kenellekään uhka, en tajua. Se on vissiin vaan helpompaa öykkäröidä menemään.

Hyvähän se on että vähemmistöjen oikeuksia puolustetaan. Ja voivathan ne vähemmistöt joillekin öykkäreille olla uhkakin. Itse olen silti sitä mieltä että näissä(kin) asioissa olisi tärkeää pysyä totuudessa, eikä yrittää selittää tieteellisiä tosiasioita joksikin muuksi. Jos valehtelemme pienissä asioissa, pian alamme valehtelemaan isoissakin. Poliittisissa piireissä niitä valheita riittää joka suunnalla.
 
Ööh. Joskus kun vellottiin tässä samassa aiheessa ni oliko siellä pari maailmanmestaruutta ja joku mikä lie EU tms. mestaruus kyseessä. (syntyperäinen mies voittamassa naistensarjassa). Eli ei mitään pubiliigan tikanheittoa.
Vaikka olisikin kyse vain ns. marginaalitapauksista ei se muuta sitä mihinkään että epätasa-arvo on tapahtunut.
Muistaakseni nämä hopeamitalistitneidit/rouvat siitä olikin käärmeissään - ja ihan syystä.

Vituttaisi minuakin aika suunnattomasti laittaa vuosia koko elämästä tähdäten johonkin tiettyyn hetkeen ja sitten joku vitun alien tulee ja heittelee shakkinappulat pitkin pöytää ja julistautuu voittajaksi. Ja maailma ympärillä hyväksyy sen.
Ei. Ei ollut. Tämän takia täällä jatkuvasti nostan esille paikallisten trollien silmitöntä valehtelua. Aiheesta heitettiin jatkuvaa äärioikeiston propagandaa, jolla ei ollut todellisuus pohjaa. Kun asiasta kyseiset tyypit jäivät kiinni, alkoi uhriutuminen ja maalitolppien siirtely ja aiheen vaihtaminen.

Mutta tässä sen vaikutuksen näkee. Porukka muistaa mitä haluaa.
 
Ei tässä mitään hämäriä muistikuvia tarvita. Senkus kaivelee ne linkit.
Laitoin ne (oliko ihan wikiä myöten) joskus tuolla aiemmin noihin mainitsemiini mestaruuksiin. En niitä ala kaivelemaan uudestaan. Te, kenellä on jaksamista saa kaivaa noi tästä ketjusta.

En ole täällä (tai muuallakaan) nähnyt kenenkään kumonneen niitä 'fact check' tyyliin. Usein noiden tommoisten valheiden kumoamiseen ei kummoista Sherlock Holmesia tarvita. Varsinkaan kun puhutaan noinkin julkisista saavutuksista kuin MM/EM mestaruudet.

Harmittaa että se oli Trump kun sattu tuomaan tuon epäkohdan julkisuuteen. Ja vielä sillä omalla perstyylillään. Jos olisi ollut joku olympiakomiteasta ja olisin täällä samaa mieltä niin mua ainakaan leimattaisi Trump faniksi tms miltä minusta vähän tuntuu kun takerruin yhteen hänen esille tuomista asioista.
 
Yksikään transurheilija ei ole voittanut olympialaisissa, ellei lasketa yhtä ei-binaarista henkilöä, joka pelaa Kanadan jalkapallojoukkueessa. Tämä on todettu jo monta kertaa valheeksi ja jos jotenkin kokee, että porukka leimaa sinut johonkin ihmisoikeuksia polkevaan ryhmään, niin eiköhän siihen vaikuta tämä sama valheiden ja hysterian kohdistaminen vähemmistöön.

John Oliver teki aiheesta tyhjentävän selvityksen myös.

Joo. Mainitsin olympiakomitean kuvitteellisessa vertauksessa että jos olisikin sieltä tuo otettu esiin.

Kun puhuin syntyperäisten miesten saavutuksista naisten sarjoissa en sanonut mitään olympialaisista. Vaan MM/EM tason saavutuksista: "Varsinkaan kun puhutaan noinkin julkisista saavutuksista kuin MM/EM mestaruudet."
Niissä on suuri ero.
Mutta hyvä kun toit tuon esille, onko kenelläkään tietoa onko olympiakomitea vielä reagoinut etteikö moisia 'marginaalitapauksia' voisi sattua olympiatasollakin? Sitten jos sattuu, niin se on ihan ok?
Kyseessä on vain äärioikeiston olkiukko, jota on käytetty hysterian vellomiseen samalla kun vähemmistöjen oikeuksia poljetaan urakalla.
Minä mitään hysteriaa näe missään? Ehkä en lue tarpeeksi uutisia.
porukka leimaa sinut johonkin ihmisoikeuksia polkevaan ryhmään, niin eiköhän siihen vaikuta tämä sama valheiden ja hysterian kohdistaminen vähemmistöön.
Arvostan paljon kirjoituksiasi ja henkilönä myös mutta tämän minä otan hieman henkilökohtaisena loukkauksena.
Johan minä sanoin sivu taaksepäin että mies joka muutti itsensä naiseksi menee ja ottelee miesten nyrkkeilysarjassa on minusta täysin ok. Samaan syssyyn vielä mainitsin että kukin olkoon mitä on ja että minä mikään ole ketään siitä tuomitsemaan.

Miten minusta saa väännettyä vähemmistöjen sortajan jos olen ok moisen kanssa? Eikö tämä alkujaan miespuolinen henkilö ole vähemmistä kun on tehnyt sukupuolenmuutoshässäkät ja on nykyään virallisesti nainen?
Tai että olenko ok homojen kanssa? Joo, yllätys, olen kyllä, semmoinenkin on kaveripiirissä. Lepsuja parikin. Ei mua kiinnosta mitä ovat, mukavia ovat kuitenkin. Minua kiinnostaa täällä, ja tässä keskustelussa PELKÄSTÄÄN onko tasa-arvoista että fyysisesti peremmilta alkuarvoiltaan oleva urospuolinen Homo Sapiens vetää turpiin vähemmän fyysisiä naaraspuolisia Homo Sapienseja huippu-urheilutasolla (joojoojoo, ei sentäs olympiatasolla, vielä ainakaan, mutta MM on aika kova saavutus sekin, eikö?)
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom