Siiinäpä onkin meidän sivilisaatioilla pohdittavaa. Ja pähkinä ratkaistavaksi. Vai pitääkö vaan hyväksyä ettei omenapuun kaikki omenat ole ns. syömäkelpoisia?
Minä en vieläkään lähde siihen, että ihminen olisi syntyjään rikollinen. Joku sille tielle työntää tai houkuttelee ja ne työntämiset ja houkuttelut pitää saada minimoitua.
Toki sitten on erikseen psykopaatit ja muut mutta veikkaan että suurin osa rikoksia tekevistä ei ole sairas. Ja jos on, niin varmasti osa niistäkin voi johtaa rikosten tielle vain siksi ettei sairautta saada yhteiskunnan toimesta hoidettua. Epätoivo ajaa epätoivoisiin tekoihin jne.
Itse en siis lähtisi mihinkään "tapetaan (tai rangaistaan kovemmin)"- tai "aina on vain mätiä omenia"-linjalle, vaan lähtisin siitä että jokaisen rikollisen kohdalla yhteiskunta on epäonnistunut jossain kohtaa. Köyhyys on esimerkiksi yksi merkittävimmistä syistä rikollisuudelle. Huono-osaisuus on myös periytyvää, joten siinä samalla helposti periytyy rikollisuuskin.
Onhan se sitten helppo kuitata että kyse on rikollisten suvusta mutta usein näistä varmasti löytyy joku kohta, jossa homma olisi saatu estettyä.
PS. Tämä ihmiseltä joka on yleensä erittäin kyyninen kaikkea kohtaan ja usein toistelee sitä, miten ihminen lajina on paska. Olen yhä samaa mieltä tuosta lajimme paskuudesta mutta kykenemme myös hyvään, joten on myös sitä ihmisen paskuutta kuitata asiat noin yksinkertaisesti eikä tehdä niiden eteen tarpeeksi asioita edistääkseen. Isoin estehän sille, ettei asiat ole paremmin, on mielestäni juuri ihmisten ahneus ja muu paska. Jos kaikki oikeasti miettisivät muutakin kuin omaa napaansa, niin maailma olisi parempi paikka kaikille.