Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL 16

Vastaus: NHL 16 - Pleijariparrat kasvaa ja hype nousee!

Hyvin olemattomasti gameplay-kamaa on E3:lta vuotanut. Eilen yöllä oli tullut tällainen Rangers-Red Wings -pätkä YouTubeen.

Paljoahan tuosta ei irti saa, etenkin kun kontrollereja hallitsevien pelaajien otteet ovat luvalla sanoen keskinkertaisia. Hieman ehkä kiekko elää mailan törmätessä vastustajaan, tai sitten se vaan tuntuu siltä.

Sen tuosta huomaa selvästi, että joitakin molarien animaatioita on hieman muutettu, mutta koodia siellä pohjalla ei. Ajassa 0:50 näkee hyvin, kun Lundqvist tiputtaa polvilleen peittämään vedon, kiekko lähtee vähän hassussa, torjuntaan nähden 90 asteen kulmassa suoraan Detroitin pelaajalle (koska EA:n änärissä kiekko on koko ajan menossa suoraan jollekin). Katsokaa nyt mitä Lundqvist tekee. Lähtee liukuun maagisesti polviltaan kuin lukittuna pois kulkevaan kiekkoon, liike pysähtyy yhtä maagisesti juuri oikeaan kohtaan ja lähtee vielä takaisinpäin ilman sen erikoisempaa vastapotkua. Realistisilla fysiikoilla Lundqvistin liike olisi polvilleen tiputtautuessa korkeintaan jatkunut vähän eteenpäin, kiekko olisi kimmonnut torjunnasta eteenpäin, tai vasemman patjan kärjestä jopa ihan vastakkaiseen suuntaan kaukalon kulmaan.

Vaikka scheibaa kuinka hinkkaa, ei siitä saa konvehtia.

Taitaa olla täysin keskeneräinen buildi jossa ei ole vielä lyöty kehiin todellisia fysiikoita.

Ihme kyllä, tuossa näytti että kiekon pysyminen lavassa olis vähän haasteellisempaa, olisko tässä tehty jo kenttäpelaajille jotain. Jalat liikkuu ainakin paljon enemmän mitä NHL15 ja näyttäisi menevän ristiinkin.
Täähän on ihan liian aikaista sanoa mitään tietysti...:rolleyes:
 
Vastaus: NHL 16 - Pleijariparrat kasvaa ja hype nousee!

Taitaa olla täysin keskeneräinen buildi jossa ei ole vielä lyöty kehiin todellisia fysiikoita.
Kyllähän nuo juuri niiltä tutuilta änärifysiikoilta näyttävät, joten eiköhän tuo nähty gameplay ole juuri täysin vastaavaa menoa kuin mitä kauppojen hyllyillä ja konsoleiden kauppapaikoilla tulee olemaan syyskuussa tarjolla. Eihän EA ole tainnut tänä vuonna edes luvata fysiikoita parannelleensa.
 
Vastaus: NHL 16 - Pleijariparrat kasvaa ja hype nousee!

Taitaa olla täysin keskeneräinen buildi jossa ei ole vielä lyöty kehiin todellisia fysiikoita.

Itseasiassa EA:n Ben Ross on kirjoittanut E3:n versiosta varsin pitkän vuodatuksen, eikä mikään viittaa siihen että jotain fysiikoita puuttuisi: LINKKI OS-foorumille.

Videon gameplay on pro+simulation asetuksilla, Rossin mukaan tuo peli on huomattavasti nopeampaa ja arcadempaa kuin esimerkiksi lopullisen version onlinen allstar/hardcore. Silti tuossa kuulemma näkee paljon asioita, joita on hiottu, kuten se syöttäminen. Videon loppupuolella itseasiassa näkee, että Detroitin jannu heittää suht helpon syötön kämmeneltä noin kaksi metriä ohi. Ilmeisesti tatin asento vaikuttaa lopputulokseen huomattavasti viime vuotta enemmän.

Rossin kirjoitus on kaikkiaan mielenkiintoista luettavaa, en sen enempää siitä tähän laita kun on tl:dr-kamaa muutenkin.
 
Vastaus: NHL 16 - Pleijariparrat kasvaa ja hype nousee!

Koska yleensä ennakkotilaajan hommelit ovat tulleet tietoisuuteen NHL-peleissä? Tässä on hieman päälle 2kk pelin ilmestymiseen ja vielä ainakaan noista ole mitään tietoa, eikä esim. NetAnttilassa ole vielä koko peliä ennakkotilattavissa.
 
Ainakin psn storesta voi ostaa jo nyt ennakkoon normaalin ja deluxe edition versiot.
 
Tämä ei hyödytä itseäni yhtään, kun omistan Xbox Onen ja ainakaan Livessä ei vielä näitä ole tarjolla. Puolenkuunpeleissä, Verkkokaupassa ja VPD-kaupassa oli jotkut versiot, mutta ei niin mitään erittelyä deluxesta tai normiversiosta.
 
Vastaus: NHL 16 - Pleijariparrat kasvaa ja hype nousee!

Kyllä himottaa ja itse en ymmrrä myöskään sitä kansikuva valitusta se on ihasama kuka siinä kannessa on.
Innostuin tässä kesällä "änäri kuumetta" lievittämään nhl06sella. Siinä dynästyssä 9 kausi alkamassa ja 8 mestaruutta.
Joku tossa mainitsi keksityitä pelajaajista ja niiden varaamista, niin itse tossa 06 pelissä olen varannut kahen ekan vuoden aikana 6 onnistunutta pickkiä, jokainen oli ovr 65-72 ja kehittyvyys A-B nyt jokainen on 87-95.
Ja ekana vuonna varaamani teemu pirjeta voitti viimeset 4 norrista ja yhden art rossin ja yksi olh sean franz voitti viimeiset 4 maurice richardsia ja 3 art rossia. Ja 6 kauden jälkeen joukkueessani ei ole yhtään "oikeaa" pelaajaa.
Ihmiset valitaa et uudet änärit ovat vain päivityksiä. On se peli kehittynyt todella paljon 10 vuodessa. Anteeksi mahdollinen liiallinen offtopic.

Onhan ne kehittyny. 2004 oli kyl huippulätkä.
 
Vastaus: NHL 16 - Pleijariparrat kasvaa ja hype nousee!

Videon gameplay on pro+simulation asetuksilla, Rossin mukaan tuo peli on huomattavasti nopeampaa ja arcadempaa kuin esimerkiksi lopullisen version onlinen allstar/hardcore. Silti tuossa kuulemma näkee paljon asioita, joita on hiottu, kuten se syöttäminen. Videon loppupuolella itseasiassa näkee, että Detroitin jannu heittää suht helpon syötön kämmeneltä noin kaksi metriä ohi. Ilmeisesti tatin asento vaikuttaa lopputulokseen huomattavasti viime vuotta enemmän.

Noilla asetuksilla tuon ymmärtää. Olihan NHL15 PS4:llä jo muutenkin erilaista pelata simulation ja hardcore asetuksilla. Tuo syöttöhomma on kyllä pirun hyvä jos se menee noin että se syöttää sinne minne näyttää eikä minne sattuu, tuo lisää haastetta.

Sitä muuten helposti miettii että miten se peli voi jo tähänaikaan vuodesta olla noinkin valmis, mutta mitä olen pelien kehitystä yhtään seurannut niin PS4:lle on kuulemma todella paljon helpompaa tehdä peli kuin oli PS3. Gran Turismo- sarjan Kaz on puhunut tästä paljon aikaisemminkin. Oli vielä joku toinen haastattelu jossa tuosta puhuttiin mutta en nyt muista sitä... :rolleyes: (Vähän meni OT)
 
Vastaus: NHL 16 - Pleijariparrat kasvaa ja hype nousee!

Oli niin tai näin ikinä se ei kelpaa. En väitä että nhl 15 olisi täydellinen, mutta kyllä tämä jatkuva ea:n moittiminen välillä ärsyttää.

Taaskaan peli ei ole vielä edes ulkona kuin peli on jo tuomittu pelaamatta. Ei näin.
 
QFT
 
Se nyt vaan valitettavasti menee niin, kun on monta vuotta putkeen pettynyt. Lopulta sitä sitten muuttuu "pessimistiksi" ja toteaa jo hyvissä ajoin, että "ei tänäkään vuonna saatu niitä pelillisiä uudistuksia, joita olisin halunnut".
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL 16 - Pleijariparrat kasvaa ja hype nousee!

Oli niin tai näin ikinä se ei kelpaa. En väitä että nhl 15 olisi täydellinen, mutta kyllä tämä jatkuva ea:n moittiminen välillä ärsyttää.

Taaskaan peli ei ole vielä edes ulkona kuin peli on jo tuomittu pelaamatta. Ei näin.

Kyllä tuo vähän pistää huolestuttamaan, kun pelintekijät tuntuvat hehkuttavan tärkeimpinä ominaisuuksina pleijaripartoja ja maskotteja... :rolleyes: Esim. NHL15 paljon hehkutettu NBC:n "ennakkostudio" ottelun alussa oli parin ekan pelin jälkeen nähty, ja sen jälkeen on tullut rämpytettyä vain X:ää, että saa turhat alkulätinät skipattua mahdollisimman nopeasti. Pelielämyksen kannalta huomattasti enemmän voisi käyttää resursseja gameplayn kehittämiseen, valikoiden sujuvaan toimintaan jne. Noilla katsomon selfieillä ja maskottien pomppimisella nyt ei omaan pelaamiseen mitään vaikutusta ole...
 
Kyllä ne ystäväpelissä ihan hauskoja on, kun voi pikkuisen enemmän niitä vilkuilla. Itselle paras uudistus on että pelit pelataan pelaamalla tällä kertaa, ei avustuksilla. Tottakai sitä ottaa joltain huipulta 10-0 turpaan, mutta voittaakin sitten paskemman samoilla luvuilla. Todennäköisesti one-timerit ei nyt onnistu joka kerta, kun kiekko pyörähtää useammin siitä mailan lavan yli. Luisteluahan on kanssa pistetty uusiksi.
 
Vastaus: NHL 16 - Hype nousee ja vihaajat vihaa!

En muista tiedä, mut ite oon tosi innoissani, et täs pystyy muokkaamaan pelaajia. Ovechkinille keltaiset nauhat luistimiin, Kesselille valkoista teippiä mailan varteen, J. Jokiselle korvasuojat kypärään jne...

Hyvä tästä tulee tämmöselle lätkäjätkälle! xD
 
Vastaus: NHL 16 - Pleijariparrat kasvaa ja hype nousee!

Se nyt vaan valitettavasti menee niin, kun on monta vuotta putkeen pettynyt. Lopulta sitä sitten muuttuu "pessimistiksi" ja toteaa jo hyvissä ajoin, että "ei tänäkään vuonna saatu niitä pelillisiä uudistuksia, joita olisin halunnut".

Mielestäni se että kerho tulee takaisin on jo iso asia sinäänsä. Vaikka puhutaan vanhasta pelimuodosta on se ainakin itselleni hutin ohella tärkeä pelimuoto.

Uskon vahvasti että pelattavuutta on parannettu ainakin nhl 15:sta, joten siinäkin mielessä tulemme varmasti näkemään parannusta.

Joten itse en olisi ihan noin epätoivoinen asian suhteen.
 
Vastaus: NHL 16 - Pleijariparrat kasvaa ja hype nousee!

Kyllä tuo vähän pistää huolestuttamaan, kun pelintekijät tuntuvat hehkuttavan tärkeimpinä ominaisuuksina pleijaripartoja ja maskotteja... :rolleyes: Esim. NHL15 paljon hehkutettu NBC:n "ennakkostudio" ottelun alussa oli parin ekan pelin jälkeen nähty, ja sen jälkeen on tullut rämpytettyä vain X:ää, että saa turhat alkulätinät skipattua mahdollisimman nopeasti. Pelielämyksen kannalta huomattasti enemmän voisi käyttää resursseja gameplayn kehittämiseen, valikoiden sujuvaan toimintaan jne. Noilla katsomon selfieillä ja maskottien pomppimisella nyt ei omaan pelaamiseen mitään vaikutusta ole...

Tätä asiaa pitää tarkastella vähän laajemmassa suhteessa. Näkisin että nhl-sarja niin kuin koko nhl-urheiluna on isoa viihdettä missä ei välttämättä lähdetä katsomaan sitä itse peliä vaan juomaan kaljaa ja odottamaan kiintiö tappelua.

Nhl urheiluna perustuu nimenomaan muullekin esim visuaalisuudelle kuin pelkästään peliin. Väitän että suurin osa joka ostaa nhl-pelin ei ole kiinnostunut nippelitiedosta vaan odottaa hyvää visuaalista ilmettä. Se että suomessa jääkiekko on isolaji ei tarkoita, että se merkitsisi sitä muualla maailmassa paitsi kanadassa.

Kyllä se esim saksalainen teini ostaa pelin sen visuaalisuuden ja pienen grafiikkakarkin toivossa. Eikä visuaalisuus välttämättä ole peliltä itseltään pois. Molemmat osa-alueet toimivat tai ei. Silti väitän että nhl-peli edustaa hyvin eriasiaa suomalaisille kuin sille saksalaiselle teinille. Silti suomen markkinat ovat murto-osa esim saksan markkinoista, joten kyllä ea sen pelin tekee hyvässä ja pahassa niin massalle kuin mahdollista.
 
Vastaus: NHL 16 - Hype nousee ja vihaajat vihaa!

HUT-ihmisille uusi uutinen koskien NHL16-peliä. EA poisti NHL16-pelistä duration/kesto-kortit, eli enää ei voi tehdä esim. OHL-vahdista 99 ovr ukkoa 15 kesto-kortilla, vaan tuo vaikutus on tasan yksi peli jatkossa. Lisäksi pelivideota on luvassa myöhemmin tässä kuussa. Lähteenä EA:n ASK EASPORTS-sivu. Harmi että nuo kesto-kortit poistuvat, itse olen kovasti tykännyt rakennella nuorista kavereista/liigapelaajista jne parempia monen pelin ajaksi, mutta nyt tuo huvi jää historiaan mitä nyt ilmaispussien hyödyt käytän sitten johonkin tärkeään peliin joskus.
 
Eipä nuo toimineet 99 ovr buustattuna, mutta 63 ovr mokella 9 ottelun voittoputki. Tarkoittaisikohan tuo jopa sitä että nyt huippumoket sais jotain kiinnikin? Itse toivon että seuraavassa versiossa sais taklauksetkin osumaan kohteeseen, ei voi olla että joka taklauksen saa väistettyä.
 
Vastaus: NHL 16 - Hype nousee ja vihaajat vihaa!

HUT-ihmisille uusi uutinen koskien NHL16-peliä. EA poisti NHL16-pelistä duration/kesto-kortit, eli enää ei voi tehdä esim. OHL-vahdista 99 ovr ukkoa 15 kesto-kortilla, vaan tuo vaikutus on tasan yksi peli jatkossa.
EA ei ole ilmeisesti ollut tyytyväinen paranneltujen pelaajakorttiversioiden julkaisemisesta seuranneiden piikkeihin suuruuteen korttipakettien myynneissä, joten myyntejä koitetaan kiihdyttää sitten tuolla tavoin. Se on kyllä vähän ikävää, että taaskaan ei nuorilla lupauksilla saati sitten Liiga-pelaajilla tee HUT:ssä yhtään mitään. Itse en tosin noita ole jaksanut parannella sen jälkeen, kun pysyvät parannukset poistettiin. Silloin heikompien pelaajien kokonaisuuksien nostaminen olikin ehkä vähän turhan helppoa, mutta mahdollisesti joku kehityskorttien lisäksi joukkueessa pelattujen pelien määrään nojaava systeemi olisi ollu tasapainossa.
 
Ylös Bottom