Enter the Gungeon
Ostin pelin jo muistaakseni lähemmäs kaksi vuotta sitten alennusmyynnistä, kun luin kehuja ja vaikutti sellaiselta, joka saattaisi kolahtaa, kun pidän twinstickeistä ja vähän bullethell-tyylisistäkin peleistä. Pelasin silloin tutoriaalin ja yritin muutamia kertoja, mutta alkoi turhauttaa, kun roguelike-tyyliin jouduit aina aloittamaan alusta. Tuntui, ettei tätä jaksa, mutta toisaalta jotain kiehtovaakin siinä oli. Jätin hautumaan ja ajattelin, että kyllä mä vielä joskus pelin pariin palaan.
Pari kuukautta sitten palasin pelin pariin ja onneksi palasin. On nimittäin niin jäätävän hyvä ja koukuttava peli, etten olisi ikinä uskonut kuinka pahasti tästä koukutun. Pelasin ennen tätä toista roguelike(-lite)-peliä, Flinthookia (loistava peli sekin, mutta ei Gungeonin tasoinen lähellekään). Siinä sain aivot väännettyä uuteen asentoon , jonka tämä genre vaatii, eli ettei aina uudelleen aloittaminen enää vituttanut, vaan oikeastaan päinvastoin, sitä aina odotti, kuinka selviää haasteista, kuinka pitkälle tällä kertaa pääsee, millainen runi tästä tulee.
En keksi pelistä juuri mitään kritisoitavaa. Hienoa, miten pelissä pystyy kehittymään jatkuvasti ja miten pitkään runit pysyvät vaihtelevina. Alkuun tuli myös mieleen ihan samantyyliset fiilikset kuin ekaa Zeldaa tai LttP:tä pelatessa. Enpä muista, että mikään nykypeli olisi 15 vuoteen ainakaan saanut sitä aikaan, että oikeasti tulee se sama tunne kuin silloin lapsena pelatessa. Seikkailun fiilis tuntemattomaan ja oikeasti mahtava mystinen tunnelma. Sitten myöhemmässä vaiheessa peli kehittyi omien taitojen hiomiseen ja tietynlaiseen suorittamiseen ja sekin oli yhtä mahtavaa. Varmaankin 150-200 tuntia tuli yhteensä mittariin. Jotkut pelaavat ilmeisesti tuhansia tunteja tätä, mutta itselleni tuli tässä vaiheessa kylläinen olo. Ilmeisesti vielä muutamia salaisuuksia jäi näkemättä ja kokematta. Ja unlockattavien hahmojen menneisyyksiä en enää avannut, meni tuon toisen avaamisessa sen verran hermot, että tarvii ainakin vähän taukoa pelistä.
Graafinen tyyli miellyttää. Musiikit, toisin kuin ehkä kuvittelisin, jos vain kuuntelisin soundtrackia ennen pelin pelaamista, ovat järkyttävän hyvät kauttaaltaan, tukevat pelin tunnelmaa todella hyvin. Hubi, josta lähdetään gungeoniin, tuo oman fiiliksensä peliin. Vihollisuunnittelu, gungeonin eri kerroksien audiovisuaalinen toteutus ja vihollisten asteittainen vaikeutuminen, kaikki pomot, kaikki miljoonat itemit ja aseet ja niiden luoma gameplay, jossa aina joudut improvisoimaan tilanteen mukaan mitä satut saamaan, eri NPC:t joita pelastat, kaikki pienet mekaniikat ja systeemit cursesta arkkujen avaamisiin tai hajottamisiin ym. Kaikki tuntuu jotenkin niin täydellisesti suunnitellulta ja toteutetulta. Järkyttävän kova peli.
Tämä pari kuukautta meni kyllä kuin sumussa pelin parissa. Jatkuvasti mielessä, jatkuvasti teki mieli pelata. Ehkä ihan viimeinen viikko meni pakkopullaksi, kun tapojeni vastaisesti aloin grindata puuttuvia trophyjä, jotta saisin platinan, pari hölmöä trophyä nimittäin oli. Nythän peliin on juuri tulossa ilmeisesti aika laaja ilmainen päivitys, eiköhän se pidä tarkastaa jossain vaiheessa.
Kyllä tämä on ihan parhaita pelejä koskaan. Jos pidät twinstick-shootereista (vaikkei ihan puhdas sellainen olekaan, vähän enemmän harkitsevuutta kuin yleensä genren peleissä, suojan käyttöä ym.) ja roguelike-genre menee alas, niin tätä peliä ei missään nimessä kannata ohittaa.