Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Series X|S - keskustelua Microsoftin uutuuskonsoleista

Laitetaas tämä vaikka tänne:

Elikkä Lionhead studios, jopa Microsoft pitää sitä yhtenä pahimmista virheistä mitä heille on koskaan tapahtunut.. Itse pidän hyvänä asiana että näitä tapauksia tuodaan esille koska se kertoo selkärankaisuudesta ja antaa varmuutta tulevasta että virheistä opitaan kantapään kautta.
 
Microsoftilla oli 2016-2017 vähän sellainen vaihde, että haluttiin keskittyä ainoastaan kolmannen osapuolen peleihin + omiin pelisarjoihin kuten Gears of Wariin, Haloon ja Forzaan. Onneksi vaihdetta käännettiin toiseen suuntaan, kun vuonna 2018 Microsoft alkoi taas panostamaan omiin peleihin, ostamalla mm. Ninja Theoryn, Playground Gamesin ja Compulsion Gamesin. Nythän Microsoftilta tullaan näkemään pitkästä aikaa ihan oikeasti kunnollisia pelejä henkilöille, jotka eivät ole välittäneet esim. Gears -peleistä, Haloista ja Forzista, kuten Starfield, Perfect Dark, RedFall, Avowed, Fable, Hellblade 2 ja State of Decay 3. Puhumattakaan kolmannen osapuolen studioiden yksinoikeuksista / ajallisista yksinoikeuksista: esim. Stalker 2, The Gunk ja Warhammer.

Lionheadin sulkeminen oli virhe ja monet varmasti miettivät, että oliko Microsoft luovuttamassa pelimaailman suhteen. Tällä hetkellä tulevaisuus vaikutta oikein lupaavalta, kun katsoo miten paljon Microsoft on panostanut mm. Game Passin tarjontaan.
 
Hyvää tekstiä kyllä :) mutta Xbox dokkarit ovat saapuneet!!

Lionheadin sulkeminen oli virhe ja monet varmasti miettivät, että oliko Microsoft luovuttamassa pelimaailman suhteen. Tällä hetkellä tulevaisuus vaikutta oikein lupaavalta, kun katsoo miten paljon Microsoft on panostanut mm. Game Passin tarjontaan.
Toisaalta olihan Lionhead:kin sulkemishetkellä kaukana suuruuden päivistään. Siitä voidaan taas olla montaa mieltä mistä tämä johtui. Avaintekijät siirtyneet uusiin hommiin? MS usutti Lionheadin tekemään Kinect pelejä? Eväät yksinkertaisesti syöty?

Onneksi MS:sän tekeminen on nyt Spencerin johdolla huomattavasti aiempaa terävämpää.
 
Kyllähän tuosta artikkelista jäi sellainen kuva, että Microsoft organisoi studiota väärin monella eri tapaa mikä itsessään johti isoimpien talenttien poistumiseen ja sitä myötä pelien tason laskuun.

Ei kuulostanut siltä, että nyt oltiin pahoillaan siitä että maksettiin rahaa huonosta studiosta vaan siitä, että he eivät osanneet kunnolla hyödyntää studion potentiaalia saati kasvattaa sitä.
 
MS oli tosiaan aiemmin erittäin huonossa maineessa sen suhteen, miten he kohtelivat yhteistyökumppaneitaan ja varsinkin hankkimiaan studioita. Notkahdus, joka alkoi hyvin käyntiin lähteneen Xbox 360 -sukupolven puolivälissä teki suurta vahinkoa ja tavallaan MS on kasannut itsensä nyt muutamassa vuodessa uudelleen melkein nollatilanteesta ja on ihan eri yhtiö tällä hetkellä pelialan suhteen. Hyvä vaihe alkoi Mojangin ostosta 2014 ja siitä lähtien kehitys vaikuttaisi menneen aika nopeasti oikeaan suuntaan. 2018 alkoi ilmeisesti olla jo aika hyvin asiat ja nyt sitten MS pikku hiljaa alkaa keräämään hedelmiä, kun uudella aikakaudella alkuun laitetut projektit tulevat valmiiksi yksi kerrallaan.
 
Kyllähän tuosta artikkelista jäi sellainen kuva, että Microsoft organisoi studiota väärin monella eri tapaa mikä itsessään johti isoimpien talenttien poistumiseen ja sitä myötä pelien tason laskuun.

Ei kuulostanut siltä, että nyt oltiin pahoillaan siitä että maksettiin rahaa huonosta studiosta vaan siitä, että he eivät osanneet kunnolla hyödyntää studion potentiaalia saati kasvattaa sitä.

Fable Legends taisi olla viimeinen "niitti Microsoftille". Rahaa pelin kehitykseen käytettiin yli 75 miljoonaa dollaria (Looperin mukaan tämä oli yksi kalleimmista peruutetuista peleistä koskaan) ja pelin tarkoitus oli olla free-to-play. Pelin kehitysaika viivästyi ja viivästyi, joten rahaa olisi voinut mennä enemmänkin ja Lionheadin kehittäjät halusivat tehdä pelistä aina vain suuremman, jolloin varmaan Microsoftilla nousi epäilys, että tuottaako peli kovinkaan helposti rahat takaisin kehityksen + markkinoinnin jälkeen. Siihen aikaan (2015) ihmiset vieroiksuivat free-to-play pelejä, jotka sisältää mikrotransaktioita. Eli voidaan sanoa, että Microsoft organisoi studiota väärin ja antoi ehkä liikaa valtaa Lionheadille - ja lopputuloksen tiedämme. Ehkä tämä oli herätys Microsoftille, että nyt täytyy keskittyä enemmän AAA-peleihin, esim. Gearsiin, Haloon ja Forzaan, mutta tämäkään ei varmasti ollut aluksi hyvä idea jos haluttiin Xboxille uusia pelaajia, jonka seurauksena pelitarjontaa piti selvästi kasvattaa, että saadaan Xboxille enemmän pelaajia. Microsoft ei ole koskaan virallisesti antanut lausuntoa asiasta vaan nämä perustuvat täysin "sisäpiirin tietoihin". Ehkä Fable Legends olisi toiminut nyt hyvin, kun free-to-play pelejä on enemmän kuin laki sallii ja ihmisetkin ovat pikku hiljaa lämmenneet ajatukselle, että FTP-pelit saavat sisältää ylimääräisiä maksuja, kuhan ne ei vain merkittävästi vaikuta pelaamiseen.

Onhan sekin nyt varmasti fakta, että Lionhead Studios ei ollut enää se sama studio vuonna 2015 mitä se oli vielä vuonna 2006-2010.

Tuskin kukaan voi kieltää sitä, että Microsoftilla oli selvästi ongelmia studioiden johtamisessa 2015-2017. Tilanne on selvästi parantanut, kun katsoo Microsoftin tulevia pelejä, jotka sisältävät uusia nimikkeitä ja yksin- sekä moninpelejä. Esimerkiksi tänä vuonna Microsoftilta ollaan jo nähty kaksi peliä, jotka on saavuttanut maagisen yli 90 pisteen rajan Opencriticissa/Metacriticissa: Flight Simulator ja Forza Horizon 5. Harmi vaan, että meillä ei ole edelleenkään tarkkaa tietoa milloin esimerkiksi näemme Avowedin, Fablen, Hellbladen tai Contrabandin. Sentään uudet IP:t Starfield (yksinpeli) ja Redfall (moninpeli) pitäisi saapua ensi vuonna.
 
Xbox Series S/X on se konsepti, jonka Xbox Onen olisi pitänyt olla. Pelaaminen ja pelit edellä kulkeva konsolialusta, joka pyrkii tarjoamaan monipuolisesti kokemuksia kaikenlaisille pelaajille, keskittyen kuitenkin nimenomaan siihen core-pelaajaan. Tietenkin helpompi näin jälkiviisaana näitä katsella, mutta tosiaan melkoisen paljon virheitä ovat kyllä tehneet päästäkseen tähän. Molyneuxin Lionheadin Fablet ovat kyllä isoja merkkipaaluja Xbox-historiassa, joten sääli ettei enää jatkumoa ole heidän kanssaan.

Onneksi MS:sän tekeminen on nyt Spencerin johdolla huomattavasti aiempaa terävämpää.

On ja terä on terävämpi omaan silmääni kuin MS:lla koskaan ennen, inhouse on laaja ja kehitysputkessa on monipuolisesti erilaisia projekteja. Ja omakohtaisesti Game Pass itsessään on tehnyt pelaamisesta jo muutenkin monipuolisempaa kuin koskaan, joten Xbox-visio ja strategia on omaan makuuni hyvinkin toimiva kokonaisuus juuri nyt. Toivottavasti tämä on vain alkusoittoa.
 
Fable Legends taisi olla viimeinen "niitti Microsoftille". Rahaa pelin kehitykseen käytettiin yli 75 miljoonaa dollaria (Looperin mukaan tämä oli yksi kalleimmista peruutetuista peleistä koskaan) ja pelin tarkoitus oli olla free-to-play. Pelin kehitysaika viivästyi ja viivästyi, joten rahaa olisi voinut mennä enemmänkin ja Lionheadin kehittäjät halusivat tehdä pelistä aina vain suuremman, jolloin varmaan Microsoftilla nousi epäilys, että tuottaako peli kovinkaan helposti rahat takaisin kehityksen + markkinoinnin jälkeen. Siihen aikaan (2015) ihmiset vieroiksuivat free-to-play pelejä, jotka sisältää mikrotransaktioita. Eli voidaan sanoa, että Microsoft organisoi studiota väärin ja antoi ehkä liikaa valtaa Lionheadille - ja lopputuloksen tiedämme. Ehkä tämä oli herätys Microsoftille, että nyt täytyy keskittyä enemmän AAA-peleihin, esim. Gearsiin, Haloon ja Forzaan, mutta tämäkään ei varmasti ollut aluksi hyvä idea jos haluttiin Xboxille uusia pelaajia, jonka seurauksena pelitarjontaa piti selvästi kasvattaa, että saadaan Xboxille enemmän pelaajia. Microsoft ei ole koskaan virallisesti antanut lausuntoa asiasta vaan nämä perustuvat täysin "sisäpiirin tietoihin". Ehkä Fable Legends olisi toiminut nyt hyvin, kun free-to-play pelejä on enemmän kuin laki sallii ja ihmisetkin ovat pikku hiljaa lämmenneet ajatukselle, että FTP-pelit saavat sisältää ylimääräisiä maksuja, kuhan ne ei vain merkittävästi vaikuta pelaamiseen.

Onhan sekin nyt varmasti fakta, että Lionhead Studios ei ollut enää se sama studio vuonna 2015 mitä se oli vielä vuonna 2006-2010.
Pelailin tätä Fable Legendsiä kahdessakin eri betassa. Ihan kelvolliselta vaikutti, kun Fablen maailmasta tykkään. Joku siitä kuitenkin "puuttui" ja sitä ihmettelin, kun varsinkin Fablet 1 ja 2 oli olleet mieluisia pelejä.
Myöhemmin sain kuulla että koko peli on ajettu alas. Vaikkei se tuntunut miltään erikoisen hyvältä peliltä, niin sieltä asti on jäänyt pieni kaipuu päästä jatkamaan seikkailua. Uusi Fable onkin yksi odotetuimpia tulevia pelejä, toivottavasti pian saataisiin siitä lisätietoa.
 
Olikohan tämä linkki jo täällä? No jos ei ollut nyt on ainakin. Aika mielenkiintoista kuunneltavaa kun avattiin menneitä haasteita hyvin avoimesti. Paljon on tälläkin forkalla juttua niistä kaikista. Ei ihan lankulle osunut joka askel, mutta viime aikoina on kyllä taas ollut hyvä trendi ja vähemmän hölmöilyä.

13.12 laitoin saman tänne.
 
XSX ollut käytössä nyt muutaman päivän. Alku meni totutellessa käyttöliittymään, takana kuiten 6v PS4 käyttäjänä ja Xbox360 ajoista jo jonkin aikaa. Totuttelun jälkeen käyttöliittymä on nopea ja helppo käyttää. Netflix, HBO max ja Disney+ myös pelittävät ilman moitteita. Game pass on erinomainen palvelu. Pelikäytössä olen pelannut tähän mennessä DS3(pleikkarilla jäi kesken) ja Serious Sam 4.

Konsoli on tyylikkään pelkistetty, vähän samalla karulla tavalla kuin PS4. Näiden kahden edellä mainitun konsolin rinnalla PS5 vaikuttaa jotenkin yliyrittämiseltä designin suhteen ja ehkä siitä johtuen XSX:n koko on kompaktimpi kuin kilpailijallaan.

Tehokkaan konsolin hiljaisuus on hämmentävää verrattuna edellisiin konsolisukupolviin. Kun laitteen eka kerran käynnistin, niin piti tihrustaa taskulampun valossa että pyöriikö laitteen tuuletin ollenkaan. Sama varmistusoperaatio toistui tänään, kun olin tahkonnut DS3:aa 3h ajan. Tuulettimen ääntä ei kuule sohvalle ollenkaan. Ehkäpä tuohon hiljaisuuteen vielä joskus tottuu:) Ensivaikutelma XSX:stä siis yhtä juhlaa. Fantastinen ostos
 
Viimeksi muokattu:
Heh. Oli muuten täsmälleen samat operaatiot lampun kanssa kun hankin series ässän. Ei sieltäkään mitään kuulunut, joten tottakai huoli heräsi

Hiljattain viereen saapunut PS5 on selvästi enemmän tässä mielessä pelikone. Ei se huuda, mutta selvä humina kuitenkin kuuluu.
 
Nyt kun tuli puheeksi, niin täytyy myöntää täälläkin kyllä kännykän valoa tarvittiin käyttöönotossa silloin Day 1 :D Uskomattoman hieno taidonnäyte rautakehittelyssä, mitä tulee lämmönpoistoihin. Meinaa sitä lämpöä kyllä TULEE sieltä ihan kohtalaisesti Series X tapauksessa, sekin selvisi samana päivänä, että mihinkään TV-tason sisään kuutiolla ei ole asiaa ja sai siirron TV:n taakse tasolle väljemmille vesille.
 
Yhdyn minäkin Series X:n osalta tähän ylistyskuoroon hiljaisuudesta. On se yksi mahtavimmista ominaisuuksista, joka jaksoi tosin ihmetyttää ja ihastuttaa jo One X:n osalta. Siitäkään ei kuulunut kuin pienoista puhinaa silloin tällöin.

Ja vaikka Xboxin keskustelussa ollaan, niin minusta on todella mahtavaa että myös Sony on saanut hommat toimimaan eikä senkään konsolia voi äänekkääksi sanoa. Minulla oli aiemmin erilaisella tuulettimella oleva laite (ensimmäinen versio?) ennen kuin sain sen toisenlaisen (vähemmillä jäähdytyselementeillä) ja vaikka niissä ilmeisesti jotain eroa äänissä on, niin en näistäkään sellaista ero ole hoksannut että voisi valittaa. Vierekkäin pitäisi olla että kenties voisi eron huomata.

Loistavaa aikaa olla pelaaja!
 
Hiljaisia laitteita tosiaan ovat sekä XSX että PS5. Boxi vielä astetta hiljaisempi, ei kuulu olevan edes sitä pientäkään peruskäyntiääntä kuten PS5:llä. Pelaan kuulokkeilla ylhäisessä yksinäisyydessäni joten ei edes PS4 Pro äänekkyydellään koskaan ole häirinnyt, mutta on se vaan silti jostakin syystä selittämättömän mukavaa kun ei latausruutujen taustallakaan mitään meteliä kuulu. Sikäli kun niitäkään nyt enää tarvitsee odotella. Kun pistin Shadow of the Tomb Raiderin pauselle PS5:llä ensimmäistä kertaa, ehdin kaksi sekuntia jo ihan tosissani miettiä, että nyt tästä puuttuu jotakin. Puuttuikin tosiaan, PS4 Pro:n armoton hurina luurien alta. :D
 
Ylös Bottom