Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelitilauspalveluiden vertailuketju: Xbox Game Pass, PS Now, EA Access, UPLAY+ yms.

Ja on varmaan tuollainen hiljaisempi hetki isojen pelien suhteen kuitenkin ihan "sallittua ja hyväksyttävää". Viime vuosi Game Passissa oli aika täynnä isoja sekä menestyneitä pelejä. Ja tulevaisuus on katettu niin, että ei niitä hiljaisia hetkiä varmaan enää pahemmin ole luvassa.

Ja vastapainona nyt Game Pass keskusteluissa on indie- ja AA-pelit ottaneet aika isoa roolia. Laatua sekä mielenkiintoisia pelejä ollut kuitenkin tarjolla, joten sinäänsä tilaajat saa edelleen rahoille vastinetta hyvin. Kotaku nyt vaan on Kotaku, monesti kirjoittavat aika typeriä artikkeleita, vaikka aihe olisikin hyvä.
 
Pakko kysyä että olenko ainoa joka kiertää game passia ym. siksi että haluaa nimenomaan omistaa pelit jos niihin haluttaisi palata (ja paljon pienempänä asiana, toisaalta pelaa monia pelejä niin hitaasti että game passin ym. vaihtumistahti ei miellytä)?

Nyt kun lopetin psn+:n huomasin että aika monta "hyvää" peliä jäi pelaamatta, mutta toisaalta en niitä kaipaa. Suurin osa löytyy jo eri kautta ilmaiseksi PC:lle. Minulla oli game pass muutaman kuukauden PC:llä, pari peliä pelasin loppuun, pari peliä jäi kesken, mutta niistäkin toinen tuli jo epic storeen ilmaipelinä ja toinen saa odottaa kunnes johonkin ilmestyy.

Tilauspalveluiden asema lienee konsolipuolella eri kun kilpailua ei ole, mutta PC puolella saa lisäksi aivan loistavia tarjouksia Fanaticalilta, Humblebundlelta ja päälle vielä Epic storen ilmaispelit, nyt viime torstaina tuli Borderlands 3 esim. Siinä mielessä pitkäaikainen game pass tilaus ei tunnu varmaankaan samalla tapaa houkuttelevalta PC:lle mitä xboxille, eikä (ainakaan minulle) tule niin edulliseksi.
 
Täältä löytyy toinen joka ei omista, eikä tule omistamaankaan gamepassia. Pelit ostetaan fyysisinä, jos vaan mahdollista. Itse en koe mitenkään hyötyväni gamepassista. Pelkkä gold riittää hyvin.
 
Itse käytän Game Passia Xboxilla eikä se estä minua ostamasta niitä pelejä itselleni mitkä haluan omistaa. Nykyään ostan pelini digitaalisena ja Game Passin myötä on tullut ostettua monia sellaisia pelejä joita en olisi normaalisti edes ajatellut ostavani; syynä ihan se, että pääset kokeilemaan peliä. Plus tietenkin se, että yleensä Game Passissa olevat pelit ovat alennuksessa. Että en koe toisen sulkevan toista pois.
 
Olen järkeillyt oman Game Passin käytön niin, että jos pelaan sieltä vuosimaksun hinnan verran pelejä, niin tilaus pysyy. Ainakaan tähän mennessä tämä ei ole tehnyt edes tiukkaa tai vaatinut sitä, että pitäisi pelata jotain mitä en halua pelata.

Toki itsellä on monen yksinpelin kohdalla se, että tuskinpa siihen palaan uudelleen. Näin ollen sellaiset pelit on todella helppo pelata nimenomaan Game Passin kautta. Jos taas koen, että joku peli on niin hieno kokemus, että varmasti tulen pelaamaan sen uudelleen, niin silloin ostan pelin.

Tämä tosin ei poista sitä ettenkö ostaisi palvelun ulkopuolelle jääviä pelejä paljonkin. (lue: liian paljon) :D
 
Täältä löytyy toinen joka ei omista, eikä tule omistamaankaan gamepassia. Pelit ostetaan fyysisinä, jos vaan mahdollista. Itse en koe mitenkään hyötyväni gamepassista. Pelkkä gold riittää hyvin.
Pelit hankitaan fyysisenä konsolille täälläkin mutta vaikka en kannata ollenkaan vuokrapelipalveluja niin voi niitä ehkä kerran vuodessa tilata kuukauden pätkän niin saa kokea sellaiset pelit mitä ei muuten tulisi ostettua. PS plussaa tuskin tilaisin jos verkkopelaaminen ja pilvitallentaminen ei sitä vaatisi.
 
"We've supported various subscription services and we're happy to do so," Zelnick said. "Our scepticism has been around making frontline console products available day and date with subscription.

"That doesn't make any sense to us because, economically speaking, we don't think consumers are prepared to pay for that – why would they? – and we can't afford to turn our business upside down in a way that doesn't make sense economically.

"So there always has to be an intersection between what the consumer wants and what the publisher is able to do, and it doesn't make sense to do that for frontline properties in our opinion. I think Sonyminimally agrees with us, because they've said so.

"It can be potentially great for catalogue properties – those are properties that have been in the market for a while. If their price has been reduced it can make economic sense to offer those on a subscription basis."

Taidetaan olla vielä aika kaukana siitä, että isoimmat ja kalleimmat AAA-pelit saapuisivat tilauspalveluihin day one poislukien Microsoftin tuomat pelit Game Passiin. Eikä niitäkään vielä hirveästi ole ollut 3rd party studioilta. Back 4 Blood ja Outriders tulee mieleen ensimmäisenä hieman isommista 3rd party devien AAA-peleistä.

Saas nähdä muuttuuko tilanne lähitulevaisuudessa mihinkään suuntaan.
 
Listaan voi lisätä ainakin juuri julkaistun Sniper Elite 5:n ja MLB the Show:n nyt kaksi vuotta peräkkäin.

Kalleimpiin AAA-peleihin first party -pelien ulkopuolelta ongelmaksi muodostuu sopimuksen hinta palvelujen tarjoajan ja pelin julkaisijan välillä. Kyllä tilauspalveluun tuotaisiin varmasti peli kuin peli, mutta vielä ei ole sopimukseen tarjottu hinta miellyttänyt jompaa kumpaa osapuolta. Tämä on ihan ymmärrettävää.

Ainakin itselle kaikki kaikki isommat third party -pelit Game Passiin on plussaa, mutta first party -pelit julkaisupäiväksi oletus.
 
Ainakin itselle kaikki kaikki isommat third party -pelit Game Passiin on plussaa, mutta first party -pelit julkaisupäiväksi oletus.

Näinhän se on ja kirsikka kakun päälle on mielenkiintoiset indie-helmet. Microsoftin konsepti on tosiaan ollut näin kuluttajan näkökulmasta oikein toimiva ja tasapainoinen palvelu ollut tähän mennessä ja laajan inhousen rattaat eivät ole edes vielä kunnolla käynnissä, joten tämän osalta taso tullee vain nousemaan tulevien vuosien aikana.

Onneksi myös Sony on tekemässä uutta tuloa omalla tilauspalvelullaan ja nostavat tasoaan, kun ensimmäinen yritys tosiaan jäi suosiossa ainakin melkoisen vähälle huomiolle. Ja vaikka eivät edes tähän uusittuun konseptiin ole Day One julkaisuja vielä tuomassa, niin aikanaan kuitenkin tuovat sinne omat yksinoikeutensa, joka riittää jo melko pitkälle sekin, varsinkin meille, jotka tulevat hyppäämään PS5-kelkkaan vasta sitten joskus myöhemmin tulevaisuudessa.
 
Listaan voi lisätä ainakin juuri julkaistun Sniper Elite 5:n ja MLB the Show:n nyt kaksi vuotta peräkkäin.
Jooh no nuo ovat toki varsin isoja pelejä verrattuna yleisesti tilauspalveluihin day one ilmestyviin 3rd party peleihin, mutta ei nyt varsinaisesti lopulta mitään ison luokan pelejä jotka takuuvarmasti sen 5M+ päältä myisi elinikänsä aikana niin kuin pelimaailman tunnetuimmat franchiset joihin vaikkapa juuri Rockstarin pelit kuuluvat.

Tällä hetkellä vaikuttaa olevan aika kaukana tilanne jossa joku uusi Battlefield tilauspalveluihin tulisi day one. Microsoftilla on rahaa, mutta tuskin hekään montaa sataa miljoonaa ovat valmiita näistä peleistä pulittamaan kipaleelta, ainakaan nykyisen tilanteen perusteella.

Pitää myös muistaa, että vaikka Microsoft olisi valmis korottamaan hintaa normaalista saadakseen tosi ison pelin palveluunsa, on tuossa vaarana heti julkaisijan näkökulmasta se, että ihmiset muilta alustoilta pelin ostamiseen sijaan tulee pelaamaan peliä Game Passiin esimerkiksi PC puolelta mikä voisi näkyä pelin tuotoissa odottamattomalla tavalla. Ei ole välttämättä niin yksinkertaista julkaisijoiden puolesta tuoda näitä isoimpia pelejä tilauspalveluihin ennen kuin esimerkiksi Microsoft alkaa lyömään ihan pommin varmoja diilejä julkaisijoille.
 
Niin luulen että lähi tulevaisuus on sitten toisenlainen meinaan kun joskus Bethesda saa pelinsä valmiiksi ja Actiblizzy kaupat tehtyä loppuun niin tarvitseeko gamepassiin tämän jälkeen tuoda kovin paljoa mitään isoja 3rd pelejä day one?
 
Hyvä pointti. Ei välttämättä tarvitse.
Ei ole välttämättä niin yksinkertaista julkaisijoiden puolesta tuoda näitä isoimpia pelejä tilauspalveluihin ennen kuin esimerkiksi Microsoft alkaa lyömään ihan pommin varmoja diilejä julkaisijoille.
Ei tietenkään ole ja mehän ei tiedetä millaisia sopimuksia ovien takana tehdään.

Könttäsummalla peli osaksi palvelua vai esim. könttäsumma + latauskohtainen provisio. Oli miten oli, niin ne isoimmat AAA-pelit first partyn ulkopuolelta on varmasti hankalinta saada tilauspalveluun julkaisupäiväksi. Sen sijaan sitten kun myynnit vähän hiipuvat, niin jopa ne isoimmat jättiläiset ovat löytäneet tiensä palveluihin. Esimerkkinä vaikka RDR 2, GTA V ja Witcher 3.

Kuten @J.Sunderland jo mainitsikin niin indiepelejä tullaan sen sijaan varmasti näkemään jatkossakin paljon heti julkaisupäivänä tilauspalveluissa. Tällä on ollut omaan pelaamiseen pelkästään positiivinen vaikutus. Siellä on joukossa tosi hyviä pelejä, jotka ilman tilauspalvelun tuomaa näkyvyyttä olisivat auttamatta humahtaneet tutkan ohi.
 
Niin luulen että lähi tulevaisuus on sitten toisenlainen meinaan kun joskus Bethesda saa pelinsä valmiiksi ja Actiblizzy kaupat tehtyä loppuun niin tarvitseeko gamepassiin tämän jälkeen tuoda kovin paljoa mitään isoja 3rd pelejä day one?
Ei nyt tietenkään "tarvitse" vaan se olisi ainoastaan monelle varmasti toivottu uutinen jos näin kävisi. Tällä hetkellä vain vaikuttaa ettei yhtiöt ole valmiita tuomaan isoimpia pelejään tilauspalveluun. Ehkä tilanne tulevaisuudessa muuttuu. Jos näin käy niin jännä nähdä mikä on se "jään rikkoja" silloin. Iso raha summa joka takaa pelin tekemiseen menneet rahat takaisin jo ennen julkaisua vaiko se että tehdään multiplayer jolla houkutellaan mahdollisimman iso määrä pelaajia kokeilemaan peliä ja sitä myötä mahdollisimman isot tulot DLC-puolelta?
 
Viimeksi muokattu:
Ei ole varmaan taloudellisesti perusteltua tuoda ison budjetin pelejä tilauspalveluun, koska ensimmäisten viikkojen aikana tehdään ylivoimaisesti suurin myynti. Taustalla täytyy olla ihan erikoinen syy, jos tuollaisen diilin tekisi, esimerkiksi yritys saada moninpeli breikkaamaan Fortniten tapaan. Silloinkin parempana ratkaisuna voisi olla laittaa peli kokonaan ilmaiseksi jakoon. Vaikka MS:llä on rahaa, ei sekään ole valmis polttamaan sitä loputtomasti tuollaiseen aika heikkoon diiliin, eli jos peliä ei ole tuotettu isolta osin MS:n rahoilla tai taustalla ei ole muuta merkittävää yhteistyötä, esim. ajallinen yksinoikeussopimus, ison budjetin pelin ostaminen day one Game Passiin olisi aika epätoivoinen tempaus. Olen siis samaa mieltä Zelnickin kanssa, että ei vaan kannata.
 
Tällä hetkellä vain vaikuttaa ettei isot yhtiöt ole valmiita tuomaan isoimpia pelejään tilauspalveluun. Ehkä tilanne tulevaisuudessa muuttuu.

Siis tämähän nyt muuttuu heti, kun käteen laitetaan tarpeeksi rahaa - bisnestä tämä kun kuitenkin lopulta vain on. Mutta miksipä sitä Microsoft laittaisi, kun se ei selvästi ole yhtiön strategia ollut tähänkään mennessä Game Passin kanssa, vaan nimenomaan se inhousen kasvattaminen on ollut keskiössä.

Microsoftilla on rahaa, mutta tuskin hekään montaa sataa miljoonaa ovat valmiita näistä peleistä pulittamaan kipaleelta, ainakaan nykyisen tilanteen perusteella.

Microsoft on tosiaan laajentanut sitä 1st Partyaan sadoilla miljoonilla jo nyt ja tälläkin hetkellä se Activision-Blizzardin kättely on kovaa vauhtia johtamassa siihen, että esimerkiksi ne alan myydyimmät Call of Dutyt olisivat Day One julkaisuita Game Passissa. Entinen 3rd party on yhtäkkiä 1st partya.

Olisi kieltämättä vähän erikoista tämän lisäksi laittaa satoja miljoonia rahaa vielä kolmansille osapuolille.
 
Tällä hetkellä vaikuttaa olevan aika kaukana tilanne jossa joku uusi Battlefield tilauspalveluihin tulisi day one.
Melko kehnon esimerkin valitsit, muistaakseni uusin Battlefield nimenomaan oli tarjolla tilauspalvelussa day one. EA:n pelien lisäksi esimerkiksi Ubisoftin AAA peleihin pääsee käsiksi tilauspalvelun kautta heti julkaisussa. Eli ei todellakkaan olla kaukana siitä, että myös nämä sinun isot ja kalliit pelit löytyvät tilauspalveluista heti julkaisussa. Vaan isolta osalta ne sieltä jo löytyvät.
 
Tällä hetkellä vaikuttaa olevan aika kaukana tilanne jossa joku uusi Battlefield tilauspalveluihin tulisi day one.

Tähän tartun vain sen verran, että uusin Battlefield on tullut jo jonkin aikaa tilauspalveluun Day One. Toki Ea Play Pro on vain PC:llä saatavilla tällä hetkellä.

Myös Ubisoftin pelit tulee day one Ubi+ vai mikä se nyt nimeltään onkaan, myös PC yksinoikeus.

Suurimpana uhkana kuluttajan näkökulmasta minun mielestä on se, että kohta näitä palveluita on joka toisella julkaisijalla ja ollaan samassa tilanteessa kuin TV suoratoistopalveluiden kanssa.
 
Suurimpana uhkana kuluttajan näkökulmasta minun mielestä on se, että kohta näitä palveluita on joka toisella julkaisijalla ja ollaan samassa tilanteessa kuin TV suoratoistopalveluiden kanssa.
Tähänhän se varmasti menee. Hopeareunuksena tämä toivottavasti pitää tulevat hinnannousut mahdollisimman maltillisina.
 
Suurimpana uhkana kuluttajan näkökulmasta minun mielestä on se, että kohta näitä palveluita on joka toisella julkaisijalla ja ollaan samassa tilanteessa kuin TV suoratoistopalveluiden kanssa.

Tähän liittyen törmäsin osuvaan kommenttiin Redditissä:

"Netflix, Amazon Prime, Paramount Plus, Hulu, HBO max, Apple, Peacock, Xbox Live, YouTube Plus, Gym memberships, world of Warcraft , parking your car, even your printer ink comes with a fucking subscription. We were all better without these things and it is slowly eating us all alive. Each charge is a relatively small amount so we tend to not care as much, making us all passively complacent."
 
Melko kehnon esimerkin valitsit, muistaakseni uusin Battlefield nimenomaan oli tarjolla tilauspalvelussa day one. EA:n pelien lisäksi esimerkiksi Ubisoftin AAA peleihin pääsee käsiksi tilauspalvelun kautta heti julkaisussa. Eli ei todellakkaan olla kaukana siitä, että myös nämä sinun isot ja kalliit pelit löytyvät tilauspalveluista heti julkaisussa. Vaan isolta osalta ne sieltä jo löytyvät.
Olet oikeassa, että EA Play Prohon tuo tuli näemmä day one. Kuinkakohan monta tilaajaa palvelulla on? Herää kysymys ainakin itselleni miksei tuota palvelua ole konsoleille? Miksi rajata pelaajakunta pois konsoleilla jossa varmaan suurimmat myynnit pelille tuotetaan?

Kenties ne day one konsolimyynnit peleistä edelleen houkuttelee siellä taustalla jonka myötä isoin osa pelaajakunnasta on rajattu tämän palvelun ulkopuolelle. Tai kenties konsolivalmistajilla on tuohon myös sananen sanottavanaan. Varmaan heillekin enemmän hilloa jää käteen myymällä peliä storessa kuin ylläpitää kalliimpaa versiota toisen yhtiön tilauspalvelusta jonka kautta ihmiset sitten alkaisivat pelejään pelaamaan.

Tavallaan olet oikeassa, että kyllä noita isojakin pelejä on tuotu yhtiöiden omiin tilauspalveluihin, mutta varmaan edelleen olemme aika kaukana siitä, että näitä samoja palveluja peleineen saisimme konsoleille Game Passiin ja PS Plussaan. Olen tietenkin mieluusti väärässä tämän asian suhteen.
 
Ylös Bottom