Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Last Of Us Part I - Sienipäät PS5:lle ja PC:lle

Tässäkin topikissa muutama viesti muistuttaa siitä, miksi AAA-pelaaminen on pääsääntöisesti niin pirun ennalta-arvattavaa ja tylsää.
Jengi lukee etukäteen jonkun rakastamansa pelin jatko-osasta ja suuttuu peliä pelaamatta, kun ”siinä tehdään jotain mitä minä en olisi halunnut että siinä tehdään”.

Tekis mieli sanoa että yh yhy, syökää samaa ruokaa ja pelatkaa samoja pelejä päivästä toiseen jos jokin erilainen ja mahdollisesti negatiivinen yllätys pelottaa…mutta hetkinen niinhän ne Naughty Dogilla meidän uskookin tekevän, kun tämä peli tuutataan jo kolmannen kerran markkinoille.
 
Kyllä minäkin uskon pelin voittoa taloon tuovan, PC versio ja sarja tämän tulevat pelkästään takaamaan PS5 version ohella. Boostia tulee varmana sarjan julkaisun myötä. Pelkästään sarjan tuominen PC on suuri askel ja herättää se versio herättää varmana mielenkiintoa jo monessa PC:n omistajassa jotka alkuperäistä ovat PS3:lla jo pelanneet.
 
Tässäkin topikissa muutama viesti muistuttaa siitä, miksi AAA-pelaaminen on pääsääntöisesti niin pirun ennalta-arvattavaa ja tylsää.
Jengi lukee etukäteen jonkun rakastamansa pelin jatko-osasta ja suuttuu peliä pelaamatta, kun ”siinä tehdään jotain mitä minä en olisi halunnut että siinä tehdään”.
Näinpä juuri. Ainakin sai mukavat naurut kun lueskeli tätä ketjua
”Minä en ainakaan halua pelata!” … ”en suostunut ostamaan peliä!”
 
Ainahan peli jää ostamatta/pelaamatta siksi ettei sitä peliä halua pelata. :D
Mulle on käynyt monen pelin kanssa noin, mutta en silti käytä aikaani siitä nillittämiseen, että miksi ihmeessä tehtiin joku Persona 5, kun se ei mua kiinnosta, olisivat mieluummin tehneet uuden Assassin's Creedin (joka kuitenkin olisi ihan erilainen kuin yksikään aikaisempi Assassin's Creed, koska haluan lisää samaa mutta erilaista).
 
Katsos kun jotkut ovat niin pettynyneitä kun spoilasivat Part 2:en itseltään, ovat kilpailijan kannattajia, agendat, tai ovat vain muuten erimieltä suunnasta mihin kakkosessa lähdettiin. Monet eivät edes ole pelanneet koko peliä ja antavat nolla pistettä.
 
Tavallisesti en nillitä pelistä joka ei itselle maistu. Last Of Us on vain itselle tärkeä peli. Sitten naughty dog meni ja kusi alkuperäisen pelin päälle, vain saadakseen joltain lgbtqia+ Twitter väeltä ylistystä. (Se samainen porukka ei myöskään osta tuotteita joilta vaativat sitä sun tätä) Niin kyllä se ärsytti.
 
meme taulu.jpg

Ei kai joku vieläkin luule, että ihan oikeasti pelin tarinaa on muokattu sen takia jotta joku pieni marginaalinen ryhmä olisi tyytyväinen tai ylistäisi peliä?
No ilmeisesti luulee.
Pitäiskö mun syyttää myös fast and furious crossroadsin tekijöitä samasta asiasta kun siinäkin toinen uusista päähahmoista on non binary.
Ai kukaan ei tuota tiennyt? No ei ihme kun peliä haukuttiin sitä pelaamatta joten kukaan ei tuotakaan tiedä.
 
Viimeksi muokattu:

Wtf? Ei tätä nyt nostettu mitenkään isoon osaan peliä, vaan peli on edelleen ihan "sama" hiiviskelyzombiepeli vaikka pelissä vähemmistöä mukana onkin
 
Ei kai joku vieläkin luule, että ihan oikeasti pelin tarinaa on muokattu sen takia jotta joku pieni marginaalinen ryhmä olisi tyytyväinen tai ylistäisi peliä?
No ilmeisesti luulee.
Pitäiskö mun syyttää myös fast and furious crossroadsin tekijöitä samasta asiasta kun siinäkin toinen uusista päähahmoista on non binary.
Ai kukaan ei tuota tiennyt? No ei ihme kun peliä haukuttiin sitä pelaamatta joten kukaan ei tuotakaan tiedä.
No katsoppa mitä tahansa tämän päivän Hollywood elokuvaa (poislukien Top Gun 2) niin se on ulottanut lonkeronsa joka paikkaan. Olisi sinisilmäistä luulla, ettei sillä olisi mitään vaikutusta pelimaailmaan.
 
Tavallisesti en nillitä pelistä joka ei itselle maistu. Last Of Us on vain itselle tärkeä peli. Sitten naughty dog meni ja kusi alkuperäisen pelin päälle, vain saadakseen joltain lgbtqia+ Twitter väeltä ylistystä. (Se samainen porukka ei myöskään osta tuotteita joilta vaativat sitä sun tätä) Niin kyllä se ärsytti.
En ole perehtynyt tähän taustaan mutta mun korvaan tuo kuulostaa niin naurettavalta että tyyliin jonkun Twitter porukan ja mikä lie toinen oli naughty dog olisi muuttanut peliä heidän mielikseen. Nyt helvetti oikeasti ne foliohatut pois päästä. Ei ensimmäisen osan päälle olla kustu millään tapaa. Jatko-osa oli erinomainen juonen osalta ja veikkaankin että tällainen näkemys firmalla on ollut heti ekan pelin mentyä painoon ellei jo ensimmäistä tehdessä. Koston kierre ei kannata ja kuka on lopulta oikeassa? Kaikilla on omat syynsä. Se on pelaajasta kiinni miten nähdä näiden hahmojen motiivit, mikä on oikein ja mikä väärin.
Jos ensimmäinen osa olisi näytetty Abbyn/tämän isän silmistä niin kukaan ei itkisi Joelin kuolemasta
 
Niin se todella kuulostaa. En ymmärrä miksi myöskään elokuvayhtiön tekevät elokuvista Woke ja menettävät rahaa lähes joka kerta. Mutta Neil Druckmann on henkilönä hyvin Woke, ja hänellä varmasti oli vaikutusta pelin kehitykseen. Vai miten muuten selität Abby hahmon? Peli sijoittuu post-apocalypse maailmaan. Jossa varmasti ruokaa on rajoitetusti saatavilla. Silti hänellä on ilmeisesti ollut mahdollisuus syödä kuusinkertaa päivässä, treenata, ja saada kasvuhormonia?
 
Viimeksi muokattu:
Niin se todella kuulostaa. En ymmärrä miksi myöskään elokuvayhtiön tekevät elokuvista Woke ja menettävät rahaa lähes joka kerta. Mutta Neil Druckmann on henkilönä hyvin Woke, ja hänellä varmasti oli vaikutusta pelin kehitykseen. Vai miten muuten selität Abby hahmon?Peli sijoittuu post-apocalypse maailmaan. Jossa varmasti ruokaa on rajoitetusti saatavilla. Silti hänellä on ilmeisesti ollut mahdollisuus syödä kuusinkertaa päivässä, treenata, ja saada kasvuhormonia?

Kyllä Abby sai V^*STI safkaa ja bodas myös, eiköhän sitä kasvumormooniaki jostain hommannut, pelissä jopa näytetään ei mitenkään syventävästi mut hyvin selkeesti pelaajalle se miten Abby sai nii perkeleen isot muskulat josta koko sosiaalinen media ja internet vielä tänä päivänä ihmeissään ja kateellinen Abbyn järkyttävän isoista muskuloista!
 
Vois vaihtaa jo aihetta, oman kantani oon tehny jo selväksi ja Part 2 on pelaamatta mutta pikkusen voisi ton tarinaan viittaamaan kaavan kääntää vaikka sinne Part 2 ketjuun. Sen verran otan kantaa tohon että ruokaa on rajoitetusta niin ne syö jotka sitä osaa pyytää.
 
Niin se todella kuulostaa. En ymmärrä miksi myöskään elokuvayhtiön tekevät elokuvista Woke ja menettävät rahaa lähes joka kerta. Mutta Neil Druckmann on henkilönä hyvin Woke, ja hänellä varmasti oli vaikutusta pelin kehitykseen. Vai miten muuten selität Abby hahmon? Peli sijoittuu post-apocalypse maailmaan. Jossa varmasti ruokaa on rajoitetusti saatavilla. Silti hänellä on ilmeisesti ollut mahdollisuus syödä kuusinkertaa päivässä, treenata, ja saada kasvuhormonia?
Jännä, ettei ensimmäisen osan Billin rotevuutta kuitenkaan nosteta Abbyn lihasten tavoin tapetille. Menisi hyvä öyhötys hukkaan.
 
Mähän kirjoitin tän pelin ”agendasta” jo kaiken tarvittavan aikoinaan tonne LOU2-topikkiin:

Muutama sananen pelin "agendasta", korostuksena se, että jos pelin puolivälin tienoilla/jälkeen tapahtuu jotain mullistavaa niin siitä minulla ei ole mitään hajua. Laitetaan spoilereihin, vaikka tämä nyt ihan vain pelin alkua koskeekin:

1. Ellie tykkää tytöistä(kin?). Tämä varmasti itsessään riittää osalle pelaajista kauhisteluun, mutta mikäpä ei. Lähipiirissäni on ihmisiä joille seksuaalisuus on muuta kuin perinteistä heteroseksuaalisuutta. Heidän olemassaolonsa ei ole agenda. Eli ei raksia ruutuun tästä.

2. Pelin alussa käy ilmi, että eräs vanha jäärä on mennyt kännipäissään tölväisemään tyttöjä heidän "normaalista poikkeavasta" seksuaalisuudestaan. Ja tämä aiheuttaa närää Elliessä. Again, en tiedä mitään mikä olisi realistisempaa kuvausta maailman toiminnasta ja tämän ilmaiseminen ei todellakaan ole mitään agendaa.

Huomattavaa on, että vanha jäärä yrittää omalla boomer-tavallaan ilmaista olevansa pahoillaan, mutta Ellie ei halua tätä anteeksipyyntöä hyväksyä. Ja koska seuraamme peliä ELLIEN NÄKÖKULMASTA kuulemme myös Ellien valitusta aiheesta (emmekä mainitun jäärän näkökulmaa sen enempää). Tämä ei tee Ellien näkökulmasta oikeaa.

3. Sitten on vielä tämä "yksi nainen on liian bodattu"-ääliömäisyys mutta siihen en tuhlaa enää yhtäkään riviä tekstiä.

Lopputulemani on se, että ainakin näistä asioista housunsa repineet pelaajat taitavat repiä housujaan vähän kaikesta muutenkin.

Ps. Top Gun 2:ssa lentäjinä on kaikenvärisiä tyyppejä, ml. yksi nainen. Ja Tompan paras kaveri on afroamerikkalainen pyöreämpi kaveri. En enää ymmärrä että missä se ”woketuksen” raja menee eikä ole oikeastaan missään vaiheessa kiinnostanutkaan :rolleyes:
 
Tuo on totta. Mutta erona on, että ketään ei nosteta toisten yläpuolelle. Edes Tom Cruice ei ole mikään superstara joka vie kaikkien huomion. Hän oli elokuvassa old-timer joka heitetään ulos ravintolasta kuin luottoraja tuli täyteen.
 
Ylös Bottom