se on jännä et miten joku näkee nuo jotenkin sekstisinä ihmiset kun tekee oikeasti tuommoisia videoita päivittäin tiktokkiin ja muihin alustoihin yms, oikeat ihmiset siis, tuo tanssi koreografia on juuri Tiktokista yms. mä en nää niitä siis mitenkään sekstisenä
Ihan sama miten tämän ajattelet tai miten sitä pyörittelee, se on silti ne perseet ja tissit mitkä siinä "myy". On tekopyhää väittää mitään muuta.
mut joo tarkoitus oli lähinnä näyttää että hallitsen myös tuo Stellar Blade tyylisen contentin myös halutessani. ja juuri se että liike on se mikä on se suurin vahvuus että olen oppinut animoimaan liikkeen suhteellisen hyvin jo, niinku se näkyy jo noissa Pacific Rim anime pätkässä ja FF7 pätkässä.
No jaa, en haluaisi olla taas se joka latistaa (vai oliko se nyt kannustamista jos saat siitä voimaa?) mutta ei tuo nyt kovin erikoinen ole. Peleissä ollut parempia jo vuosikausia ja monta sukupolvea sitten.
"Animoinnistasi" myös haluaisin kysyä että teetkö oikeasti itse liikkeet vai onko kuitenkin kyse vain siitä että otat preferenssimateriaalin (eli vaikka tanssiva ihminen) jonka liikkeitä laitat oman hahmon tekemään? Se ei nimittäin ole animointia nähnytkään. Olen itse tehnyt kohtuullisen paljon 2D-animointia (ja teen siis jatkuvasti) ja jo se on työlästä ja aikaavievää vaikka osaisi kuinka hyvin käyttää keyframeja ja muuta. En ihan heti edes
haluaisi alkaa tekemään samaa 3D-maailmassa.
Teet aika paljon sitä että kehut omia taitojasi mutta lopulta aina paljastuu että oikeasti laitat vain erilaisia mallimateriaaleja, joiden perusteella sinun komentojesi maustamana AI toteuttaa. Et myöskään näillä näyttämilläsi esimerkeillä ole vielä vakuuttanut että eroaisit AI-materiaalin bulkkikamasta yhtään mitenkään. Samaa massaa tuntuisi olevan.
kyllähän tää oma henkilökohtainen taitotaso alkaa olla aika kovaa luokkaa. tosiaan saan synkattua movementsit musiikin kanssa täydelliseen tahtiin ja tosiaan mä voin tehdä clipin kenellä tahansa, se vetää täysin tuossa samassa synkassa nuo liikkeet, eli voisin tehdä tämän saman pätkän niinku tein tuon kävely pätkän että 10 eri hahmoa toistaa täysin tämän saman tanssi koreografian.
Onko se, että voit tehdä saman liikesarjan eri hahmoilla muka hyvä asia? Itse koin juuri sen tylsäksi että kaikki toisti samaa. Tuntui jotenkin rajatulta.
mä sanoin sillon että haluan olla suomen parhaita tässä hommassa parin vuoden sisään, mut kyllä mä väitän että mun henkilökohtainen tietotaito taso ja monipuolisuus käyttää eri työkaluja ja tekniikoita alkaa olee jo sitä luokkaa että kyllä mä varmaan alan olee jo nyt suomen parhaita. tosiaan sitä kun osaa kaikenlaista.
En epäile ettetkö osaisikin paljon mutta pakko silti sanoa ettei se näissä esimerkeissä näy.
mut joo mun yks tavoite oli sillon kun näin Murdocin ja muiden viestit et mä treenaan niin kovaa että pystyn laittamaan ihmisille jauhot suuhun, semmonen mä vaan oon että jos ihmiset vähättelee ja muuta niin mä näytän niille, joten kiitos Murdocille ja kumppaneille teitte vaan musta entistä paremman

,
Miten ihmisten palaute sitten teki sinusta paremman jos joka tapauksessa olet omistanut niin paljon tälle asialle? Sanoisin että olisi vielä parempi jos keskityt tekemiseen ja oppimiseen etkä siihen että pitää "näyttää" palautteen antajille. Käytöksesi taas lähentelee sitä aiemmin mainittua ylimielisyyttä. Vähän nöyryyttä peliin vaikka olisi maailman paras alallasi. Anna töiden puhua puolestasi äläkä ole kuin huono räppäri, joka lähinnä kehuu itseään muttei ne kehujen aiheet vain näy missään.
mut se miten mä oon jo päätynyt tälle tasolle niin iso kiitos menee menteroille, eli kuulun maksullisiin discord ryhmiin, eli mulla on AI creatoreiona mentorit jotka tienaa jo nyt tuhansia euroja kuussa ai creatoreina ja he ovat sitten jakaneet vinkkejä ja eri tekniikoita että miten sillä AI:lla voisi tehdä tulevaisuudessa rahaa jos niin haluaa.
Vähän tulee mieleen että nuokin "creatorit" taitaa tienata enemmän noita neuvoja jakamalla maksullisilla kanavilla kuin videoillaan. Miksi ne muuten käytännössä opettaisi kilpailijoita, jotka tulisivat sitten neuvojen kanssa samoille apajille? Ihan vasta Paulin Pelivideoilla oli yksi pahempi esimerkki tuollaisesta "vinkkikanavasta", jolle piti maksaa pääsystä ja sitten sai vain jotain yhdentekeviä vastineita eikä yhtään sitä mitä piti.
tossa tosiaan tifa inspired hahmolla sama koreografia
Jälleen siis tätä "inspired"-kamaa, mikä on ihan vain varastettua. Olet sen itsekin jo todennut kun olet kertonut miten kierrät tekijänoikeuksia. Pohjana on silti se "inspired" muualta. Ja jos tämän oli tarkoitus olla loppukaneetti tuolle koreografialle, niin miksi koit että "inspired"-hahmo tekisi siitä yhtään paremman? Korkeintaan todistaa taas sen miten näissä ratsastetaan muiden maineella te teoksilla.
Surullista miten palaat jatkuvasti samaa ympyrää kiertämään. Ei kannattaisi edes pyrkiä mihinkään parhauteen vaan siihen että teet omaa juttuasi. Kun keskityt siihen, niin myös se kehittyy parhaaksi mahdolliseksi ja mikä parasta, ei joka toisen tekijän materiaalia ole samaa. Unohda ensimmäiseksi ne tissit, perseet ja muualta otetut hahmot. Tai jos haluat päästä helpolla, niin toistan neuvoni: varmaan tienaisi semihyvin kun tekisi vain jonkin tissipersehahmon, josta tekisi tasaiseen tahtiin "sisältöä". Niitä tuntuu olevan some täynnä. Oma mielipide niistä on toki se että harvinaisen ärsyttävä ilmiö, kuten pitkälti tämä muukin AI-höttö. Sisältöä, jossa ei ole mitään sisältöä. Ei senkään vertaa mitä oikean ihmisen tekemänä samat asiat koska AI-kaman sisällä ei ole edes oikeaa ihmistä.
tosta esineellistämisestä oon erimieltä kun kyseessä on kumminkin digitaalinen tuotos, siinä missä vaikka pelivideo tai pelistä otettu valokuva tai 3d mallinettu teos, modi, animaatio, Gif yms. et ihan samanlailla nuokin on sitten samaa kategoriaa ja porukka postaa jatkuvasti omia piirroksia ja muita devian arttiin ja muualla. näen itse asian siis näin. et AI on Digital Arttia siinä missä kaikki muukin.
Kyllä elottomiakin olentoja voi esineellistää. Se on juuri sitä että otetaan vaikka Tifa ja syydetään siitä tissiherutuskuvia nettiin. Ei se sen kummempia juttu ole. Se on yhä sitä että kerätään huomio vain seksillä eli tisseillä ja perseellä.
itseasissa en edes ymmärrä sitä minkä takia moni vertaa AI tuotoksia oikean elämän tuotoksiin, sen takia tosiaan mainitsenkin AI:n aina otsikoissani, ei AI:n tarvitse olla lähellä oikean elämän tuotosta ollakseen viihdyttävä, ainakaan omasta mielestäni, et ite ajattelen ja suhtaudun AI:n samanlailla kun vaikka pelien graafiseen kehitykseen, et vois vaikka sanoa niin että kun aloitin oli unreal engine vanha modeli sitten nykyään on vähä kun Unreal Engine 4 modeli ja nyt ollaan menossa lähemmäs sitä Unreal engine 5:sta modelin graafisuuden suhteen.
Peleissä onkin usein jokin konteksti ja sisältö eikä vain se että "tässä on hyvännäköinen/tuttu hahmo, joka kävelee kadulla". Niistä puuttuu se varsinainen sisältö ja ne ovat usein joko esineellistämistä tai toisten töillä ratsastamista (Tifa vs. Mario in Jurassic Park jne).
tossa on aikaa kovaa jälkeä jo lipsyncin ja laadun suhteen, et pitkälle ollaan tultu niistä kun postasin aiemmin sen Taylor swift lipsyncin, tää on ihan next level siihen verratuna.
Eipä tuo mene synkassa mutta ehkä se imitoi peliä koska siinäkään ei huulisynkka ole ihan kohdallaan. Itse olen myös huulisynkkaa tehnyt jonkin verran omissa videoissa (ihan ihmisillä ja jälkiäänitetyllä puheella) ja voin sanoa että oikean huulisynkan teko on vähän eri juttu taas kuin antaa vain komentoja tekoälylle.
eli kiteytettynä mä pystyn mallintamaan minkä tahansa tuototuksen ja vaihtamaan siihen hahmon todella vaivattomasti nykyään, oli kysessä sitten michael jacksonin moonwalk, tai vaikka lady gagan joku agustinen hitti tai vastaava, mä pystyn retrackkaamaan koko clipin ja swappäämään hahmon niihin suoraan promtilla.
Eli kuten oletin: otat muiden töitä, jotka pyydät tekoälyn miksaamaan komennoillasi tietyllä tavalla.