HideoMiyamoto
Well-Known Member
Nyt löytyy PS5 versio. 6€ päivitys.
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
En ainakaan itse saanut ilmaisena? Liekkö plussaversio sitten kun piti 6€ maksaa?Ilmaiseksi saa ladata jos löytyy jo ostettuna. Alku intro taitaa edelleen olla 30fps?? Mutta siitä eteenpäin näyttää kyllä hiton hyvältä
Kyllä. Näin se nähtävästi toimii. Jos olet ostanut pelin, päivitys ilmainen. Plus-pelinä maksa 6€.En ainakaan itse saanut ilmaisena? Liekkö plussaversio sitten kun piti 6€ maksaa?
Boxilla kyllä sekosi tuo ainakin itselläni jotenkin. Varmuudella olen pelin nimenomaan itselleni ostanut, ja se siis näkyy boxin pelikirjastossani nimenomaan omissa peleissä, mutta millään muulla ei saanut kuitenkaan tuota 60 FPS versiota ladattua, kuin maksamalla MS:n storessa sen 5,99 euroa. Varmaan johtui siitä, että olen muistaakseni ladannut pelin aikoinaan ensin Game Passin kautta, ja sitten ostanut omaksi myöhemmin jostain alesta. Typerää, jos tuo sen sitten esti, mutta muutakaan en keksi. Joka tapauksessa päädyin tuon sitten vaan ostamaan sillä 5,99 eurolla. Ei se nyt mikään konkurssi kuitenkaan ole, vaikka ihan hiukan jäikin harmittamaan tuollainen turha maksu,Kyllä. Näin se nähtävästi toimii. Jos olet ostanut pelin, päivitys ilmainen. Plus-pelinä maksa 6€.
Hmm... Tuosta se varmaan johtuu. Mikä mielestäni tosi outoa. Ostin aikoinaan sen trilogian ja omalla kohdalla lukee vain "You own this". Eli itselläni se on ilmainen päivitys.Boxilla kyllä sekosi tuo ainakin itselläni jotenkin. Varmuudella olen pelin nimenomaan itselleni ostanut, ja se siis näkyy boxin pelikirjastossani nimenomaan omissa peleissä, mutta millään muulla ei saanut kuitenkaan tuota 60 FPS versiota ladattua, kuin maksamalla MS:n storessa sen 5,99 euroa. Varmaan johtui siitä, että olen muistaakseni ladannut pelin aikoinaan ensin Game Passin kautta, ja sitten ostanut omaksi myöhemmin jostain alesta. Typerää, jos tuo sen sitten esti, mutta muutakaan en keksi. Joka tapauksessa päädyin tuon sitten vaan ostamaan sillä 5,99 eurolla. Ei se nyt mikään konkurssi kuitenkaan ole, vaikka ihan hiukan jäikin harmittamaan tuollainen turha maksu,
Itsekin muuten ostin sen trilogian silloin, kun lopulta ostin pelin omaksi. Eipä tämän tapaista tilannetta ole koskaan ennen tullutkaan, joten ei tämä nyt mikään valtava tappio sentään ole. Oli kyllä mukavaa pelata eilen 60 FPS-versiona tuota ykköstä, ja tänään sitten jatketaan myöhemmin. Kaikkiaan hyvä peli, ja nyt varsin näyttävän näköinen myöskin. Harmi, jos noista kakkosesta ja kolmosesta ei ole tulossa vastaavaa versiota. Pidän molemmista peleistä, ja ansaitsisivat kyllä tuon 60 FPS-version. Toki joutuisin varmaan maksamaan niissäkin mahdollisesta päivityksestä, kun niiden kohdalla taitaa olla sama homma, kun ostin nekin siinä trilogian yhteydessä omiksi. Ja olin siis ehkä ladannut ne aiemmin Game Passilla. Vai olivatko itse asiassa ollenkaan Game Passissa, vai oliko vain ykkönen? No, enpä muista, eikä tuolla nyt niin väliäkään. Ei tule edes välttämättä sitä 60 FPS-versiota noista, mikä olisi kyllä harmi.Hmm... Tuosta se varmaan johtuu. Mikä mielestäni tosi outoa. Ostin aikoinaan sen trilogian ja omalla kohdalla lukee vain "You own this". Eli itselläni se on ilmainen päivitys.
Tämä on juurikin tätä nykyään niin varsin ikävää yritystä tyrkyttää kuluttajille digitaalista sisältöä fyysisen sijaan.Toisaalta näyttäisi siltä, että levyversion omistaja ei saa maksutonta päivitystä Mafia Definitive Editionin 60 fps-versioon, mikä on vähän meh.
Playstationilla ilmeisesti onnistuu, mutta Xboksilla viittaavat johonkin tekniseen rajoitukseen, minkä vuoksi ei onnistu. Hieman ihmettelen selitystä, sillä käsittääkseni vanhan One-version päälle olisi voinut tehdä vain ns. Series-optimoitu versio, kuten lukuisten nimikkeiden kanssa on tehty. Nyt Series-versio on tuotu kauppaan erillisenä nimikkeenä, jolloin Onen levy ei keskustele tämän uuden version kanssa.Tämä on juurikin tätä nykyään niin varsin ikävää yritystä tyrkyttää kuluttajille digitaalista sisältöä fyysisen sijaan.