Vastaus: Splinter Cell: Conviction
Wanhoissa Splinter Celleissä minua miellytti eniten 1) rauhallinen tempo, 2) vapaa tallennus ja 3) mahdollisuus pelata koko peli läpi tappamalla 0-2 vihua yhteensä.
Mitään diggaamistani ominaisuuksista ei ole enää Convictionissa. Välitallennuspisteiden käyttäminen on siedettävää, koska kovinkaan pitkäksi aikaa yhteen kohtaan ei jää jumittamaan (edes realisticilla). Ohjaus on sujuvampaa verrattuna wanhoihin osiin, joskin nappien paikkoja ei meinaa millään oppia (vielä viiden tunnin pelin jälkeen painelen tasaisesti vääriä nappeja). Toimintaosuudet ovat toimivia, mutta sitä ammuskelua tarjoavat jo valmiiksi kymmenet muut pelit. Mustavalkokuva piilossa olemisen merkkinä ja viimeisen olinpaikan valkeat ääriviivat ovat loistavia uudistuksia, jotka tekevät pelaamisesta paljon nautittavampaa kuin aiemmin. Päivänvalossa tapahtuva pelaaminen on ihan OK. Tarina on sen henkilökohtaisen luonteen vuoksi ehkä parasta Splinter Celliä ja ehdottomasti kokonaisuuden parasta antia.
Conviction ei ole missään nimessä huono peli: kaikki sen osa-alueet toimivat asianmukaisesti ja sarjaa on uudistettu siten, että nuorempi pelaajapolvi voi ottaa Splintterit omakseen. Henkilökohtaisesti pidin enemmän siitä Sam Fisheristä, joka työskenteli Third Echelonille, hiipi varjoissa eikä (minun pelissäni) tappanut ketään.
Deniable Ops, co-op ja multiplayer ovat vielä kokematta.