Pelasin tämän pelin tuossa jossain vaiheessa viime vuotta. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta sarjan peleistä (Nier tai Drakengardit). Ainoat asiat mitä tiesin oli valta hehkutus pelin ympärillä ja sen soundtrackiä koskien, sekä se, että pelin aloitettua kestää pitkään ennen kuin pystyy tallentamaan.
Peli alkaa hengästyttävällä tavalla, ja laitoinkin heti kaikista helpoimman vaikeustason, jotta selviäisin varmasti ensimmäiselle tallennuspistelle. Alussa lennetään, ammutaan, yhtäkkiä ollaan tunnellisa ammuskelemassa ja väistelemässä seiniä ja pian miekkailemassa (!) Empire State Buildingin kokoista robottia vastaan. Vähemmästäkin hämmentyy, enkä meinannut lainkaan pysyä perässä.
Lopulta eteneminen rauhoittuu osittaisen avoimen maailma avauduttua. En aluksi ymmärtänyt lainkaan pelin hehkutusta, maailma etenkin ensi kertaa aavikolle mentäessä tuntui käsittämättömän tylsältä ja tyhjältä, muttaa jokin kumma kutkutus alitajunnassa sai jatkamaan peliä.
Ajan myötä huomasin nauttivani suunnattomasti pelin taistelusta, monista pienistä hienoista kohtauksista, kysymyksiä herättävistä asioista tarinan selvittämisessä, haikean kauniista maailmasta ja ennen kaikkea soundtrackistä! Aivan käsittämättömän upea, joka ei ihan pääse oikeuksiinsa, jos ei ole peliä pelannut!
Taistelusta mainittakoon, että hahmo tekee juuri sitä mitä pelaaja haluaa ja juuri sillä hetkellä, kun pelaaja haluaa, mutta haluan nähdä sen pelaajan naaman, joka ihan oikeasti on voittanut jokaisen taistelun ilman, että se välillä menee siihen, ettei pelaaja edes nää hahmoaan, vaan seuraa vain healthiä ja rämppää väistelyä ja iskuja, kunnes tilanne taas selkenee. Pelissä on siis upeita ja eeppisiä taisteluja, mutta valitettavasti useamman kerran "eeppisyys" on tuota, ettei taistelusta saa mitään selkoa, kun ammuksia, räjähdyksiä, efektejä ja vihollisia on ruutu täynnä. Tämä nyt on useammankin pelin, etenkin nyky aikana, ongelma, että mahtipontiset ja ylidramaattiset taistelut jyräävät tilanteiden selkeyden ja aidon kontrollin yli. Mutta muuten taistelu on yllättävänkin monipuolista ja sellaiseksi sen saa, kun pääsee virittelemään vierellä lentelevän droonin sisälmyksiä. Aseita en osaa kommentoida, sillä löysin jo ensimmäisellä pelikerralla miekan, joka mielestäni oli paras mahdollinen tyyliini ja käytin sitä lähes koko loppupelin ajan. Tämä oli aika pettymys, kun tykkään etsiä ja parannella aseita peleissä.
Etsimisestä päästäänkin seuraavaan aiheeseen! Olen huono suunnistamaan, niin tosi elämässä kuin peleissäkin ja siksi kai vihaan kaikenlaisia labyrinttejä, joissa on tuhat ja yksi saman näköistä kulkureittiä, jotka jakautuvat sataan samanmoiseen ja joiden varrella on täysin normaalin logiikan ulkopuolella olevia puzzleja, kuten vaikkapa karrikoidusti sellaisia, että saat tietää jossain labyrintin uumenissa olevan ovi, joka avautuu, kun selvität mitä labyrintin alussa olevaan pyöreään reikään pitää työntää. Sen sijaan, että siihen työnnettäisiin pyöreä kivilaatta, niin sinun pitää varastaa mustatäpläinen lehmä ja viedä se järven seitsemännelle saarelle kello 0.05, jonka jälkeen otat järvestä vettä, jonka kaadat porkkanan päälle ja lopulta työnnät porkkanan pyöreään reikään, käännät kaksi kertaa myötäpäivään ja seitsemän toiseen suuntaan, ja näin se ovi siellä jossain huitsinnevadassa on auki. Tässä pelissä sen sijaan salaisuuksien ja arkkujen etsiminen oli hyvinkin mielekästä! Omaan makuun välillä haastavaa, mutta ei millään tavalla yliluonnollisen vammaista, hehe.
Pelin tarina, voi, niin kehuttu tarina. Mitä mieltä siitä olin ja olen? Erittäin hyvä ja etenkin monet pienet psykologiset ja/tai filosofiset huomiot ja ajatelmat saivat ihan oikeasti välillä ajattelemaan syntyjäsyviä, hämmästymään ja välillä naurahtamaan. Sen sijaan tarinan suuret käännekohdat tuntuivat valitettavan usein ikään kuin ylikirjoitetuilta. Vähemmän olisi ollut enemmän ja monissa kohdissa kohtauksen olisi voinut ihan suoraan lopettaa aiemmin tai jättää monet keskustelut kirjoittamatta, sillä ne toivat juuri liian alleviivaavaa ja pahemmillaan koko tilanteen lässäyttäviä fiiliksiä. Tosin, tarina olisi itselle varmasti 10/10, ellen olisi niin autistisen tietoinen siitä, ettei mikään käytännössä metallista ja komposiitista rakennettu rakennelma tule koskaan olemaan mitään muuta kuin sähkövirran voimalla valoja, eleitä ja ääniä tuottava mitään aidosti tunteva, muistava tai ajatteleva noh rakennelma niin kauan kun siihen ei ole yhdistetty orgaanista hermostoa ja solukkoa. Tämän vuoksi pelin filosofiset ajatukset eivät iskeneet siten miten tekijät olivat tarkoittaneet. Tästä huolimatta, kuten sanoin, oli tarinassa useita pieniä loistavia ajatelmia, tunnelmia ja yllätyksiä! Tarinankerronta sen sijaan sopi minulle täydellisesti! Mitä vanhemmaksi tulen sitä vaikeampi minun on täysin keskittyä kaikkeen pelimaailmassa ja tarinassa ja monet jutut vaikka alussa unohtuu pian yms. yms. Sen vuoksi nauroin ääneen onnessani ja nauttiessani, kun huomasin miten peli täytyykin pelata useampi kerta läpi hieman eri näkökulmista! Aivan loistavaa tarinankerrontaa!
En tiedä mitä kaikkea pelintekijät tai pelkästään Yoko Taro on halunnut pelillään kertoa, mutta jos minut pakotettaisiin arvaamaan yksi seikka, niin se olisi se, että tekijät halusivat tällä pelillä kumartaa koko videopelihistorialle. Pelin mekaniikoissa oli niin selkeitä viittauksia videopelihistorian aamuhämäriin, että ei voi olla sattumaa!
Kaikkinensa peli on samaa aikaa tuttua ja turvallista toimintaa, mutta samaa aikaa täysin uniikki ja omanlaisensa. Maailmassa on jotain aivan käsittämättömän omalaatuista viehätysvoimaa, joka saa yhä miettimään välillä peliä ja sen tarinaa, hahmoja ja maailmaa. Upea suoritus, Yoko Taro! Tämä peli on paljon enemmän kuin osiensa summa. Ja mahdoton arvostella. Tavallaan 8/10. Tavallaan 10/10. Tavallaan 1g]1>. En tiiä, shaakeli. Jotain aivan ainutlaatuista kuitenkin, ja siksi kirjoitankin tämän näin jälkikäteen, sillä onko kukaan kuullut huhuista, että Yoko Taro olisi tekemässä jotain uutta? Liittyykö tähän pelisarjaan? Vai mistä kyse vai oliko pelkkiä huhuja? Kaipaan takaisin Taron unenomaisiin maailmoihin! Itse haluaisin yhden pelin jo pelkästään YorHien elämään perustuen, heh!
Nier: Automata ver1 A1 -mangasarjahan on katsottavissa netissä englanniksi! Minulla on juuri Fallout -sarjan toinen tuotantokausi kesken, niin en ole tätä kuin alkua hieman katsellut, mutta jo sen perusteella uskallan tätä suositella! En itse koskaan ole lukenut sivuakaan mangaa, enkä katsonut yhtään animea, mutta siitä huolimatta tämä Nier -anime iski heti!
Paljon olisi muutakin kommentoitavaa, mutta en jaksa keskittyä pidempään, heh.
www.konsolifin.net
