Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ajalliset yksinoikeudet - nerokas strategia vai rahan tuhlausta?

Ihan hyvää saivartelua, kiertelyä sekä mustan valkoiseksi selittämistä. Termeillä leikkimistä. Vastaus oli toki juuri sitä, mitä odotinkin sen olevan, että ei sillä.

FallOut 3, New Vegas, FallOut 4, The Elder Scrollsit, Dishonoredit yms. olivat kaikki multiplattareita. Microsoft maksoi ison tukun rahaa, että se saa nuo pelisarjat tulevaisuudessa itselleen ja Sony(sekä todennäköisesti Nintendo) ei saa. Voihan tuota selitellä First Party-termin taakse menemisellä ja leikkiä termeillä, mutta ihan samaa kiusan tekoa se on, jos kerran Sony tekee kiusaa Xboxille ja Microsoftin Game Pass-palveluille sillä, että se maksaa rahaa/osallistuu KotOR Remaken rahoitukseen/kehitykseen. Pienistä eroavaisuuksista ja terminologiasta voi toki saivarrella ja mennä taakse piiloon, mutta isossa kuvassa, siinä kuvassa, joka tavalliselle kuluttajalle merkitsee, kyse on ihan samasta asiasta. Samanlaisesta kiusan teosta.

Mutta se siitä, ei kai tätä saivartelua pidemmälle jatkaa tarvitse. Minä menen nyt syömään ja sitten pelaamaan jotain.
Jos studioiden ostaminen on mielestäsi samanlaista kiusantekoa, niin miten se vaikuttaa tähän ajallisten yksinoikeuksien tilanteeseen? Siis siihen, ettei kerrota milloin julkaistaan ja mille alustalle. First party yksinoikeudet ovat tämän suhteen paljon selkeämpiä.
 
Luonnollisesti Sony ei mainosta samalla tapaa muita alustoja jossain Twitter-hypeviestissään toisin kuin Microsoft jolle se on helppoa kun omistaa niin Xboxin ja PC-alustan. Win-win-tilanne heille kun voidaan mainostaa samalla molempia alustoja ja luoda vaikutelma rehellisestä informaation jakelusta. Toisaalta eipä multiplatform-pelien hypeviesteissä Xboxikaan mainosta, että pelin saa myös pleikalla tai nintendolla jos peli ei meidän alustalla nappaa.

Niin kuin yleensä yksinoikeusdiileissä, ikävä tilannehan tämä KOTOR-remake on Xbox-pelaajille jotka nyt tällä haavaa saavat odotella ainakin sen vuoden verran pelin tuloa, riippuen varmaan myös siitä näkeekö Sony tarpeelliseksi jatkaa yksinoikeuttaan niin kuin nähtiin FF7R kanssa. Varmaan jonkinlaista sananvaltaa voi Sonylla olla tämän kanssa jos se tuottaa ja auttaa kehittämään peliä. Ja ne halut varmaan kasvaa ainoastaan pitämään tämä peli omalla konsolillaan yksinoikeutena jos pelistä tulee samanlainen menestys kuin FF7R.

Onneksi meillä kaikilla on jo varmaan se pleikkari ostettuna, kun tämä peli joskus näkee päivänvalon, niin ei pitäisi ongelmaa tulla siitä etteikö peliä olisi mahdollista ilman PC:tä pelailla. :)
 
Jos studioiden ostaminen on mielestäsi samanlaista kiusantekoa, niin miten se vaikuttaa tähän ajallisten yksinoikeuksien tilanteeseen? Siis siihen, ettei kerrota milloin julkaistaan ja mille alustalle. First party yksinoikeudet ovat tämän suhteen paljon selkeämpiä.

Juu, tosi selkeää viestintää oli Bethesdan ja Microsoftin puolelta :D Kierreltiin ja kierrellään mahdollisia multiplattarijulkaisutietoja kuin kissa kuumaa puuroa. "Julkaistaan tapauskohtaisest", vai mikä se paljon selkeämpi termi olikaan...
 
Luonnollisesti Sony ei mainosta samalla tapaa muita alustoja jossain Twitter-hypeviestissään toisin kuin Microsoft jolle se on helppoa kun omistaa niin Xboxin ja PC-alustan. Win-win-tilanne heille kun voidaan mainostaa samalla molempia alustoja ja luoda vaikutelma rehellisestä informaation jakelusta. Toisaalta eipä multiplatform-pelien hypeviesteissä Xboxikaan mainosta, että pelin saa myös pleikalla tai nintendolla jos peli ei meidän alustalla nappaa.

Niin kuin yleensä yksinoikeusdiileissä, ikävä tilannehan tämä KOTOR-remake on Xbox-pelaajille jotka nyt tällä haavaa saavat odotella ainakin sen vuoden verran pelin tuloa, riippuen varmaan myös siitä näkeekö Sony tarpeelliseksi jatkaa yksinoikeuttaan niin kuin nähtiin FF7R kanssa. Varmaan jonkinlaista sananvaltaa voi Sonylla olla tämän kanssa jos se tuottaa ja auttaa kehittämään peliä. Ja ne halut varmaan kasvaa ainoastaan pitämään tämä peli omalla konsolillaan yksinoikeutena jos pelistä tulee samanlainen menestys kuin FF7R.
Tässä on kuitenkin se plussa, että näyttää tulevan suoraan PC:lle PS5:n lisäksi. Ei siis siinä mielessä ole ihan sama tilanne kuin FF7 remaken kanssa.

Ja tosiaan tuossa sanot, että Xbox pelaajat saavat odotella ainakin vuoden verran. Siinä se ongelma juuri on. Onko se vuosi? Kaksi? Vai kenties enemmän tai vähemmän?

Ihan oikea taktiikka Sonylla tietysti on olla mainostamatta muita alustoja, mutta sentään aikaisemmin tekivät sen että kertoivat trailerin lopussa pelin olevan "console exclusive for a limited time". Nyt jättävät tämänkin mainitsematta.

Niin kauan kuin tulee PC:lle, niin henkilökohtaiseen pelaamiseen KOTORin ajallinen konsoliyksinoikeus ei vaikuta. Ärsyttää vaan tämä tapa miten näitä hoidetaan. Ja siis myös miten kaikki konsolivalmistajat näitä hoitaa, ei pelkästään Sony. Tämä KOTOR nyt vain tulee esiin uusimpana esimerkkinä.
Juu, tosi selkeää viestintää oli Bethesdan ja Microsoftin puolelta :D Kierreltiin ja kierrellään mahdollisia multiplattarijulkaisutietoja kuin kissa kuumaa puuroa. "Julkaistaan tapauskohtaisest", vai mikä se paljon selkeämpi termi olikaan...
Microsoft ei siinä vaiheessa vielä laillisesti omistanut Bethesdaa. Ei voitu sanoa mitään, kun ei varmastikaan laillisesti saanut sanoa.

Kyllä minusta E3:ssa saatiin aika selkeä viesti seuraavan ison Bethesda pelin yksinoikeustilanteesta.
 
disney pystyy vaikuttamaa indiana jones pelin julkaisuun koska disney omistaa noi oikeudet
 
Tässä on kuitenkin se plussa, että näyttää tulevan suoraan PC:lle PS5:n lisäksi. Ei siis siinä mielessä ole ihan sama tilanne kuin FF7 remaken kanssa.

Ja tosiaan tuossa sanot, että Xbox pelaajat saavat odotella ainakin vuoden verran. Siinä se ongelma juuri on. Onko se vuosi? Kaksi? Vai kenties enemmän tai vähemmän?

Ihan oikea taktiikka Sonylla tietysti on olla mainostamatta muita alustoja, mutta sentään aikaisemmin tekivät sen että kertoivat trailerin lopussa pelin olevan "console exclusive for a limited time". Nyt jättävät tämänkin mainitsematta.

Niin kauan kuin tulee PC:lle, niin henkilökohtaiseen pelaamiseen KOTORin ajallinen konsoliyksinoikeus ei vaikuta. Ärsyttää vaan tämä tapa miten näitä hoidetaan. Ja siis myös miten kaikki konsolivalmistajat näitä hoitaa, ei pelkästään Sony. Tämä KOTOR nyt vain tulee esiin uusimpana esimerkkinä.

Microsoft ei siinä vaiheessa vielä laillisesti omistanut Bethesdaa. Ei voitu sanoa mitään, kun ei varmastikaan laillisesti saanut sanoa.

Kyllä minusta E3:ssa saatiin aika selkeä viesti seuraavan ison Bethesda pelin yksinoikeustilanteesta.

Miten vuoden odotus voi olla ongelma Xbox-pelaajalle, jos Game Pass puskee kovaa matskua niin nopeasti ettei ehdi backlogia purkaa? Kuten aiemmin jo mainittu, melkoista mustan valkoiseksi kirjoittamista. Jos näitä "ongelmia" haluaa vertailla, niin konkreettisesti kyse on siitä, että toisessa tapauksessa peli on tietyn yleisön saavuttamattomissa määräajan, toisessa ainakin seuraaviin studiokauppoihin saakka. Kumpi näistä sitten on parempi, vai onko kumpikaan?

Vähän turhan selvästi on nyt vihreät linssit laseissa.
 
uuden indiana jones pelin julkaisuu disney ei aijo sallia sitä kenekään yksinoikeudeksi
Lopeta nyt jo oikeesti… Miksi Disney/Marvel sallii Wolverine yksinoikeuden? Miksi Disney/Lucas sallii KOTOR yksinoikeudet? Aivan samalla tapaa Indy voi olla yksinoikeus Xboxille, tätä kun ei vielä tiedetä. Alkaa olla niin helvetin väsynyttä tuo sinun järjenvastainen anti-MS sanoma, että huhhuh…
 
Miten vuoden odotus voi olla ongelma Xbox-pelaajalle, jos Game Pass puskee kovaa matskua niin nopeasti ettei ehdi backlogia purkaa? Kuten aiemmin jo mainittu, melkoista mustan valkoiseksi kirjoittamista. Jos näitä "ongelmia" haluaa vertailla, niin konkreettisesti kyse on siitä, että toisessa tapauksessa peli on tietyn yleisön saavuttamattomissa määräajan, toisessa ainakin seuraaviin studiokauppoihin saakka. Kumpi näistä sitten on parempi, vai onko kumpikaan?

Vähän turhan selvästi on nyt vihreät linssit laseissa.
Ei se vuoden odotus ole se ongelma, vaan se ettei tiedä kuinka pitkä odotus on. Vuosi, kaksi, kolme vai jotain ihan muuta?

En tiedä miksi näitä "ongelmia" piti alunperinkään ruveta vertailemaan. Kun ongelma ei ollut ajallinen yksinoikeus itsessään, vaan siitä tiedottaminen. Tämän kirjoitin jo ensimmäisessä viestissäni, mutta siitä se sitten muutaman viestin jälkeen kääntyi Microsoftin studio-ostoksiin, jotka liittyivät aiheeseen vissiin lähinnä siksi, että kerta Xboxilla on sellaista, niin ei saa sitten sanoa mitään pahaa KOTORin ajallisesta yksinoikeudesta.

Liikaa pelattavaa on, se on sitten oma ongelmansa. :)

Olet suhteellisen uusi näillä foorumeilla, eikö? En ole mielestäni ikinä piilotellut sitä, että Xbox on suosikkialusta.
 
Miten vuoden odotus voi olla ongelma Xbox-pelaajalle, jos Game Pass puskee kovaa matskua niin nopeasti ettei ehdi backlogia purkaa?

Sanos muuta, ainakaan minulta pelattava ei kyllä lopu kesken, joten esimerkiksi Deathloopin ajallisen yksinoikeuden loppumisen odottaminen onnistuu kyllä helposti sen puolesta. Ja onnistuu se myös tuon KOTOR:n kohdalla sitten joskus 2024, tai milloin ikinä se tuleekaan, jos tarve vaatii. Tosin voi olla, että PS5:lle on jo siinä vaiheessa tullut sellaisia yksinoikeuksia, että konsoli jo muutenkin löytyy, Switchin ja Series S:n lisäksi.

Mutta kai se ihan sinänsä looginen pointti on, että olisi kiva tietää ajallisen yksinoikeuden pituus? Kuinka esimerkiksi sinä hyödyt siitä, ettei ajallisen yksinoikeuden pituus ole tiedossa?
 
Ihan hyvää saivartelua, kiertelyä sekä mustan valkoiseksi selittämistä. Termeillä leikkimistä. Vastaus oli toki juuri sitä, mitä odotinkin sen olevan, että ei sillä.

FallOut 3, New Vegas, FallOut 4, The Elder Scrollsit, Dishonoredit yms. olivat kaikki multiplattareita. Microsoft maksoi ison tukun rahaa, että se saa nuo pelisarjat tulevaisuudessa itselleen ja Sony(sekä todennäköisesti Nintendo) ei saa. Voihan tuota selitellä First Party-termin taakse menemisellä ja leikkiä termeillä, mutta ihan samaa kiusan tekoa se on, jos kerran Sony tekee kiusaa Xboxille ja Microsoftin Game Pass-palveluille sillä, että se maksaa rahaa/osallistuu KotOR Remaken rahoitukseen/kehitykseen. Pienistä eroavaisuuksista ja terminologiasta voi toki saivarrella ja mennä taakse piiloon, mutta isossa kuvassa, siinä kuvassa, joka tavalliselle kuluttajalle merkitsee, kyse on ihan samasta asiasta. Samanlaisesta kiusan teosta.

Mutta se siitä, ei kai tätä saivartelua pidemmälle jatkaa tarvitse. Minä menen nyt syömään ja sitten pelaamaan jotain.
No kyllä se business nyt vaan businessta on, eikä sillä ainakaan itselleni ole merkitystä onko yksinoikeus määräaikainen vai yrityskauppojen kautta toistaiseksi voimassaoleva. Aika outoa katsoa kyllä kummassakaan tapauksessa tuota kiusanteoksi. Varsin omituista ajattelua tuollainen ainakin minun mielestäni. Ihan kuin realismi olisi ihan pikkuisen hämärtynyt siitä, minkä takia konsolibusinesstakin loppujen lopuksi pyöritetään.

Kovin fiksuna en silti ole noita määräaikaisia yksinoikeusdiilejä pitänyt, koska niillä on vaikutusta niin lyhyen ajan. Se, että tietoa pelin jatkosta määräaikaisuuden päätyttyä yritetään tietoisesti pimittää, onkin sitten jo varsin kyseenalaista ja asiattoman oloista touhua.
 
Nyt kun osalle tuo tiedottaminen tuntuu olevan niin tärkeää, just tänään pitäisi tietää, kauanko se KotOR Remaken (konsoli)yksinoikeus kestää ja kun Sony on taas ollut niin paha, ilkeä ja kiusaa tekevä, kun ei kerro tätä selvästi ja meni ihan kiusallaan rahoittamaan tuota pelin kehittämistä, niin tulipa mieleen tapaus Rise Of The Tomb Raider, joka isoilla vihreillä logoilla julkistettiin aikanaan, että "Microsoft/Xbox on tätä rahoittanut ja tehnyt tämän pelin tuotannon mahdolliseksi". Tiedottiko Microsoft tuolloin heti isoin kirjaimin ja avoimesti julkistuksen yhteydessä, että "Tämä on vuoden ajan ajallinen yksinoikeus ja sitten tulee näille listatuille muille laitteille tarkalleen päivänä XX.XX.XXXX"?

Meinaan jos ei tiedottanut, niin ai ai ai sitä kiusan tekoa ja tahallista väärän informaation jakamista! Kyllä tuosta pitäisi vieläkin ihan kaikkien olla Microsoftille hyvin, hyvin, hyvin vihaisia, jos on noin tilanne silloin ollut! Jopa vihreälinssisten silmälasien omistajien tulisi olla hyvin kriittisiä tuollaista Microsoftin toimintaa kohtaan, kun kerran nyt ollaan niin kauhean järkyttyneitä Sonyn tavasta julkistaa ja mainostaa KotOR Remakea!

Laitetaan tähän loppuun vielä muutama nauruhymiö, jotta ei tarvitse lähteä taas ratakiskoa ostamaan ja vääntämään, että huumoria, huumoria... :D :D :D
 
Tässä on nyt vähän sellaista ylitulkintaa siitä, millainen yksinoikeussopimus on tehty mihinkin peliin. Esimerkiksi, jos sopimuksessa on optio konsoliyksinoikeuden jatkamiseen, silloin ei ole epärehellistä olla ilmoittamatta, milloin yksinoikeus päättyy. Aika paljon jää pimentoon, jos ei tiedetä sopimusten konkreettista sisältöä. Usein sopimukset voivat olla pitkiä ja monimutkaisia ja niiden sisältöön kohdistuu salassapitovelvollisuuksia. Ei kaikki, mille ei keksi selitystä, johdu aina pahantahtoisuudesta tai halusta pimittää asioita. Joskus ei vain pysty kertomaan kaikkea.
 
Nyt kun osalle tuo tiedottaminen tuntuu olevan niin tärkeää, just tänään pitäisi tietää, kauanko se KotOR Remaken (konsoli)yksinoikeus kestää ja kun Sony on taas ollut niin paha, ilkeä ja kiusaa tekevä, kun ei kerro tätä selvästi ja meni ihan kiusallaan rahoittamaan tuota pelin kehittämistä, niin tulipa mieleen tapaus Rise Of The Tomb Raider, joka isoilla vihreillä logoilla julkistettiin aikanaan, että "Microsoft/Xbox on tätä rahoittanut ja tehnyt tämän pelin tuotannon mahdolliseksi". Tiedottiko Microsoft tuolloin heti isoin kirjaimin ja avoimesti julkistuksen yhteydessä, että "Tämä on vuoden ajan ajallinen yksinoikeus ja sitten tulee näille listatuille muille laitteille tarkalleen päivänä XX.XX.XXXX"?

Meinaan jos ei tiedottanut, niin ai ai ai sitä kiusan tekoa ja tahallista väärän informaation jakamista! Kyllä tuosta pitäisi vieläkin ihan kaikkien olla Microsoftille hyvin, hyvin, hyvin vihaisia, jos on noin tilanne silloin ollut! Jopa vihreälinssisten silmälasien omistajien tulisi olla hyvin kriittisiä tuollaista Microsoftin toimintaa kohtaan, kun kerran nyt ollaan niin kauhean järkyttyneitä Sonyn tavasta julkistaa ja mainostaa KotOR Remakea!

Laitetaan tähän loppuun vielä muutama nauruhymiö, jotta ei tarvitse lähteä taas ratakiskoa ostamaan ja vääntämään, että huumoria, huumoria... :D :D :D
Eivät ilmoittaneet muuta kuin, että on Xbox Exclusive | Holiday 2015 siinä pelin reveal trailerissa ja taisi mennä puolisen vuotta, että tuli ilmoitus pelin saapumisesta myös pleikalle PSBlogin kautta.
 
Sanos muuta, ainakaan minulta pelattava ei kyllä lopu kesken, joten esimerkiksi Deathloopin ajallisen yksinoikeuden loppumisen odottaminen onnistuu kyllä helposti sen puolesta. Ja onnistuu se myös tuon KOTOR:n kohdalla sitten joskus 2024, tai milloin ikinä se tuleekaan, jos tarve vaatii. Tosin voi olla, että PS5:lle on jo siinä vaiheessa tullut sellaisia yksinoikeuksia, että konsoli jo muutenkin löytyy, Switchin ja Series S:n lisäksi.

Mutta kai se ihan sinänsä looginen pointti on, että olisi kiva tietää ajallisen yksinoikeuden pituus? Kuinka esimerkiksi sinä hyödyt siitä, ettei ajallisen yksinoikeuden pituus ole tiedossa?

No mulle henkilökohtaisesti on täysin sama, miten pitkä yksinoikeus on kyseessä minkään mainitun pelin osalta. Löytyy molempien valmistajien laitteet sekä PC. Lisäksi tietty esimerkiksi KOTOR:n osalta alkuperäinenkin on pelaamatta ja Deathloop ei vaikuta miun jutulta. Eli en hyödy, mutta enpä kyllä häviäkään.

Vähän väsyneeltä vaan alkoi vaikuttaa tuo väittely tässä ketjussa, mikä tietty kuulunee tämmöseen ketjuun. Kun jokainen kirjoittaja on aina oikeassa, ei kovin järkevää jutustelua synny. Game Pass-kommentti nyt oli vain satiiria, kun itselleni se ei ole mikään kultakaivos ollut. Vain jonkinlainen lisätapa pelata.
 
Lisäksi tietty esimerkiksi KOTOR:n osalta alkuperäinenkin on pelaamatta...
Ja kehtaat vielä ääneen myöntää! Hyi sinua! :D Meneppä siitä heti pelaamaan tuo klassikko läpi. Siinä on teos Biowaren kulta-ajoilta, joka ei varmasti jätä kylmäksi. Ajan hammas on tietysti graafisesti puraissut, mutta ei se sitä tarinaa, miljöötä ja syviä sivuhahmoja huononna millään tavalla. Erittäin vahvat suosittelut, että tässä Remakea odotellessasi pelaat :) Osaat sitten Remaken kohdalla tehdä vertailua, mikä kaikki on muuttunut...

Sori kauheasti offtopicista!
 
Ylös Bottom