Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Nosferatu
Well-Known Member
Mua ei häiritse tuo, että hahmo on vasemmalla vaan se, kun kamera on niin lähellä ja tämä ongelma on melkeimpä kaikissa kolmannen persoonan peleissä.
Se, onko kameran ja/tai hahmon sijainti huono, riippuu lopulta eniten pelistä. Arkham-peleissä esimerkiksi taistelu on nimenomaan kaukana olevan kameran vuoksi niin toimivaa mutta ei kameran yhtä kaukana tarvitse jokaisessa pelissä olla. Tosin juurikin God of Warissa taisin tuskailla sen kanssa kun iskuja tuli aina niin paljon kuvan ulkopuolelta. Siinä se Arkhamin kameramies olisi ollut heppu paikallaan.
Kauhupeleihin se tiiviys tuo myös tunnelmaa, joten voi olla myös sen vuoksi ihan tietoinen valinta. Pelaaja pysyy siinä toiminnassa eikä ole jokin jumalhahmo, joka katsoo pientä hahmoa jostain turvasta yläilmoista/kauempaa.
Kauhupeleihin se tiiviys tuo myös tunnelmaa, joten voi olla myös sen vuoksi ihan tietoinen valinta. Pelaaja pysyy siinä toiminnassa eikä ole jokin jumalhahmo, joka katsoo pientä hahmoa jostain turvasta yläilmoista/kauempaa.
Ippenator
Well-Known Member
Tuo minuakin eniten häiritsee kolmannen persoonan peleissä.
ippanis
Well-Known Member
Jouluaatoksi tuli pelattua läpi!
Upea tunnelma kantoi alusta loppuun, visuaalinen ja tarinallinen kerronta ovat priimaa. En ole oikein koskaan pelannut kauhupelejä ja hieman epäröiden ostin pelin että haluanko pelata tätä lopulta, mutta tunnelma oli ennemminkin trillerinomainen eikä sen kaltaista kauhua jota kuvittelin.
Risuja tulee taistelumekaniikoista. Ymmärrän että tämänkaltaisten pelien kanssa halutaan tehdä pelaajasta hieman kankea, mutta itselleni kuolo korjasi lukemattomia kertoja ihan rivivihulaistenkin kanssa. Joihinki saa käyttää 2 lippaallista kuteja ennenkuin mitään kaatuu, ja siinä sitten yrität tatilla saada pääosumaa kun ukko heiluu kun heinämies. Sitä jotenkin odottaa että peliä pelatessa taidot karttuu ja tietäisi jossain vaiheessa peliä vihulaisten heikkoudet mihin iskeä, mutta itselle tämä oli ihan tuuriammuskelua mihin osuu.
Vertaan vaikkapa Metal Gear Solidiin tai Hitmaniin, jossa lopulta taitojen karttuesssa että tiedät miten vihollinen reagoi mihinkin asioihin ja voit tehdä pelaamisesta itsellesi hauskaa monella eri tapaa. Alan Wakessa tätä hauskuutta ei ole, eikä hiippailusta palkita, vaikka se tähän sopisi mainiosti.
Upea tunnelma kantoi alusta loppuun, visuaalinen ja tarinallinen kerronta ovat priimaa. En ole oikein koskaan pelannut kauhupelejä ja hieman epäröiden ostin pelin että haluanko pelata tätä lopulta, mutta tunnelma oli ennemminkin trillerinomainen eikä sen kaltaista kauhua jota kuvittelin.
Risuja tulee taistelumekaniikoista. Ymmärrän että tämänkaltaisten pelien kanssa halutaan tehdä pelaajasta hieman kankea, mutta itselleni kuolo korjasi lukemattomia kertoja ihan rivivihulaistenkin kanssa. Joihinki saa käyttää 2 lippaallista kuteja ennenkuin mitään kaatuu, ja siinä sitten yrität tatilla saada pääosumaa kun ukko heiluu kun heinämies. Sitä jotenkin odottaa että peliä pelatessa taidot karttuu ja tietäisi jossain vaiheessa peliä vihulaisten heikkoudet mihin iskeä, mutta itselle tämä oli ihan tuuriammuskelua mihin osuu.
Vertaan vaikkapa Metal Gear Solidiin tai Hitmaniin, jossa lopulta taitojen karttuesssa että tiedät miten vihollinen reagoi mihinkin asioihin ja voit tehdä pelaamisesta itsellesi hauskaa monella eri tapaa. Alan Wakessa tätä hauskuutta ei ole, eikä hiippailusta palkita, vaikka se tähän sopisi mainiosti.
Stugenaattori
Member
Korkattu ja aloitettu striimaamaan YouTubeen, koska Twitch/PS5-yhdistelmällä oli ongelma että striimi päättyi Twitchissä itsekseen. Huikealta kyllä vaikuttaa!
Ja onhan siis kaikilla suosikkinsa ja ei-mieluisat pelit, en minä esim. Cyberpunkista välittänyt. Kohdallasi meinaan tätä toistuvaa parin epämieleisen seikan tai ominaisuuden ylitsepääsemättömyyttä jonka jälkeen pelit ovat "isoja pettymyksiä".
Tuo kieltämättä alussa aina näissä peleissä vähän tökkii, mutta tottumiskysymys osittain. Itselle edelleen Rockstarin kökkömekaniikat mieluisimmat. Kameran etäisyyttä olisi kiva saada vaihdettua.
Ihan mielenkiinnosta, mitkäs pelit sitten maistuu? Vielä tuoreessa muistissa jo hengelliselle puolelle mennyt vihasi Last of Us 2-ketjussa, ja taisi olla samaa tyytymättömyyttä johonkin muuhunkin AAA-peliin. Ei nämä täydellisiä ole, jos sellaista etsii jää monta hienoa peliä kokematta.
Ja onhan siis kaikilla suosikkinsa ja ei-mieluisat pelit, en minä esim. Cyberpunkista välittänyt. Kohdallasi meinaan tätä toistuvaa parin epämieleisen seikan tai ominaisuuden ylitsepääsemättömyyttä jonka jälkeen pelit ovat "isoja pettymyksiä".
Viimeksi muokattu:
Ippenator
Well-Known Member
Itse pidän todella paljon roolipeleistä ja avoimen maailman peleistä. Jos noita yhdistetään ja annetaan pelaajalle pelissä etenemisen kannalta paljon valinnanvapautta, saavutetaan silloin yleensä itselleni pelien parhautta. Toki toimintapelitkin voivat maistua varsin hyvin - esim. Unchartedit ennen nelosta erityisesti. Nelonen oli jo liian elokuvamainen ja siinä oli huonot hahmot (tökeröt ja epäkiinnostavat) ja tylsä sekä yllätyksetön juoni, joten en pitänyt siitä ollenkaan.
Paras koskaan pelaamani peli on Elden Ring ja muutenkin soulsborne-pelit ovat maistuneet erinomaisesti (Sekiroa lukuunottamatta). Muita kaikkien aikojen suosikkipelejäni ovat Days Gone, käytännössä kaikki Bethesdan pelit, juurikin Cyberpunk (saman kehittäjän Witcher 3 ei sitten kuitenkaan kolahtanut niin hyvin), It Takes Two, ja vaikkapa monetkin JRPG-pelit (mm. Tales-sarjan pelit sekä erityisesti vanhemmat Final Fantasyt - uusin FF, eli XVI olikin sitten minulle suurimpia pettymyksiä pelirintamalla miesmuistiin). Myös laadukkaat kilpa-ajopelit ovat ovat ajoittain mukavaa pelattavaa (erityisen hyvin toimivat minulle Forza Motorsportit, Forza Horizonit sekä Gran Turismot. Lisäksi voisi todeta Nintendolta parhaiden Mario-pelien sekä Splatoonien kolahtaneen minulle todella lujaa. Zeldat eivät sitten vastaavasti ole minulle toimineet samaan malliin - varsinkaan nuo pari viimeisintä.
Putkijuoksut, elokuvamaisuus peleissä (vihaan erityisesti pelaamisen ulkopuolella tapahtuvia cut scenejä peleissä), kankeat ja huonosti toimivat pelimekaniikat, pelin työläys, juonen tiukka johdattelu agendojen kera tai ylipäätään sellainen jotenkin kökkö juoni, jota on kuitenkin aika selkeästi varsin tosissaan tehty, ovat kaikki minulle melkoisen isojakin turnoffeja peleissä. Valitettavasti Alan Wake 2:ssa toteutui minulle varsinkin heikot pelimekaniikat ja kankea ohjaus, sekä todella kökön oloinen juoni ja huonosti toteutetut hahmot. Ei vaan kolahda kyseinen peli, mutta ei siinä mitään, kun monelle on kuitenkin toiminut erinomaisen hyvin.
Viimeksi muokattu:
Detain
Well-Known Member
Todennäköisesti juuri tuo pelimaailman näkyminen on syy tuohon miksi "jököttää" ruudun vasemmassa osassa. Miten tuo oli toteutettu esim. RE 4 remakessa? Muistaakseni juuri noin, korjatkaa jos en muista oikein. Usein näissä kolmannen persoonan kuvakulman peleissä tuon hahmon voi siirtää myös ruudun oikeaan reunaan, eli "virtuaali kameran" liikuttelusta tuossa on kyse. Joskus kuvakulman voi säätää hieman kauemmaksi hahmosta.
Näissä ammuskelu peleissä se kuvakulma on yleensä aika lähellä hahmoa, varmaan hyviksi havaituista syistä. Itseäni tuo kuvakulma ei häiritse mutta kaikki eivät pidä siitä. Mitä tulee hahmon liikkumisnopeuteen niin sekin on mielestäni pelityyppiin sopiva, kysehän ei ole mistään CoD:ista missä juostaan epärealistisen nopeasti, tottakai peliteknisistä syistä johtuen.
Stugenaattori
Member
Itselle myös OW:t ovat aina olleet mieluisampia kuin putkijuoksut, mutta viime aikoina sentään putkijuoksuihinkin on tehty hieman isompia alueita. Ja putkijuoksu antaa mahdollisuuksia heitellä pelaajaa vaikka eri maihin kesken tarinan, tosin monissa peleissä tätä mahdollisuutta ei ole juuri käytetty.
Ihan asiallinen vastaus, lähinnä pistänyt merkille että joku tietty puute tai epämieluinen asia on ollut niin ylitsepääsemätön, että koko pelistä on sitten mennyt maku. Sitä lähinnä meinasin että jotain puutoksia on vaan siedettävä, muuten tulee keskityttyä liikaa vain samoihin peleihin. Itselle taas elokuvamaisuus ja tarinavetoisuus ovat aikalailla pakollisia, pelattavuuskeskeiset eivät ole kiinnostaneet. Mutta nämähän on jo mielipidekysymyksiä.
Hyvältä vaikuttaa Awe, mutta paljon taas GTA:ta ja Spider Maneja pelanneena tuo putkijuokseminen toki välillä tökkii. Pelattavuudessa ei ykkönenkään ollut ihmeellinen, ja ei tässäkään juuri ihmeellisempi. Control hoiti tämän asian paremmin, mutta tarinassa ja fiiliksessä kyllä hävisi tälle.
Poro24
Well-Known Member
Final Draft viimein pungerrettu läpi. Rakastan tätä peliä!
Pleikkarin kello näyttää Alan Wake 2:n kellottaneen nyt 53 tuntia ja kun kaksi DLC:tä vielä tulossa, niin aika hyvin saa rahoille vastinetta tästä "kertakäyttöviihteestä".
Nyt pääpeli levolle, mutta eihän tähän voi olla palaamatta vielä tulevina vuosina jos vaan hengissä säilyy.
Edit:
Pleikkarin kello näyttää Alan Wake 2:n kellottaneen nyt 53 tuntia ja kun kaksi DLC:tä vielä tulossa, niin aika hyvin saa rahoille vastinetta tästä "kertakäyttöviihteestä".
- Lopetus todella tuntui aidolta lopetukselta. Ristiriitaista, että peli täytyy pelata kahdesti saadakseen tämän lopetuksen. Toisaalta myös nerokas ja Alan Waken maailmaan sopiva tyyli. Kahden pelikerran jälkeen tuntui hyvin palkitsevalta.. miten sen nyt sanoisi... päästä ulos spiraalista.
- Hämmästyttävällä tavalla piti otteessaan kaksi lähes identtistä pelikertaa. Ihan samanlaista tutkimisen riemua ei enää ollut, mutta edelleen oli nautinnollista seikkailla pelimaailmassa. Sellainen "Ei malta lopettaa" -tunne säilyi läsnä. Valhalla nursing home aivan lyömätön paikka myös uusintapeluulla.
- Nightingale ja Thornton/Mulligan pomotaistelut eivät nouse aikamme klassikoiksi, mutta se build up niihin! Loopissa taaperrus uskomattomien äänien ja visuaalisuuden puskiessa naamalle. Järkyttäviä kylmiä väreitä.
- Scratch oli kahdessa "pomotaistelussaan" varsin kömpelö ja ei niin uhkaava ilmestys. Näistä olisi odottanut ahdistavampia kohtaamisia, etenkin kun niin tylysti pisti vankilasellissä Jaakon paloiksi.
- Alanin osuuksissa eteneminen muuttui jouhevaksi ja puzzlet tuntuivatkin loogisilta. Controlin uusintapeluussa kävi sama ilmiö, että ihmetytti miten olikin ekalla pelikerralla niin hukassa. Toka pelikerta oli useamman tunnin lyhyempi.
- Soundtrack, edelleen kylmiä väreitä.
-Tällä kertaa selvisi mukavasti Normal-tasolla muutamasta vaikeuspiikistä jotka ekalla kerralla laittoivat koville (Nightingale, We Singin Taken-vyöry, Summoning ritual).
- Hämmästyttävällä tavalla piti otteessaan kaksi lähes identtistä pelikertaa. Ihan samanlaista tutkimisen riemua ei enää ollut, mutta edelleen oli nautinnollista seikkailla pelimaailmassa. Sellainen "Ei malta lopettaa" -tunne säilyi läsnä. Valhalla nursing home aivan lyömätön paikka myös uusintapeluulla.
- Nightingale ja Thornton/Mulligan pomotaistelut eivät nouse aikamme klassikoiksi, mutta se build up niihin! Loopissa taaperrus uskomattomien äänien ja visuaalisuuden puskiessa naamalle. Järkyttäviä kylmiä väreitä.
- Scratch oli kahdessa "pomotaistelussaan" varsin kömpelö ja ei niin uhkaava ilmestys. Näistä olisi odottanut ahdistavampia kohtaamisia, etenkin kun niin tylysti pisti vankilasellissä Jaakon paloiksi.
- Alanin osuuksissa eteneminen muuttui jouhevaksi ja puzzlet tuntuivatkin loogisilta. Controlin uusintapeluussa kävi sama ilmiö, että ihmetytti miten olikin ekalla pelikerralla niin hukassa. Toka pelikerta oli useamman tunnin lyhyempi.
- Soundtrack, edelleen kylmiä väreitä.
-Tällä kertaa selvisi mukavasti Normal-tasolla muutamasta vaikeuspiikistä jotka ekalla kerralla laittoivat koville (Nightingale, We Singin Taken-vyöry, Summoning ritual).
Nyt pääpeli levolle, mutta eihän tähän voi olla palaamatta vielä tulevina vuosina jos vaan hengissä säilyy.
Edit:
- Jos ja kun DLC jatkaa Alanin ja Sagan tarinaa, niin kummasta lopetuksesta se jatkuu? Oli nuo omaan silmääni aika erilaisia kuitenkin.
- Pelattavan hahmon vaihtelu lennosta on loistava idea, mutta kyllä se oli lähes mahdotonta malttaa jättää meneillään oleva tarina tauolle ja vaihtaa toiseen hahmoon. Pätee molempiin hahmoihin.
- 60fps mode oli miellyttävämpi ja koin etten ulkoasussa siinä jäänyt mistään oleellisesta paitsi.
- Pelattavan hahmon vaihtelu lennosta on loistava idea, mutta kyllä se oli lähes mahdotonta malttaa jättää meneillään oleva tarina tauolle ja vaihtaa toiseen hahmoon. Pätee molempiin hahmoihin.
- 60fps mode oli miellyttävämpi ja koin etten ulkoasussa siinä jäänyt mistään oleellisesta paitsi.
Viimeksi muokattu:
Vihdoin tuli tämä hankittua ja nyt ollaan neljännen chapterin alkupuolella. Kyllähän tämä todella hyvä peli on!
Ainoa itkun aihe itselle on nuo paljon parjatut jumpscaret. Ihmiselle joka vihaa säikähtämistä, niin nämä jumpscaret kyllä pilaa tätä kokemusta aika paljon. En itse kyllä ymmärrä mitä noilla haetaan, koska ainakaan tässä vaiheessa nuo ei tuo mitään lisäarvoa. Vievät ainakin itseltäni keskittymisen pelistä ihan vääriin asioihin, kun kokoajan odottaa milloin ruudulle pamahtaa jonkun naama ääniefektein varustettuna.
Teinkin kylmän viileän päätöksen, että katson Reddistä aina chapterin aluksi missä kohdassa näitä ilmenee, niin pystyn varautumaan noihin. Tämä kyllä osoittautui oikeaksi päätökseksi ja nyt pystynkin nauttimaan pelin tunnelmasta eikä ainakaan omalla kohdalla tämä verota siitä pätkääkään, päin vastoin.
Ainoa itkun aihe itselle on nuo paljon parjatut jumpscaret. Ihmiselle joka vihaa säikähtämistä, niin nämä jumpscaret kyllä pilaa tätä kokemusta aika paljon. En itse kyllä ymmärrä mitä noilla haetaan, koska ainakaan tässä vaiheessa nuo ei tuo mitään lisäarvoa. Vievät ainakin itseltäni keskittymisen pelistä ihan vääriin asioihin, kun kokoajan odottaa milloin ruudulle pamahtaa jonkun naama ääniefektein varustettuna.
Teinkin kylmän viileän päätöksen, että katson Reddistä aina chapterin aluksi missä kohdassa näitä ilmenee, niin pystyn varautumaan noihin. Tämä kyllä osoittautui oikeaksi päätökseksi ja nyt pystynkin nauttimaan pelin tunnelmasta eikä ainakaan omalla kohdalla tämä verota siitä pätkääkään, päin vastoin.
Hooo, tuo niihin valmistautuminenhan voisi olla itellekin paikallaan. Ehkä kerran tai kaksi niiden takia ihan säikähtänyt, mutta en niistä diggaa itsekään.
Remeded
Well-Known Member
Jumpscaret on mun mielestä missä tahansa kauhupelissä vaan halpa ja helppo tapa luoda pelaajalle sitä "kauhua" että hui koskakohan tässä nyt taas seuraavaks sitten säikähellään. Sama leffois mut niissä osaa jo monesti odottaa milloin se "HUI" kohtaus tulee kun hahmo avaa kaapin oven. Mulle henk-koht enemmän kauhua tuo se itse tunnelma ja mitä vähemmän näytetään sen pelottavampaa se on. Toki siinä nyt voi olla se yks tai pari hyppykauhua mut jos niillä mässäillää nii alkaa vaa ärsyttää.
Eipä mulla muuta, jatketaan pari tuntia taas illalla.
Stugenaattori
Member
Tubeen jatkanut pelailua. Pari kertaa ei ole vihjannut keltaisella uusista oleellisista johtolangoista, ja pyörinyt turhaan pitkiä aikoja loottimassa paikkoja. Mutta onpa tullut lootittua.
Peltileikkureita en ole löytänyt.
Peltileikkureita en ole löytänyt.
Pahin/hauskin oli kun mietin Coffee Worldissa varmaan kolme tuntia, mistä se sulake viimeiseen laitteeseen nyt sitten löytyykään. Sitten huomasin, että voin kätevästi kävellä tietä pitkin prätkätallille...
P
Poistettu jäsen 17549
Guest
Syytä Resident Evil 4:ää. Siis sitä alkuperäistä, ei remakea. Teki aikoinaan asiat niin pirun hyvin, että vieläkin mennään tällä (vaikka toki kontrollit ovat muuten päivittyneet).
Tulevat mielestäni tarinan myötä vastaan. Joitain keräiltäviä asioita on tosiaan lukkojen takana siten, että leikkureiden kanssa tulee palata aiemmin kolutuille alueille, jos kaiken haluaa kerätä.
Strooper12
Well-Known Member
DF pääsi haastattelemaan kahta Remedy devaajaa (vähättelyä, Antti Kerminen, Technical Director ja Tatu Aalto, Lead Graphics Programmer eli ei tosiaan mitään rivikoodareita)
Stugenaattori
Member
Kyllähän ne sieltä sitten tuli. Mietin vain olisiko
Loop-Overlapien
vasta Sagan loppuvaiheilla löysin.
Tulihan sieltä myös se tehtävä missä meinasi motivaatio jo mennä.
Kellari-Loop-Bossi vanhainkodin ja Torin etsimisen jälkeen. Katselin Tubevideoltani että tasan tunnin ja ehkä 30 kertaa tuota yritin. Tässä kohtaa vasta oli hyvä havaita Quick Slotit, mutta ei niistä juuri apua ole ollut. Flareja ja muita ei ole tullut käytettyä tai pidettyä repussa, koska ei ole tarvinnut. Aika loppuvaiheessa huomasin että lootbokseja droppaili lisää, varmaan vähän aiemmin olisin päässyt jos olisin huomannut. Mutta lähinnä omalle motoriikalle liian paljon nopeutta vaativa tehtävä.
Tuohon toki vaikutti myös se, että vaikka kuinka tarkkaan loottailin, kivääri ja muut aseet jäi näkemättä ja menin koko Sagan osuuden pistoolilla Vasta end gamessa uudelleen rannalla käydessä kävin uudelleen ensimmäisessä mökissä ja totesin olevani idiootti.
Sagan osuus nyt paketissa ja seuraavassa Livejaksossa alkaa Alanin osuus. Säikähdin jo kun Bright Fallsissa tuli "Beginning of End Game", pelikellossa joku 18h josta tyhmyydestä johtuvaa turhaa pyörimistä valtaosa. Mutta toivottavasti tämä Alanin osuus on vielä pitkä!
Tuohon toki vaikutti myös se, että vaikka kuinka tarkkaan loottailin, kivääri ja muut aseet jäi näkemättä ja menin koko Sagan osuuden pistoolilla Vasta end gamessa uudelleen rannalla käydessä kävin uudelleen ensimmäisessä mökissä ja totesin olevani idiootti.
Sagan osuus nyt paketissa ja seuraavassa Livejaksossa alkaa Alanin osuus. Säikähdin jo kun Bright Fallsissa tuli "Beginning of End Game", pelikellossa joku 18h josta tyhmyydestä johtuvaa turhaa pyörimistä valtaosa. Mutta toivottavasti tämä Alanin osuus on vielä pitkä!
Viimeksi muokattu: