Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Alan Wake II

New Game+ lyöty tulille ja hämmentävää kuinka innoissaan voi olla pelistä jonka vain muutamia viikkoja sitten on läpäissyt. Tulipa jo ekan tunnin aikana löydettyä yksi lunchboxi ja jopa kokonainen mökki, jotka jotenkin missasin ekalla pelikerralla. Myös yksi uusi manuscripti bongattu. Mitähän kaikkea täällä vielä osuu eteen...

Rohkaisen quality-modella pelanneita testaamaan performancea. Meni nyt silläkin pelatessa monta minuuttia maisemia ja valaistusta ihaillessa. 60fps tyydyttää sielua.
 
Rullailin äsken pelin lopputekstejä (og, ei Final Draft) ja olo on surrealistinen. Ensimmäinen Alan Wake on ollut minulle ehkä rakkain peli kautta aikojen ja jatko-osan odottaminen oli tuskallista. Oli monta vuotta, kun jatko-osan toteutuminen ei vaikuttanut lainkaan todennäköiseltä. Nyt kun kolmentoista vuoden jälkeen sai tällaisen teoksen käsiinsä, niin sitä on lähes sanaton.

Alan Wake II ei ole tavanomainen peli, vaan se on kokonaisvaltainen taideteos ja pelikulttuurin uusi merkkipaalu, joka sisältää valtavan hienoja ja toisiaan täydentäviä elementtejä kirjoista, runoudesta, elokuvista, tv-sarjoista, musikaaleista, rock-musiikista, katutaiteesta jne. Tarina on puhdasta neroutta ja monikerroksisuudessaan lähes pakahduttava. Tätä on mietiskeltävä pitkään ja hartaasti. Pelimekaniikka on valjastettu tarinankerronnan ja tunnelmanluonnin aisaksi ja sellaisena se toimii.

Kiitos Sami Järvi, kiitos Remedy. On etuoikeus elää ja saada pelata pelejänne.
 
Jotakin arviota myynneistä konsoleilla.
Eikös ~850 000 ole aika vähän? :/

Mikäli olisi ollut fyysisenä niin olisi ollut ainakin ~850 000 ja yksi. Ja tuleekin olemaan jos fyysinen ilmestyy mutta jos ei ilmesty niin pitää olla sitten -50% jos diginä täytyy ostaa.

Mieluusti tukisin Remedyä mutta haluan tukea myös fyysisiä julkaisuja ja nimenomaan "boikotoida" digiä eli ostan kaiken digin vasta alesta.

Tietysti siinä on se että tuo helposti tulkitaan vain niin että kyseinen peli ei kiinnosta. Tosin aika hyvin tuon fyysisen puutetta on kommentoitu ja jos vielä saataisiin se, niin toivoisin että sitten porukka lähtisi heti kaupoille eikä inisisi vaikka että "en maksa täyttä hintaa kun sain myöhässä" tms.

PS. Korjasin hymiön, joka aiheutti epäselvyyksiä. Ei ollut tarkoitus "naureskella" huonoille myynneille.
 
Viimeksi muokattu:
Eikös ~850 000 ole aika vähän? :p
Minusta tuo on itseasiassa todella vähän. Kyseessä on kuitenkin ison profiilin peli joka on saanut paljon näkyvyyttä. Ehkä yksi syy "vähäisille" myynneille on se, että Alan Wake 2 on kauhupeli. Sen lajityypin pelit eivät ikinä myy niin hyvin kuin pelit, jotka sopivat kaikille. Siltikin alle miljoonan myynnit kuulostaa aika huonolta.
Mikäli olisi ollut fyysisenä niin olisi ollut ainakin ~850 000 ja yksi. Ja tuleekin olemaan jos fyysinen ilmestyy mutta jos ei ilmesty niin pitää olla sitten -50% jos diginä täytyy ostaa.
Islannin Xbox Storesta noin 38e. Se on aika lähellä -50%. :)
 
Joo, ei tuo mikään huippumäärä ole. Kun otetaan Epicin myynnit mukaan, niin uskoisin miljoonan kuitenkin menneen rikki. Jos 1,5 M olisi tämän vuoden myynnit, niin se olisi ihan kohtalaisesti Remedyn peliksi parissa kuukaudessa. Mutta ei tämä mikään jymymenestys ole tietenkään ollut, mutta alennuksilla tällä on varmasti pitkä häntä Controlin tapaan.
 
Hirveän ristiriitaiset fiilikset noista myynneistä. Toivoisin Remedyn pelille kaikkea hyvää mutta samalla en haluaisi että digi myy ja yleistyy : P

Mainitsemasi syy kuulostaa loogiselta mutta kaikkien palkintojenkin kautta olisi kuvitellut olevan isommat myynnit.

Islannin Xbox Storesta noin 38e. Se on aika lähellä -50%. :)
On tuo tiedossa mutta kun se on siellä täyteen hintaan niin se on täyteen hintaan ostamista. Periaate se on sekin.
Joo, ei tuo mikään huippumäärä ole. Kun otetaan Epicin myynnit mukaan, niin uskoisin miljoonan kuitenkin menneen rikki. Jos 1,5 M olisi tämän vuoden myynnit, niin se olisi ihan kohtalaisesti Remedyn peliksi parissa kuukaudessa. Mutta ei tämä mikään jymymenestys ole tietenkään ollut, mutta alennuksilla tällä on varmasti pitkä häntä Controlin tapaan.
Voi että olisi kova kun paukahtaisi joku vähintään miljoona lisää jos/kun tekisivät fyysisen version. Olisi edes jonkinlainen viesti että vielä on porukkaa, jotka haluaa sekä fyysistä että tällaista erikoisempaa genreä.
 
Viimeksi muokattu:
Mikäli olisi ollut fyysisenä niin olisi ollut ainakin ~850 000 ja yksi. Ja tuleekin olemaan jos fyysinen ilmestyy mutta jos ei ilmesty niin pitää olla sitten -50% jos diginä täytyy ostaa.

Täysin samat ajatukset. Hetken aikaa mietein lompakon avaamista Islannin storen hintaa katsoessa, mutta on se 38 euroakin todella paljon pelkästä digistä, joten annoin olla. Alle 30 euron kun menee, niin olen valmis nöyrtymään. Odotellaan silti, jos sieltä tulisi ensi vuoden alkupuoliskolla uutinen fyysisestä julkaisusta. Kiire ei ole, sillä pelattavaa kyllä löytyy.

Mitä tulee myyntilukuihin, niin onhan nuo melko huonot, kun ottaa huomioon arvostelumenestysksen ja kuinka suuren mediahuomion peli sai. Plus monet ehdokkuudet Game Awardsissa. Jos pelin myynti sakkaa fyysisen puuttuessa, en rehellisesti sanottuna ole edes kovin pahoillani. Sitä saa mitä tilaa. Nyt voisi olla se tuhannen taalan paikka piristää myyntejä tuomalla se monien odottama fyysinen kauppoihin.
 
Eikös ~850 000 ole aika vähän? :p
Siis minkä hiton takia mehustelet sillä, että peli on mahdollisesti myynyt huonosti? Siis ihan oikeasti? Harmittaa aivan vietävästi, että noin upea teos on mahdollisesti saanu huonon vastaanoton. Mikä helvetti ihmisiä vaivaa.

Ja entäs sitten jos/kun se fyysinen julkaistaan ja myynnit ei kasvakkaan räjähdysmäisesti niinku täällä jengi haaveilee? Sitä saa mitä tilaa vai?
 
Virallisia myyntilukuja saadaan odottaa (Remedy pörssiyhtiönä joutuu valottamaan näitä jossain vaiheessa), mutta suht selvältä näyttää, että pelin erinomaisuus ja loistava näkyvyys pelimedioissa ei ole ainakaan välittömästi näkynyt kaupallisena menestyksenä ansaitsemallaan tavalla. Tämä on tietysti valtava sääli ja nostaa vakavia uhkakuvia Remedyn kaltaisen pelitalon ja uniikkien riskejä ottavien pelien tulevaisuudesta ylipäätään.

Silti en olisi valmis heittämään hohtimia kaivoon, vaan uskoisin pelin pitkään häntään, joulun mahdollisen alennusmyynnin piristykseen sekä melko varmasti noin vuoden päästä tulevan GOTY-painoksen (sisältäen DLC:n) myyntiin.
 
Itse rokotin Remedyä ostamalla pelin halvemmalla Islannin kaupasta. Fyysisen olisin ostanut mielelläni täyteen hintaan ja ostan fyysisen edelleen kun/jos se saapuu. Kyllä tuo pelkkä digijulkaisu on selvästi vaikuttanut myynteihin, kun monet odottaa mahdollista fyysistä versiota ja muutenkin pelattavaa on koko ajan liikaa, niin ei ole mikään pakko heti ostaa digi only monopoli versiota.
 
Siis minkä hiton takia mehustelet sillä, että peli on mahdollisesti myynyt huonosti? Siis ihan oikeasti? Harmittaa aivan vietävästi, että noin upea teos on mahdollisesti saanu huonon vastaanoton. Mikä helvetti ihmisiä vaivaa.
Missä kohtaa mehustelen? Tuo hymiökö sen kuvan antaa? Ehkä se toimii paremmin kun sen laittaa "originaalisti" näin ": P"

Tarkoitus oli siis ilmaista että olen hämmentynyt, ns. "halolla päähän lyöty". "Järkytys/ihmetys" eli ": O"-hymiö olisi voinut ehkä olla sitten parempi tuohon kohtaan mutta käytän usein tuota "plääh"-kielihymiötä ilmaisemaan sitä kun jokin asia ei ole niin mukava. Eli "plääh".

Muutenkin tällä sivustolla on : P ja : D turhan samanlaisia. Katsokaapa vaikka: :p ja :D

Minun ": P" ei ole missään nimessä huvittunut hymiö, ikinä.

Ja entäs sitten jos/kun se fyysinen julkaistaan ja myynnit ei kasvakkaan räjähdysmäisesti niinku täällä jengi haaveilee? Sitä saa mitä tilaa vai?
No eikö se nimenomaan siinä kohtaa ole "sitä saa mitä tilaa" jos myyntejä on jäänyt saamatta fyysisen julkaisun puutteesta. Sillehän me ei voida yhtään mitään vaikka kuinka harmittaisi.
 
https://yle.fi/a/74-20064350

Analyysi: Suomalaisen Alan Wake II:n myyntiluvuista ei tiedetä mitään, ja siihen voi olla ikävä syy​

Miljoonia maksanut peli ei ole Yhdysvalloissa sadan pelatuimman konsolipelin joukossa.
...
Onhan se erikoista, että jos käyt pelikaupassa, niin peliä et voi ostaa, mutta Alan Wake -termospullon voit.
 
Onhan se erikoista, että jos käyt pelikaupassa, niin peliä et voi ostaa, mutta Alan Wake -termospullon voit.

Tätä minäkin olen ihmetellyt. Kaikenäköisiä oheishärppäkeitä ollaa kyllä saatu kauppojen hyllylle, mutta se tärkein puuttuu. Itsekin omistan termospullon ja Old Gods of Asgardin vinyylit + t-paidan -combon olen laittanut tilaukseen. Pääsee sentään jollakin tavalla tukemaan Remedyä.

Varsinkin vinyylien ilmestymiset hieman ihmetyttää, silä luulisi juuri musiikibisnes olevan se, missä digiä suositaan. :D

38€ uudesta pelistä islannin storesta on tosi sopiva hinta ....siinähän odottelette aletta.

Onneks elämme markkinataloudessa, joten saan itse päättää, mikä hinta mistäkin tuotteesta/palvelusta on itselleni sopiva. Alejen odottaminen ei tee edes tiukkaa, sillä pelattavaa löytyy enemmän kuin tarpeeksi.
 
Tätä minäkin olen ihmetellyt. Kaikenäköisiä oheishärppäkeitä ollaa kyllä saatu kauppojen hyllylle, mutta se tärkein puuttuu. Itsekin omistan termospullon ja Old Gods of Asgardin vinyylit + t-paidan -combon olen laittanut tilaukseen. Pääsee sentään jollakin tavalla tukemaan Remedyä.

Varsinkin vinyylien ilmestymiset hieman ihmetyttää, silä luulisi juuri musiikibisnes olevan se, missä digiä suositaan. :D
Mitäpä sitä ihmettelemään. Epic on pelin julkaisija ja vastaa jakelusta. Oheishärpäkkeet ovat Remedyn ja/tai Poets of the Fallin jakelemia. Eli täysin eri taho vastaa jakelusta.
 
Onhan se todellinen harmi, että luovempiin ratkaisuihin turvautuva studio kärsii digi onlystä ja kyllä se hyvin todennäköisesti on vaikuttanut melko paljonkin myynteihin konsolipuolella ja EGS only varmaan hieman PC-puolella. Tosin EGS:n maksaessa viulut, ei PC-kansa ole tainnut enää niin nuivasti tähän yksinoikeuteen suhtautua, vaan reddit-kommenteista löytyy mainintoja tämän olleen ensimmäinen EGS:stä heidän ostamansa peli. Varmasti genrekin vaikuttaa ja ykkösosa on niin kovin vanha, että jatko-osa -status ei anna niin paljoa boostia Remasteredista huolimatta. Toivon kuitenkin, että valtaosan prioriteetit olisivat siinä järjestyksessä, että luovuus ja kaavoista poikkeaminen menisivät jakelukanavakysymyksen edelle tässä tapauksessa, kun kerrankin on isolla budjetilla tehty jotain erilaista ja vieläpä kotimaista sellaista. Muuten saattaisi tulla sellainen kuva, että Remedyn kannattaisi tehdä isompien kompromissien ja pienemmän budjetin pelejä (luokkaa Control, jonka markkinointi oli aivan onnetonta, toivottavasti Control 2 ja Condor saisi edes vähän parempaa, koska edelleen 505 Games) tai siirtyä itse julkaisemaan pieniä American Nightmaren kokoisia pelejä sitten diginä ja potkia suurin osa väestä pihalle. Toki jos brändi vaan saataisiin pikkuhiljaa hilattua niin korkealle, että myynnit alkaisivat olla julkaisussa siellä parin miljoonan luokkaa, niin se olisi paras vaihtoehto. Voisivat myös vihdoin siirtyä itse julkaisemaan pelejänsä, kuten suunnitelmissa on ollutkin. Tällöin ei tarvitsisi kumartaa yhtäälle ja pyllistää toisaalle.

Pelaajan kannalta huonoin vaihtoehto varmasti olisi tietty laittaa firma myyntiin, kun suurimmat omistajat Mäki ja Järvi alkavat olla jo "miesten iässä". Järvi voisi sitten vaikka siirtyä kirjailijaksi ja/tai runoilijaksi ja nauttia miljoonistaan. Uskoisin, että Remedyn tulevaisuus tässä tapauksessa olisi melko surkea, olisi ostaja kuka tahansa.

No, kovasti toivon, että myynnit olisivat riittävät pitkällä tähtäimellä ja olisihan se myös todella hyvä jos fyysinen painos tulisi. Nyt kun innokkaimmat ovat pelin ostaneet diginä täyteen hintaan, niin voisi sen fyysisen sitten julkaista edelleen hyvään hintaan, eikä kiertoon lähtevät käytetyt levyt luultavasti söisi myyntiä enää niin paljoa. Voisivathan he fyysisen myöhäisyyttä perustella edelleen sillä, että peli olisi levylle mennyt varsin bugisena, kun se nyt digijulkaisunakin on edelleen lukuisista pätseistä huolimatta suht buginen. Paljonko tuosta myöhään julkaistusta fyysisestä sitten jäisi katetta, on oma kysymyksensä. Itsekin sellaisen joka tapauksessa ostaisin ja kalleimman version jos valinnanvaraa olisi.

Virallisia myyntilukuja saadaan odottaa (Remedy pörssiyhtiönä joutuu valottamaan näitä jossain vaiheessa),
Joo, saa nähdä milloin jotain tulee ulos. Julkaisijana Epic varmaan enemmissä määrin määrää, milloin näitä lukuja tuodaan julki ja Remedyllä voi hyvinkin olla salassapitovelvollisuus tämän osalta. Sinänsä myyntimääriä Remedyn ei liene pakko teknisesti ottaen julkistaa, mutta toki jos he näkevät myyntien vaikutuksen aiheuttavan tulosvaroituksen, niin sitten sellainen on annettava viivyttelemättä. Controlista ei taidettu julkaista myyntimääriä ensimmäisen vuoden aikana ollenkaan. 15 kk julkaisusta ilmoittivat pelin myyneen 2 M ja 3 miljoonaan meni noin 3,5 v, mutta peli oli myös tilauspalveluissa laajasti ja oli suht nopeasti julkaisun jälkeen alennuksissakin. Vähän tämä rönsyilee ja tulee pitkä postaus, mutta hieman huolestuttaa, että Control 2 julkkari on niin pitkän ajan päässä ensimmäisen osan julkaisusta, että ihmiset ovat ehtineet jo ykkösosan unohtamaan ja heikolla markkinoinnilla myynnit ovat taas pettymys. 7-8 vuotta on nykypäivänäkin kyllä todella pitkä aika jatko-osalle ja jos Condor ei kovin selvästi tuo esille olevansa Controliin liittyvä, niin se ei ehkä juuri auta asiaa.
 
Missä kohtaa mehustelen? Tuo hymiökö sen kuvan antaa? Ehkä se toimii paremmin kun sen laittaa "originaalisti" näin ": P"

Tarkoitus oli siis ilmaista että olen hämmentynyt, ns. "halolla päähän lyöty". "Järkytys/ihmetys" eli ": O"-hymiö olisi voinut ehkä olla sitten parempi tuohon kohtaan mutta käytän usein tuota "plääh"-kielihymiötä ilmaisemaan sitä kun jokin asia ei ole niin mukava. Eli "plääh".

Muutenkin tällä sivustolla on : P ja : D turhan samanlaisia. Katsokaapa vaikka: :p ja :D

Minun ": P" ei ole missään nimessä huvittunut hymiö, ikinä.

No eikö se nimenomaan siinä kohtaa ole "sitä saa mitä tilaa" jos myyntejä on jäänyt saamatta fyysisen julkaisun puutteesta. Sillehän me ei voida yhtään mitään vaikka kuinka harmittaisi.
No sitte meillä on vaan eri käsitys tuosta hymiöstä. Minulle se on juurikin sellainen ivallinen ja lällättelevä. :)
 
Ylös Bottom