Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)
Vaikka kaikki pelin tapahtumiin liittyvät kuvaukset loistavatkin poissaolollaan, suosittelen silti olemaan lukematta ennen pelin läpäisyä.
On tehtävä tunnustus. Vaikka odotin Alan Wakea vesi kielellä, ei se ikinä peittänyt harmistustani siitä, että Remedy ei sen sijaan keskittynyt Max Payne 3:n tuotantoon. Miten se voisikaan? Sydäntä riipaiseva noir-elementti on kadotettu, kuten myös aikuismainen sielunmaisemakuvaus. Missä on Bullet Timella terästetty räiskintä?
Minun on vaikeaa luopua jostain, mihin olen tottunut. Tästäpä syystä vaikka Alan Wake saikin housuntaskun pullottamaan, ei sen asetelma kadonneesta vaimosta ja melko lapselliseltakin kuulostavasta "kirjoitin romaanin, nyt se tulee todeksi" -juonesta onnistunut mitenkään ohittamaan minun kirjoissani Max Paynea.
Pelattuani yhden episodin mielikuva säilyi. On äärimmäisen tärkeää painottaa, että Alan Wake oli siltikin aivan mahtava kokemus tuossakin vaiheessa. Harmistusta aiheutti suuresti Remedyn rautalangasta vääntö, että nyt haluavat keskittyä ihan johonkin muuhun kuin Max Payneen.
Pelattuani peliä eteenpäin mielikuva muuttui ensin pikkuhiljaa, sitten jopa väkivaltaisesti. Alan Waken uskomattoman taidokkaasti kirjoitettua tarinaa ei voida kuvailla mainoksissa, olisihan se pitänyt tietää! Kunnianhimoisuudessaan, ja kyllä, myös dramaattisuudessaan Alan Wake menee ohi jokaisesta pelaamastani pelistä, joka yrittää samaa tyyliä tavoittaa. Sam Lake on nero, eikä neroja pidä aliarvioida. Eikä ainakaan pyytää pysymään vanhassa tutussa, kun tähtäimessä on jotain näin uskomattoman fenomenomaalista!
Tarina liikkuu ja hankkii uusia sävyjä joka hetki. En muista pelihistoriastani ainuttakaan tuotetta, joka olisi avannut silmiä näin taidokkasti, koko ajan. Juuri kun kuvittelet tietäväsi asiasta kaiken, se pieni murunen, joka oli jäänyt epäselväksi, laajenee uskomattomaksi supernovaksi mullistaen maailmankuvasi jälleen. Ennen Mass Effect teki tämän parhaiten. Pahoittelen, Sheppis, mutta tällä osa-alueella on nyt aikasi väistyä.
Moni on sanonut, että taiteen erottaa viihteestä sen aivoja ravitsevat tulkinnanmahdollisuudet. Alan Wake tarjoaa tätä suurin annoksin, eikä sorru yksinkertaistamaan asioita koskaan. Joku voisi väittää, että kyseessä on vain huonoa seurattavuutta ja rakenteen heikkoutta, mutta näin ei ole. Varsinkin lopetuksessa pelaajalle tarjotaan selvä vastaus, konkluusio, kliimaksi, mutta asioita jätetään myös omien ajatuksien varaan. Olemme järkeviä ihmisiä, käyttäkäämme aivojamme!
Gameplay ja grafiikka ovat olemassa vain tarinankerrontaa palvellakseen, mutta nämä osa-alueet ovat Alan Wakessa myös huippuluokkaisesti hanskassa.
Sub-HD-resovalitukset voi tunkea persiiseen viimeistään siinä vaiheessa, kun peli täräyttää uskomattomat maisemat suoraan verkkokalvoon. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se näkyisi koskaan missään. Peli visuaalinen toteutus on vain yksinkertaisesti niin tajunnanräjäyttävää, että tässä kvanttitilassa muuttuu täysin irrelevantiksi kysymykseksi, mitkä numerot siellä framebufferissa nyt pyörivät. 720p-resoilla renderöidyt välivideot näyttävät toki jo aivan abysmaalisen hyviltä.
Gameplay on tyydyttävää ja usein ihanan ahdistavaa. On kuulkaapa melkoinen fiilis, kun kamera näyttää riipivällä äänitehosteella takaatasi tulevia Takeneita, vain huomatakseksi tämän jälkeen että näitä tulee samoissa määrin myös edestäsi ja sivuilta. Erilaiset jipot, kuten flaret ja ympäristötapot lisäävät taistelun vaihtelua - välillä kannattaa oikeasti katsella ympärilleen yliotteen toivossa. Parastahan näissä on, että mikään tarvike tai avuste ei ole maastossa sattumalta - kaikelle löytyy selitys.
En ollut ennen Alan Wakea kuullutkaan herrasta nimeltä Petri Alanko. Peli kuitenkin varmisti sen, että miehen nimi ei tule Martyn tapaan todennäköisesti koskaan unohtumaan, sillä Alan Waken audiototeutus on puhdasta euforiaa. Äänimaailma on uskomattoman monipuolinen, laadukas ja kekseliäs, juurikin Petri Alangon scoren viedessä jalat alta. Sinfoniaorkesterilla tuotettu sävellystyö on äärimmäisen kaunista, mutta myös tarvittaessa ahdistavaa. Nyt tiedän, minkä levyn pistän seuraavilla kotonani tapahtuvilla treffeillä soimaan taustalle.
Löytyyhän Alan Wakesta tietysti myös vikoja, ja niiden ohittaminen olisikin hölmöä ihan Remedynkin kehitystä ajatellen. Episodirakenteen toimiessa hyvin jää TV-sarjamaisuus lähinnä nimelliseksi (vaikka onkin toki henkilökohtaisesta preferenssistä kiinni, pitääkö tätä hyvänä vai huonona), eikä jaksojen loput oikein toimi, sillä mahdollisuus lopettaa peli jakson loputtua loistaa poissaolollaan. Kenttäsuunnittelu täytyy myös laittaa hiomakoneen alle, sillä kyllä - usein peli menee vain juoksuksi metsässä. Minua tämä ei häirinnyt pätkääkään, mutta muita kyllä, ja se on tärkeä pointti yleisen menestyksen kannalta. Myöskään peliä ei vielä voida tituuleerata parhaimman näköiseksi konsolipeliksi koskaan, sillä ympäristöstä löytyy hyvin paljon sutaistuja ja vanhanaikaisia elementtejä. Kun nämä saadaan kuntoon ja epätasaisuus korjattua, on tulos huikea. Saavuttaakseen ansaitsemansa menestyksen täytyy Remedyn kuunnella sellaistakin palautetta, josta ovat ehkäpä aluksi eri mieltä. BioWare teki näin Mass Effect 2:n kohdalla, ja loppu on historiaa.
Kaiken kaikkiaan peli on kuitenkin klassikko jo syntyessään - sanokaa minun sanoneen, viidentoista vuoden päästä se peli, jota kulttiasemassa miltei jokaisessa piirissä pidetään - on Alan Wake. Lopputekstien lupaillessa jatkoa kalsarit kastuvat; tänne, heti.
