Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Alan Wake

Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Vähän päälle kaksi episodia pelattuna ja todella hyvältä on vaikuttanut. Hämärää metsää on tosin ollut vähän turhankin paljon, vaikka se ei suuresti haittaa koska pelin tunnelma on erinomainen. Peli on todella hienon näköinen, mutta kasvoanimaatiot jättävät välillä vähän toivomisen varaa.
Tähän mennessä en ole kokenut peliä kovin pelottavaksi, vaikka muutaman kerran olen säpsähtänyt, vaikkakin joskus aivan turhista asioista.

2 episodia pelattua ja samalla linjalla mennään täälläkin. Kasvoanimaatioissa tuntuu olevan jotain häikkää ja välillä ääni ja huulet eivät ole synkassa. Grafiikat tuntuvat joissain kohti vanhentuneilta, mutta ei niillä ole pelillisesti suurta merkitystä.

Suurin merkitys pelissä on kyllä äänillä, joten pelaaminen onnistuu myös vähän valoisammassakin. Tähän mennessä huonoin asia on autolla ajaminen.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Hardilla meni läpi ja aikaa kuluu noin 13h verran, joka on mielestäni täydellinen pituus pelille (riippuu tietysti miten pelaa). Tuntu koko ajan kuin olis ollu mukana jossain Lostissa tai X-Filesissa ja ei meinannu pystyä lopettaan pelaamista. Grafiikat on tosi hyvät, mutta kuten muutkin on sanonu, niin kasvoanimaatiot on vähän erikoiset ja jossain kohdin animaatiot vähän jäykän puoleisia, mutta nää ei oo mitään peliä rikkovia ongelmia, vaan tosi pienehköjä ongelmia. Täytyy sanoa, että A Wake on yks tunnelmallisimmista peleistä mitä on tullu pelattua ja samalla yks parhaista mitä oon pelannu.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

On kyllä mahtava peli. Toisen episodin loppuosassa mennään ja kyllä maittaa! Valaistus on ehkä paras mikä on peleissä tullut vastaan, ja omasta mielestä grafiikat eivät todellakaan ole vanhentuneita(jossain on tämmöstä heitetty?). Kiitosta myös mahtavalle, elokuvamaiselle juonenkerronnalle ja dialogille.

Vaikka arvosteluista ei sinäänsä pitäisi valittaa, niin vähän kummastuttaa tuo Metan 84 pojon keskiarvo. No, katsotaan sitten uudestaan kun peli on läpi!

Sama täällä, mielestäni peli kyllä ansaitsisi päälle 90p kovastikin. Toista kierrosta olen aloittanut nyt nightmare -vaikeustasolla ja edelleen tunnelma pitää, enkä löydä mitään isompaa valittamista autojen ääniä ja käyttäytymistä lukuunottamatta. Minua ei myöskään häirinnyt metsissä juoksentelu jne, koska tällaista miljöötä on kumminkin nähty paljon vähemmän peleissä, kuin näitä perinteisiä varastoalueita ja kaupunkien katuja. Omasta mielestä pelistä löytyy vaihtelua alueissa varsin hyvin.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Pelasin eilen lävitse ja siinä meni ainakin kymmenen tuntia (en viitsinyt tarkemmin laskea). Vaikka peli oli sinänsä hyvä niin täytyy sanoa etten ole täysin tyytyväinen. Peli ei ollut pelottava ja pelissä tuli liikaa juoksenteltua metsässää listien metsureita. Kaikki hienot kohdat olivat (chiiiildreens of the eeeldeer goood!) harvassa. Lopua kohti alkoi väsyttämään ja koko ajan tuskastelin että milloin tämä loppuu. Juoni oli nimittäin niin hyvä että loppu oli pakko nähdä.

Enpä taida mennä toista kertaa lävitse.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

"(65 GameCritics) Alan Wake puts up a front of being cerebral and deep, but it simply doesn't do the legwork to back it up. I had significant difficulty becoming invested in the events and found it very hard to care about anything that happened from start to finish." Veivät sanat suustani. Ei millään meinaa kiinnostaa tympeän päähenkilön asiat. Toivottavasti alkaa jossain vaiheessa kiinnostamaan.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Pieniä graafisia vanhanaikasuuksia ja muita pikkujuttuja joo. Silti käsissä on kyllä niin tunnelmallinen peli. Ei se tekniikka, vaan taito jolla saadaan peliin jännitystä ja mielenkiintoa. Metsä, sumu, valot ja varjot. Sit vielä äänimaailma ja musiikit jotka saa kivaa pikku jännitystä pöksyihin.

Välillä meinaa kyllä tuskastuttaa kun ammukset loppuu ja mörköjä tulee joka suunnasta. Yleensä pahimmatkin paikat on selvitty parilla, kolmella uusinta yrityksellä. Ja jännitystähän tuo ammuksien vähyys vain ennestään lisää. :) Ensin meinasin aloittaa hardilla, mut onneksi en. Ei nykyään oo vain aikaa jäädä hiomaan liian pitkäksi aikaan jotain kohtaa. Normal on ihan riittävä mulle, joka haluaa nauttia pelistä ja juonesta. Liian helpolta sekään ei tunnu, että ihan läpijuoksuksi menis.

Telvisiot tuo mukavan tuulahduksen Max Paynestä ja pyörähtäähän niisä välillä pelin juoneenkin liityviä pätkiä. Ilmeisesti Ilkka Villi on päässyt myös ihan oikeastikin näyttelemään niihin pätkiin, eikä ole käytetty pelkkää digitaalihahmoa.

Remedy teki sen taas. Teki hyvän pelin. Kiitos siitä!
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Huhhuh, juuri tuli 5. episodi läpäistyä ja olipahan taas lopetus. Jos sitä illaksi/yöksi sen viimeisen jättäisi eikä ahmisi nyt kerralla. On kyllä kerrassaan ollut loistavaa pelattavaa, kertaakaan ei ole tullut tylsää. Räiskintää on kyllä suht paljon, mutta ainakaan itseä se ei ole haitannut.

Onko muuten muille tullut tämäntapaista bugia (en kerro sen tarkemmin, mutta varmaan saa selvän). Eräs sivuhenkilöistä on jäänyt ulos hissistä (näkee oven läpi että juoksentelee siellä ulkopuolella) ja sitten seuraavassa kohtauksessa on taas mukana :)
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Tuli eilen illalla pelattua 4 episodiin asti ja voi pojat minkä pelin ovat Remedyn pojat väsänneet. Erittäin tunnelmallinen ja jännittävä peli, johtuen upeasta ulkoasusta ja erinomaisesta äänimaailmasta. Etenkin yöosioissa kulkee koko ajan kylmiä väreitä pitkin selkää.

Eilen illalla sattui aika eepinen kokemus Alan Waken parissa. Olin juuri saanut selätettyä isohkon lauman Takeneita ja huomasin lähistöllä pienen puuhökkelin. Ilma oli tyyni ja kuu paistoi taivaalta. Ajattelin tutkia hökkelin ammusten ja paristojen toivossa ja löytyihän niitä. Siinä tutkimisen ohessa huomasin kuinka hiljaisuuden rikkoi selän takaa kuuluvat nopeat askeleet. Juuri kun käännyin ympäri yksi Taken hyökkää hökkelin ovesta sisään sirppi kädessään. Hätäisesti sain kohdistettua lampun kohti hyökkäävään viholliseen ja varjon hävittyä saan hyökkääjän taltutettua kahdella revolverin laukauksella. Sydän jätti muutaman lyönnin väliin tämän pienen kohtaamisen takia.

Hiukan kuumotti myös pelisession jälkeinen koirien ulkoilutus, kun ulkona sattui olemaan hyvin samanlainen sää kun pelissä.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Onko muuten muille tullut tämäntapaista bugia (en kerro sen tarkemmin, mutta varmaan saa selvän). Eräs sivuhenkilöistä on jäänyt ulos hissistä (näkee oven läpi että juoksentelee siellä ulkopuolella) ja sitten seuraavassa kohtauksessa on taas mukana :)

Oliko tuo siinä 5 episodin loppupuolella (jos nyt oikein muistan chapterin)? Mulla se yksi kaveri "juoksi paikallaan" hississä koko ajan puhuessaan ikään kuin Wakea "vasten", mikä näytti vähintäänkin koomiselta. En tiedä oliko bugi vai olinko jotenkin vain hepun edessä.. Itse pelaamista se ei sotkenut mitenkään eli ns. kauneusvirhe.

Ehkä tuota kohtaa Remedyn tiimi voi vilkaista jos joku päivitys tms peliin julkaistaan..

Se on kuitenkin sanottava (tai ehkä se viiden vuoden aikana on itsestään selvää), että varsinaisia bugeja ei kyllä tullut ainakaan itsellä vastaan. Ja se on oikeasti hienoa nykyajan peleissä ja Remedyn tiimi on tehnyt laadukasta jälkeä sen suhteen. Pientä graffojen "repeilyä" tuli vastaan aina välillä ja "päiväkohtauksissa" graffat eivät nouse ihan parhaalle mahd. tasolle (sana "vanhanaikaisuus" tuli itselläkin välillä mieleen). Mutta yökohtaukset ovat hienoa katsottavaa (tosin niitä olikin sitten hitusen liian paljon vs päiväkohtaukset).
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Peli läpi hard-vaikeustasolla, joka oli ihan sopiva. Joitakin kohtia joutui ottamaan uusiksi, mutta muuten peli soljui mukavasti. [edit] Aloin miettimään, että mukauttaako peli hardillakin vaikeustasoa pelaajan sähläämisen mukaan, mutta ilmeisesti hardilla näin ei tapahdu. [/edit]

Kaikesta huokui, että pelin viimeistelyyn ja hiomiseen on käytetty aikaa.

Taistelussa oli mukavasti syvyyttä, kun joutui vihollisilta polttamaan ensin "suojan" pois, tyydyttävää meininkiä. Äänimaailmasta erityisplussat, kenties parasta äänituotantoa mitä peleissä on tullut vastaan tähän mennessä.

Parempia puzzleja kaipasin, nyt oli pari naurettavan yksinkertaista paina-nappia-palkki-tekee-ylitysväylän-viritystä. Päiväosuudet tuntuivat liian rajoitetuilta ja tekemisen kannalta vähän turhilta, kun monesti ainoastaan seurasit puhuvaa hahmoa. Jotain puzzleja tai laajempaa tutkimista/selvittelyä olisi kaivannut valoisiin osioihin.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin erittäin laadukas, erilainen ja viimeistelty peli, jolle toivottavasti tulee jatkoa.

Arvosanaksi antaisin 4/5.

Blogissani laajemmin fiiliksistä: Alan Wake | Pauli Huhtiniemi
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Peli on kyllä mielettömän hyvä !

Tällaista samanlaista touhua olisin itseasiassa kaivannur Resident Evililtä ja Silent Hilliltä tällä sukupolvella. Puzzlet voisivat olla tosiaan vielä monimutkaisempia ja maisemat inasen vaihtuvampia mutta maistuu näinkin. Jatko osalle peukkuja pidellessä :D

Ainoa moittimisen aihe on Alanin jatkuva kerronallisuus. Minusta olisi ollut luonnollisempaa että Alan kertoisi omia ajatuksiaan ennemmin kun kertoisi tarinaa menneessä muodossa.. eli tarkoittaa "I walked in to the light, it felt comforting" ---> "The light.. they won´t attack me when I´m surrounded by it ?" tjsp :p
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Läpi meni.
Mitä jäi käteen? Nokkela käsikirjoitus, jonka lennokkuus jaksoi pitää peli-innon yllä.
Itse olen kuitenkin sitä mieltä että peli käytti jo korttinsa parin ekan kappaleen aikana ja niiden jälkeen kaikki tuntui pakkopullalle ja monotoniselle.

arvosanaksi antaisin sellaisen 7, kun asteikko on 4-10.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Itse olen kuitenkin sitä mieltä että peli käytti jo korttinsa parin ekan kappaleen aikana

Itse olen täysin eri mieltä. Eka chapter oli tavallaan tutorial käyttöliittymään ja henkilöhahmoihin. Mielestäni peli on parantunut jokaisella chapterilla ja loppua kohti asteikko pelin loistavuudesta kaikilla osa-alueella hipoo täydellisyyttä. Peli on niin uskomattoman tunnelmallinen, jylhä ja eeppinen niin grafiikoiltaan kuin äänimaisemaltaan, että mitäpä sitä huippupeliltä lisää voi toivoa.

Jonkin verran olen kuullut moitteita kasvoanimoinnista ja vanhentuneista grafiikoista. Ensimmäisen allekirjoitan minäkin paikoitellen, mutta jälkimmäinen on silkkaa puppua. En ole ikinä missään nähnyt näin hienoja ja omalaatuisia graafikoita, joissa hyödynnetään valojen ja varjojen harmonia täydellisesti. Mitä väliä sillä on onko tässä kolme pikseliä vähemmän kuin jossain muussa, jos homma toimii muuten loistavasti.

Kaiken kruunaa loistavat Bright Falls episodit, jotka virittävät ainakin allekirjouttaneen juuri oikeaan tunnelmaan. Vilpitön ja avoin kiitos Remedyn pojille tästä mestariteoksesta. Innolla odottelen DLC:tä sekä jatko-osaa!
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Jonkin verran olen kuullut moitteita kasvoanimoinnista ja vanhentuneista grafiikoista. Ensimmäisen allekirjoitan minäkin paikoitellen, mutta jälkimmäinen on silkkaa puppua. En ole ikinä missään nähnyt näin hienoja ja omalaatuisia graafikoita, joissa hyödynnetään valojen ja varjojen harmonia täydellisesti.

Siinäpä se onkin, että peli näyttää hyvältä yökohtausten aikana. Sitten sen päälle, kun ei näy mitään, viritetään tuuliefektiä ja sumufiltteriä ja HDR:ää pienestäkin valosta. Onhan se kyllä ihan hieno, mutta graafisesti tämä on parisen vuotta vanha ja se näkyy. Päiväepisodeissa se varsinkin korostuu, kun kaikki on näkyvillä jatkuvasti. Ei sillä, että itse jaksaisin ylipäätänsäkään grafiikoista valittaa, mutta mutta... :rolleyes:
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Nyt on peli vedetty läpi ja pohjimmaiset fiilikset ovat ihan hyvät. Laitan varalta spoilerin alle ajatuksia tarkemmin, jotteivät herkimmätkään vahingossa spoilaantuisi. :)

Pelin alku oli todella tunnelmallinen ja tunnelma oli mukavan mystinen. Keskivaiheilla räiskintä alkoi hieman lisääntyä, mutta vaihteluakin oli vielä ihan kivasti. Ahdistava tunnelma vaihtui kuitenkin tiukkojen räiskintäpätkien aiheuttamaan ohjaimen puristeluun. Parit napakat cliffhangerit oli episodien lopuissa. Valitettavasti viimeinen episodi karkasi mielestäni hieman käsistä. Ikään kuin ei olisi keksitty kunnollista "täytettä" ennen loppuhuipennusta, joka oli muuten aika WTF?! :p

Kokonaisuutena hyvä, mutta kaikkea potentiaalia ei oltu käytetty hyväksi. Arvosanaksi antaisin about 8½/10 ja jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Alan Wakella on tarjottavana tulevaisuudessa. Jos täällä on joku saanut jotain kivoja ajatuksia tuosta lopusta, niin jakakaa toki muidenkin kanssa -- spoiler tagin alla kuitenkin totta kai. Itselleni jäi vähän sellainen "Häh?!"-olo siitä. :D
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

5vuotta ja 3kpl xbox 360:ä myöhemmin voi todeta, että odottaminen kannatti. pelissä on kyllä tunnelma kohdallaan ja heti alusta asti saa kyllä todellakin elää pelin mukana. hienoa jälkeä vaikka vasta tunnin olen peliä pelaillut ja hitaasti tutkiskellut, mitä nyt ei tuo tutkiminen ihan koko aikaa onnistu :p
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Alan on hyvä peli, mutta en ollut täysin tyytyväinen. Geneerinen putkijuoksu jossa ammutaan laumoittain saman näköisiä miehiä ei oikein iske. Pelissä ei ollut yhtään puzzlea, tutkimista eikä oikein muutakaan mielenkiintoista TV-sarjoja lukuunottamatta.

Rösöreunat paistoi välissä läpi, mutta kaikenkaikkiaan grafiikka hoiti tehtävänsä ihan mallikkaasti. Pelasin tyyliin 2episodea per yö joka oli ihan sopiva.

Ehkäpä tunnelmallisin kohta oli kun menin erääseen hökkeliin ja siellä oli TV josta näkyi "night springs" sarja. Tämän katsoin loppuun ja se kesti n. 3minuuttia. Pihalle mennessä kuului semmoista hauskaa "vivivi" "vivivi" ääntä ja tuuli tuiversi korvissa. Katsoessa eteenpäin huomasin köyden varassa killuvien metallien tekevän tuon vihlomis-äänen.

Juuri katsottu night spring, yön pimeys, tuulen humina ja tuo metallin vihlonta kyllä sai hymyn huulille. Oli varmasti tarkoituksella nuo kaksi asiaa laitettu vierekkäin :). Harmi kun peli kantaa loppuun puolella painolla.
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Läpi meni ja oikein mainoa tekele oli. Valitettavasti pelin suurin kompastuskivi oli toiminta, jota oli loppupuolella aivan liikaa. En jaksanut edes välittää enää lopussa, vaan hikihatussa ryysin kohti loppua. Valitettavasti tämä söi tunnelmaa aika pahasti. Enää puuttui vain tupla Ingramit ja bullet time. Toinen ongelmakohta oli itse loppu.

Loppu jätti aivan liikaa avonaisia kysymyksiä ja oli muutenkin varsin sekava. Luin jostain Remedyn haastattelusta että pelillä on kunnon lopetus eikä mitään cliffhangeria. Jos tämä ei ollut cliffhanger niin ei sitten mikään. Jatko-osaa odotellessa :rolleyes:
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Oma Alan Wake odottaa vielä Discshopin kansainvälistä julkkaripäivää. Ajattelin pelata tämän yksi episodi päivässä. Kuinka pitkiä nämä episodit keskimäärin ovat? Vaihteleeko pituudeltaan paljon?
 
Vastaus: Alan Wake (pelikeskustelu)

Ajattelin pelata tämän yksi episodi päivässä. Kuinka pitkiä nämä episodit keskimäärin ovat? Vaihteleeko pituudeltaan paljon?

About 2h/episodi. Riippuu tietysti miten paljon käyttää aikaa tutkimiseen.
 
Ylös Bottom