Vastaus: Armeijassa
peppokanin kysymys ei ole missään mielessä helppo. Jos et olisi kiristänyt reunaehtoa, kuten teit, olisin ehdottanut juuri palkka-armeijaa. Muut vaihtoehdot ovat ns. Ruotsin malli, eli valikoiva värväys tai yksinkertaisesti armeijan vapaaehtoisuus. Jälkimmäinen saattaisi jopa Suomessa toimia, koska maanpuolustuskuume on täällä niin hurja. Helpotusta antimilitaristeille toisi kuitenkin se toivo, että vapaaehtoisuus lopulta kutistaisi resurssit niin pieniksi, ettei armeija enää tarjoaisi haluttua "turvaa". On helppo nähdä, kuinka vapaaehtoisuus karsisi alokkaita, mikä lopulta johtaisi siihen, ettei Suomessa olisi enää näin selvästi yleinen konsensus "puolesta", vaan kenties "vastaan".
Kollektiivinen arvoilmapiiri siis tekisi saman perinteeseen ja tottumukseen pohjautuvan tempun, jonka tähän mennessä on aiheuttanut suomalaisten sotaperinne, sotataidon arvostus ja suvuissa pakollisena pahana kulkeva velvollisuus tarttua aseisiin. Tehostehan on tuttu jo pienemmissä yhteisöissä; asekieltäytymiseen tutustuneet perheet, suvut, kulttuuriryhmät ja kaveripiirit ottavat aiheeseen ihan erilaisen lähestymistavan kuin valtavirta kansasta. Tietoisuus kasvaa jäsenmäärän kasvaessa, mikä puolestaan vaikuttaa yleiseen konsensukseen.
Oma vastaukseni on lopulta aika yksinkertainen, ja perustuu taloudelliseen, poliittiseen ja arvostukselliseen samankaltaisuuteen. Ajatus on, että EU:n kaltainen yhtenäinen talouskoalitio on tarpeeksi vahva ja suuri este sille, että jokin koalitioon nähden pienempi valta hyökkäisi liiton yhtä jäsentä vastaan. Liitto itsessään edistää globaalia kauppaa, siis kauppaa myös sen ulkopuolella, mikä on mielestäni hyvä syy arvostaa ja tukea liittoa, ei hyökätä siihen. Lisäksi EU, toisin kuin NATO, ei ole sotilasliitto. EU:ssa yhteisen turvan ja tulevaisuustavoitteen luo kauppa, ei asemahti.
EU toki vain käsittää tietyn alueen, mutta en näe syytä, miksei samanlaisia kauppaliittoja voisi solmia myös muualla maailmassa. En siis puhu vain Suomen tilasta, sillä kokonaiskuvan hylkääminen tekee keskustelusta turhan. Asian ydin on siis kauppaliitoissa, jotka mielestäni ovat tarpeeksi pätevä syy olla hyvää pataa naapurin kanssa. Aseistariisuminen tietysti vapauttaisi suuria rahavirtoja nykyisten koalitioiden käyttöön ja näin lisäisi mahdollisuuksia jo entuudestaan.
En edes yritä löytää armeijoille sijaa, vaan otan suoraan toisenlaisen lähestymistavan. On selvää, että maailmassa on huomattavia kulttuurieroja, joita ei voida silotella helposti, ja näin poistaa valtioiden (ihmisten) välisiä skismoja ja ennakkoluuloja. Koska raha ja kauppa silti ovat universaali hyvä ihmiselle kulttuurista riippumatta, näen, että hyvinvointi ja vauraus on perustava syy luopua asevoimista. Valtio -ja kaupunkikohtaisia vaaroja poliisi - ja laajennetusti vaikkapa turvallisuuskaarti - kitkisivät menestyksekkäästi, mahdollisimman väkivallattomasti. Tunnetusti rikollisuus laskee taloudellisen turvan kohotessa, ja toisaalta rikollisuutta vastaan ei nytkään taistella armeijan kokoisilla yksiköillä.
Kyse on tietysti yksilöistä ja heidän valmiuksista ja asenteista. Uskon, että jokainen tahtoo rauhaa - ilman aseita. Joillekin vakiintuneet tavat ovat silti pakottava este, joka tukahduttaa toisinajattelun syntymisen tai hyväksymisen.
Dragunovia ei vielä meidän aikanamme kalustossa ollut.