Vastaus: Armeijassa
Finlandia sanoi:
Tarkoittaako tämä sitä, että jokaisen tykkimiehen täytyy armeija-aikanaan käydä tuolla Rovajärvellä harjoittelemassa?
Jep. Ellet hanki poistumiskieltoa, perheenjäsenesi kuolee (kaveri sai tuolla kaksi ensimmäistä leiripäivää vapaata) tai saat sydänkohtauksen (huom. sydänlihastulehdus ei riitä, yksi meillä sai semmosen ja se otettiin silti rovalle mukaan). Eli rova on tykistön puhutuin leiri ja sitä on lähes mahdoton välttää. Se on koko suomen tykistön yhteisharjoitusleiri.
Omalta osaltani oli aika tuskaiset 16 päivää metässä. Oli toukokuu ja jätin tyhmänä lämpöisimmät talvivaatteet kasarmille. Noh, koko leirin aikana ei ollut ensimmäistäkään päivää jolloin ei olisi satanut joka lunta, räntää tai vettä. Oli hieman kylmä.
Ja nyt kun juttutuulella ollaan, niin kerrotaan vielä yksi
kiva tarina rovalta
Olin kahdeksan tuntia tykkivartiossa lumituiskussa. Vartion loputtua huokaisin helpotuksesta, että kohta pääsee lämpöiseen telttaan nukkumaan. Kunnes tuli yksi yllätys lisää: vääpelimme ei päässyt hakemaan halkoja yötä varten, koska reitti halkopaikalle olisi lävistänyt toisen tulipatterin ampumalinjan (turvallisuusmääräys siis). Eli seuraavan yön kipinävuoro meni lumen seasta risuja etsiskellessä ja kantoja kirveellä hajottaessa. Ja koska kannot olivat täynnä tervaa, meni kaaminamme aina tukkoon. Eli vähän väliä sai sitäkin putsailla. Valopetrooli ei auttanut kuin hetkellisesti. Noh, kipinävuorosta selvittyäni nukuin pari tuntia, kunnes oli herätys. Teltalle annettiin aikaa viisi minuuttia olla kasattuna auton lavalla. Eihän siinä muuten mitään ois ollu, mutta kun meillä oli teltassa kesänavet, niin ne oli keränny sellaiset 30cm lunta päälle. Tarvittiin koko ryhmä kantamaan yhtä hemmetin naamioverkkoa
Aamupalalle selvittyäni ja saman rumban jatkuessa pitkin päivää ryhdyin tosissani miettimään, että tiputtaisinko ammuslaatikon jalkani vaiko käteni päälle, ja päässyt sen avulla költsimään JSP:lle. Hammasta purren kuitenkin suoritin leirin kunniakkaasti. Tuskaan sopeutui ja osasi arvostaa nyt jopa kasarmia. Sehän oli suorastaan yhtä taivasta rovaan verrattuna.
Eli lyhyesti sanottuna: ne jotka sanovat impaa pahaksi leiriksi, eivät ole olleet rovalla. Jos joku rovan käynyt taas sanoo sitä helpoksi, on hän mitä luultavimmin ollut siellä saunanlämmittäjänä tai komentoryhmässä kasaamassa telttoja.
EDIT: Jaa tuolla olikin ylempänä sanottu, että kaikki eivät sinne joudu. Noh, vekaranjärveltä sinne lähtee puolen vuoden välein koko tykistö ja muutama jääkäri. Enhän minä muista prikaateista tiedä