Vastaus: Armeijassa
Mutta kuinka häviävän pieni on mahdollisuus moiseen eskaloitumiseen lähivuosina? Venäjällä on varmasti suunnitelmat kaikkien naapureidensa varalle, mutta hevillä niitä ei taatusti lähdetä toteuttamaan.
Ja minä ehdottomasti vastaan.
Sen sijaan minun mielestä olisi syytä lisätä sotilaallista ja taloudellista yhteistyötä Venäjän kanssa, ja näin vahvistaa Suomen venäjäntuntijan-roolia EU:ssa. Venäjän kanssa lähentyminen on mielestäni ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin Natoon liittyminen.
Lisäksi noista uutisista kaksi viimeistä ovat kovinkin ymmärrettäviä, eivätkä kerro mistään Suomen sotilaallisesta uhkaamisesta. "Venäjä varoittaa Suomea Nato-jäsenyydestä", wow. Jos Suomi liittyy Natoon niin Venäjä hyökkää? Ei ikinä, silloin on piru merrassa. Jos Suomi ei liity Natoon, Venäjä ei hyökkää ja suhteet voivat entisestään parantua maiden välillä.
Ja toisessa ehdotetaan yhteisiä sotaharjoituksia. Kuulostaa hyvältä omaan korvaan.
Uutisilla kikkailu ei toki todista mitään, mutta on suoraan sanottuna harmillisen naiivia olettaa, että itänaapurilla ei olisi mitään agendaa Suomen varalle. On todellakin monia syitä, minkä takia Venäjä voisi uhata Suomea sotilaallisella vallankäytöllä, esimerkiksi jos suurvaltaosuhteet eskaloituisivat, tulisi Suomesta erinomainen strateginen puskurivyöhyke lännestä tulevia voimia vastaan.
Mutta kuinka häviävän pieni on mahdollisuus moiseen eskaloitumiseen lähivuosina? Venäjällä on varmasti suunnitelmat kaikkien naapureidensa varalle, mutta hevillä niitä ei taatusti lähdetä toteuttamaan.
Itse olen ehdottomasti Naton kannalla.
Ja minä ehdottomasti vastaan.

Sen sijaan minun mielestä olisi syytä lisätä sotilaallista ja taloudellista yhteistyötä Venäjän kanssa, ja näin vahvistaa Suomen venäjäntuntijan-roolia EU:ssa. Venäjän kanssa lähentyminen on mielestäni ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin Natoon liittyminen.
Lisäksi noista uutisista kaksi viimeistä ovat kovinkin ymmärrettäviä, eivätkä kerro mistään Suomen sotilaallisesta uhkaamisesta. "Venäjä varoittaa Suomea Nato-jäsenyydestä", wow. Jos Suomi liittyy Natoon niin Venäjä hyökkää? Ei ikinä, silloin on piru merrassa. Jos Suomi ei liity Natoon, Venäjä ei hyökkää ja suhteet voivat entisestään parantua maiden välillä.
Ja toisessa ehdotetaan yhteisiä sotaharjoituksia. Kuulostaa hyvältä omaan korvaan.
Viimeksi muokannut moderaattori: