Itsekin uskon tuohon vaikka fyysisten kannattaja olenkin. Jopa Sony tuo vanhoja pelejä saataville. Tosin ei sillä tahdilla mitä odotettiin/lupailtiin mutta tykkään siitä että esim Tekken 3/ resident evil peluu onnistuu edelleen. Vaikeita näitä olisi ostaa fyysisenä nykyisin ilman korkeaa hintaa. Suunta käsittääkseni on se että pidetään vanhat pelit myös pelattavana ja toivottavasti näin on.
Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Backlogin purkua
- Viestiketjun aloittaja Dragonfly
- Aloituspäivämäärä
Jirza
Well-Known Member
Miksi ostaa uusia pelejä, kun hyllystä löytyy tällaista laatupelattavaa?
Muutama tunti vasta pelattu, mutta ai että tämä maistuu! Aluksi mietin, että miten hyvin tuo echo systeemi jaksaa kantaa, mutta onhan tässä vastapainona myös perinteistäkin Zeldaa miekan heilutteluineen. Jos ei mitään suurta lässähdystä tapahdu, niin uskallan jo nyt sanoa, että tämä on itselleni täyden kympin peli.
Mulla on yleensä tapana siirtyä kauhupelin jälkeen pelaamaan jotain kevyttä hyvän mielen peliä, ja kun vähän aikaa sitten pelasin läpi uudemman Ressan, niin moisen synkistelyn jälkeen Zeldan värikäs maailma oli enemmän kuin tervetullut. Tämä on sitä kuuluisaa pelaamisen riemua, mitä Nintendon peleistä sanotaan.
Remeded
Well-Known Member
Luulin että olen ainoa joka kauhupelien jälkeen kaipaa jotain lepposta värikästä. Tämä peli täysin unohtunut niin kiva kun muistutit, tuskin löytyy halvalla koska nintendo peli, mutta pitäähän tämä(kin) hankkia.
Itsekin pyrin kyllä mahdollisimman paljon ottamaan vaihtelua pelaamiseen. Toki jos jonkun kauhupelin jälkeen vielä möröt maistuu, niin sitten voi jatkaa samalla mutta jo pitkään yksi oleellisimmista tavoista on ollut pelata lyhyempiä teoksia massiivisten teosten väliin.
Dragonfly
KonsoliFIN Alumni
Layers of Fear: Legacy
(Julkaisualusta: Switch, pelattu: Switch 2)
Peli läpi.
Legacy -lisänimellä kulkeva Switch -versio niputtaa yhteen pääpelin ja Inheritance -lisäosan. Tämä Bloober Team alkuaikojen kauhuteos on jostain syystä jäänyt allekirjoittaneella väliin, vaikka kehittäjän peleistä olenkin tykännyt.
Pelaaja hyppää hulluuden partaalla tasapainoilevan taidemaalarin saappaisiin, kun tämä yrittää saada mestariteostaan valmiiksi. Mitä pidemmälle peli etenee, sen selvämmäksi tulee se että taulu on saatava tehtyä hinnalla millä hyvänsä. Samaan aikaan menneisyyden haamut rikkovat valmiiksi pirstaloitunutta mieltä entisestään.
Layers of Fearissa on nähtävissä sitä tunnelmaa ja pelonväristyksiä, joita kehittäjän myöhemmät pelit hiovat entisestään. Pimeä ja ränsistynyt kartano on kauhea paikka seikkailla. Bloober Team hyödyntää tunnelman luomisessa sekä hitaasti kasvavaa painostavaa tunnelmaa että äkkisäikäytyksiä. Molemmat toimivat oikein hyvin.
Se missä peli hieman kompuroi, on pelattavuus. Tai oikeastaan sen puute. Peli on ennenkaikkea kävelysimulaattori. Tässä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta se lieventää kauhun elementtejä. Pelissä ei tarvitse selviytyä, eikä kuolemankaan uhka ole kovin vahvasti läsnä. Ne muutamat pulmat mitkä kävelyn ohjessa ratkaistaan ovat niin ikään turhan helppoja.
Inheritance -lisäosa ei muuta kaavaa mihinkään, mutta tällä kertaa pelataan taidemaalarin tyttärellä kun tämä vuosien jälkeen palaa takaisin kauhujen kartanoon. Muistot ovat vahvasti läsnä ja reaktiot sen mukaisia.
Pelasin pelin täysin kannettavassa moodissa ja ainakin näin pelattuna peli oli ulkoasultaan oikein onnistunut Switch -peliksi. Ehkä vähän pelkistetty, mutta se ei haitannut. Peli myös tuntui pyörivän tasaisesti, eikä vastaan tullut mitään bugeja.
Layers of Fear: Legacy on pelattu lisäosineen läpi noin viidessä tunnissa, mikä tuntuu lyhyeltä, mutta samaan aikaan tarina pysyy hyvin koossa eikä peli jää turhaan laahaamaan. Useampi loppuratkaisu antaa pientä lisäpontta lähteä uudelle kierrokselle.
Ei parasta Bloober Teamia, mutta ihan kelvollinen jännittävä kävelysimulaattori, kunhan sen ottaa sellaisena, eikö odota mitään täysiveristä selviytymiskauhua.
(Julkaisualusta: Switch, pelattu: Switch 2)
Peli läpi.
Legacy -lisänimellä kulkeva Switch -versio niputtaa yhteen pääpelin ja Inheritance -lisäosan. Tämä Bloober Team alkuaikojen kauhuteos on jostain syystä jäänyt allekirjoittaneella väliin, vaikka kehittäjän peleistä olenkin tykännyt.
Pelaaja hyppää hulluuden partaalla tasapainoilevan taidemaalarin saappaisiin, kun tämä yrittää saada mestariteostaan valmiiksi. Mitä pidemmälle peli etenee, sen selvämmäksi tulee se että taulu on saatava tehtyä hinnalla millä hyvänsä. Samaan aikaan menneisyyden haamut rikkovat valmiiksi pirstaloitunutta mieltä entisestään.
Layers of Fearissa on nähtävissä sitä tunnelmaa ja pelonväristyksiä, joita kehittäjän myöhemmät pelit hiovat entisestään. Pimeä ja ränsistynyt kartano on kauhea paikka seikkailla. Bloober Team hyödyntää tunnelman luomisessa sekä hitaasti kasvavaa painostavaa tunnelmaa että äkkisäikäytyksiä. Molemmat toimivat oikein hyvin.
Se missä peli hieman kompuroi, on pelattavuus. Tai oikeastaan sen puute. Peli on ennenkaikkea kävelysimulaattori. Tässä ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta se lieventää kauhun elementtejä. Pelissä ei tarvitse selviytyä, eikä kuolemankaan uhka ole kovin vahvasti läsnä. Ne muutamat pulmat mitkä kävelyn ohjessa ratkaistaan ovat niin ikään turhan helppoja.
Inheritance -lisäosa ei muuta kaavaa mihinkään, mutta tällä kertaa pelataan taidemaalarin tyttärellä kun tämä vuosien jälkeen palaa takaisin kauhujen kartanoon. Muistot ovat vahvasti läsnä ja reaktiot sen mukaisia.
Pelasin pelin täysin kannettavassa moodissa ja ainakin näin pelattuna peli oli ulkoasultaan oikein onnistunut Switch -peliksi. Ehkä vähän pelkistetty, mutta se ei haitannut. Peli myös tuntui pyörivän tasaisesti, eikä vastaan tullut mitään bugeja.
Layers of Fear: Legacy on pelattu lisäosineen läpi noin viidessä tunnissa, mikä tuntuu lyhyeltä, mutta samaan aikaan tarina pysyy hyvin koossa eikä peli jää turhaan laahaamaan. Useampi loppuratkaisu antaa pientä lisäpontta lähteä uudelle kierrokselle.
Ei parasta Bloober Teamia, mutta ihan kelvollinen jännittävä kävelysimulaattori, kunhan sen ottaa sellaisena, eikö odota mitään täysiveristä selviytymiskauhua.
J.Sunderland
Well-Known Member
Tämä ei varsinaisesti ole backlogia, mutta ostin hiljattain vihdoin Tetris Foreverin ja vahva suositus tälle pelille/dokumentille/digimuseolle kaikille Tetriksen ystäville. Aloittelin eilen dokumentin katselua ja tämähän on todella hyvin tuotettu.
Pelailut on vasta alussa, mutta hyvältä vaikuttaa sekin, historiikki on kunnossa ja leaderboard tuo tunnelmaa. Tämä saattaa jäädä pitkään rotaatioon muiden pelien rinnalle. On se jännä miten edelleen klassinen Tetris toimii näin yli 40v julkaisunsa jälkeenkin. Harva peli tulee pysymään pinnalla näin pitkään.
Pelailut on vasta alussa, mutta hyvältä vaikuttaa sekin, historiikki on kunnossa ja leaderboard tuo tunnelmaa. Tämä saattaa jäädä pitkään rotaatioon muiden pelien rinnalle. On se jännä miten edelleen klassinen Tetris toimii näin yli 40v julkaisunsa jälkeenkin. Harva peli tulee pysymään pinnalla näin pitkään.
Soittelin vain kertoakseni, että sain jälleen yhden pelin backlogista pois!
www.konsolifin.net
Eli The Last Campfire tuli koettua. Oli mukavan lyhyt kokemus, mutta vähän niin kuin Tunicin kanssa, niin kannattaa ehkä hetki kummastella millä alustalla tätä pelailee.
Soittelin vain kertoakseni, että sain jälleen yhden pelin backlogista pois
Taas voi vetää yhden nimen yli listalta.
Eli The Last Campfire tuli koettua. Oli mukavan lyhyt kokemus, mutta vähän niin kuin Tunicin kanssa, niin kannattaa ehkä hetki kummastella millä alustalla tätä pelailee.
m_vierimaa
Well-Known Member
Kyseessä ei varsinainen backlog peli koska tämän skippasin psx aikana mutta…
Castlevania Symphony of the Night meni läpi - tosin mitään ohjeita lukematta, joten en hoksannut inverted castle vaihtoehtoa.
Playstationin aikaan olisi tuntunut typerältä pelata 2D peliä joka ei tukenut edes dualshock ohjainta, joten keskityin silloin änäreihin, tomb raidereihin ja viimeisiin fantasioihin.
Nyt kun aikaa on mennyt ja muut Metroidvaniat ovat tulleet tutuiksi, otin vihdoin tämän peluuseen.
Genren esi-isä ehkä, mutta myöskin mainio peli itsessään, ja koukutti kyllä tehokkaasti läpipeluuseen. Musiikit ovat vieläkin sellaiset, että harva peli ylittää SotN tason. Peli oli myöskin helpompaan päin, kuolin lähinnä terveyttä vieviin paikkoihin ja harvemmin vihollisiin. Kaikki bossitkin taisivat kaatua 1-2 yrittämällä.
Jos Metroidvania genrenä kiinnostaa, ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Pelin hinta on alkuperäisenä varsin suolainen, joten itsekkin suosin image kopiota. Pelasin superstationilla läpi, joten kokemus oli 1:1 mitä psx:llä olisin saanut.
Castlevania Symphony of the Night meni läpi - tosin mitään ohjeita lukematta, joten en hoksannut inverted castle vaihtoehtoa.
Playstationin aikaan olisi tuntunut typerältä pelata 2D peliä joka ei tukenut edes dualshock ohjainta, joten keskityin silloin änäreihin, tomb raidereihin ja viimeisiin fantasioihin.
Nyt kun aikaa on mennyt ja muut Metroidvaniat ovat tulleet tutuiksi, otin vihdoin tämän peluuseen.
Genren esi-isä ehkä, mutta myöskin mainio peli itsessään, ja koukutti kyllä tehokkaasti läpipeluuseen. Musiikit ovat vieläkin sellaiset, että harva peli ylittää SotN tason. Peli oli myöskin helpompaan päin, kuolin lähinnä terveyttä vieviin paikkoihin ja harvemmin vihollisiin. Kaikki bossitkin taisivat kaatua 1-2 yrittämällä.
Jos Metroidvania genrenä kiinnostaa, ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Pelin hinta on alkuperäisenä varsin suolainen, joten itsekkin suosin image kopiota. Pelasin superstationilla läpi, joten kokemus oli 1:1 mitä psx:llä olisin saanut.
pelle
Well-Known Member
Itsekin pelasin tämän tänään ja aika samoilla linjoilla varsinkin melee taistelun suhteen.
Mä en saanut aluksi edes komboja tehtyä vaikka peli niistä mainitsi, mutta sitten jossain puolvälin jälkeen hokasin vaan painaa X,Y,X niin nopeasti kuin pystyin niin äijä teki kombon ja siihen perään sitten Y pohjassa kunnon potku niin sai hieman nopeammin sitä adrenaliini mittaria täyteen.
Aivan naurettavan monta takedown liikettä ne pomot kyllä vaati.
Sitten se ajokenttä sai myös veren kiuhumaan kun monet siviilit on aivan tarkoituksella laitettu tulemaan jostain kulman takaa suoraan sun eteen.
Autoa ei vissiin saa edes rikki ja aikaakin on ruhtinaallisesti, mutta tuo pisti silti vituttamaan kunnolla.
QTE kohtien kanssa mulla ei ollut mitään ongelmaa enkä epäonnistunut niissä kertaakaan. En sitten tiedä vaikuttaako vaikeustaso noihin kun pelasin helpoimmalla.
Aikaakin taisi mennä korkeintaan neljä tuntia.
Tässä on myös jostain syystä päätetty laittaa kamera huojumaan puolelta toiselle kun kävelee ja tuo efekti on niin vahva, että tämä on varmasti aiheuttanut jollekkin pahoinvointia.
7e hankinta hinnalla ihan ok extra tällaselle joka tykkäsi kolmesta ekasta bournesta paljon kun tässä kuitenkin on menneisyyden tapahtumia mitä ekassa leffassa ei nähty.