Vastaus: BioShock Infinite
Pelasin alkuviikosta Telltalen The Walking Dead Season 1:n (5 episodia ja lisäksi sen tyhjänpäiväisen dlc:n 400 days) ja pidin siitä kovasti, pätevästi käsikirjoitettu vaikkakin rajoittunut, pelimekaniikaltaan köykäinen ja valinnat osoittautuivat silmänlumeeksi. Ihmeen nopeasti kuitenkin sen fiilikset unohdin, kun tartuin helmeen, jonka nimi on.
Bioshock Infinite. Peli on jo "vanha", mutta välttelen spoilereita tekstissäni parhaani mukaan, sillä vaikka tämä, kuten koko Bioshock sarja on FPS-peli niin se on kuitenkin sydämeltään ja ensisijaisesti tarina. Ja Infiniten tarina on kiinnostava, koukuttava ja saa ahmimaan itsensä, kun aidosti haluaa tietää, että mitä, miten, mihin.
Jos ensin tämän pelin kannalta se absoluuttisesti tärkein ohjeistus pelaajille: Valitkaa itsellenne sopiva vaikeustaso.
Aloitin hardilla ja vaikka olen aika kokenut niin Bioshockin kuin FPS:n pelaaja niin se oli ehdottomasti virhe. Hardilla peli menee ajoittain aikamoisen vaikeaksi, joka saa taistelun tuntumaan työläältä ja runsaalta keskittymisen samalla hajotessa itse tarinasta selviytymiseen. Pelatkaa normalilla tai jos sekin tuntuu hankalalta niin easy. Tärkeintä tässä on se tarina ja itselleen pitää antaa mahdollisuus keskittyä siitä nauttimiseen, muutoin peli ei välttämättä avaudu täydessä loistossaan.
Viime yönä en meinannut millään saada unta (joskus aamu 8:lta nukahdin), joten kuuntelin yön aikana kolme ns. spoilercastia joissa käsiteltiin Bioshock Infiniteä. Paljon peliä kehuttiin ja kritiikillä oli käytännössä kolme kärkeä.
1) Taistelua ihan liikaa ja se välillä hukutti mainion tarinan.
- Ymmärrän kritiikin, mutta vieritän tästä osan kritisoijien omaan niskaan. Kuten aiemmin sanoin, sopivan vaikeustason valinta on tässä se avain. Hardilla aloittaessani koin osin samoin, kun samoja taistoja joutuu hinkkaamaan monien kuolemien kautta niin meneehän se työlääksi. Lisäksi, kun pelaaminen on paniikinomaista henkiinjäämistaistoa niin keskittyminen menee siihen, ja ei pysty/ehdi hyödyntämään pelin tarjoamaa monipuolisen taktista variointimahdollisuutta taisteluissa. Ja taistelun tiimellyksessä menee helposti tarina vähän ohitse. Siinä missä noin 8 tunnin hard tasolla pelaaminen tuotti varmaan reilu sata kuolemaa ja tarinassa oleellisia osia meni vähän ohi silmien/korvien niin luovuttaessani tuosta maskuliinisesta pätemistarpeesta, aloittaessani pelin alusta uudelleen vaikeustasolla normal nousi pelistä nauttiminen aivan toisiin sfääreihin. Varmaan syynä pääosin sopivampi vaikeustaso, mutta myös ekalla peluuyrityskierroksella opitut asian niin taistelut muuttuivat taktisemmiksi, nautittavimmiksi, ehdin katsella, miettiä, strategioida, ymmärtää paremmin käyttää ilmavaijereita. Huomasin tarkemmin miten hienosti peli heti alussa viittaa mitä tuleman pitää niin sisällön kuin juonenkin kannalta. Vaikeustason ollessa sopiva en kokenut, että taistelua olisi ollut erityisesti liikaa, koska ne hoituivat sujuvasti ja monipuolisesti. Normal-tasolla pelatessani taisin kuolla koko pelin aikana reilusti alle 10 kertaa.
2) Tarinan tiettyjä elementtejä kritisoitiin.
- Joo, valintoja pelissä tehtiin, niiden merkitys, no, minusta jos niitä jäi ihmettelemään niin oli missannut paljon pelin pointista ja tarinasta. Ja lopputulos oli minun ymmärtääkseni looginen. Tuo yksi oleellinen tarinaelementti oli sellainen, jota on äärettömän haastavaa käyttää niin, että sen lopulta saisi pysymään kasassa. Mysteerien ja kummallisuuksien luonti on suhteellisen helppoa verrattuna siihen miten ne saa toteutettu tyydyttävästi sisäisen logiikan säilyessä ja nauhojen sitoutuessa yhteen. Lisäkysymykset asiasta vaikkapa Lostin tai uuden Battlestar Galactican käsikirjoittajille.
3) Kontrolleja moitittiin myös.
- Minun ainut valittamiseni kontrolleista oli siinä, että välillä ei sitä kursoria meinannut saada tunnistamaan poimittavia esineitä, mutta tuo nyt oli pieni harmi. Muutoin kontrollit olivat minusta aivan ok eikä taisteluissa pärjääminen niistä jäänyt kiinni. Voi olla, että COD-janarit eivät vaan osaa.
Minä moittisin pelissä lähinnä paria asiaa.
* Kahdet taistelut olivat vähän itseään toistavia, kun saman proseduurin joutuu lyhyen ajan sisään tekemään kolmesti niin se menee jo vähän suorittamiseksi.
* Alun puhtaan fiilistelykatselun olisi soinut jatkua vähän pidempään, kenties pelin käsikirjoittajakin olisi mielellään näin tehnyt, mutta syynä saattoi olla sama kuin Alan Waken tapauksessa, jossa alkua olisi käsikirjoittaja halunnut pitkittää tunnelman aikaansaamiseksi, mutta pelijonnet kyllästyvät ja siirtyvät seuraavaan peliin jos ei pääse nopeasti räiskimään.
Muilta osin en hirveästi vikaa pelistä löytänyt, upeita ja nautittavia juttuja senkin edestä.
- Tarina oli huikea, tiettyjä teemoja olisi ehkä voinut tutkiskella syvällisemminkin, mutta se olisi ehkä mennyt turhan osoittelevaksi, nytkin asiat kävivät kyllä selviksi. Tarina pysyi haastavuudestaan huolimatta kasassa ja se onnistuttiin päättämään älyllisesti tyydyttävästi. Kun on pelin pelannut kerran lävitse niin uskon, että uudellee peluuarvoa on mukavasti. Sillä paitsi, että pelin pystyy pelaamaan varsin erityylillä lävitse, käyttäen eri asioita, vigoreita ja taktiikoita niin kun tietää tarinan on varmasti mahtavaa bongata niitä juttuja pelin aikana, sillä vaikka peli ei aivan kaikkia tarinapalikoita pelaajalle jaakaan kuin aivan lopussa niin se antaa silti erittäin hyvin vihjeitä mistä on kyse, mihin tämä voisi johtaa, ja tuo tyyli on minulla lähellä sydäntä. Tv-sarjoissa/elokuvissakin miltei parasta on se, että katsojalle käytännössä annetaan mahdollisuus sen aikana oivaltaa asia ennenkuin se hänelle paljastetaan.
- Ajoittain pelatessa suorastaan oikeasti jännitti, että mitähän tässä kohta tapahtuu/löytyy/seuraa, erityisesti aika lopussa kun hetken mennään liki kauhuelokuvamaisemissa niin tunnelma ja jännitys oli ainakin minulla korkealla.
- Tarinankerronta on toteutettu upeasti. Pelissä ei tainnut juuri cutscenejä olla, joka on se helpoin tapa kertoa tarinaa vaan haastavasti tarina kerrottiin pelaamisen ohessa, tapahtumin, lyhyin dialogein, äänitallenteiden, pelaajan katsomien videonpätkien sekä ympäristön patsaiden, kuvien ja tekstien kautta. Jos pelin juoksee kiireellä lävitse niin melko varmasti missaa oleellisia juttuja tarinasta.
- Peli on tyylikäs, sarjalle tyypillisesti persoonallinen ja kiinnostava ympäristö. Saa viihtymään maisemissaan, saa luotua uskomattoman hyvän tunnelman, paitsi että hahmot tuntuvat tekevän jotain eivätkä vain seiso jossain luoden siihen elävyyttä niin äänimaailma oli aivan huikea. Niin elämisen äänet, musiikki, laulut kuin soundtrack yleensäkin toimi upeasti. Jo ihan alussa, kun lähestyt puistoa niin kuulet sen jo kaukaa, erityisesti kun pelasin kuulokkeilla niin tuo oli ihan huikeaa kuunneltavaa.
- Yksityiskohdat jotka nostavat fiilistä, pieniä juttuja, jotka nostavat hymyä huulille tai saavat muuten luotua tunnelmaa.
- Päähahmot, pelaaja ja Lissu toimivat upeasti. Elizabeth on mainiota matkaseuraa, reagoi asioihin hyvin, auttaa taisteluissa ja rahankeruussa, ja pärjää itsekseen. Jos jokin asia usein peleissä ärsyttää niin se, jos seuralaista pitää suojella tai hoitaa jotain saattotehtäviä, nyt ei ollut onneksi tarvetta, kyllä Elizabeth pärjää. Lisäksi oli mahtavaa miten hän ei jäänyt kököttämään kuolleena paikalleen tilanteissa, jossa hänellä ei ollut erityistä tehtävää, kuten kovin usein peleissä, vaan aina hän puuhaili jotain joka toi ihan erilailla elämää häneen. Lisäksi pienet eleet, ilmeet, kommentit toivat hänen persoonallisuutta, hienosti ohjelmoitu hahmo.
- On valitettu jossain miten panokset loppuivat välillä kesken. Minulla ei ollut tuon suhteen mitään ongelmaa missään vaiheessa peliä. Kun käytössä on aseiden lisäksi vigorit ja ympäristön tarjoamat vaihtoehdot (erityisesti ne missä Lissu pystyi auttamaan) niin panosvajaus ei minulla iskenyt. Miettii vain mitä tekee, mitä hyödyntää eli ei vain mene ja räiski vaan tuumaa strategiaakin välillä niin hyvin sujuu.
Valitse siis sopiva vaikeustaso ja käsissäsi on aivan mahtava peli, jossa tarinankerronta on luultavasti niin hyvää kuin se vain tuon sukupolven konsolipelissä voi olla.
Sopiva vaikeustaso tuottaa myös sen, että taistelut ovat monipuolisia ja nautittavia eivätkä tunnu niin työläiltä ja liioitelluilta määränsä puolesta.
Pelasin pelin käytännössä kahdessa päivässä, mikä on tarinan itsensiteetin säilymisen kannalta tietysti tärkeää. Aikaa läpipeluuseen minulla meni noin 15 tuntia, kolusin paikat huolella, katselin, aistin ja tutustuin pelin tarjoamaan tarinaan, mutta tuohon aikaan en kuitenkaan juurikaan haahuillut aivan turhia tai joutunut kuolema-uusimiskierteeseen, normal tasolla kun homma toimi.
Tämä on todellakin tarina, joka kannattaa nauttia rauhassa ja keskittyen, läpi juosten tai liian vaikealla taistelulla pelaten homma ei varmasti avaudu niinkuin on tarkoitus.
Jos viime vuonna tätä parempi peli tehtiin niin sen on täytynyt olla noin suunnilleen galaksit räjäyttävä.
Bioshock sarja on kyllä timanttia, jos pelit on kokematta niin suosittelen estoitta, jopa (minusta aika syyttä) haukuttu kakkososa, jonka toteutti muut kuin Irrational Games, oli nautittava peli.
Minulla ei ole aavistustakaan jatkuuko tämä pelisarja, ja mihin tämä tästä edes seuraavaksi voisi lähteä, mutta uuden sukupolven konsolit antaisivat tietysti mahdollisuuden tehdä kaiken vielä paremmin, laajemmin ja tyylikkäämmin. Erityisesti Bioshockien monipuolinen tarinankerronta voisi hyötyä paljonkin siitä, että koneissa olisi taas ihan erilailla potkua. Kiimassa ostan jos jatkoa seuraa.