Ippenator
Well-Known Member
Yakuzat ja Personat ovat kyllä minullekin olleet todella mieleisiä pelejä. Juuri noiden japsipelien parhaimmistoa. Yakuzan huumori toimii minullekin ainakin suhteellisen usein. Ja siinä on tuo vakavampi puoli myös niin hyvin tehty, että sarja on ollut itsellenikin mieleen, ja Personat taas ovat sekopäisyydessään usein jopa hauskoja, ja en kuitenkaan ole niiden juttuja kokenut samaan tapaan ärsyttävän lapsellisina kuin monia Kojiman pelien juttuja. Juuri tuo pahvilaatikko- piilosillaolo oli kyllä jotain sanoinkuvaamattoman lapsellista ja typerää, ei vain toimi minulle tuollainen lainkaan. Ja sitten ne Metal Gearien vakavammatkin juonenkäänteet ovat jotenkin niin tönkköjä ja lapsellisia. Tulee tosiaan lapsuusaikojen ”vaklausleikit” suoraan sanoen mieleen.Siitä ei montaa vuotta ole kun ajattelin samalla tavalla, varsinkin japski peleistä että se överiks vedetty lapsellinen huumori ei ole mun juttu. Tyyliin että miks helvetissä pahvilaatikkoon piiloutuminen on hienoa "realistisessa" hiippailupelissä, tai miksi yakuzassa kalsareissa tanssiva hyypiö on jotenkin hauskaa, tai ylipäänsä miksi pitää tämmösiä typeriä juttuja laittaa peliin, hain peleiltä realistisuutta enkä voinut sietää mitään niin överiä.
Kunnes annoin periksi ja aloin antaa uusia mahdollisuuksia niin sanotusti oudoille peleille, JRPG, yakuzat, Nino Kuni, Persona5, Nier: Automata jne. Miten kävikään? Se outo överiks vedetty japanilainen meininki upposki muhun ja kovaa, olen myös siitä kiitollinen että nykyään pystyn pelaa pelejä hieman avoimmin mielin enkä lähe tuomitsee, esim yakuza sarjassa on aivan erinoimaisesti yhdistetty "lapsellinen överisyys" mutta siinä samalla pystytään kuitenkin kertomaan todella vakavaa tarinaa niin vakuuttavasti että hetki sitten kadulla vastaan tullut kalsarihemmo tai karaokebaaris ballaadeja laulaminen unohtuu täysin.
Yakuza sarjassa tajusin että näin se on, myös elämässä, se ei ole aina niin vakavaa. Asioille voi myös nauraa.
Joten nyt tullaan tähän kojimaan, joka on monelle kun eräs outo japanilainen isoisä, joka pystyy tekemään peleistä niin hemmetin outoja mutta kuitenkin niin helvetin hyvää ja viihdyttävää jälkee niin tarinan kun pelaamisen puolesta. Enkä ole yhtään yllättynyt että Death Strangingissa tulee olemaan niin outoja juttuja että monet tulee olemaan ihan "wtf is this". Enkä näe tätä ollenkaan huonona asiana, näitä ns. Vakavia "realistsia" pelejä kun tulee ovista ja ikkunoista jotka eivät läpipeluun jälkeen jätä muistiin mitään. Joskus, jopa peleissä on hienoa saada sitä nii sanottua brain fuckia.
Mutta kuten sanottua, joka tapauksessa odotan kyllä kovasti Death Strandingia ja suhteellisen kova luottamus on ainakin vielä siihen, että tulossa on minunkin makuuni äärimmäisen mielenkiintoinen ja nautinnollinen peli.