Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Death Stranding

Perjantain striimi jäi kovin lyhyeksi, kun aikaa ei ollut kuin vajaat pari tuntia. Sen aikana ehti kuljettamaan pari lastia perille. Vaikeuksia kuitenkin piisasi, muiden rakentamista avuista huolimatta. Jatkossa harkitsen kyllä vakavasti apujen kytkemistä pois päältä. Liian usein reitin varrelta tulee löydettyä huomattavia apuja. Esimerkkinä vaikkapa eräs noutotehtävä, jonka laitan spoileriin.

Täältä piti käydä hakemassa takaisin Mule-porukan pöllimät tavarat. Mulejen sijainti oli ensinnäkin merkitty kartalle, selustaan pääsi helposti pujahtamaan laitetun köyden kautta laskeutumalla ja matkalla oli tikapuita ja muita merkkejä. Tappelun sentään sain aikaiseksi, kun en osannut käyttää jotakin lamauttajaa laatikon päällä istuvaan Muleen.

Astetta karmivampia juttuja tuli koettua matkalla kohteeseen, jonka nimi spoilerissa.

Etsiessäni ylityspaikkaa syvän joen yli jouduin virran vietäväksi ja tavarat putosivat virran vietäväksi. Juoksin pitkän matkan tavaroiden perässä, kunnes sain kopattua ne uudestaan keskeltä jokea parin kiven luota. Menetin ne taas, koska ilmeisesti staminamittarin tyhjentyminen vei tasapainon. Sain kuin ihmeen kaupalla napattua paketit uudestaan ja rimpuilin kuiville. Sitten onnistuin ylittämään virran jonkun toisen laittamien tikapuiden avulla. Karmea kokemus, mutta se oli omalla tavallaan hienoa, kun tuli vihdoinkin haaste, jota en odottanut ja piti osata soveltaa.

Vielä pahempaa oli tuulisissa olosuhteissa, kuten spoilerin otsikkokin kertoo. Myrskytuuli puhalsi jatkuvasti niin kovaa, ettei voinut ottaa kuin muutaman askeleen kerrallaan ja jatkuvasti piti korjata taakkaa tuulen takia. Matkalla tuli vastaan POC, jonka vieressä oli 60kg(!) painava loota. Jätin pari kevyempää kampetta POC:hen ja sain painavan paketin mahtumaan mukaan, painoa 124.8/125kg. Aluksi meni ihan ookoosti, mutta oli se hidasta etenemistä. Päätin silti yrittää, kun matkaa ei ollut kuin vajaat puoli kilometriä.

Vaan eikös sieltä tule vaara eteen, BT:t. Jääräpäisesti etenen, sujuu aluksi ihan hyvin. Vaavi alkaa stressata, onnistun kuitenkin välttelemään pahiksia. Stamina loppuu, rojahdan maahan. Muutaman sekunnin huili, joudun BT:n vaikutusalueen piiriin. Maahan tulee musta alue ja kädet (?) hapuilevat. On pakko heittää 60kg loota pois. En meinaa silti selvitä. "Kädet" vetävät Samin jonkin pelottavan näköisen olion lähelle ja lähden rimpuilujen jälkeen juoksemaan karkuun. Lasti oli jo pahasti vaurioitunut, kun ensin se kastui joessa ja sitten vielä satoi pariin otteeseen. Silti arvosanaksi A, josta olin yllättynyt.

Tähän mennessä yksikään reissu ei ole ollut samanlainen, siitä isot pisteet pelintekijöiden suuntaan. Toivottavasti jatkuu samalla linjalla.

Kannattaa myös katsoa niitä apujen nimikylttejä, varsinkin alkupuolella NPCt ovat jättäneet sinne niitä. Eli ne on siellä oli sulla avut päällä tai ei. Mutta aina kun matkustat uudelle alueelle jota et ole vielä kytkenyt verkkoon niin siellä et näe muiden apuja.
 
Tämä on erittäin hyvä huomio, kiitos! Chapter kakkonen tämä taitaa edelleen olla, joten npc-apuja ne taitavat edelleen olla. En ole oikein mieltänyt asiaa, kun etenkin eri paikkojen ulkopuolella on ollut joka kerta ns. "tykkäyspaaluja", jotka on laitettu selkeästi vain "klikkien kalastelutolpiksi", jos näin voi sanoa. Huomiota kaivataan aina :).
 
Tuli tänään itsekin pelatessa pisteltyä vähän resursseja teihin. Siinä aloin sitten kelaamaan, että häviääkö nuo itsekseen tuolta pelimaailmasta? Oli yhdessä vaiheessa meinaan aika hienoa huristella kuormurilla karkuun ihan teitä pitkin. Tuntui siltä kuin huristelisi jotain motaria. Siinä sitten tuli sellainen fiilis, että olisihan se vähän hienoa jos tuo maailma kehittyisi tuolla tavoin pelaajien ansiosta. Alkaisi muodostumaan ihan ajoneuvoilla kuljettavia reittejä jne.

Jotenkin tuntuu että silloin alkuvaiheessa oli porukka innokkaampi koska huristelin pitkiäkin pätkiä pitkin motaria, jotenkin tuntuu että porukka on laiskistunut/pelaajat vähentyneet? Koska jos oikeesti kaikki panostais niihin, olis ne tiet todella pitkiä ja kulkisivat kaupunkien välillä, meinaan helpottais hieman ja hauskaakin olis. Ei millään riittäis kyl omat resurssit/innostus rakentaa kokonaisia moottoriteitä itekseni. Tai sit niiku ylempänä mainittiin, on mun pelimaailmaan sattunut vähän laiskempi porukka.
 
Läpi meni...48h30min

En osaa oikeen nyt muuta sanoa kuin että paras videopeli jota olen koskaan pelannut ja tarina...no tämä antaa ihan uudet mittasuhteet sille mitä videopelien tarinankerronta voi olla silloin kun sen tekee joku joka osaa nämä hommat oikeasti. Silmät avaava tekele ja jatkossa joutuu arvioimaan pelit ihan eri tavalla, koska rima on nyt niin korkealla että saa tehdä tosissaan töitä sen ylittääkseen. Mikä parasta, en tehnyt ihan hirveästi sivujuttuja joten tässä on vielä varmasti toiset 50h jäljellä. Videopelien uusi aikakausi on alkanut ja tämä on sen ensimmäinen 10/10 tekele ja varmasti tulee olemaan hyvin pitkään myös ainoa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko tuo "moninpelimäisyys" ihan pakollinen tässä vai saako sen kytkettyä Bloodbornen tavoin ikään kuin pois päältä? Kun näitä juttuja lukiessa alkaa kuulostamaan siltä, että mikäli tätä peliä haluaisi pelata mahdollisimman puhtaalta pöydältä, pitäisi pelaaminen aloittaa melko piakkoin, ennen kuin pelimaailma on muiden pelaajien toimesta rakennettu täyteen kaikenlaisia helpotuksia. Pari muutakin peliä kesken vielä ennen tätä, niin ei ihan heti ehtisi..

Tuossa kyllä menettää aika ison osan pelistä jos Offlinessä pelaa.

Ite nyt viis tuntia päivittäny/rakentanu muille teitä jne.
 
Spoileritageissa asiaa liittyen pelin "like" -järjestelmään sekä hahmon statteihin chapter 3:n alkupuolella:
Ihmetyttää hiukan seuraava tapaus: Hahmoni statseissa "Bridge link" oli 4 tasolla lopettaessani chapter 2:sen, pelitunteja tässä vaiheessa oli 10+. Tein chapter 3:n alussa yhden tehtävän, jonka aikana lahjoitin jonkun aloittaman tien rakennukseen chiral crystaleita - muistaakseni 100kpl. Tämän jälkeen tein tuon em. tehtävän loppuun, jonka jälkeen yhteenvedon aikana "Bridge link" taso hyppäsi kevyesti yli tason 60, koska sain hetkessä tykkäyksiä yli 50 000 (näistä suurin osa tuli juurikin tuosta tietyömaasta). Eli tuo alun taso 4. kertyi n. 10-12 tunnin pelaamisella ja hyppy tasolle 60+ tapahtui alle tunnissa. Onko muille sattunut vastaavaa eli bugaakohan nuo "liket" vai oliko tuo tien rakennus porukalla vain niin kovassa suosiossa? :D Hiukan ihmetyttää myös tuon "Delivery time" statin pysyminen tasolla 4. edelleen... Se ei tunnu nousevan mihinkään, vaikka juoksisi tehtävät suoraan valmiiksi, ilman ylimääräistä samoilua.
 
Pelintekij

Tiet ovat todella suosittuja joten en usko että bugaa, niillä itsekkin saanut levelin sinne päälle 60. Tosin en hetkessä mutta ehkä satuit vaan tekemään tien joka on todella suosittu ? Delivery time nousee parhaiten ajastetuista tehtävistä, varmaan jos tekee premium version niin vielä enemmän.
 
Spoileritageissa asiaa liittyen pelin "like" -järjestelmään sekä hahmon statteihin chapter 3:n alkupuolella:

Itsellä kävi tismalleen samoin samassa kohtaa peliä ja omaa etenemistä. Pääsin Chapter kolmosen tukikohdasta eteenpäin ja heti siinä asemasta poistuttua pistin jokusen chiral crystalin tien kehitykseen, mutta ei tuo siitä saman tien kuitenkaan valmistunut. Seuraavan kuljetuksen tehtyä tuli se 50+ tasoa bridge linkkiin.

Omasta mielestä oma pelimaailma on ollut aivan liian täynnä nuita online juttuja. Jokaisessa vähänkään haastavammassa maastokohdassa on olemassa sillat, tikkaat tms. jo valmiiksi apuna. Latausasemia yms. myös joka paikassa valmiina.
 
Samaa mieltä, tulee turha olo itse kantaa noita pcc:itä, laddereita yms. kun eipä niille juurikaan tunnu olevan tarvetta.

Episode 5 alkuun pääsin tänään
Hienoin osuus itselle oli se Junker mission missä tyttöystävä oli oletetusti kuollut, mutta löytyikin elossa. Todella hieno hetki kävellä mäen rinnettä pitkin nainen paketoituna selkään kiinni, hoverboard perässä ja kirsikkana kakun päällä Low Roarin soidessa taustalla.

Ei niin hieno juttu oli episode 4; todella siisti kohtaus tarinallisesti, mutta pelillisesti oli ihan hirveää. Ampuminen ei luonnistunut yhtään, todella kömpelön tuntuista. Ja pitäisi pyöriä ympäri juoksuhautoja Mikkelsonia jahdaten samalla kun pääkallosolttuja spawnaa ympärille. Kaiken kruunasi se että Mikkelson juoksi tankin alle ja painautui ilmeisesti maasta läpi, kun se Samin tutka vilkutti suoraan alaspäin :rolleyes: . Ei muuta kun uudestaan sama paska.

Tarina on ollut todella mielenkiintoinen, paljon hyviä hahmoja. Pakettien kanto on ihan parasta, ja toivon todella että räiskintä ei nouse loppua kohti isompaan rooliin.
 
Ensimmäiset 10 tuntia takana. Yllättävän nopeasti tuohon lopulta pääsi sisälle pelimekaniikan puolesta. Odotusten mukaisesti anti on ollut upeaa ja huumoria löytyy. Valikoissa vielä saa väliin ihmetellä missä mennään. Tykkään kun tuolla tulee viitteitä muista pelaajista, ei olla yksin asialla.

Nyt tauko ja kohta mennään taas.

edit: Ensimmäisen päivän veto ylsi Chapter 3:n. Huikea matka ollut. Eeppinen.
 
Viimeksi muokattu:
Itse koin sen ihan hyväksi systeemiksi, kun alkuun joutui rämpimään paikan päälle ilman muiden härpäkkeitä, jonka jälkeen se helpottui kun tuli muiden härpäkkeet käytettäviksi. Mutta kyllä tuonkin jälkeen itse tykkäsin aina paria PCC:tä kanniskella mukana josko saisi vaikka hyvän yhteyden zip linella. Jotenkin tyydyttävää kun pystyy "huijaamaan" systeemiä fiksusti asetetuilla härpäkkeillä joidenka avulla prepperiltä prepperille lumisten vuorien läpi käy nyt vartin sijaan alle parissa minuutissa. Mutta ainakaan loppua kohden tuntui, että ei ihan samalla lailla enää pystynyt huijaamaan systeemiä vaan edelleen joutui kikkailemaan painolastin, vihollisten ja maaston kanssa.

- - -

Tosiaan itselläkin peli meni läpi eilen läpi, ja kyllähän sitä niin kuin yleensäkin hyvissä peleissä, joutui hetken lopputekstien aikana kelailemaan omia ajatuksia. Ensimmäisenä tuli se mieleen, että helvetin hyvä kun tälläisiä videopelejä vielä uskalletaan tehdä.

Kojimasta voidaan olla montaa mieltä enkä itsekään hänen suurimpiin faneihin lukeudu sillä MGS-sarja ei ole itselle ikinä hirveän lähellä sydäntä ollut. Mutta tästä pelistä todella tykkäsin vaikka se paikoitellen edelleen oli tuttua Kojimaa ja välillä tuntui juoni olevan jopa liian teennäinen, mutta lopulta tarina saatiin hyvin kudottua yhteen. Toki tässä kohtaa täytyy heti myöntää, että tein sen virheen etten käytännössä yhtään lueskellut maileja tai haastatteluita jotka fillerin sijaan ilmeisesti aika paljon antavat hahmoille lihaa luiden ympärille. No pelin jälkeen lueskelin nuo läpi ja myös hieman muiden ihmisten näkemyksiä pelistä ja siitä mitenkä kokivat jotkin asiat pelissä.

Vaikka peli on suurella todennäköisyydellä meikäläisen GOTY, ei peli täydellinen 10/10 ole (onko mikään peli?). Vaikken nyt mitään isoa yksittäistä virhettä pelistä keksi niin kieltämättä paikoitellen tuli mieleen, että olisihan tällä pelillä voinut art stylen, äänimaailman, näyttelijöiden, cinematographyn ja grafiikoiden puolesta olla kaikki mahdollisuudet yhdeksi parhaista peleistä kautta aikain, mutta pienet virheet siellä täällä vähän söivät muuten lähes täydellistä kokemusta.

TL;DR: Upea ja täysin omaperäinen 9/10 peli joka kuitenkin mielestäni hieman missasi potentiaaliaan olla yksi parhaista videopeleistä kautta aikain. Mutta ehdoton kulttiklassikko tämä on jo nyt.
 
Spoileritageissa asiaa liittyen pelin "like" -järjestelmään sekä hahmon statteihin chapter 3:n alkupuolella:
Ihmetyttää hiukan seuraava tapaus: Hahmoni statseissa "Bridge link" oli 4 tasolla lopettaessani chapter 2:sen, pelitunteja tässä vaiheessa oli 10+. Tein chapter 3:n alussa yhden tehtävän, jonka aikana lahjoitin jonkun aloittaman tien rakennukseen chiral crystaleita - muistaakseni 100kpl. Tämän jälkeen tein tuon em. tehtävän loppuun, jonka jälkeen yhteenvedon aikana "Bridge link" taso hyppäsi kevyesti yli tason 60, koska sain hetkessä tykkäyksiä yli 50 000 (näistä suurin osa tuli juurikin tuosta tietyömaasta). Eli tuo alun taso 4. kertyi n. 10-12 tunnin pelaamisella ja hyppy tasolle 60+ tapahtui alle tunnissa. Onko muille sattunut vastaavaa eli bugaakohan nuo "liket" vai oliko tuo tien rakennus porukalla vain niin kovassa suosiossa? :D Hiukan ihmetyttää myös tuon "Delivery time" statin pysyminen tasolla 4. edelleen... Se ei tunnu nousevan mihinkään, vaikka juoksisi tehtävät suoraan valmiiksi, ilman ylimääräistä samoilua.

Itselläkin kävi juuri samalla tavalla.
 
Vähän kyllä alkaa viemään immersiota ja vie sitä aavemaista tunnelmaa pois kun joka metrin välein kimmeltää jonkun toisen pelaajan tekemä merkki, ladderi ynm.. Alkaa pikkasen olla liikaa tavaraa.

Myös hieman hämmentävää kun vastaan tuli paikallaan kävelevä hologrammi Horizon Zero Dawnin pitkäkaulasta xD
 
Viimeksi muokattu:
Nyt meni peli läpi!
Menee helposti mun kirjoissa sinne top listalle RDR, GOW, ym kovien nimien sekaan!
 
Läpi meni, hyvä peli mutta ois saanut olla hieman tiivistetympi.

Kyllä tämä silti vuoden parhaita pelejä on, eipä sieltä ole tainnut mitään mestariteosta tänä vuonna tulla, ainakaan itse en ole pelannut.

Loppu oli kyllä niin venytetty kuin olla ja saattaa, tuntui että ei tämä lopu koskaan ja alkoi menemään jo melkoiseksi saippuaoopperaksi :eek:. Ois voinut ihan hyvin loppua jo Higss taisteluun siellä kaupungissa, en ainakaan itse älynnyt tuossa lopussa oikeastaan enää mitään mistä ne puhui. Luulin jo että loppuu lopputeksteihin siellä rannalla mutta tämähän jatkuu vaan :D
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom