Nyt kun tässä on pelannut tätä jonkin verran Cyberpunk 2077:n jälkeen, niin seuraa paasaus, joka olisi voinut mennä melkolailla sellaisenaan toisen mainitun pelin topikkiin. Molempien alut ovat sisältävät meinaan hyvin paljon samanlaisia moderneja videopelejä vaivaavia asioita, jotka meinaavat viedä peli-ilon kokonaan. Ei sillä, molempien hahmot ja maailmat (Cyberpunkin eritoten) ovat riittävän kiinnostavia, että pelejä jaksaa alun typeryyksistä huolimatta jatkaa. Ja Deathloopin "koukkuhan" on vanhalle Majora's Mask -fanille kiinnostava.
Mutta niin, sekä Deathloopin että Cyberpunk 2077:n alku sisältää valtavan määrän ruudulle pomppivaa informaatiota ja valikoiden selaamista ja "voit tehdä näin ja näin ja näin ja sitten tämäkin on mahdollista"-tarinointia, samalla kun meinaa tuntua, että tietyt aivan oleellisetkin asiat voivat jäädä selittämättä. Kaikesta meinaa tulla ähky.
Ja jos haluan olla hiukan ilkeä, niin mistä näistä peleistä nyt sitten oikeasti on kyse? Valitset valikosta tehtävän, minkä jälkeen ruudullesi tulee merkki sisältäen maalin, johon sinun pitää mennä. Ja metrimäärän, joka kertoo miten kaukana maali on.
Sinun ja maalin välissä on vihollisia. Skannaamalla heidät viholliset muuttuvat periaatteessa ruudulla näkyviksi merkeiksi, joita voit seurata. Voit yrittää kiertää merkit tai hiippailla heidän taakseen ja tappaa heidät. Jos paljastut, niin sinun tulee ampua näitä merkkejä kohti, kunnes ne katoavat ruudulta.
Okei, ehkä vähän julma yksinkertaistus, mutta se mitä yritän kysyä on seuraavaa:
Onko lopulta kuitenkin jossain määrin simppeleiden toimintapelien pakko sisältää niin paljon valikoissa säätämistä? (Tämä koskee montaa muutakin peliä craftaamisineen ja kykypuineen, eikä sinänsä vain pelien aloituksia)
Nyt pelien alut pitää vain vetää hammasta purren, ohjeita lukien ja valikoita selaten, minkä jälkeen ne jossain vaiheessa ryhtyvät tuntumaan hyviltä. Ja tämä valikoiden selaaminen ja "pelirytmin löytäminen" siis ei ole aina täysin hirveää. Minä pidin valtavasti Death Strandingistä, joka on yhtä kartan katsomista ja lukujen ynnäämistä koko peli. Mutta sen pelin osalta tämän hyväksyy. Toimintapeleissä en sinänsä tiedä. Ehkä muut ovat enemmän ok tämän kanssa.
Enkä tiedä onko reilua verrata kaikkia pelejä pelimaailman ehdottomiin klassikoihin, mutta yksikään omista kaikkien aikojen suosikkipeleistäni ei ole alkanut tällä tavalla. Mestariteokset ohjaavat pelaajaa tavalla tai toisella paremmin.
Mutta mikä tärkeintä: Nyt kun peliä on jaksanut runtata vähän eteenpäin, on se oikein viihdyttävä ja sitä jatkaa hyvinkin mielellään. Kirjoitan lisäkommenttia, kunhan tämä etenee.
Ai niin, yksi aivan ehdoton valikkovalitus vielä loppuun, joka koskee myös Cyberpunkkia: Jos minun on pakko selailla pelissä paljon valikoita KONSOLILLANI, niin älkää s**tana laittako minua käyttämään vasenta tikkua hiiren kursorina