Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Detroit: Become Human

Nyt peli läpi täälläkin ekan kerran, mielestäni hieno peli ja surullinen tarina vaikkakin saikin omaan mieleen hyvän lopun kuitenkin, kyllähän tää tulee vielä pelattua useampaan kertaan eri lopuilla. Jos jotain nyt kiinnostaa oma lopetus niin:

Markus valtasi Detroitin, Alice pelastettu, Kara maksoi henkensä ja Connor kusi tehtävänsä :D
 
Mullaki meni eilen ekan kerran läpi, nyt olen pelannut kohtauksia uusiksi eri käänteillä. Kusin myös melko alussa erään asian mitä en sano joka vaikutti lopputulokseen, joten siitä mistä mokasin on pelattava koko peli uusiksi. Näin jälkikäteen ajateltuna on hyvä että tarina on sitä noin 10h luokkaa, muuten menisi koko elämä jos haluais kaikki loppuratkasut nähää. Ihmiset jotka pelannut pelin läpi tai ei muuten haittaa, niin oma loppu oli että:

Markus valtasi detroitin ilman sotaa, Kara onnistui pakenemaan leiriltä Alicen kanssa, connor kuoli jo alussa jonka kopio seuraaja onnistui myös kusemaan homman lopussa.

Onnellisen lopun siis sain mutta lisää jäin kaipaa, tarina on kyllä mielenkiintoinen. Onhan se naiivi ja myös osittain glisheinen. Onnistui se silti välillä herättää tunteita ja kysymyksiä.
 
Läpi menty kerran. Hyvää settiä oli kyllä. Hyvä peli. Yks ärsyttävä asia tosin löytyy. En ymmärrä miks ei siinä kaaviossa voi näkyä jo kertaalleen avatut vaihtoehdot? Hemmetin ärsyttävää alkaa arvailemaan että olinkohan nyt tämän jo valinnu pelissä...
 
Ite pelannut nyt toisen kerran läpi eri vaihtoehdoilla ja joitakin kohtauksia uusiksi eri vaihtoehdoilla, välillä löytyy tosi hienoja kohtauksia, välillä sit taas glisheitä, välillä nähään sit tosi hienoa näyttelijäntyötä, välillä sit tosi surkeita, jotenkin se kokonaisuus ontuu ja takkuilee. Käsikirjoitukuksesta löytyy välillä kysymyksiä herättäviä aiheita, välillä sit että joo, välillä nousee kohtauksessa karvat pystyyn, välillä sit saa tyyliin huohotella. Tuntuu jotenkin että ainekset olisi niin paljon parempaan, David Cagella käytössä huippunäyttelijät mutta tuntuu että se ei käyttänyt niitä hyväksi 100%. Eräski kohtaus jossa Lance Henriksen veti semmosen roolityön että sai facepalmata, ihan kun joku amatööri kesäteatterilainen, uskon että tässä on enemmän ohjaajassa vika kun näyttelijässä.

Kokonaisuus on siis jotenki takkuileva ja ontuva, glisheitä siel sun tääl, välil päästään A luokan toimintaan, sit palataan amatööri kesäteatteriin. Siitä huolimatta tykkäsin pelistä mutta tämä ei mielestäni ole quantic dreamsin paras, juuri sen takia että tarinaa katkotaan lyhyillä "näin sinä valitsit" hommalla, mutta halusi silti nähää kaiken ja vielä on asioita näkemättä. Ristiriitaisia fiiliksiä, välillä tykkää tosi paljon välillä ei. Omassa quantic dreams peleissä tämä menee kyllä viimeisten joukkoon, Fahrenheit, Beyond: Two Souls, Heavy Rain, Detroit: Become Human. Katotaa rahoittaako sony vielä tätä lafkaa, kysyntää kyllä on ja ite tykkään että tämä David Cage on olemassa ja se mitä se tekee, olihan Heavy Rain aikoinaan kuitenkin jotain uutta? Mielestäni se oli aikaa ennen mitään TellTales pelejä, mutta jos herra haluu vielä pysyä mukana ja tehää jotain virkistävää, on ensipelissä käsikirjoituksen ym oltava aavistuksen parempi.
 
Katotaa rahoittaako sony vielä tätä lafkaa, kysyntää kyllä on ja ite tykkään että tämä David Cage on olemassa ja se mitä se tekee, olihan Heavy Rain aikoinaan kuitenkin jotain uutta?
Kohujen johdosta studio on ollut suurennuslasin alla useamman pelimedian toimesta (Waypoint, Kotaku, Polygon ym.) ja emme ole ainakaan vielä saaneet lukea uutisia Detroitin kehnoista pelimyynneistä ja mittavista lomautuksista. Tämän takia uskoisin, että yhteistyö Sonyn kanssa jatkuu ja studio häärää jo seuraavan PS4/PS5 projektin parissa. Lisäksi David Cage mainitsi aiemmin alkuviikosta, että julkaisumyyntien osalta Detroit on studion menestynein peli, mikä ainakin näin harrastelijan korvaan kuulostaa varsin hyvältä saavutukselta.

Seuraavan pelin osalta toivoisin ettei Cage & kumppanit haukkaisi yhtä suurta palaa purtavaksi. Toisin sanoen tarina olisi mittakaavan osalta huomattavasti pienempi/maltillisempi kokonaisuus eikä tähän ympättäisi sekaan yliluonnollisia elementtejä.
 
Joo, kyllä heavy rain oli siitä hyvä että siinä seuraattiin ns. taviksia ja heidän ongelmia, sit tuli beyond yliluonnollisilla elementeillä ja siitä seurasi detroit, joka seuraa kyllä ihmiskuntaa mutta siihen sisältyy cybertech jne. Voisi olla seuraava joku maltillisempi.

Nyt tuli peli pelattua jo kolmannen kerran läpi: Spoilerissa erilaisia loppuja ja ratkasuja:
Kara ja Alice ei joutunut tälläkertaa leirille vaan pääsivät onnellisesti Kanadaan. Luther pääsi myös tälläkertaa mukaan. Markus onnistui luomaan suhteen Northin kanssa, edelleen Detroit valloitettu ilman sotaa. Connor kuoli sen jokaisessa kohtauksessa jonka tilalle tuli aina uusi korvike Connor. Hank masentui niin perkeleesti Connorin valinnoista että lopussa ampui itsensä. Muutamia kohtauksia aikasemmista valinnoista eritavalla: Kaikki selvisivät elossa loppuun asti, Hank ja Connor kavereita lopussa. Markus valloitti detroitin sotimalla. Lopussa Connor ampui Markuksen juuri kun oli juhlimassa voittoa.

Kyllä tästä pelistä saa eniten irti kun sitä pelaa useempaan kertaan, eri valinnat, eri kohtaukset, eri paikat--> useita erilaisia loppuja. Kertaalleen kun tän läpäisee, saa varmaan jotkut tyytyä yhteen kertaan, ite vaan näen tän tapasissa peleissä parhaaksi kokea kaikki maholliset valinnat. Pelinähän tässä ei tarjota muuta kun möllötystä sekä yksinkertaisia QTE toimintoja, välillä pientä haahuilua (joskus myös melko vaikeita valintoja) mutta tarina on tän suuri suola. Olen kyllä kokenut parempiaki tarinoita peleissä, mutta ei tämä huono ollut ja varsinkin eri valinnat ja erilaiset lopputulokset tekivät tästä hyvän.
 
Ai että! kyllä tää PS4 pro oli vaan hyvä ostos. Nyt tullut useampia hienoja pelejä tälle. Shadow of the Colossus, God of War ja nyt tämä, eli Detroit: Become Human. En lähde peliä spoilaamaan, mutta sanonpahan vaan, että on kyllä mahtava peli! Suosittelen, jos tykkää tarinapohjaisista peleistä. Tässä on kuitenkin mukavaa, että tapahtumat voivat päättyä eri tavalla, riippuen siitä, mitä käyttäjä vastaa kysymyksiin sekä kuinka nopeat refleksit löytyy.

Jos kiinnostaa, niin tässä kaksi jaksoa kyseisestä pelistä. Kuvattiin eka jakso ihan niin, ettei kokeiltu peliä ennakkoon ollenkaan. Ja pyrittiin muutenkin olla spoilaamatta itseämme ennen pelaamista. :))



Detroit: Become Human - Androidit valtaavat maailman? #1
Detroit: Become Human - Kolmas Android, Kara #2
 
Ai että! kyllä tää PS4 pro oli vaan hyvä ostos. Nyt tullut useampia hienoja pelejä tälle. Shadow of the Colossus, God of War ja nyt tämä, eli Detroit: Become Human. En lähde peliä spoilaamaan, mutta sanonpahan vaan, että on kyllä mahtava peli! Suosittelen, jos tykkää tarinapohjaisista peleistä. Tässä on kuitenkin mukavaa, että tapahtumat voivat päättyä eri tavalla, riippuen siitä, mitä käyttäjä vastaa kysymyksiin sekä kuinka nopeat refleksit löytyy.

Jos kiinnostaa, niin tässä kaksi jaksoa kyseisestä pelistä. Kuvattiin eka jakso ihan niin, ettei kokeiltu peliä ennakkoon ollenkaan. Ja pyrittiin muutenkin olla spoilaamatta itseämme ennen pelaamista. :))



Detroit: Become Human - Androidit valtaavat maailman? #1
Detroit: Become Human - Kolmas Android, Kara #2

Jos tämä peli maistuu, niin kannattaa testata myös kyseisen firman(Quantic dream) 2 edellistä peliä, Beyond two souls(Nuori neitokainen+henkiolento) ja Heavy rain(Etsivätarina, jossa etsitään sarjamurhaajaa)..Näitä saa suhteellisen edullisesti nykyään tuplapakettina PS4:selle..Suomitekstit löytyy myös näistä, kuten Detroitista..
 
Voi kiesus, nyt tuli taas pelissä kohta missä pitää nopeilla reaktioilla heilutella ohjainta, liikutella tatteja jne.. siinä meni taas kaksi isoa kohtausta ihan plörinäksi, kuolema korjasi.. meinasi ohjain lentää seinään. Sitten nyt tuli oikeastaan pariin otteeseen vastaan käsikirjoituksen sekalaisuus, itse luulin valinnoillani tekevän ihan muuta mitä hahmo lopulta teki tai oli mieltä.. :( eli taas ohjautu tarina päin peetä. Ja ei kyllä kiinnosta aina yhtä chapteria pelata uusiksi noiden edellisten takia. Mitä pitemmälle tässä menee sitä enemmän solmuun käsikirjoitus menee (huonolla tavalla)
 
Voi kiesus, nyt tuli taas pelissä kohta missä pitää nopeilla reaktioilla heilutella ohjainta, liikutella tatteja jne.. siinä meni taas kaksi isoa kohtausta ihan plörinäksi, kuolema korjasi.. meinasi ohjain lentää seinään. Sitten nyt tuli oikeastaan pariin otteeseen vastaan käsikirjoituksen sekalaisuus, itse luulin valinnoillani tekevän ihan muuta mitä hahmo lopulta teki tai oli mieltä.. :( eli taas ohjautu tarina päin peetä. Ja ei kyllä kiinnosta aina yhtä chapteria pelata uusiksi noiden edellisten takia. Mitä pitemmälle tässä menee sitä enemmän solmuun käsikirjoitus menee (huonolla tavalla)
Vaiha vaikeustasoa, niin tarvii sillon tällön vaa näpyttää x, kolmioo, o, neilöö.
 
Vaiha vaikeustasoa, niin tarvii sillon tällön vaa näpyttää x, kolmioo, o, neilöö.

Vaikeustason muutosko ei tuo mitään muita haittoja peliin, kaikki valinnat edelleen omissa käsissä? Ite ajattelin kuvauksen perusteella että muuttaa koko pelin pelkäks leffaksi poistaen tutkimus kohtauksia jne.... puuh, olis pitäny laittaa tuo helpotus sitten jo alussa,.. en oikein ymmärrä että tämä nykyisen vaikeustason reaktiohippa tuo mitään lisää pelillisyyteen.
 
Perkule tota päävalikon androidia "oops, I think your saved game is corrupted... just kidding" meinasin jo heittää ohjaimen seinään, kun luulin tallennuksen oikeasti olevan korruptoitunut. :D
 
No nyt kun katselin netistä niin paskan option ovat tehneet pelin vaikeustasossa, ota "helppo" niin pidetään käsistä tutkimuksen aikana,.. eli ei pelkästään vähennä QTE jumppaa :( pikkasen menee maku tästä viritelmästä... -> äkkiä läpi ja vaihtoon :(
 
Läpi.. alku vaikutti hyvältä tarinalta mutta loppu kolmanneksessa alkoi näkymään että käsikirjoitus ei kanna ratkaisuineen sujuvasti vaan alkaa tulla kyllä / ei tyylisiä ratkaisuja pakotettuja jotka ei enää vastaa omaa tavoitetta. Voi toki olla että erilaisella pelaamisella loppupään kuviot näyttää loogisilta mutta itellä jäi semmonen pläääh fiilis.
 
Mulla oli taas semmoset plääh fiilikset alussa kunnes se tarina sai tuulta alleen loppua kohden. Tuli tietenkin myös pelattua ainakin 3 kertaa läpi eri valinnoilla jolloin välillä sai aivan erilaisia elämyksiä. Niin pläähhiä kun tunteita herättäviä.

Kaikesta hehkutuksesta "quanticdreams" paras peli fiilistä mulle ei kuitenkaa tästä käteen jäännyt, beyond ja heavy rain uppos enemmän. Näytteleminen oli tässä kyllä parasta verrattuna vaikka heavy rainiin. Hahmoista paras ja hauskin pelattava oli mulle ehottomasti Connor, sitten Kara ja sitten Markus, kaikilla oli jotain hienoa mutta markuksen osuus ehkä uppos vähiten, connorilla pystyi tekee kaikkea hullua ja hauskaa, kara siltä väliltä.
 
Peli läpi, mutta ei varmasti viimeisen kerran. Huikea kokemus ja onnistuin saamaan seuraavanlaisen lopun
Kara pääsi Kanadaan Lutherin ja Alicen kanssa, Connorista tuli poikkeava ja ystävystyi Hankin kanssa. Markus rakastui Northiin ja vapautti kaupungin rauhanomaisesti ja presidentti sanoi alkavansa miettimään miten voivat rauhassa elää yhdessä. Eli ilmeisesti tämä on se onnellinen loppu, kun kukaan ei kuollut. Connor kuoli ainoastaan ensimmäisessä kappaleessa siellä katolla. Muuten pysyi kaikki hengissä

Suosittelen ehdottomasti pelaamaan, oli nimittäin todella hyvä ja mielestäni tarina piti otteessaan hyvin koko pelin ajan. Ohjattavuus hieman kankea, mutta ei pahemmin haitannut. Semmoiset 9/10 tälle voi hyvällä mielellä arvosanaksi antaa.
 
Peli vedetty loppuun täälläkin. Toistaiseksi ehdoton suosikkini pelaamistani PS4-peleistä (olen tosin omistanut koneen vasta about 7kk). Kaiken kaikkiaan mahtava kokemus. Varmasti joskus tulee vedetty uudelleen läpi, tuli nimittäin sen verran surullinen loppu ja käsittääkseni tuossa niitä loppuja on todella paljon.

Jos jotakin sattuu kiinnostamaan, niin näin meillä tämä peli päättyi. Nyt jälkeenpäin tajuaa paljon, mitä olisi pitänyt tehdä toisin:
 
Ylös Bottom