Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dirt Rally 2.0

Jätkä menee kyllä semmoista vauhtia että ei tarvi itsellä haaveilla että pysyisi perässä.

Älähän nyt! Ihan hyvä vauhti se näyttää olevan teikäläiselläkin, mitä olen pistänyt merkille online-haasteissa ja aika pienistä eroista lopulta on kysymys :)
Ehkä mä olen tehnyt vain pidemmissä ralleissa vähemmän virheitä? Aina niitä virheitä tahtoo tulla itse kullekin ja muutaman kerran ollut viikkohaasteen tai kk-haasteen voitto pienistä virheistä kiinni. Ihan kärkikamppailuun päästäkseen vaatii jo melkolailla virheetöntä kisaa.

Etuvetoisilla R2-luokan autoilla olen huomannut jääväni muille paaaaljon enemmän kuin nelikolla tahi Classic-luokan peleillä.
Ne R2:t vaan tuntuu niin tylsiltä, että ei ole tullut juurikaan niillä ajettua ja en muista onko mulla missään niistä vielä yhtäkään moottoripäivitystä edes.

Ja asiasta kukkaruukkuun...
Aamulla ennen töihin lähtöä katsoin josko Saksa olisi ilmestynyt jo ladattavaksi, mutta ei sitä näkynyt storessa. Onkohan se tullut ladattavaksi vasta myöhemmin?

Aika maltillisesti saa tehdä mielestäni Suspension säätöjä, ettei hukkaa sitä hyvää tunnetta ratin palautteesta.

Mulla tuo on G29-ratilla tällä hetkellä muistaakseni 55 ja se on tuntunut ihan suht ok. Ehkä sitä voisi kokeilla vielä hivenen pienemmälläkin, mutta kiinnitin myös huomiota samaan, että se on aika pienestä kiinni, kun häviää kokonaan se saatu palaute.

SAT olen nostanut muistaakseni 80 aiemmasta 65:stä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
No niin käsi ylös, kuka möhläsi! Saksan rallia ei ole ainakaan vielä ladattavissa, vai onko joku saanut ruksattua? Ei löydy Storesta PS4-konsolilla, ei löydy nettiselaimella webbistoresta. Peli kyllä mainostaa, että Saksa avautuu 21.5. ja esim. haasteet on päivittyneet Saksaan, mutta ei pääse ajamaan, kun ovat lukossa. Peli vaan käskee mennä storeen, mutta ei se pelin kautta mennessäkään sitä Saksaa sieltä löydä.

Sonyko siellä on ryssinyt, vai missä vika? Tähän mennessä tiistaisin kaikki paketit olleet ladattavissa viimeistään aamupäivästä, mutta nyt ei näy Saksaa missään.

Edit: Jaha, muutkin huomanneet saman. Ilmeisesti Sony ei ole saanut storea päivitetyksi vai, kun peli itsessään kuitenkin haluaisi päästää porukkaa ajamaan jo Saksaan?
 
Poimittu Twitteristä: "Hi all, we're aware some of you are having difficulties with downloading the new content to your consoles; we're working on it right now, and hope to update you shortly. "
 
Xbox marketplacella vaatii ostoa Deluxe passista huolimatta ja PSN:ssä sitä ei edes ole. Aika paljon vineä foorumeilla ja Twitterissä, kun ei mennyt ihan putkeen.

Itselläkin oli tarkoitus ajella aamupäivän aikana, mutta eihän se sitten onnistunutkaan. Toivottavasti saavat pian korjattua.
 
Toivottavasti saavat pian korjattua.

Joo korjaavat varmasti, kun suuri osa porukasta kuitenkin maksanut tuosta jo etukäteen ja ne, jotka eivät ole maksaneet, eivät pääse maksamaan, kun ei löydy koko tuotetta :D Ihan kiva olisi, jos tämän päivän aikana saisivat kuntoon, että huomenna viimeistään pääsisi ajelemaan.
 
"Me halutaan sun rahat mut sä et saa maksaa! :D"
 
Osa peleistä tai firmoista tuo kuitenkin päivitykset tai lisäosat vasta iltapäivällä/illalla. Joten siinä mielessä pelaajat voisivat ihan rauhassa odottaa ilman hermostumista, jos se Saksa nyt vain tulee tämän päivän aikana.

Onhan se ollut pirun kiva, kun aikaisemmat maat ja autot on tullut jo keskiyöllä. Ja näinhän ne tämän Saksankin kohdalla ilmoittivat, että olisivat ladattavina "at midnight". PC:llä ovat päässeet joka kerta pelaamaan jo aikaisemman päivän illalla, joten aika hyvää palvelua ollut siinä mielessä.
 
Nyt on ainakin PS:ssä ladatavissa Saksan ralli. Pitää odottaa ukkosen lauhtumista ja testata Panzernachensnisseliäsnisseliä...
 
Pitää odottaa ukkosen lauhtumista ja testata Panzernachensnisseliäsnisseliä...

Sama vika. Hyvinkään suunnalla jytisee siihen malliin, että saas nähdä, uskaltaako tänään enää konsolia avata. Hyvä juttu kuitenkin, että on ilmeisesti saatu homma toimimaan, niin pääsee ainakin huomenna sitten testailemaan.
 
Pystyttekö vaihtamaan kuvakulmaa kun mulla on enää jostain syystä käytössä vaan sisältä että ratti näkyy tai sitten ratti ei näy... Vielä toissapäivänä pysty näkemään vaikka ulkoa koko auton, mitä helkkaria taas?
 
Tarkista asetukset. Siellä on semmoinen kohta jonka laittamalla päälle ei näy auton ulkopuoliset kuvakulmat. Jos se on mennyt jostain syystä päälle.
 
BMW Procarilla oli hauska ajaa Panzerplattea päivä sekä viikkorallissa, vaikka vauhdillisesti tekeekin tiukkaa muita vastaan pärjääminen. Tie on epätasainen ja pientä hienosäätöä tehty DR1:seen verrattuna. Sillä uudella 4WD Subarulla tien kunto ei taas hyvän jousituksen takia oikein mihinkään vaikuttanut.

Yhdellä sadepätkällä viikkorallissa tuli ajettua mediumrenkailla maisemareittiä jatkuvasti, se rengasvalinta vähän kostautui. Muutenkin alkoi mediumeista olla pito hieman kadoksissa jo rallin viimeisellä pätkällä. Renkaat tuntuisi kuluvan huonolla asfaltilla enemmän mitä Espanjassa kolmen pätkän aikana.

Rewardeissa muuten odotti viime viikon yhdestä päivähaasteesta 13 sija. Se on oma korkein sijoitus Dailyissä.
 
Ei kuulunut Saksa mun suosikkeihin DR1, eikä kenties tule kuulumaan tässäkään.
Mun mielestä aika tylsiä pätkiä, joissa mennään kaasu pohjassa - jarru tiukkaan shikaaniin - kaasu pohjaan jne.
Ajoin eilen päivähaasteen ja jotenkin nyt ekaa kertaa oli nuotit täysin hakusessa. Välillä ne tulee ihan liian myöhään tai sitten olin vain nukuksissa, kun useampikin tiukka käännös meni pitkäksi ja sen jälkeen aloin pumppailemaan, kun en voinut yhtään luottaa nuottiin :D
 
Mä taas rakastan saksaa ylikaiken ja tässä se on vielä moninverroin parempaa. MUTTA, en ole päässyt neljällä yrittämällä Saksassa maaliin, koska peli kaatuu. Ps4:lla.
 
No pahus, eihän tuollainen kaatuilu ole ollenkaan hyväksi.

Itselläni tuossa viikkorallissa kolmella pätkällä kartturin ääni tuli normaalia hiljempaa, Procarin karjunnan alta ei nuotteja oikein tahtonut kuulla. Viidellä pätkällä toimi normaalisti.

Replayssa myös kartturin puhe sekoili, kun saattoi EK:n aikana sanoa kolme kertaa maaliintulon, vaikka pätkä oli vielä kesken.

Viimeisimmän ison päivityksen jälkeen myös Leaderboardit toimii jotenkin oudosti. Viikkorallissa näyttää aina pätkän ajan, eikä koko rallin aikaa näe enää vasta, kun kaikki on ajettu.

Pari muutakin uutta bugia tullut vastaan viime viikon päivityksen jälkeen, mutta ne on jo karannut mielestä.
 
Tuli ostettua deluxe content packin hinta nyt se 16 euroa. Ne tosiaan kaikki pitää ladata erikseen storessa. En ymmärrä miksi se näyttää että Opel olisi maksullinen kun se löytyi jo omassa autotallista ennestään. Eniten odotin noista ekan osan ralleista Suomea. Onko se varma ettei tule sitä?
 
Se suomi sit ainut mikä jäi puuttumaan ja isoin syy koko pelin ostoon Saksan rallin kanssa. Todella iso pettymys.
Eihän tässä kai Kreikkaa ole myöskään? Wales kai tulossa. Jos ne jätti Kreikan ja Suomen lisäämättä tähän että ihmiset ostais edelleen sitä ykkösosaa myös?
 
Eihän tässä kai Kreikkaa ole myöskään? Wales kai tulossa. Jos ne jätti Kreikan ja Suomen lisäämättä tähän että ihmiset ostais edelleen sitä ykkösosaa myös?
Joo kreikkaa en tuolloin muistanut, mutta Argentiina on ”kreikka”, joten se ei ois itseä harmittanut.
 
Ei kuulunut Saksa mun suosikkeihin DR1, eikä kenties tule kuulumaan tässäkään.
Mun mielestä aika tylsiä pätkiä, joissa mennään kaasu pohjassa - jarru tiukkaan shikaaniin - kaasu pohjaan jne.
Ajoin eilen päivähaasteen ja jotenkin nyt ekaa kertaa oli nuotit täysin hakusessa. Välillä ne tulee ihan liian myöhään tai sitten olin vain nukuksissa, kun useampikin tiukka käännös meni pitkäksi ja sen jälkeen aloin pumppailemaan, kun en voinut yhtään luottaa nuottiin :D
Ajoin myös eilen tuon päivähaasteen ja olipahan tilanteita. Tulee noi tiukat mutkat jotenkin silmille ja joutuu tekemään paniikki ratkaisuja että saa auton pysymään tiellä. Maaliin ajettiin sitten ilman toista eturengasta ku ei pysynyt auto ojien välissä
 
Viimeisimmän ison päivityksen jälkeen myös Leaderboardit toimii jotenkin oudosti. Viikkorallissa näyttää aina pätkän ajan, eikä koko rallin aikaa näe enää vasta, kun kaikki on ajettu.

Onkohan tähän bugiin ja sen korjaukseen tullut mitään tietoa vielä?
Onhan tuo nyt aika ärsyttävää ajaa viikkohaasteita, kun joka pätkän jälkeen se näyttää yleensä sijoitusta 52, joka ei edes pidä paikkaansa. Sitten painat top, niin sieltä löydät itsesi ja jokaisen pätkän jälkeen sama juttu. Yhteisaikoja et näe ennen kuin vasta rallin ajettuasi.

Viikkohaasteet ovatkin menneet ihan mukavasti viime aikoina. Jossain olin toinen, jossain neljäs ja useimmiten kuitenkin top10 porukassa :)
Se voitto puuttuu vielä toistaiseksi.
 
Ylös Bottom