Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Donkkeja ja kolmosia - Asiaa koripallosta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Fabre#4
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Taidan siirtää ketjun uudelle sivulle pienellä nostohehkutuksella. Pelin pelaajapakathan ovat ensinnäkin todella hintavia ja yleensä niiden todennäköisyydet huippunostoille ovat korkentaan muutaman prosentin luokkaa, joten en vaivalla ansaittuja pelimerkkejäni niihin koskaan sijoita. En toki myöskään käytä oikeaa rahaa. Kun uusi pakkakokonaisuus tulee tarjolle, niin kyseisiin teemapelaajiin liittyvä haasteottelu ilmestyy myös pelattavaksi. Omalla joukkueella tulee voittaa uusista teemapelaajista koostettu joukkue ja siinä ohessa täyttää jokin ennalta määrätty vaatimus, joka voi olla vaikkapa vähintään tietyn levypallomäärän saavuttaminen, vähintään jonkin tietyn pistemäärän tekeminen jollain tietyllä pelaajalla tai vastaavaa. Palkaksi saa sitten yhden teemapakan.

Eilen tuli taas tarjolle uusi pakkakokonaisuus ja tokihan minä hienolla tiimilläni lähdin haastetta suorittamaan. Sitä vartenhan ykköstiimi on rakennettu! Haaste meni lävitse kivasti ensimmäisellä yrityksellä, vaikka vähän sai vääntääkin. Yleensä minä en noista ilmaispakoista mitään mainittavaa saa, vaikka joka kerta puoliääneen mumisenkin, että "Annahan 2K nyt pelin pitkäaikaiselle fanille jotain pakasta...". Eilen tuo mumina sitten tuotti tämän vuoden versiossa ensimmäistä kertaa tulosta ja sitä tulosta tulikin kerralla sitten ihan kunnolla! Pakasta nousi pelaaja, joka myi viime yön aikana kivalla 400k summalla! 2K:n puolella tuo on iso määrä valuuttaa ja sen voisi hyvinkin rinnastaa FIFAn puolella sellaiseksi 1,5 - 2 miljoonan kolikon arvoiseksi nostoksi. Kyseinen pelaaja oli Ja Morant, joka sai eilisessä setissä 97 overallin galaxy opal-kortin, joka siis pakastani nousi. Morant on näitä nykypäivän nuoria tähtiä, joka pelaa juuri tällä kaudella Memphis Grizzliesin riveissä läpimurtoaan. Takamies-pelintekijä on kuitenkin sellainen pelipaikka, johon juuri viikko sitten hommasin Baron Davisin, joten myyntiin lähti nosto. Uusina noista korteista saa aina vielä parhaan hinnankin, joten kannatti myydä heti pois.

400k valuuttaa tosiaan odotti tänään lunastamistaan ja käytin tuosta puolet vahvistaakseni tiimiäni poikkeuksellisesti eräällä nykypäivän pelaajalla, vaikka yleensä tykkäänkin keräillä enemmänkin legendoja ja wanhan liiton pelaajia. Kyseessä on kansainvälinen/eurooppalainen pelaaja, joka myös komistaa tämän vuoden version paketin kantta, eli on siis ns. "kansikuvapoika". Kyseessä on pian 23 vuotta täyttävä slovenialainen tähtikoripalloilija Luka Doncic, joka sai tuossa uuden vuoden tienoilla peliin 97 overallin galaxy opal kortin, jonka nyt sitten hommasin noin 200k hinnalla. Kova hinta edelleenkin, mutta käytettäväksihän nuo kolikot on tehty ja pelin tarkoitushan on kokeilla ja käyttää eri kortteja. Toki oston jälkeen jäi vielä kivasti melkein 400k talteenkin rahaa. Sain Doncicista vielä erittäin hyvän korttiyksilön, johon oli lisätty omaan pelityyliin hyvin sopiva kenkäpari antamaan boostia tiettyihin taitoihin ja timanttisopimus, joka takaa, ettei kortin sopimuksia tarvitse koskaan uusia. Tuon kortin käyttäminen on siis tästä eteenpäin ilmaista, kun ei tarvitse lisäillä sopimuksia.

Luka Doncic on tosiaan vielä sen verran nuori, että kovin pitkään urakatsausta ei vielä voida tehdä, mutta muutama tapahtuma vedetään kuitenkin tässä yhteen. Ammattilaisuransa Doncic aloitti jo 16 vuotiaana ja oppinsa hän sai Espanjassa Real Madridia edustaessaan. 19-vuotiaana hän oli jo johdattamassa joukkuetta EuroLiigan mestaruuteen ollen turnauksen MVP. Kesällä 2018 hänet varattiin NBA-kentille varausvuorolla 3 Atlanta Hawksin toimesta, mutta drafti-illan treidin kautta hän päätyi aloittamaan uransa Dallas Mavericiksin riveissä, missä hän nykyäänkin pelaa, ja toiseen suuntaan suuntasi takamies-pelintekijä Trae Young, joka myös varattiin tuossa samassa draftitilaisuudessa. Poikkeuksellinen treidi siinä mielessä, että molemmat joukkueet voittivat siinä: molemmista pelaajista on tahoillaan tullut joukkueidensa johtajia. Doncic valittiin vuoden tulokkaaksi 2019 ja on ollut All Star-valinta tuon jälkeen keväinä -20 ja -21.

Doncicin kategoriointi pelipaikan suhteen on erittäin vaikeaa. Se on ollut sitä jopa lajin ammattilaisille ja valmentajille. Kooltaan Doncic on 201 senttinen ja noin 100 kiloinen, jonka puolesta hänet yleensä kategorioidaan pieneksi laitahyökkääjäksi, mutta Dallasin paidassa hän kuitenkin kantaa yleensä päävastuun hyökkäyksen rakentamisesta, eli pelityyliltään pelaa usein pelintekijän paikkaa. Tämä ei ole kovinkaan tavallista, vaan alleviivaa Doncicin erityisominaisuuksia. Koostaan huolimatta hän ei ole varsinaisesti mikään atleettinen donkkaaja, vaan enemmänkin hallitsee kenttää pelisilmänsä, heittotaitonsa ja pallon käsittelynsä kautta. Tätä monipuolisuutta alleviivaavat hänen tilastonsakin, kun kahtena edellisenä kautena on syntynyt keskimäärin noin 28 pistettä, 8-9 levypalloa ja 8-9 syöttöä ottelua kohti. Lähes triplatupla-keskiarvot siis jo näin nuorella iällä! Triplatuplista mainittakoon sellainen "ennätys", että Luka Doncic on NBA-historian ensimmäinen pelaaja, joka on tilastoinut teini-ikäisenä yli 30 pisteen triplatuplan, kun hän nakutti 35 pistettä, 12 levypalloa ja 10 syöttöä yhdessä ottelussa. Hän pitää myös hallussaan ennätystä suurimmasta määrästä triplatuplia teini-ikäisenä, kun hän ehti kirjauttaa niitä yhteensä 4 kappaletta, ennen kuin täytti 20 vuotta.

Avausviisikko sai siis uuden hankinnan myötä uuden jäsenen ja joukkue on jälleen hieman vahvistunut!

PG: Baron Davis(97) // Walt Frazier(95)
SG: Kobe Bryant(96) // Manu Ginobili(96)
SF: Luka Doncic(97) // Julius Erving(96)
PF: Maurice Lucas(97) // Xavier McDaniel(96)
C: Moses Malone(95) // Cliff Robinson(95)

 
Olisi taas se aika. Aika esitellä muutama nimi. Tosin kaksi nimeä kolmesta ovat sellaisia, joiden pitäisi olla kaikille ennestään jo niin tuttuja, ettei isompia esittelyjä pitäisi tarvita. Mainitaan heidät nyt kuitenkin, koska kyseessä ovat sellaiset nimet, jotka mainitaan toistuvasti, kun keskustellaan kaikkien aikojen parhaista pelaajista.

On taas se aika pelin elinkaaresta, että saan ottaa käyttööni korkean overallin version kaikkien aikojen suosikkipelaajastani. Kiitos tuon viime viikkoisen 400k noston, sain ostaa eilen pakkoihin tulleen 97 overallin galaxy opal Michael Jordanin heti ilman sen suurempia rahahuolia. Pelaajan olen esitellyt erityisen tarkasti jo aikaisemmin tässä ketjussa, tarkalleen viestissä numero 101, joten samoja faktoja en lähde nyt toistamaan. Kiinnostuneet jaksavat varmasti selata ketjua pari sivua taaksepäin. Eilen illalla hieman ennen puolta yötä kortin jo ostin, kun ei meinannut uni tulla. Kortti, kenkäpari + muutama päivitys kustansivat yhteensä noin 280k. Pidän hintaa "halpana" kortin julkaisupäivänä, kun vertaa siihen, että viikko sitten samaan aikaan Ja Morantista minulle maksettiin 400k. Illalla ennen unta kerkesin korttia pikkuisen jo testailla ja leveä hymyhän siitä tuli! Ensimmäinen korkean overallin Jordan itsellä uuden sukupolven 2K:ssa ja kyllähän on hienosti mallinnettu! MJ näyttää täydellisesti esikuvaltaan ja animaatiot ovat kohdallaan. Hyppyheitto on kuin esikuvallaan ja donkit juuri sillä tavalla mallinnettu kuin esikuvallaan. Pelihahmolla on ikonisesti suu auki ja kieli ulkona, kun on paikka highlight-donkkiin. Kallis kortti, mutta joka kolikon arvoinen ehdottomasti. Heittävän takamiehin paikka on nyt sementoitu pitkäksi aikaa eteenpäin. Ehkäpä 99 overallin dark matter Jordan sitten aikanaan tuon nykyisen kortin joskus korvaa.

Toinenkin uusi nimi pitäisi olla myös ainakin lähes kaikille urheilua ja koripalloa seuraaville tuttu. Kyseessä on pelaaja, jota monissa keskusteluissa tarjotaan kaikkien aikojen parhaaksi Jordanin tilalle. MJ toki on itselle GOAT ja tulee varmaankin aina olemaan, mutta ovathan LeBron Jamesin saavutukset silti kiistattoman kovat. Kyseinen stara sai tuossa Holiday seasonilla 97 overallin galaxy opalin peliin, joka maksoi mansikoita saapumisensa aikaan, koska oli LeBron James. Doncicista tykkään pelaajana kovasti, mutta pelissä en vain saanut hänestä irti tarpeeksi oikeuttaakseni kortin kovan hinnan joten möin sen eteenpäin, kun satuin juuri oikeaan aikaan markettiin ja sain itselleni tuon Jamesin kortin 163k hinnalla ja siihen päälle ehkä noin 20k päivityksiä. Edelleen mielettömän kova korttihan tuokin on, vaikka kuukauden verrran 'wanha' onkin. Kovaa laatua tuokin.

LBJ:n urasta voisi lyhykäisyydessään toki mainita, että 4-kertainen mestari kyseessä kolmen eri organisaation paidassa, 4-kertainen finaalien MVP, 4-kertainen koko liigan MVP, 18-kertainen All Star, vuoden tulokas 2004, kertaalleen pistekuninkuus, kertaalleen syöttöpörssin voitto ja niin edelleen. Laitahyökkääjän paikalta syöttöpörssin voittaminen ei todellakaan ole mikään yleinen juttu. Kovia lukujahan nuo Jamesin noin 28 pistettä, 8 syöttöä ja 8 levypalloa per ottelu ovat. Tilastollisesti kova ura ja mahdollisesti päätyy hätyyttelemään sitä Kareem Abdul-Jabbarin kaikkien aikojen pistesaalistakin. Eittämättä sellainen top 6 ura kaikkien aikojen listalla, vaikka Jordania ei valtaistuimelta suistamaan varmasti pystykään.

Kolmas uusi nimi tottelee lempinimeä Linsanity, eli kyseessä on Jeremy Lin, joka niinikään sai eilen peliin uuden kortin. 96 overallin pink diamond oli varsin halpa, päivityksineen noin 25k yhteensä, koska porukka varmasti repi pakkoja auki Jordanin takia. 191 senttinen pelintekijä-takamies kävi aikanaan Harvardin yliopiston ja taitaa olla likipitäen ainoa kyseisestä yliopistosta NBA-parketeille päätynyt pelaaja. Hän jäi aikanaan kesällä 2010 draftaamatta kokonaan ja päätyi kiertelyjen ja kaarteluiden kautta kaudeksi 2011-12 NY Knicksin riveihin. Suurta roolia ei alunperin pitänyt olla tiedossa, mutta odottamaton loukkaantumissuma päästi Linin aloituskokoonpanoon ja seurauksena oli Knicksille pitkä voittoputki ja Linsanity-buumin alku, kun tuntemattomuudesta tullut draftaamaton takamies ykskaks otti yhden NBA:n tunnetuimmista organisaatioista reppuselkäänsä ja johdatti voittoputkeen loukkaantumissuman keskellä. Buumi oli ehkä liiankin hypeä nostattava, joka johti sitten seuraavana kesänä isoon sopimukseen Houston Rocketsin kanssa, mutta megatähteyteen asti Lin ei kuitenkaan koskaan noussut. Loukkaantumisiakin tuli ja 2010-luku vierähti "kiertolaisena" monen eri organisaation riveissä. Keskimäärin noin 14 pistettä ja 6 syöttöä syntyi tilastoihin. Lin tosin oli osa Toronto Raptorisin rotaatiota keväällä 2019, kun organisaatio voitti mestaruuden, joten mestarismies kuitenkin kyseessä. Nykyään Lin pelaa ammattilaiskoripalloa Kiinan liigassa.

Alkaa tämä meikäläisen tiimi näyttämään aika komealta ja nimekkäältä. Reilu 200k on rahaakin vielä jäljellä. Senttiäkään ei tosiaan ole kulunut extrarahaa ja yksi isompi pakkanosto ilmaispakasta.

PG: Baron Davis(97) // Jeremy Lin(96)
SG: Michael Jordan(97) // Manu Ginobili(96)
SF: LeBron James(97) // Julius Erving(96)
PF: Maurice Lucas(97) // Xavier McDaniel(96)
C: Moses Malone(95) // Cliff Robinson(95)



 
Olisiko teillä hetki aikaa lukea loukkaantumisista ja kuinka ne pilasivat kaksi varsin huikealta näyttänyttä uraa? Olisiko teillä hetki aikaa lukea muutamasta laitahyökkääjästä? Tiimi on meinaan taas parin viikon aikana muuttunut sen verran paljon, että lienee taas aika kirjoitella vähän tarinoita ja urakatsauksia.

Kun Michael Jordan ensimmäisen kerran lopetti kesällä 1993 oli NBA-liiga ongelmissa, jostain piti löytää uudet kasvot liigalle ja pelaaja, jonka suorituksia esitellä urheilukatsauksissa. Katseet kääntyivät kesän 1994 varaustilaisuuteen ja Duken yliopistosta tulleeseen Grant Hill-nimiseen pieneen laitahyökkääjään. 203 senttinen ja 102 kiloinen nopea ja atleettinen laituri oli näyttävä kuin Jordan ja monipuolinen kuin Scottie Pippen. Detroit Pistons varasi hänet vuorolla 3 ja suosio oli välitön. Hill sai kevään '95 All Star-äänestyksessä eniten ääniä ja voitti kauden parhaan tulokkaan palkinnon jaetusti yhdessä Jason Kiddin kanssa. Detroit oli jälleen playoff-tason joukkue ja tulevaisuus näytti valoisalta niin joukkueen kuin pelaajan itsensä kannalta. Vuosikymmenen loppu vierähti Detroitissa ja parhaimmillaan Hill takoi tauluun 25,8 pistettä, 9 levypalloa ja 7 syöttöä per peli. Siis laitahyökkääjän paikalta! Parempia lukuja kuin Scottie Pippen koskaan ja ihan verrannollisia vaikkapa LeBron Jamesin lukuihin.

Keväällä 2000 maailma kuitenkin synkkeni totaalisesti. Hill nyrjäytti nilkkansa runkosarjan loppuvaiheilla. Pienet nilkkavammat ovat tavallisia koripalloilijoilla, joten Hill halusi pelata toppauksien kanssa kauden loppuun ja leikkauttaa nilkan kuntoon sitten kesän aikana. Tämä oli isohko virhe, koska pelaaminen salakavalasti pahensi vaivaa ja Hill joutui jättämään pudotuspelit kesken. Hän oli myös jo sopinut siirtyvänsä Detroitista Orlando Magicin riveihin seuraavaksi kaudeksi. Tästä nilkkavaivasta alkoi yli neljä vuotta kestänyt helvetti, jonka aikana Hill pystyi pelaamaan vain yhteensä noin 50 ottelua, koska nilkka vaan ei tullut kuntoon. Jossain vaiheessa hän kävi myös jopa kuoleman porteilla, kun verihyytymä/-tukkeuma nilkassa nosti hänelle hengenvaarallisen kuumeen ja hän joutui hätäleikkaukseen, jossa lääkärit joutuivat pohtimaan jopa amputaatiota. Onneksi Hill kuitenkin selvisi omin jaloin ja hengissä. Kunnollinen paluu kentille tapahtui vasta syksyllä 2004 Orlandon paidassa, mutta parhaat vuodet olivat menneet nilkan kuntoutuksessa ja atleettisuus vähentynyt. Hill kuitenkin muokkautui monipuoliseksi rotaatiopelaajaksi ja selvisi vielä All Star-otteluunkin kertaalleen keväällä 2005. Ennen nilkkavaivaansa Hill oli ollut Detroitissa All Star 5 kertaa. Orlandon jälkeen Hill päätyi vielä edustamaan Phoenix Sunsin organisaatiota viideksi kaudeksi ja lyhyesti LA Clippersiä ennen lopettamistaan keväällä 2013. Hän selvisi siis hengenvaarallisesta nilkkavammasta ja pelasi nelikymppiseksi asti ollen parhaimmillaan vähintään Scottie Pippenin tasoinen pelaaja. Nilkkavamman takia paljon jäi häneltä näkemättä. Hall Of Fameen hänet on valittu 2018.

Grant Hill kuuluu omiin kaikkien aikojen suosikkeihini. Hän oli ns. "kuumaa kamaa" 90-luvun jälkipuoliskolla, jolloin minä NBA:ta aloin seuraamaan ja NBA Live-pelejä pelaamaan. Viikko sitten Hill sai peliin 97 overallin galaxy opal-kortin, johon käytin 300k+ rahaa heti viikonloppuna. Järkyttävän kovatasoinen kortti kyseessä ja alleviivaa todellakin sitä, mitä Hill aikanaan Detroitin nutussa kentällä esitti. Erittäin kova puolustaja ja atleettinen monipuolisuusihme hyökkäyksessä, joka donkkaa tykisti, heittää hyvin ja toimii myös tarvittaessa pelin rakentajana. Eivät menneet rahat hukkaan.

Samaan aikaan Phoenixissa Hillin kanssa pisteli menemään 208 senttinen ja 111 kiloinen yltiöatleettinen laitahyökkääjä, jonka ura loppui myös ikävästi vakaviin jalkavammoihin heti kolmenkympin jälkipuolella, kun polvet eivät vain kestäneet niitä raivoisia donkkeja. Olette varmaan joskus kuulleet nimen Amare Stoudemire. Phoenixin varaus kesältä 2002 numerolla 9 suoraan high schoolista. Vuoden tulokas 2003, 6x All Star ja yksi vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen viihdyttävimpiä pelaajia pelipaikallaan. Parhaimmillaan tilastoihin syntyi 26 pistettä, 9,6 levypalloa ja 2,1 torjuntaa per peli. Stoudemire edusti Phoenixia 2002-2010 ja tuona aikana Suns oli yksi liigan viihdyttävimmistä ryhmistä. Joukkueen pelityyli lanseerasi käsitteen "seven seconds", jonka tarkoituksena oli juosta nopeita vastahyökkäyksiä ja tehdä hyökkäyspäässä nopeita ratkaisuja, jottei vastustajan puolustus ehtisi organisoitumaan optimaalisesti. Sunsin ottelut olivat nopeatempoisia ja niissä tehtiin usein paljon pisteitä. Suuri yleisö piti niistä paljon. Pelityyli toi tosiaan Stoudemirelle kovat tilastot ja tuotti myös joukkueen pelintekijä Steve Nashille vuosikymmenen puolivälissä kaksi peräkkäistä MVP-pystiä. Stoudemire oli tosiaan raivoisan atleettinen ja samalla myös pelipaikallaan taitava kaveri, mutta kroppa petti ennen aikojaan. Osasyynä varmasti pelityyli ja joukkueen pelitapa. Stoudemire siirtyi treidin kautta NY Knicksin riveihin syksyllä 2010 ja pelasi muutaman ihan tuotteliaan kauden vielä sielläkin, mutta NBA-ura loppui aikalailla kuin seinään 2015 "vain" 33 vuotiaana. 6-kertainen All Star ja vuoden tulokas 2003 tosiaan merkittävimmät henkilökohtaiset saavutukset.

Stoudemire sai tuossa samassa setissä viikko sitten niin ikään 97 overallin galaxy opal-kortin, jonka nappasin eilen joukkueeseeni, kun hinta oli pudonnut kivaan noin 80k luokkaan. Todella hyvin on tuokin mallinnettu. Ne kohokohdista tutut donkit ovat siellä ja keskimatkalta hyppyheitto on kaunis ja tehokas. Avoimen kolmosenkin upottaa tarvittaessa. Hinta-laatu-suhteeltaan aivan erinomainen kortti ja sopii omaan tiimiin ja pelityyliin hyvin.

Eilen tuli uusi isompi setti taas pelaajia ja nappasin sieltä ykkösviisikkooni varsin halvalla uuden pelintekijä-takamiehen! Hän tottelee lajipiireissä lempinimeä Agent Zero, joka tulee hänen pelinumerostaan 0(nolla), jonka hän valitsi ilkkuakseen arvostelijoitaan. Kun hänet nimittäin kesällä 2001 varattiin Golden Staten toimesta vuorolla 31 alan 'ammattilaiset' ennakoivat, että nolla on se määrä minuutteja, jotka hän tulisi NBA-liigassa tulevalla kaudella pelaamaan. Pelinumero siis siitä. Sillä seuraavalla kaudella hän muuten pelasi keskimäärin 24 minuuttia per ottelu ja teki kivat 11 pistettä per peli. Seuraavalla kaudella hän pelasikin sitten jo 35 minuuttia per peli tehden 18 pistettä ja 6 syöttöä per peli. Kauden jälkeen hän voitti NBA:n jakaman Most Improved Player Of The Year-palkinnon. Eli siis eniten tasoaan kauden aikana verrattuna edelliseen nostaneen pelaajan palkinnon. Markkina-arvo pelaajalla oli korkealla ja hän päätyi treidin kautta Washington Wizardsin riveihin, missä ura lähti todelliseen nousuun ja tilastot muodostuivat All Star-tasolle kolme kertaa peräkkäin 2005-07. Parhaimmillaan syntyi komeat 29 pistettä ja 6 syöttöä per ottelu. Kyseisen pelaajan voi ajatella olevan eräänlainen scoraavan pelintekijän prototyyppi. Valitettavasti kyseinenkin ura päättyi varsin varhain jalkavammoihin, kun polviongelmat pakottivat lopettamaan jo kolmekymppisenä. Ura oli henkilökohtaisten tilastojen osalta varsin komea, mutta valitettavan lyhyt. Toki tuo tarina pelinumerosta ja pitkän nenän näyttäminen 'ammattianalyytikoille' on hyvin osuva. Agent Zero on tietenkin oikealta nimeltään Gilbert Arenas! 193 senttinen takamies-pelintekijä.

Eilen tosiaan hän sai peliin galaxy opal-kortin, mutta hän harvemmin kuuluu pelin äänekkään 'ammattipelaajaporukan' suosikkeihin, koska hänen hyppyheittonsa ei ole ns. 'cheesy', eli se harvemmin mahdollistaa kikkailua ja vastustajan kustannuksella 'pelleilyä'. Tästä syystä Arenasin kortit harvemmin ovat kovin kalliita, eikä niin ollut nytkään. 80k maksoin tuosta jo eilen illalla ja voin sanoa, että hauska tuo on käyttää ja pelata. Oma pelityyli kun perustuu syöttelyyn ja joukkuepeliin, niin hyppyheittoanimaatiokin on ihan riittävän hyvä itselleni.

Tältä näyttää nyt sitten tällä hetkellä tiimi:

PG: Gilbert Arenas(98) // Baron Davis(97)
SG: Michael Jordan(97) // Manu Ginobili(96)
SF: Grant Hill(97) // Xavier McDaniel(96)
PF: Amare Stoudemire(97) // Terry Cummings(97)
C: Maurice Lucas(97) // Cliff Robinson(95)



 
Viimeksi muokattu:
NBA:ssa All Star-viikonloppu ja pelissä paljon uutta grindailtavaa sekä uusi korttikokonaisuus pelaajia. Grindailu taitaa jäädä tältä viikonlopulta itsellä vähän vähemmälle kiitos erään ison pelijulkaisun, mutta kyllä sitä silti aina sen verran aikaa pitää olla, että muutaman kokoonpanomuutoksen ehtii tekemään ja vähän tarinoita kirjoittamaan. Eihän se meinaan ole viikonloppu, eikä mikään, jos ei ketjuun jotain uutta materiaalia tule, vai mitä?

Lähdetään liikkeelle pelaajasta ja locker codesta, joka on kaikille saatavilla. Koodilla All-Star-Opal-Kyrie-Irving on viikon verran kaikille saatavilla taattu ja ilmainen 97 overallin Kyrie Irving-kortti, jonka tuossa lunastin itselleni iltapäivällä. Pienen ensitestin perusteella voin korttia suositella! Kannattaa lunastaa ja ainakin omaan ykköstiimiin mahtui helposti mukaan. Hyökkäyspäässä erinomainen, puolustuksessakin hyvä ja kykenevä. Ei mitään syytä jättää lunastamatta. Lisäksi kortin tyyli on hieno, näyttää kokoonpanossa ainakin omaan silmään tosi hyvältä. Sattumoisin Kyrie Irving on myös yksi suosikeistani, mitä tulee nykypelaajiin, joten oikein mieluinen ilmainen All Star-lahja 2K:lta oli tämä!

Oli myös tiimiin erinomaisesti sopiva tuo Kyrie, koska Gilbert "Agent Zero" Arenas sai itse asiassa mennä myyntiin jo tuossa viime viikonloppuna saatuani hänen haasteensa suoritettua. Tykkäsin kortista, mutta sen myymällä tuli mahdollisuus lunastaa itselle sen luokan sentteri, etten voinut jättää mahdollisuutta käyttämättä. 98 overallin Wilt Chamberlain on nimittäin tällä hetkellä ykkösnyrkkini avaava sentteri! Kyseisen herran olen täällä jo pari sivua takaperin esitellytkin, mutta pienenä toistona mainittakoon, että kyseessä on tosiaan kaikkien aikojen toiseksi kovimmat pistekeskiarvot uralta omaava pelaaja(30,0 pistettä per peli). 60-luvun alusta löytyy myös se hurja 50 pisteen ja 25 levypallon keskiarvokausi sekä 100 pistettä yhdessä ottelussa NY Knicksiä vastaan ja niin edelleen. Uralta jäi käteen pari mestaruutta, neljä MVP-pystiä, seitsemän pistekuninkuutta, 11 levypallokuninkuutta, 13 All Star-ottelua ja niin edelleen. Ehdottomasti yksi kaikkien aikojen pelaajista! Kortti on myös hyvä ja ennen kaikkea realistinen kuvaus hänen päätaidoistaan. Korin alla äärettömän kova molemmissa päissä ja kokonsa puolesta sellainen, että vastustajan sentterit eivät tule minun korini alle kukkoilemaan.

Kirjoituksen pääaiheena on kuitenkin eräs 90-luvun pieni laitahyökkääjä, kuinkas muutenkaan. 203 senttinen ja 103 kiloinen kaveri, joka oli yksi 90-luvun pelätyimmistä kaukoheittopommittajista, yksi liigan parhaista siinä hommassa. Glen Rice on myös mestarismies. Ennen ammatilaisuraa laituri ehti voittaa yliopistokoripallon NCAA-mestaruuden keväällä 1989 ja saman vuoden kesällä hänet varattiin vuorolla 4 Miami Heatiin. Heat oli tuossa vaiheessa liigan uusimpia joukkueita ja Rice organisaation ensimmäisiä isoja varauksia. 90-luvun alkupuoli vierähti Miamin paidassa ja parhaimmillaan Rice nakutteli kahteen eri kertaan 22,3 pisteen keskiarvot ollen samalla yksi liigan eniten kolmosia upottaneista pelaajista. Hyppyheitto hänellä oli aina kaunis ja tehokas, mutta kyllä atleettisuutta donkkeihinkin riitti. Rice oli osa isoa treidiä kesällä -95, kun Miami sekä Charlotte Hornets kävivät pelaajakauppoja: Rice siirtyi kaupassa Charlotteen ja toiseen suuntaan suuntasi dominoiva sentteri Alonzo Mourning, jonka jatkosopimusneuvottelut Hornetsin kanssa olivat aikalailla syväjäässä. Kauppa oli hyvä molempien pelaajien kannalta ja varsinkin Ricen ura sai uuden nosteen, sillä hän oli seuraavina kolmena kautena All Star-pelaaja. Hän voitti kertaalleen myös All Star-viikonloppuna järjestettävän kolmosheittokisan. Parhaimmillaan Rice oli kaudella 1996-97, jolloin hän nakutti 26,8 pistettä per ottelu hurjin tehoin: pelitilanneheitot 48 % sisään, mutta kolmoset upposivat peräti 47 % tehoilla, joka oli liki ennen kuulumatonta tuohon aikaan. -97 keväällä Rice oli myös All Star-ottelun MVP rikkoen kaksi otteluennätystä: hän nakutti yhden neljänneksen aikana 20 pistettä ja ottelupuoliskon aikana 24 pistettä. Jälkimmäisen ennätyksen hän riisti...Kyllä vain, Wilt Chamberlainilta! Vuosituhannen vaihteessa Rice oli jälleen osa treidiä, joka vei hänet sillä kertaa Los Angelesiin ja Lakersin riveihin. Hän oli hyökkäyksen "kolmosvaihtoehto" Shaquille O'Nealin ja Kobe Bryantin takana, kun Lakers vei mestaruuden keväällä 2000. Rice on siis myös NBA-mestari. Mestaruuden jälkeen hän edusti vielä lyhyesti New York Knicksiä, Houston Rocketsia ja LA Clippersiä ennen kuin lopetti ammattilaisparketeilla keväällä 2004.

Saamme varmaan kiittää tuota kevättä 1997 ja silloin syntyneitä ennätyksiä siitä, että Rice sai eilisessä setissä 96 overallin pink diamond-kortin. Rice sattuu olemaan yksiä omista suosikeista, ihailin hänen hypäriään 90-luvun loppupuolella. Kolmospommittajat olivat silloin yksiä suosikkejani. Tästä syystä oli aikalailla itsestään selvää, että lunastin tuon kortin penkkiviisikkooni, kun ei tuo päivityksineenkään maksanut kuin noin kymppitonnin. Hauska kortti ja tuo nostalgiaväreitä vuosikymmenten takaa. Erittäin kiva ja hyväkin budjettivaihtoehto melkein kaikille.

PG: Kyrie Irving(97) // Baron Davis(97)
SG: Michael Jordan(97) // Glen Rice(96)
SF: Grant Hill(97) // Xavier McDaniel(96)
PF: Amare Stoudemire(97) // Terry Cummings(97)
C: Wilt Chamberlain(98) // Maurice Lucas(97)



 
Tässä he nyt sitten ovat. NBA-historian 75 kaikkien aikojen kovinta pelaajaa, ainakin viimesyksyisen äänestyksen mukaan. Pelaajien kokoontuminen ja esittely järjestettiin All Star-viikonlopun ohessa, aivan kuten neljännevuosisata sitten, kun 50 parasta valittiin ja esiteltiin. Valitettavasti Covid ilmeisesti syynä sille, että ihan kaikki eivät paikalle päässeet ja toisena syynä tietenkin se ikävämpi fakta, että wanhemmista staroista osa pelaa nykyään koripalloa muissa ulottuvuuksissa kuin tämän maan päällä.

Nöyräksi vetää katsoa tuota upeaa listaa pelaajia ja samalla kiitolliseksi siitä, että useita heistä olen pystynyt katsomaan pelaamassa. Ketjun tarkimmat lukijat varmasti löytävät videolta monenmontakin nimeä, jotka ovat tulleet tätä ketjua lukiessa vastaan. Hattu kouraan ja syvä kumarrus koripallohistorian parhaille ja lajin uranuurtajille!

 
Kuuden viikon kausirupeama päättyy ja uusi alkaa taas perjantaina ja tuttuun tapaan viimeinen pakkakokonaisuus on ns. Super Packs, joka sisältää kaikki päättyvän kauden aikana tulleet kortit. Tämä tuo päättyvän kauden korttien hintoja niin alas, että marketissa on kiva käydä ostoksilla. Ykkösjoukkue siis muuttui taas yhden pelaajan verran ja kirjoitanpa hänestä tarinan. Saa lukea, jos haluaa, mutta pakko ei tietenkään ole.

Kyseessä on pelaaja ja henkilö, josta ei välttämättä pitänyt koskaan tulla koripalloilijaa, vaikka hän kovasti sitä halusi. Hänen kasvuspurttinsa tapahtui vasta high schoolin jälkeen, joten koripalloura ammattilaiskentillä alkoi muutamaa vuotta keskimääräistä myöhemmin vasta 25 vuotiaana. Koska hän ei ollut kokonsa puolesta perusjamppaa kummempi high schoolissa hän päätyi myös yliopistotasolla edustamaan erittäin pientä ja tuntematonta Southeastern Oklahoma State-koulua. Nykyään koulu kyllä tunnetaan paljolti hänen kauttaan ja tämä esiteltävä pelaaja on käsittääkseni edelleen ainoa NBA-kentille kyseisestä koulusta päätynyt pelaaja.

Ryysyistä rikkauksiin voisi sanoa hänen kohdallaan. Köyhästä yksinhuoltajaperheestä. Lentokentän yövahtimestarin hommista kasvupyrähdyksen jälkeen pienen koulun kautta yhdeksi kaikkien aikojen parhaista puolustuspelaajista, yhdeksi kaikkien aikojen levypallopelaajista, viisinkertaiseksi mestariksi, kaksinkertaiseksi parhaan puolustajan palkinnon voittajaksi ja viimeisimmän 75 juhlavuotisjoukkueen jäseneksi. Yhdeksi lajin ikonisimmista showmiehistä ja nimeksi, joka tunnetaan ympäri maailman jopa koripallopiirien ulkopuolella. The Worm on hänen lempinimensä ja oikea virallinen nimi, totta kai, Dennis Rodman!

NBA:han legendaarinen Mato tosiaan varattiin kesällä 1986(hemmetin hyvä vuosi muuten!) vuorolla 27 Detroit Pistonsin toimesta. Organisaatio oli kesäleirillä iskenyt silmänsä 25 vuotiaaseen täysillä töitä tekevään 201 senttiseen ja 103 kiloiseen laitahyökkääjään. Rodmanin varaaminen toisella kierroksella ei ollut organisaatiolle mikään suuri riski, mutta Rodman kiitti saamastaan tilaisuudesta ja muovautui nopeasti joukkueen runkopelaajaksi. Toisella kaudellaan hän nakutti jo uransa parhaat pistekeskiarvot 11,6. Kolmas ja neljäs kausi päättyivät mestaruusjuhliin, kun Bad Boys Pistons vei kaksi peräkkäistä mestaruutta 1989-90. Kauden 1990 päätteeksi Rodman myös pokkasi itselleen parhaan puolustajan palkinnon ja herkistyi sitä vastaanottaessaan itkemään asti. Köyhistä oloista mestaruuteen ja parhaaksi puolustajaksi, vaikka vain joitain vuosia sitten oli epäselvää, tulisiko hänestä koripalloilijaa ollenkaan! Rodman voitti saman palkinnon myös seuraavana vuonna ja oli lisäksi keväinä 1990 ja -92 All Star-ottelussakin mukana.

Kun Detroitin mestaruusjoukkue vääjäämättä vanheni ja hajosi päätyi Rodmankin jättämään seuran ja siirtyi Texasiin, lapsuusaikansa osavaltioon, pelaamaan San Antonio Spursin riveihin. Kaksi viimeistä Detroitin kautta oli jo tuonut hänelle levypallotilastojen voitot ja sama meno jatkui San Antoniossa. Finaaleihin asti joukkue ei kuitenkaan selvinnyt, vaikka joukkueen korinaluspeliä tähdittivät Rodman ja MVP-voittaja David Robinson. Näihin aikoihin Rodman alkoi myös esittää enemmän show-meininkiä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin ja se nähtiin joissain piireissä joukkuetta 'rikkovana' ja riskeeraavana. Tästä syystä Rodman siirtyi varsin pienellä treidihinnalla kesällä -95 San Antoniosta Chicago Bullsin riveihin, joka oli ollut Detroitin aikana jopa 'verinen' vihollinen. Treidiä pidettiin riskinä Chicagon osalta, mutta mehän toki tiedämme, että kentän ulkopuolisista asioista huolimatta Rodman hoisi parketilla hommansa tuttuun tyyliin jatkaen levypallotilastojen dominointia ja oli johdattamassa Bullsin kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen 1996-98.

Noista kolmesta mestaruudesta varsinkin ensimmäiseen -96 keväällä voitettuun liittyy mielenkiintoinen tarina. Michael Jordan vei finaalien MVP-pystin kotiinsa, kuten joka kerta, kun Bulls voitti mestaruuden, mutta monien asiantuntijoiden ja jopa finaalit hävinneen Seattle SuperSonicsin valmentaja George Karlin mukaan pysti olisi kuulunu Rodmanille. Hän oli finaaleissa, jotka Chicago voitti 4-2, niin hyvä 'mind gameseissa' korin alla Seattlen pelaajia vastaan ja vei verraten vähäpisteisessä ja puolustuspeliin keskittyneessä sarjassa mielettömän määrän levypalloja, että Karl sanoi Rodmanin voittaneen 'yksinään' kaksi peliä tuossa sarjassa Bullsille. Rodman teki sarjassa myös ennätyksen. Hän napsi finaalien ennätyksen hyökkäyslevypalloja yhdessä ottelussa. Ennätys oli muistaakseni 11 kappaletta. Kahtena seuraavana keväänä Rodman jatkoi samalla tavalla ja hämmensi voittoisasti yhtä kaikkien aikojen power forwardia, Karl Malonea, vastaan, kun Chicago löi Utahin kahtena keväänä peräkkäin voitoin 4-2. NBA-uransa The Worm lopetti keväällä 2000 edustaen mestaruuksien jälkeen lyhyesti vielä LA Lakersia ja Dallas Mavericiksiä. Marraskuussa 2005 Rodman nähtiin myös Suomessa, kun hän pelasi yhden ottelun edustaen ToPoa(Torpan Pojat).

Rodman voitti urallaan levypallotilaston seitsemän(7!) kertaa peräkkäin, joka on 201 senttiseltä pelaajalta NBA-tasolla käsittämättömän kova suoritus. Kuinka hän sen teki? Olen nähnyt jossain youtuben syövereissä haastattelun, jossa Rodman itse kertoo, että hän tutki noina uransa parhaina vuosina vastustajien parhaiden heittäjien hyppyheittoja. Millaisen kierteen ja pyörimisliikkeen palloon kunkin vastustajajoukkueen eniten heittoja ottavien pelaajien heittoliike aiheutti palloon ja mihin suuntaan pallo renkaasta todennäköisimmin pomppaisi, jos heitto menisi ohitse. Toki Rodman oli muutenkin kropaltaan erityislahjakkuus ja pystyi vääntyilemään korin läheisyydessä jos vaikka miten, mutta tuo haastattelu ja lausunto osoittaa, että hän teki paljon taustatyötä ja tuon kautta teki puolustamisesta ja levypallopelaamisesta melkein jopa 'taidetta'. Noina parhaina vuosinaan Rodman keräsi 15-18,7 levypalloa per pelattu ottelu. Hänen jälkeensä noihin lukuihin ei ole pystytty.

Rodman tosiaan valittiin viime viikonloppuna esiteltyyn juhlajoukkueeseen ja hän on kyseisen 75 pelaajan ryhmän ainoa melkolailla puhtaasti puolustusavuin ryhmään mahtunut nimi. Mukaan eivät mahtuneet edes Dikembe Mutombo tai Ben Wallace, jotka ovat molemmat voittaneet parhaan puolustajan palkinnon ennätykselliset 4 kertaa. Peliin hän sai 97 overallin galaxy opal-kortin muutama viikko takaperin, jonka puolustusarvot ovat melkolailla maksimoidut. Hyökkäysarvoja on hieman paranneltu 'oikeasta elämästä', jotta kortti on oikeasti pelissä käyttökelpoinen, mutta puolustuksen spesialisti tuo on edelleen, vaikka vähän heittääkin osaa. Tullessaan ulos kortti oli pelin paras puolustaja ja maksoi mansikoita, lähes 200k. Sitä rahaa en ollut kortista valmis maksamaan, mutta 'uudelleenjulkaisu' superpakoissa laski hintaa ja napsaisin Madon itselleni tänään muutaman päivityksen kanssa noin 40k hintaan. Edelleen kortti on vähintään yksi parhaista puolustajista ja levypallopelaajista ihan pienenkin testin jälkeen.

Tekstistä ei alunperin pitänyt tulla näin pitkää, mutta innostuin näköjään kirjoittamaan aika pitkästi :D

PG: Kyrie Irving(97) // Baron Davis(97)
SG: Michael Jordan(97) // Glen Rice(96)
SF: Grant Hill(97) // Xavier McDaniel(96)
PF: Dennis Rodman(97) // Terry Cummings(97)
C: Amare Stoudemire(97) // Maurice Lucas(97)

 
Olen selkä! Siis I'm back, eli siis lienee aika taas nostella ketjua muutamalla tarinalla. Osa taitaakin olla pientä kertausta, mutta ei kai se mitään haittaa. Jos teillä on aikaa, niin tässäpä taas kolme nimeä ja kolme tarinaa. Edetään kronologisessa järjestyksessä, eli pelaajien omaan kokoelmaani saapumisjärjestyksessä.

Kausi vaihtui reilu viikko sitten ja meneillään olevan kuusiviikkoisen aikana etsitään sisäistä voimaa, kun kautta kutsutaan nimellä Power Within. Kauden alkaessa tein itselleni poikkeuksellisen valinnan ja lukitsin exchange-option kautta pelaajan joukkueeseeni. Exchange vertautuu aikalailla FIFA-sarjan sbc-optioon eli tietty määrä tietynlaisia pelaajia vaihdetaan tiettyyn lopputulokseen. Lopputulospelaajan saa itselleen ja vaihdetut rahanarvoiset pelaajat häviävät. Koska en käytä peliin rahaa, niin yleensä en rahanarvoisia pelaajia tuolla tavalla hävitä, mutta nyt tuli vastaan sellainen pelaaja, jonka ehdottomasti halusin. Nimi, jonka aika moni lajiniilokin lienee jo unohtanut. Palkintokortti on 97 overallin galaxy opal, joka pysynee rotaatiossa varsin pitkään ja lukitseminen maksoi ehkä noin 30k, joten ei sinällään ollut kallis.

Sidney "Sid the Squid" Moncrief on nimi, jonka taisin edellisen version aikana lyhkäisesti esitellä. 1980-luvun Milwaukee Bucksia edustaneeseen 191 senttiseen takamieheen henkilöityy yksi nykyisistä NBA:n jakamista vuosittaisista palkinnoista. Moncrief on nimittäin ensimmäinen pelaaja, joka voitti nykyään vuosittain jaettavan parhaan puolustavan pelaajan palkinnon. Itse asiassa hän voitti sen heti kärkeen kahdesti peräkkäin ja on edelleen ainoa takamies, joka on voittanut sen useampaan kertaan. Palkinnot hän voitti keväinä 1983-84 ja nakutteli samalla 21-22 pistettä 50-52 % heittotehokkuuksin. Erinomainen pelaaja siis molemmissapäin kenttää. Unohdettu hän on ehkä siksi, että pelasi Milwaukeessa, joka on aina ollut pienemmän markkinan seutua. Moncriefin ura jäi noin kymmenvuotiseksi 1979-91 kroonisten polvivaivojen ja polvikulumien takia. Itse asiassa polviongelmat vaivasivat häntä jo yliopistouralla ja oli alunperin epävarmaa, pystyisikö hän pelaamaan ammattilaiskorista lainkaan. Pystyi hyvinkin ja parhaimmillaan tosiaan oli All Star viidesti peräkkäin 1982-86 ja nakutteli tuona ajanjaksona 20-22,5 pistettä per peli tehokkaasti ollen samalla pelipaikkansa paras tai vähintään parhaita puolustajia. Hall Of Fameen hänet valittiin vihdoin vuonna 2019, vaikka omasta mielestäni valinta olisi pitänyt toteutua huomattavasti aikaisemmin. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, sanoisin! Periksiantamattoman pelityylinsä ja monipuolisuutensa takia halusin hänet kovasti joukkueeseeni ja onneksi myös sain! Kortin hommasin jo reilu viikko sitten ja olen tykännyt kovasti.

Tarina kaksi vie meidät asevoimien kautta 90-luvulle. Kyseessä on nimi, joka lienee tunnetuin laivaston koripallojoukkueen kautta ammattilaiskentille tullut pelaaja. Niin hyvä pelaaja, että hän on päätynyt sekä 50 että 75 vuotisjuhlajoukkueisiin ja alkuperäisen Dream Teamin jäseneksi. Niin hyvä pelaaja, että hänet valittiin koko draftin ykkösenä kesällä 1987, vaikka oli hyvin tiedossa, että hän saapuisi ammattilaiskentille vasta kahta vuotta myöhemmin, kunhan hänen sotilaskoulutuksensa olisi valmis. San Antonio Spurs varasi tämän 216 senttisen ja 107 kiloisen sentterin silti ykkösenä. David "The Admiral" Robinson on tosiaan legendan nimi. Lempinimi on hieman liioiteltu, sillä hän on oikeasti sotilasarvoltaan luutnantti, mutta siltikin. Robinson pelasi NBA:ssa 14 vuotta 1989-2003 ja voitti tuona aikana mestaruuden kahdesti, oli All Star kymmenen kertaa, voitti pistetilaston kerran, torjuntatilaston kerran, levypallotilaston kerran, parhaan puolustajan palkinnon kerran, koko liigan MVP-palkinnon kerran, pari olympiakultaa, parhaan tulokkaan palkinnon ja niin edelleen. Parhaimmillaan 29,8 pistettä, 13 levypalloa, 4,5 torjuntaa ja 4,8 syöttöä per ottelu. Legendaarisia lukuja kerrassaan. Pistekuninkuuteen päättyneellä kaudella hän sinetöi tilaston voiton paukutellen 71 pistettä viimeisessä ottelussa. Mestaruuksiin Spursia hän ei kuitenkaan pystynyt johdattamaan 'yksin' vaan siihen tarvittiin avuksi Tim Duncan, jonka Spurs onnistui varaamaan vuoronumerolla yksi, koska Robinson loukkasi selkänsä pahasti draftia edeltäneellä kaudella ja Spurs jäi liigan hännille. Kaksi Tornia johdattivat sitten Spursin mestariksi 1999 ja 2003, jonka jälkeen Robinson myös lopetti uransa. Viimeisillä kausilla toistuvat selkävaivat jo ikävästi hidastivat menoa. Amiraali kuuluu silti eittämättä lajin legendoihin ja kaikkien aikojen parhaisiin, vaikka mestaruudet tulivatkin vasta myöhemmässä vaiheessa ja 'joukkueen kakkosvaihtoehtona'. Ennen loukkaantumistaan hän takoi kuitenkin legenda-statuksen oikeuttavia numeroita 7 kautta putkeen. Peliin hän sai perjantaina tulleessa setissä 98 overallin galaxy opal-kortin, joka laatuunsa nähden muodostui varsin halvaksi. Lauantaina nappasin marketista sen 89k hinnalla. Yleinen konsensus on, että Amiraalin kortti on tällä hetkellä top 3 pelipaikallaan pelissä.

Eilen saavutin sitten kolmannen tarinan kohdalla jälleen yhden merkkipaalun, kun tämän version ensimmäinen 99 overall dark matter-kortti päätyi kokoelmaani! Kaksi viikkoa sitten All Star-viikonloppuna pakkoihin saapuivat ensimmäiset dark matterit ja eilen napsaisin itselleni ensimmäisen, kun 99 overallin Tracy "TMac" McGrady oli tarjolla 'kohtuulliseen' 270k hintaan. Tuttu nimi varmaan monille, jotka ovat lajia seurailleet vuosituhannen alussa! Suoraan high schoolista Torontoon kesällä 1997 ja liigan elittiin Orlando Magicin paidassa vuosituhannen vaihteen jälkeen noussut isokokoinen heittävä takamies/pieni laitahyökkääjä. 203 senttinen ja 102 kiloinen jässikkä oli kokoisekseen erittäin nopea, taitava ja atleettinen. Ehkäpä liiankin, koska selkäongelmat alkoivat vaivata jo varsin aikaisessa vaiheessa ja leikkasivat uran absoluuttisella huipulla varsin lyhyeen. TMac ehti kuitenkin olla 7 kertaa All Star 2001-07 ja voittaa pari kertaa pistekuninkuudenkin. Loukkaantumisten takia menestys pudotuspeleissä jäi kuitenkin vaisuksi, kun aina loukkaantuneena oli joko joukkueen kakkosvaihtoehto tai McGradyllä itsellään oli vaivoja. Näin tapahtui niin Orlandossa kuin myös myöhemmin Houstonissa. Orlandossa TMacin ja Grant Hillin piti muodostaa tehokas konferenssia dominoiva kaksikko, mutta se Hillin ikävän kuuluisa nilkka, jos jo aikaisemmin kirjoitinkin, pilasi sen suunnitelman. Houstonissa McGradyn selkä alkoi jo oireilla ja jos se sattui olemaan ok-kunnossa, niin joukkueen kakkosvaihtoehdon, sentterijätti Yao Mingin, jalat olivat sitten rikki ja estivät pelaamisen. Orlandon aikoina TMac nakutteli kuitenkin parhaimmillaan 32 pistettä, 7,9 levypalloa ja 5,5 syöttöä per ottelu. Nyt jo edesmennys Kobe Bryant sanoi aikanaan, että parhaimmillaan TMac pystyi ihan samoihin asioihin kuin hän itsekin, mutta oli vielä häntäkin atleettisempi ja 5 senttiä pidempi. Kobe taisi myös sanoa, että parhaimmillaan ollut TMac oli hänelle itselleen se kaikkein vaikein pysäytettävä ja puolustettava. Vahvaa puhetta legendalta! Lajifanien mieleen ehkä elävämmin on jäänyt ottelu McGradyn Houston-uralta, jonka lopussa hän nakutti 33 sekuntiin 13 pistettä ja toi pisteellä Rocketsin ohi Spursin.

PG: Kyrie Irving(97) // Baron Davis(97)
SG: Tracy McGrady(99) // Sidney Moncrief(97)
SF: Grant Hill(97) // Glen Rice(96)
PF: Amare Stoudemire(97) // Terry Cummings(97)
C: David Robinson(98) // Maurice Lucas(97)



 
Seuraavaksi minulla olisi teille kerrottavana tarina, joka on osin pientä kertausta, mutta kertoo myös yhdestä todella suuresta omasta suosikistani. Tämä on oikeastaan tarina, jonka kirjoittamista olen odottanut melkein tämänvuotisen pelin julkaisusta asti. Minulla on koripallon puolella kolme ultimaattista suosikkipelaajaa, joihin tämä seuraava legenda ja ennätysmies kuuluu, Michael Jordanin ja Magic Johnsonin ohella. Olen hänestä aikaisemminkin lyhkäisesti kirjoitellut, mutta nyt ehkä vähän pidemmin.

Kyseessä on yksi kaikkien aikojen senttereistä, ehkäpä kaikkien aikojen taitavin sellainen. Kaksinkertainen mestari, 50 ja 75 vuotisjuhlajoukkueiden jäsen ja moneen kertaan palkintopöydän tyhjentäjä. Kyseessä on ensimmäinen ei-amerikkalainen All Star-pelaaja, ensimmäinen ei-amerikkalainen MVP-voittaja, ensimmäinen ei-amerikkalainen parhaan puolustajan palkinnon voittaja ja lisäksi NBA-historian ainoa pelaaja, joka on samalla kaudella voittanut MVP:n, parhaan puolustajan palkinnon, finaalien MVP:n sekä liigan mestaruuden. Tämä 213 senttinen ja 116 kiloinen nigerilaissyntyinen legenda on nimeltään, tietenkin, Hakeem "The Dream" Olajuwon! Kyseinen pelaaja on siis oma top 3-suosikkini koripallon puolelta ja luonnollisesti oma suosikkisentterini. Peliin hän sai vihdoin eilen huutokaupasta hankittavan kortin, 98 overallin galaxy opalin, jonka onnistuin huutamaan itselleni myöhäisillalla noin 185k hintaan. Ensitestien perusteella erittäin hyvä ja onnistunut kuvaus tosimaailman esikuvastaan.

Olajuwon syntyi tosiaan Nigerian Lagosissa tammikuussa 1963, missä hän lapsena pelasi jalkapalloa maalivahtina ja aloitti organisoidun koripallon 15-vuotiaana. High schoolin jälkeen hän sai kutsun Houstonin yliopistoon ja lopulta stipendin sekä suoritti koripallon ohella myös liikuntatieteiden tutkinnon. Jo yliopistoaikoina Olajuwon oli tekemisissä koripallolegendojen kanssa, sillä hän pääsi kesäisin treenaamaan niinikään Houstonissa vaikuttaneen ja tässäkin ketjussa esitellyn sentterilegenda Moses Malonen kanssa ja lisäksi hän pelasi samassa yliopistojoukkueessa tässäkin ketjussa esitellyn Clyde Drexlerin kanssa. Lempinimensä The Dream Olajuwon sai myös jo yliopistoaikoina valmentajaltaan, joka totesi Olajuwonin donkkaavan palloa niin vaivattoman näköisesti, että se näytti jopa unenomaiselta.

Yliopiston jälkeen Olajuwon kirjautui kesällä 1984 NBA-draftiin ja kuin kohtalon ivaa oli, että Houston Rocketsilla oli draftin ykkösvuoro. Rockets myös käytti vuoronsa 'kaupungin omaan poikaan'. Kyseisessä draftissa muuten eräs Michael Jordan varattiin vuorolla 3! Moneen kertaan on kuitenkin mainittu, että Olajuwonin ura muodostui niin hyväksi ja legendaariseksi, ettei tuota varausjärjestystä voida missään nimessä pitää Houstonin osalta epäonnistuneena. Rocketsin paidassa The Dream päätyi pelaamaan toisen nuoren ja lahjakkaan sentterijärkäleen Ralph Sampsonin kanssa ja kaksikkoa kutsuttiinkin osuvasti nimellä The Twin Towers(suom. kaksi tornia). Kyseinen kaksikko johdattikin Houstonin NBA-finaaleihin asti keväällä 1986, mutta Boston Celtics oli vahvempi 4-2. Kohtuullisen pian tuon jälkeen Sampsonilla alkoivat vakavat jalkavaivat, jotka johtivat hänen treidaamiseensa ja uransa päättymiseen 90-luvun vaihteessa.

Olajuwon jäi siis 80-luvun lopulla Houstonin ainoaksi isoksi nimeksi ja All Star-tähdeksi pitäen joukkueen pudotuspelitasolla vuodesta toiseen, mutta ilman suurempi mestaruusmahdollisuuksia. Samalla varsinkin hänen hyökkäysarsenaalinsa hioutui ja monipuolistui. Hänen jalkatyönsä ja -liikkeensä olivat jotain ennennäkemätöntä sentterin paikalla. Olajuwon on itse kertonut, että lapsuuden jalkapalloharrastus on ollut yhtenä syynä sille, että hän oli pelipaikalleen nopea ja notkea kuin gaselli ja jätti usein vartijansa hölmistyneenä paikalleen vikkelillä pyörähdysliikkeillä ja pallon heristelyillä, jotka saivatkin ikonisen lempinimen The Dream Shake.

Kun Michael Jordan ensimmäistä kertaa lopetti pelaamisen kesällä -93, nousi Olajuwon liigan parhaaksi ja dominoivimmaksi pelaajaksi. Houston Rockets voitti keväinä 1994-95 kaksi mestaruutta peräkkäin Olajuwonin ollessa joukkueen kiistaton ykkösnimi. Tuo kevät -94 olikin se kevät, jolloin Olajuwon kirjaimellisesti puhdisti palkintopöydän vieden tosiaan liigan MVP:n, DPOY:n(paras puolustaja), finaalien MVP:n sekä mestaruuden. Hän on edelleen ainoa pelaaja, joka on voittanut nuo neljä titteliä yhden kauden aikana. Kauden 1994-95 aikana Houston hankki treidin kautta Olajuwonin vanhan yliopistokaverin ja hyvän ystävän Clyde Drexlerin Portlandista, joka osoittautui varsin ratkaisevaksi tekijäksi sille, että Rockets uusi mestaruutensa. Jälkimmäisen mestaruuden tuoneisiin pudotuspeleihin Rockets lähti läntisen lohkon sijalta 6 ja voitti jokaisen sarjan ilman kotietua. Finaaleissa Rockets pyyhkäisi tieltään Shaquille O'Nealin tähdittämän Orlando Magicin puhtaasti 4-0. Shaq onkin myöhemmin haastatteluissa kertonut, että Olajuwon on ainoa häntä vastaan pelannut sentteri, jota hän ei pystynyt 'uhkailemaan' tai 'alistamaan' fyysisellä ylivoimallaan. Shaq ei vain päässyt elegantin ja taitavan Olajuwonin 'ihon alle'. Kun Olajuwonilta kysyttiin jälkimmäisen mestaruuden varmistuttua, missä hän näkee itsensä kaikkien aikojen pelaajien listalla nyt kahden peräkkäisen mestaruuden ja monen huippukauden jälkeen, vastasi nöyrämielinen The Dream, että ensinnäkin hän on hyvin onnellinen ystävänsä Drexlerin puolesta, joka myös nyt voitti mestaruuden ja toisekseen, että ilman joukkuetta sitä mestaruutta ei olisi voitettu. Kerrassaan upea ja nöyrä ele pelaajalta! Jos minulta kysyttäisiin, missä minä näen Olajuwonin kaikkien aikojen pelaajalistalla, niin sanoisin ehdottomasti top 10!

Mestaruusvuosien jälkeen NBA:ssa alkoi taas Chicago Bullsin valtakausi ja vaikka Houston kasasikin isonimisen kolmikon joukkueeseensa, kun Olajuwonin ja Drexlerin oheen liittyi vielä Charles Barkley, ei Houston enää finaaleihin asti selvinnyt. Isoniminen kolmikko oli jo yli kolmekymppinen ja vuoron perään jokaisella alkoi olla pientä vaivaa siellä ja täällä. Konferenssifinaaleihin asti joukkue vielä selvisi vuosikymmenen jälkipuolikkaalla ennen joukkueen hajoamista. Drexler lopetti ja pian perään Barkley joutui tekemään loukkaantumisten takia saman. Olajuwonillakin alkoi olla selkävaivoja, jotka rajoittivat tekemistä. The Dream edusti Rocketsia kauden 2001 loppuun, jonka jälkeen pelasi yhden 'mentorikauden' Toronto Raptorsin riveissä ennen peliuran loppumista keväällä 2002.

Uralta jäi käteen aika paljon kaikenlaista saavutusta. Mestaruuksia kertyi siis kaksi kuten myös finaalien MVP-pystejä ja parhaan puolustajan palkintoja. Liigan MVP-pystin hän voitti kertaalleen. All Star-ottelussa 12 kertaa. Levypallotilaston hän voitti kahdesti ja torjuntatilaston kolmesti. Olajuwon on myös edelleen ykkösenä kaikkien aikojen torjuntojen määrässä. Tosin tässä kohtaa on hyvä muistaa, että tilastoa alettiin ylläpitää vasta 70-luvun puolivälin tienoilla, joten sieltä puuttuu osa Abdul-Jabbarin torjunnoista sekä lisäksi Bill Russellin ja Wilt Chamberlainin torjunnat kokonaan. Yksi kaikkien aikojen parhaista tuossakin tilastossa kuitenkin vähintään. Olajuwon myös sai aktiiviuransa aikana USA:n kansalaisuuden ja oli voittamassa olympiakultaa Atlantan kisoissa 1996. Alkuperäiseen '92 Dream Teamiin hänet olisi varmaankin valittu, jos kansalaisuusasiat olisivat olleet jo tuolloin kunnossa. Olajuwonin pelinumero 34 on 'jäädytetty' niin Houstonin yliopistojoukkue Cougarsin toimesta kuten myös luonnollisesti Rocketsin toimesta. Hall Of Fameen Olajuwon on valittu vuonna 2008. Hän on myös yksi niistä neljästä pelaajasta, jotka ovat uransa aikana kirjauttaneet 'quadruple-doublen'(kaksinumeroiset tilastot ottelussa neljässä eri tilastokategoriassa). Parhaimmillaan Olajuwon kirjautti 27,8 pisteen, 14 levypallon, 4,6 torjunnan ja 2,6 riiston keskiarvot. Varsinkin tuo riistokeskiarvo on poikkeuksellisen kova, koska sentterit harvemmin keräävät siinä yli 2:n keskiarvoja.

Huh huijaa, tulipahan taas pitkä teksti tarinaa...

PG: Kyrie Irving(97) // Baron Davis(97)
SG: Tracy McGrady(99) // Sidney Moncrief(97)
SF: Grant Hill(97) // Glen Rice(96)
PF: Amare Stoudemire(97) // Terry Cummings(97)
C: Hakeem Olajuwon(98) // Maurice Lucas(97)

Katsokaa nyt noita elegantteja pyörähdyksiä ja vaivattomannäköistä jalkatyötä! Parasta pelipaikallaan koskaan! Kuinka kukaan voisi olla pitämättä ja arvostamatta?

 
Eipä tule ihan heti mieleen viikon jaksoa, jonka aikana 2K:n pelaaminen olisi ollut tällaista tykitystä, mitä tulee uusiin ja mielenkiintoisiin pelaajiin. Viime viikonloppuna hommasin tosiaan sen muutaman viikon vanhan Tracy McGradyn dark matterin. Tiistaina sain haalittua tuon yllä esitellyn Hakeem Olajuwonin galaxy opalin ja eilisessä setissä tuli sitten saataville Magic Johnsonin galaxy opal-kortti, jonka onnistuin ostamaan jo eilen illalla. Kuten tuossa edellisessä viestissä jo sanoin, niin Magic ja Olajuwon ovat omia kaikkien aikojen top 3-suosikkeja ja tietenkin pelipaikkojensa omat suosikit.

Ensitestien perusteella tuo uusi Magic on mielettömän hyvä kortti. 206 senttinen pelintekijä on 10-15 senttiä pidempi kuin puolustajansa, mutta samalla myös likipitäen yhtä nopea ja pallon kanssa taitava. Heittääkin osaa varsin hyvin. Omiin sormiin parasta, mitä pelintekijän paikalle voi saada.

Edit: Tulipa mieleen suositella muille koripallomielisille Thinking Basketball-nimistä youtube-kanavaa. Erittäin laadukasta ja syvällisiin numerofaktoihin ja tilastoihin perustuvaa analyysiä niin nykyisistä kuin entisistäkin pelaajista. Alla esimerkkeinä kaksi videota, joissa käydään varsin syvällisesti analysoiden lävitse, millaista peliä uransa parhaimpina vuosina juurikin Magic Johnson ja Hakeem Olajuwon pelasivat. Mitkä olivat heidän suurimmat vahvuutensa, mihin heidän dominanssinsa perustui ja mitkä olivat ne mahdolliset heikkoudet. Lämpimät suositukseni kaikille, joita laji kiinnostaa.


 
Viimeksi muokattu:
Kiitos 75 juhlavuoden on 2K tässä pitkin talvea, juhlajoukkueen julkaisun jälkeen, ylläpitänyt pakkakokonaisuutta, joka sisältää kaikki juhlajoukkueen pelaajat ja julkaissut pelaajakortteja lähes viikottain tiistaisin. Pelaajat on jaoteltu vuosikymmenittäin 60-luvulta alkaen ja keräämällä kaikki yhden vuosikymmenen pelaajat ja lukitsemalla setin, saa sitten palkinnoksi 99 overallin pelaajan, joka äänestettiin jokaiselle vuosikymmenelle erikseen twitterissä. Eilen koko hoito saatiin valmiiksi, kun 60- ja 70-luvut saivat viimeiset puuttuvat korttinsa. Se tarkoitti sitä, että pääsin jälleen tänään markettiin ostoksille. Kaksi todella wanhan liiton legendaa, kaksi suuren vaikutuksen koripallon kehitykseen tuonutta nimeä, kaksi tarinaa.

Lähdetään liikkeelle kesästä 1958. Lakersin organisaatio pelasi tuolloin vielä Minneapolisissa ja organisaation tilanne oli epävarma. Joukkue tarvitsisi uuden supertähden ja vetonaulan vetämään katsojia otteluihin, tai koko organisaatio voisi olla kaatumisvaarassa. Joukkue varasi kyseisen kesän draftissa ykkösenä ja kiinnitti Elgin Baylor-nimisen pienen laitahyökkääjän, 196 senttiä ja 102 kiloa. Hänen varaansa organisaatio, joka pari vuotta myöhemmin kesällä 1960 siityi Los Angelesiin, tulevaisuutensa laski. Se oli oikein laskettu, sillä Baylorista tuli välittömästi joukkueen kantava voima ja superhtähti. Hän oli myös liigan ja lajin ensimmäisiä ilmavia suorituksia suorittaneita laitureita ja vei lajin kehitystä eteenpäin. Ennen tuota laitahyökkääjiä ei juuri nähty tekemässä ilmavia layupeja, donkkeja tai muutenkaan ahertamassa korin läheisyydessä, vaan se alue oli senttereiden valtakuntaa. Elgin Baylor oli ensimmäinen iso nimi, jolla oli hang timea taiteilla senttereiden välissä ja veivata palloa layupein koriin. Ensimmäinen atleettinen ja ilmava laitahyökkääjä. Hänen peliään mukaillen tuli sitten aikanaan Julius Erving ja hänen jälkeensä Michael Jordan. MJ on itse kertonut muovanneensa peliään juurikin Baylorin pelitavan mukaan.

Baylor pelasi NBA:ssa 1958-72 ollen tuona aikana All Star-valinta 11 kertaa, voittaen parhaan tulokkaan palkinnon ja kertaalleen All Star-ottelun MVP:n. Hänen pelinumeronsa 22 on nostettu Lakersin kotiareenan Staples Centerin kattoon ja Baylor oli osa 35, 50 ja 75 vuotisjuhlajoukkueita. Hän oli johdattamassa Lakersia moneen eri otteeseen finaaleihin yhdessä toisen organisaatiolegendan Jerry Westin kanssa, mutta mestaruutta hän ei pelaamalla koskaan voittanut. Baylor joutui lopettamaan uransa kesken kauden 71-72, koska jalkavaivat eivät enää antaneet hänen pelata riittävän korkealla tasolla. Lakers voitti keväällä '72 mestaruuden ja palkitsi Baylorin mestaruussormuksella, koska hän oli ollut kauden aikana osa joukkuetta. Parhaimmillaan Baylor oli tilastojen valossa käytännössä pysäyttämätön pelaaja nakuttaen käsittämättömät 38 pistettä ja 18 levypalloa per ottelu. Yli 30 pisteen keskiarvokausia hän nakutteli yhteensä kolme ja siihen päälle vielä kahdeksan yli 24 pisteen keskiarvokautta. Peliuransa jälkeen Baylor toimi Los Angeles Clippersin GM:n roolissa yhteensä 22 vuotta ja voitti parhaalle GM:lle jaettavan palkinnon kertaalleen keväällä 2006. Ensi viikolla 22.3. tulee kuluneeksi vuosi Elgin Baylorin kuolemasta. Hän oli kuollessaan 86 vuotias.

Jatketaan 70-luvulla ja itse asiassa kesässä 1970. Atlanta Hawks varasi tuolloin vuorolla 3 yhden kaikkien aikojen yliopistopelaajista ja nimen, jota oltiin tultu katsomaan yliopistosaleihin kauempaakin. Tämä 196 senttinen takamies on edelleen yliopistokoriksen pistetilastojen ennätysmies. Hän nakutteli kolmen yliopistovuotensa aikana 60-luvun lopulla käsittämättömät 44,2 pistettä per pelattu ottelu, ilman kolmosviivaa! Kyseessä on Peter Press "Pistol Pete" Maravich! Serbialaiseen maahanmuuttajaperheeseen syntynyt amerikkalainen, jonka isä oli entinen ammattikoripalloilija ja sittemmin yliopistotason valmentaja, joka valmensi poikansa koripallon saloihin 7 vuotiaasta alkaen. Lousiana Staten yliopistosta(LSU) ammattilaiskentille ponkaissut Pistol Pete oli vuosikymmeniä aikaansa edellä pelityyliltään, sillä hän vei lajia ja takamiesten roolia huomattavasti heittävämpään ja ratkaisuvalmiimpaan suuntaan. Ennen Maravichia takamiesten hommana oli enemmänkin pallon syöttäminen senttereille ja toimittaminen korin alle, koska sentterit olivat joukkueen kulmakiviä. Pistol Pete mullisti tätä käsitystä ja näytti, että taitava ja hyvin heittävä takamieskin voi olla joukkueensa johtaja. Hän toi peliin ilmavia kaukoheittoja sekä nopeita ja taitavia liikkeitä ja harhautuksia pallon kanssa. Maravich on eräänlainen 'esi-isä' sittemmin nähdyille scoraaville ja kaukoheittoja upottaville takamiehille, jotka henkilöityvät vaikkapa Allen Iversoniin tai Stephen Curryyn tällä vuosituhannella.

Pistooli Peten ura alkoi siis syksyllä 1970 Atlanta Hawksin riveissä ja pelillisesti hyvin alkoikin, kun hän tulokkaana nakutti komeat 23,2 pistettä per ottelu. Hän tuli kuitenkin liigaan yliopistoennätystensä pohjalta melkoisella rytinällä ja sai draftin jälkeen heti varsin kovatasoisen sopimuksen, joka ei Atlantan kokeneempaa pelaajakaartia niin miellyttänyt. Taisipa käsittääkseni Maravichin valkoinen ihokin hieman häiritä muuten tummaihoista etelävaltiolaisjoukkuetta, vaikka mistään virallisesta rasismista en olekaan kuullut. Parhaimmillaan Pistol Pete nakutti Atlantan paidassa 27,7 pistettä per ottelu. Ura Atlantassa kesti 4 kautta ja tie vei kesällä 1974 treidin kautta liigan laajennusjoukkue New Orleans Jazzin(nyk. Utah Jazz) riveihin, joka haki isoa nimeä vetämään katsojia. Jazzin paidassa Maravich nousi vielä tasoa ylemmäs ja nakutteli 31,1 pistettä per pelattu ottelu, joka oikeutti myös kertaalleen pistekuninkuuden voittoon. Polviongelmat alkoivat kuitenkin vaivata ja hän missasi joka kausi otteluita niiden takia. Ammattilaisura päättyikin jo varsin aikaisin kymmenen kauden jälkeen vuonna 1980. Huomionarvoista Maravichin pistesaldoissa on, että ne on nakutettu yksinomaan ilman kolmosviivaa, joka tuli NBA:han vasta kaudelle 1979-80.

Varsin lyhyeksi jääneen ammattilaisuransa aikana Maravich valittiin All Star-otteluun viidesti ja hän tosiaan voitti pistekuninkuuden kertaalleen. Hän käytti Atlantassa pelinumeroa 44, joka on nostettu organisaation kotihallin kattoon. Jazzin riveissä hän pelasi numerolla 7, joka on myös nostettu kyseisen organisaation kotihallin kattoon. Maravich on valittu osaksi 50 ja 75 vuotisjuhlajoukkueita. 50 vuotisjuhlajoukkue esiteltiin keväällä '97 All Star-ottelun yhteydessä, mutta valitettavasti Pete Maravich ei päässyt kyseiseen hienoon tilaisuuteen paikalle, koska hän valitettavasti menehtyi vain 40 vuotiaana tammikuussa 1988 saatuaan sydänkohtauksen pihakoripallopelin jälkeen. Peliuransa jälkeen Maravichista oli tullut varsin harras kristitty. Kyseisessä juhlavuosikokoontumisessa estradille nousivat Maravichin pojat Jaeson ja Josh, jotka seisoivat korokkeella yhdessä muiden legendojen kanssa. Pojista vanhemman, Jaesonin, Pete Maravich oli ehtinyt esitellä Michael Jordanille vuoden 1987 aikana.

Rahoitin nuo kaksi uutta wanhan liiton legendaa myymällä 99 overallin TMacin. Omaan matematiikkaani sopii se, että myin yhden pelaajan 250k hinnalla ja ostin yhteensä 150k hinnalla kaksi 98 overallin pelaajaa. Muutenkin tuo miehistö on tässä vähän muuttunut, koska pari ilmaista palkintopelaajaa on myös liittynyt mukaan. Vielä nykyäänkin NBA:ssa pelaavat Paul Millsap ja Danilo Gallinari saivat 97-98 overallin palkintokortit tuossa, jotka molemmat onnistuin hankkimaan.

PG: Magic Johnson(98) // Kyrie Irving(97)
SG: Pete Maravich(98) // Sidney Moncrief(97)
SF: Elgin Baylor(98) // Danilo Gallinari(98)
PF: Paul Millsap(97) // Terry Cummings(97)
C: Hakeem Olajuwon(98) // Maurice Lucas(97)


 
Pari merkkipaalua tuli täyteen, joten siltä pohjalta voisin taas vähän kirjoitella. Tällä kertaa esittelyssä kolmosheittojen legenda. Tuli tuossa ensimmäistä kertaa NBA 2K:n historiassa saavutettua kuusiviikkoisen kauden aikana maksimileveli 40 ja sitä kautta tienattua tämän version ensimmäinen dark matter-kortti itselle. Siis ansaittua/nostettua pakasta, eikä ostettua marketista. Tämän kauden aikana 2K on sen verran hövelisti jakanut tuota exp:tä offline-peleistäkin, että tuli nyt itsekin grindattua tuo 40 level pääpalkinto. Sen verran oli pelimerkkejäkin tilillä, että oli helppo ostaa marketista pelaaja, tehdä haasteet pois ja myydä eteenpäin käytännössä ilman tappiota. Tuli tuo maksimileveli saavutettua jopa hieman yli kolmessa viikossa, eli ylimääräistäkin aikaa jäi vielä pari viikkoa.

Palkintopelaajana oli siis 99 overallin versio Ray Allenista, yhdestä kaikkien aikojen kovimmista heittäjistä. 196 senttinen heittävä takamies upotti uransa aikana yhteensä 2973 kolmosta, joka oli pitkään kaikkien aikojen kovin määrä. Stephen Curry ohitti sen itse asiassa vasta tämän kauden aikana. Allenin ura ammattilaiskentillä alkoi syksyllä '96, hän oli viitosvaraus tuossa varsin kovatasoisessa kesän '96 draftissa, jossa varattiin mm. Allen Iverson, Stephon Marbury, Kobe Bryant, Steve Nash ja Predrag Stojakovic noin esimerkiksi hänen lisäkseen. Allen oli alunperin Minnesotan varaus, mutta päätyi draftitilaisuuden treidissä Milwaukeehen, missä hän uransa aloittikin. Toiseen suuntaan suuntasi jo tuossa aikaisemmin listattu Marbury.

Milwaukeessa kului aika 1996-2003 ja tuolloin nuorempana Allen olikin hyvin monipuolinen pelaaja. Monet varmaan muistavat hänet juurikin kolmospommittajana, mutta alkuvaiheessa hän oli myös hyvä pallon käsittelijä ja atleettinen donkkaaja. Hän osallistui mm. All Star-viikonlopun donkkikilpailuunkin kertaalleen Milwaukeen aikoinaan ja voitti myös kertaalleen All Star-viikonlopuna kolmoskisan. Kesällä 2000 hän oli myös osa USA:n olympiajoukkuetta, joka totutusti voitti kultaa. Keväällä 2001 Allen oli johdattamassa Milwaukeeta Itäisen lohkon konferenssifinaaleihin, joissa tuli 4-3 tappio Allen Iversonin tähdittämää Philadelphiaa vastaan. Milwaukeen aikoina Allen oli parhaimmillaan 22 pisteen, 5 levypallon ja 4 syötön nikkari. Nuo keskiarvot hän saavutti itse asiassa useampaan kertaan kaudesta 2000 alkaen.

Kesken kauden 2002-03 Allen oli osa isoa treidiä, joka vei hänet Tyynenmeren rannikolle Seattleen, missä hän vietti sitten ajan keväästä 2003 kauden 2007 loppuun. Henkilökohtaisella tasolla Allen oli SuperSonicsia edustaessaan parhaimmillaan ja paukutteli useampaan kertaan 25-26 pisteen keskiarvoja. Joukkue itsessään ei valitettavasti ollut erittäin kovatasoisessa Läntisessä lohkossa riittävän kilpailukykyinen.

Monet tuoreemmat fanit varmasti muistavat Allenin ehkä parhaiten Bostonin nutusta. Sinne vei tie treidin kautta kesällä 2007 muodostamaan Bostonin "isoa kolmikkoa" yhdessä Paul Piercen ja Kevin Garnettin kanssa. Kolmikko johdattikin Bostonin heti mestaruuteen keväällä 2008. Mestaruus oli kaikille ison kolmikon jäsenille ensimmäinen. Joukkue selvisi finaaleihin seuraavanakin keväänä, mutta silloin tuli Lakersia vastaan tappio. Allen edusti Bostonia kauden 2012 loppuun ja oli joukkueen hyökkäyksen kolmosvaihtoehto tehoillen keskimäärin 16-18 pistettä per ottelu ja upottaen paljon tärkeitä kolmosia tiukoissa paikoissa. Bostonin aikana Allen alkoi enemmässä määrin muodostua "yksipuoliseksi kolmospommittajaksi", kun ikä alkoi viedä atleettisuutta.

Allen päätyi pelaamaan kaksi uransa viimeistä kautta 2012-14 Miami Heatin riveissä, koska ei mielestään saanut riittävän isoa roolia tarjolle Bostoniin. Miamissa hän oli enimmäkseen "kuudes mies" pelaten isohkoja minuutteja penkiltä aloittaen. Parhaiten mieleen Miamin ajoilta on varmaan jäänyt Allenin kohdalla finaalisarja keväällä 2013, kun hän upotti kuudennessa finaalissa viime hetkillä ottelun tasoittaneen kolmosen San Antonio Spursia vastaan. Heat voitti jatkoajalla tasoittaen sarjan 3-3 ja voitti ratkaisevan seitsemännen pelin. Allenista tuli siis tuolloin kaksinkertainen mestari. Vuotta myöhemmin keväällä 2014 Allen lopetti ammattilaisuransa 39 vuotiaana ollen tuolloin selkeästi eniten kolmosia upottanut pelaaja.

Uralta jäi siis käteen kaksi mestaruutta ja olympiakulta. All Star-ottelussa hän pelasi kymmenen kertaa ja voitti kolmoskisan kertaalleen. Hänet valittiin hiljattain jäseneksi 75-vuotis juhlajoukkueeseen. Peliurallaan hän käytti kahta pelinumeroa, 34(Milwaukee, Seattle ja Miami) sekä 20(Boston). Hänen yliopistojoukkueensa UConn Huskies on 'jäädyttänyt' 34:n.

Tuo kymmeniä tunteja grindausta vaatinut 99 kortti yhdistää hänen uransa parhaat ominaisuudet. Milwaukeen paidassa hän siinä esiintyy ja kortin takaa löytyy niin maksimoidut heittoarvot kuin myös yli 90:n olevat atleettisuusarvot ja pallon käsittelytaidot. Hyppyheitto on myöskin juuri kuten esikuvallaan. Nopeasti lähtee pallo matkaan ja sukkaan sujahtaa. Ensitestien perusteella Allen on kuin kotonaan tuossa heittävän takamiehen roolissa avausviisikossa, kun pääsee naatiskelemaan Magic Johnsonin tarjoilemista namupaloista.

PG: Magic Johnson(98) // Pete Maravich(98)
SG: Ray Allen(99) // Sidney Moncrief(97)
SF: Elgin Baylor(98) // Danilo Gallinari(98)
PF: Paul Millsap(97) // Terry Cummings(97)
C: Hakeem Olajuwon(98) // Maurice Lucas(97)

 
Aika paljon on oma tiimi muuttunut tässä kuukauden aikana ja mukaan tullut uusia, mutta tuttuja nimiä. Sellaisia nimiä, joista aika ison osan olen täällä jo esitellytkin, joten pidempiä urakatsauksia ei ole nyt tullut kirjoiteltua. Pelaavaan kymmenikköön on kuitenkin kertynyt tässä jo 8 kappaletta 99-overallin dark matter-kortteja, joten lienee aika pienen listauksen ja päivityksen. Varsinkin, kun avausviisikosta löytyy toisilleen todella tuttu 'kasarikolmikko', joka pelasi toisiaan vastaan lukemattomia kertoja eri vaiheissa pudotuspelejä.

Moni varmasti muistaa, tai ainakin tietää, että NBA:n puolella 1980-luku henkilöityi ja tiivistyi varsinkin mestaruustaisteluissa hyvin usein Magic Johnsonin Lakersin ja Larry Birdin Celticsin välisiin mittelöihin. Kyseinen kaksikko kilpaili kovasti keskenään yliopistotasolta aina NBA-finaaleihin asti. Kentällä kaksikko pelasi aina vastakkain, mutta lopulta mittelöinti johti kentän ulkopuolella jopa ystävyyteen ja yhteisiin Converse-mainoksiin ja vastaaviin asti. Vastakohdat vetivät toisiaan puoleensa, sillä Johnson oli aina avoin ja meneväinen, kun taas Bird oli pitkään ujompi ja sulkeutuneempi persoona. Johnson vei kaksikon välisen yliopistofinaalin ja päätyi voittamaan kaksikon väliset NBA-finaalit 2-1 mestaruuksin. Yhteensä Johnson voitti 5 mestaruutta ja Bird 3.

Se 'kolmas pyörä' tässä tapauksessa on nimi, joka oli ensimmäisiä näyttävää showmeininkiä liigaan 70-luvun loppupuolella ja 80-luvun alkupuolella liigaan tuoneita atleettisia laitureita. Moni varmaan tunnistaa nimen Julius "Dr J" Erving, tai ainakin pitäisi tunnistaa. Philadelphia 76ers selvisi hänen johdollaan finaaleihin useampaan kertaan ja mestaruuskin tuli kertaalleen keväällä 1983. Itäisen lohkon joukkueina 76ers ja Celtics pelasivat vastakkain useita kertoja ja Philadelphia kohtasi myös Lakersin finaaleissa useampaan eri otteeseen. Erving on yksi niitä merkkihenkilöitä, joiden mukaan Michael Jordan omaa peliään kehitti. Nyt tämä 'kasarikolmikko' löytyy omasta joukkueestani 99-tasoisina kortteina ja pelatessa 'aikamatka 80-luvulle' on ollut erittäin mieluisa!

Muita 99-tason lisäyksiä joukkueeseen ovat olleet NBA:n kaikkien aikojen blokkitilaston kakkonen ja 4-kertainen paras puolustaja Dikembe Mutombo ja NY Knicks-legenda ja 2-kertainen mestari Willis Reed, joka kuuluu myös NBA 50 ja 75-juhlajoukkueisiin. Reedin ura jäi jalkavaivojen vuoksi kohtuu lyhyeksi 1964-74, mutta hän oli silti avaintekijänä 70-luvun taitteessa, kun Knicks vei kaksi mestaruutta. Kaksi muuta vähän tuntemattomampaa 99-korttia ovat olleet satunnaispalkintoja. Jerry Sloan on yksi kaikkien aikojen eniten voittoja keränneistä valmentajista, joka myös pelasi 70-luvulla Chicago Bullsin miehistössä. Ultra-atleettinen laituri Richard Dumas pelasi liigassa 90-luvun alkupuolella ja puolivälissä, mutta ura jäi varsin lyhyeksi kentän ulkopuolisten ongelmien takia. Hän oli kuitenkin ihan merkittävässä osassa kaudella 1992-93 Phoenix Sunsin riveissä, kun joukkue selvisi finaaleihin asti.

PG: Magic Johnson(99) // Jamal Crawford(98)
SG: Ray Allen(99) // Jerry Sloan(99)
SF: Julius Erving(99) // Richard Dumas(99)
PF: Larry Bird(99) // Willis Reed(99)
C: Dikembe Mutombo(99) // Hakeem Olajuwon(98)
 
Heh, juuri kun eilen pääsin sanomaan, ettei tiimiin ole noussut sellaisia nimiä, joista olisi 'tarvinnut' kirjoittaa pidempää urakatsausta, niin pelipä sitten päätti eilen illalla heittää Triple Threatin vaultista satunnaispalkintona sellaisen nimen, josta 'tarvitsee' nyt sitten katsaus kirjoittaa. Kyseessä on nimi ja henkilö, josta en välttämättä 'haluaisi' edes kirjoittaa, koska kyseistä pelaajaa yleisesti pidetään koko NBA-historian vihatuimpana ja halveksituimpana. Vähintään hän on yksi halveksituimmista ja vihatuimmista nimistä.

William "Bill" Laimbeer ei ollut yliopistoaikanaan mikään kovin näkyvä tai odotettu lupaus, joten hänet varattiin vasta kolmannella kierroksella vuorolla 65 kesän 1979 draftissa Cleveland Cavaliersin toimesta ja ura ammattilaiskentillä alkoi vuotta myöhemmin syksyllä 1980. Kesken kauden 1981-82 hän siirtyi treidissä Detroit Pistonsin riveihin, mistä hänet varmasti parhaiten, tai pahiten, muistetaan. Pistonsin nutussa hän pelasi ammattilaisuransa loppuun asti kevääseen 1994. Pistonsin aikana hän oli All Star-valinta neljästi ja voitti myös kertaalleen levypallotilaston kaudella 1985-86. Joukkue toki eteni finaaleihin kolmesti peräkkäin 1988-90 ja voitti niistä kaksi viimeistä. Parhaimmillaan 211 senttinen ja 111 kiloinen sentteri nakutteli 17,5 pistettä ja kahmi 13 levypalloa. Wikipedian mukaan ajanjaksolla 1982-90 Laimbeer keräsi koko liigan eniten puolustuslevypalloja, joka on kieltämättä kova saavutus. Laimbeerin vaikutus NBA:n historiaan ja pelin kehitykseen on myös varsin kiistaton, koska hän oli käytännössä ensimmäinen sentteri, joka pystyi varsin hyvällä prosentilla upottamaan kolmosia. Parhaimmillaan hän nakutti 35-37 % kolmosistaan sisään, joka olisi ja on kova luku sentterille tämänkin päivän liigassa, vaikka kolmoset ovatkin nostaneet tärkeyttään. Tuo luku on ja oli suhteessa ja tärkeydessään vieläkin suurempi 80-luvulla. Laimbeerin erityisosaamista Detroit myös käytti hyväkseen ja orkesteroi kuvioita hänen mukaansa. Pistons on myös nostanut hallinsa kattoon Laimbeerin pelinumeron 40.

Miksi Laimbeer on sitten jopa NBA-historian vihatuin ja halveksituin? No tallenteet ja aikalaisten tarinat kertovat ja paljastavat, että pelaajana hän oli 'likainen agitaattori', joka jakoi usein korin alla turhia ja jopa loukkaantumisiin tähtääviä iskuja. Kyynärpäät heiluivat vastustajien naamoihin ja kylkiluihin, liu'uttiin vastustajien heittojen ja donkkiyritysten alle, jotta vastustajat tulisivat huonossa asennossa takaisin parketin pintaan, tuupittiin selkäpuolelta ja niin edelleen. Kaikenlaisia koiruuksia ja tahallisia vahingoittamisyrityksiä. Laimbeer oli 80-luvulla eräänlainen NBA:n Jarkko Ruutu. Kaikki vastustajat vihasivat häntä, eivätkä kaikki oman joukkueenkaan pelaajat varsinaisesti tainneet hänestä tykätä. Agitaattori ja hämmentäjä, joka varsin usein sai koiruuksiensa jälkeen vastustajiltaan nenilleen ja toistuvasti jopa sillä tavalla, ettei vastustajia edes rangaistu. Meno NBA:ssa oli tuohon aikaan paljon fyysisempää muutenkin ja kiivaimpien otteluiden ja taistojen lomassa nähtiin välillä ihan kunnon nyrkkien heristelyäkin ja 'painiotteluita'. Detroit "Bad Boys" Pistons oli hyvin usein osana tuollaisia otteluita. Varsinkin Itäisen lohkon kärkikamppailuissa Detroitin ja Bostonin välillä nähtiin varsin usein ylimääräisiä episodeja, kun Detroitin Laimbeer, Isiah Thomas, Dennis Rodman ja Rick Mahorn agitoivat omilla tempuillaan ja jossain kohtaa Bostonin Larry Bird, Robert Parish ja Kevin McHale päättivät antaa takaisin. Varsinkin Bird ja Parish antoivat kunnolla takaisin samalla mitalla. Laimbeer on itse julkisesti kertonut, että tuo hänen pelityylinsä oli ihan tietoinen valinta. Hän tiesi, että häntä vihataan ja hän päätti käyttää sitä omaksi ja joukkueensa eduksi. Kun pelillisesti vaaralliset vastustajat keskittyisivät enemmän hänen koiruuksiinsa ja hänen vihaamiseensa, olisi se pois heidän peliin keskittymisestään. Se myös toimi usein. Detroitilla oli paljon erittäin taitavia ja hyviä pelaajiakin, mutta ikävästi heidän parhaat vuotensa kuitenkin päällimmäisenä muistetaan noista koiruuksista, eikä niinkään lahjakkaasta ja 'kauniista' pelistä, johon he myös olisivat kyenneet, jos olisivat halunneet.

Sinänsä Laimbeer oli myös hyvä pelaaja ja kuten sanottua hänen vaikutuksensa lajin kehitykseen on kiistaton hänen aikalaisekseen poikkeusellisen heittotaitonsa kautta. Tullakseen valituksi All Star-otteluun neljästi pitää myös osata pelata. Huonot pelaajat ja huonot joukkueet eivät selviä finaaleihin kolmea kertaa peräkkäin ja voita kahdesti.

Pelissä tosiaan on nyt satunnaispalkintona Laimbeeristä 99-tason kortti, joka osui kohdalle eilen ja tuo lisää 'kasariaikamatkaa' avausviisikkoon. Nyt viisikosta löytyy siis neljän eri mestarijoukkueen pelaaja 80-luvulta. Tosin pukuhuoneessa ei välttämättä yläviitoset lentele, koska on ihan yleisessä tiedossa, että Larry Bird ja Bill Laimbeer likipitäen 'vihaavat' toisiaan. Tai eivät ainakaan tule keskenään juuri juttuun.

PG: Magic Johnson(99) // Jamal Crawford(98)
SG: Ray Allen(99) // Jerry Sloan(99)
SF: Julius Erving(99) // Richard Dumas(99)
PF: Larry Bird(99) // Willis Reed
C: Bill Laimbeer(99) // Dikembe Mutombo(99)

 
Jonkun on aina oltava ensimmäinen ja tänään ajattelin kertoa teille henkilöstä ja pelaajasta, joka on ensimmäinen varsin harvalukuiseen nelikkoon kuuluvista lajilegendoista. Kyllä, NBA-historian saatossa vain neljä pelaajaa on kirjauttanut quadrupledoublen, eli kaksinumeroiset tilastot neljässä eri tilastokategoriassa yhdessä ottelussa. NBA-historiassa on 70-luvun alkupuolelta pidetty kirjaa viidessä eri tilastokaterogiassa eli pisteissä, levypalloissa, syötöissä, torjunnoissa ja riistoissa. Vain neljä pelaajaa historian aikana on onnistunut siis yhdessä ottelussa kirjauttamaan kaksinumeroiset luvut neljässä eri kategoriassa. Kukin heistä on saavuttanut tuon kertaalleen. Kaksi heistä olenkin täällä jo esitellyt ja muistatte varmaan nimet Hakeem Olajuwon ja David Robinson, jotka kykenivät tuohon 90-luvun alkupuolella. 80-luvulla takamies Alvin Robertson kirjautti myös saavutuksen.

Ensimmäinen tilastomerkintä menee kuitenkin niinkin kauas kuin syksylle 1974 ja sen kirjautti sentteri/iso laitahyökkääjä-järkäle Nathaniel "Nate" Thurmond. 211 senttinen ja 120 kiloinen korinaluspelaaja pelasi tuolloin Chicago Bullsin riveissä, itse asiassa kauden ensimmäistä otteluaan ja ensimmäistä otteluaan kyseisessä joukkueessa, ja kirjautti tilastokirjaan 22 pistettä, 14 levypalloa, 13 syöttöä ja 12 torjuntaa. Kyseessä siis NBA-historian ensimmäinen quadrupledouble ja yksi neljästä.

Thurmondin ura liigassa kesti puolisentoista vuosikymmentä syksystä 1963 kevääseen 1977 ja valtaosan urastaan hän edusti San Francisco/Golden State Warriorsia ja tuli tunnetuksi varsinkin puolustus- ja levypallotaidoistaan. Esimerkiksi vuonna 1965 hän kaapi liki käsittämättömät 42 levypalloa yhdessä ottelussa, joka on kolmanneksi eniten liigan historiassa(Wilt Chamberlainilla ja Bill Russellilla on enemmän). Dominanssi näkyi ainakin ajoittain myös hyökkäyspäässä, koska tilastoista löytyy myös 5 peräkkäistä kautta, jolloin Thurmond tehoili 20-22 pistettä per ottelu. Parhaimmillaan Thurmond kirjautti 22 pistettä ja 22 levypalloa per ottelu ja koko urankin keskiarvoiksi jäivät 15 pistettä ja 15 levypalloa per ottelu. Hän on itse asiassa yksi viidestä, joiden koko uran levypallokeskiarvo on 15 per peli tai yli. Uralta jäi käteen 7 All Star-valintaa ja 5 parhaisiin puolustusviisikkoihin valintaa. Hänen peliurallaan parhaan puolustajan palkintoa ei vielä jaettu. Thurmondin pelinumero 42 roikkuu 'jäädytettynä' Golden State Warriorsin kotiareenan katossa ja lisäksi legenda valittiin osaksi NBA 50 ja 75 juhlajoukkueita. Hall Of Fameen valinta 1985.

Thurmond syntyi vuonna 1941 Ohion Akronissa, joka on muuten myös LeBron Jamesin synnyinkaupunki. Valitettavasti legenda ei ole enää keskuudessamme, sillä leukemia vei hänet 74 vuoden iässä kesällä 2016 vain reilu viikko ennen 75 vuotispäiviä. Warriorsin organisaatio kunnioitti edesmennyttä legendaansa kaudella 2016-17 kirjauttamalla hänen pelinumeronsa 42 pelipaitoihinsa.

Peliin sentterilegenda sai eilen erittäin laadukkaan 99-tason kortin, joka laatuunsa nähden oli erittäin halpa. Yleensä tiistaisin julkaistuissa seteissä pelaajat ovat 'hieman tuntemattomampia' suurelle yleisölle, joten hinnat pysyvät usein maltillisempina. 100k maksoin tuosta päivityksineen eilen illalla ja ensitestien perusteella olen todella tyytyväinen. Varsinkin puolustuspäässä aivan käsittämättömän hyvä ja valmis kortti! Hyökkäyssuuntaan annoin vähän extrapäivityksiä. Olen erittäin tyytyväinen hankintaani. Nyt ollaan myös saavutettu tilanne, että koko pelaava kymmenikkö koostuu 99-tason korteista! Aika hyvä saavutus ilman extraeuroja.

PG: Magic Johnson(99) // Oscar Robertson(99)
SG: Julius Erving(99) // Ray Allen(99)
SF: Larry Bird(99) // Richard Jefferson(99)
PF: Nate Thurmond(99) // Willis Reed(99)
C: Dikembe Mutombo(99) // Bill Laimbeer(99)



 
Lisää tarinoita puskee, kun satunnaispalkintoa osuu kohdalle. Uusin kuuden viikon kausi pyörähti käyntiin viikko sitten ja sitä kautta pelissä on taas kaikenlaista saavutettavaa. Tänään osui omalle kohdalle tämän kauden Ascension-pääpalkinto. Availlaan siis 'muistipelimäisesti' väärinpäin olevia kortteja, joiden takaa paljastuu sitten pientä rahapalkintoa, pelaajapakkaa tai harvinainen vain kyseistä kautta ylipäätään saatavilla oleva pelaaja. Pääpalkintopelaaja osui omalle kohdalle! Hieno sattuma, koska tämän kauden pelaaja onkin sellainen, joka mahtuu hyvin tiimiin ja jonka vähän niinkuin halusinkin. Kirjoitellaanpa siis taas kerran urakatsausta.

Pari viestiä ylempänä kirjoitinkin tuosta 80-luvun jälkipuolen ja 90-luvun alun Detroit Pistonsista, joka kulki ja kulkee edelleen liikanimellä Bad Boys. Joukkue tuli tunnetuksi epäurheilijamaisistakin otteista ja perusti pelinsä usein fyysisiin ylilyönteihin johtaneisiin tilanteisiin. Noiden temppujen kapellimestareina toimivat yleensä täällä jo esitellyt Bill Laimbeer ja Isiah Thomas. Joukkueesta löytyi kuitenkin nimi, joka pelasi aina 'kovaa mutta rehdisti' ja sai kiitosta ja arvostusta monilta kaikkien aikojen kovimmilta, joita vastaan hän pelasi. Jopa kaikkien aikojen kovin, Michael Jordan, jolla oli ja taitaa olla edelleenkin, suuria antipatioita Pistonsia kohtaan, antoi vilpitöntä kehua kyseisen pelaajan taidoista ja reilusta mentaliteetista, vaikka aina kovaa ja tosissaan pelattiinkin. Kyseisen pelaajan mukaan on muuten nimetty keväästä -96 jaettu NBA Sportmanship Award, vuosittainen reilun pelin palkinto, joka tunnetaan lyhemmin Joe Dumars Awardina!

Joe Dumars siis tosiaan kyseessä ja tämän kauden Ascension-pääpalkintona! 191 senttinen ja 88 kiloinen combo guard, eli heittävän takamiehen ja pelintekijän hybridi, joka pystyi pelaamaan laadukkaasti molempia pelipaikkoja, vaikka yleisemmin heittävänä takamiehenä muistetaankin. Ura NBA-parketeilla kesti 14 vuotta 1985-99 ja se vierähti kokonaisuudessaan Pistonsin nutussa. Pelinumero oli 4 ja se roikkuu 'jäädytettynä' Detroitin kotihallin katosta. Alunperin Dumars on Pistonsin oma varaus kesältä -85 vuorolla 18. Kunhan luette eteenpäin, niin huomaatte, että voidaan antaa Pistonsin suuntaan krediittiä hyvin tehdystä varauksesta, vaikka vuoro olikin ensimmäisen kierroksen jälkipuolikkaalla.

Vaikka Dumars ei millekään historian kovimmat-listalle päätynytkään, hän silti saavutti paljon ja pelasi hienon uran. Päällimmäisinä mainintoina tietenkin ne Pistonsin kaksi peräkkäistä mestaruutta 1989-90 ja finaalien MVP-palkinto ensimmäisenä mestaruusvuonna! Pistons pyyhkäisi Lakersin läpi voittoon puhtaasti 4-0 ja Dumars kirjautti finaalisarjasta 27,3 pisteen keskiarvon. Parhaimmillaan koko kaudelta kertyi varsin kunnioitettavat 23 pisteen ja 5,5 syötön keskiarvot. Tuolla ensimmäisellä mestaruuskaudella 1988-89 Dumars myös upotti häkellyttävät 48 % kolmosistaan. Aikalaisekseen todella kova tehokkuus, kova se olisi tänäkin päivänä. All Star-otteluun hänet valittiin kuusi kertaa ja kauden parhaaseen puolustusviisikkoon neljästi. Hall Of Fameen hänet on valittu vuonna 2006. Hän myös voitti ensimmäisen jaetun NBA Sportmanship Awardin 1996. Vuodet 2000-14 hän toimi Pistonsin organisaatiossa toimiston puolella ja saavutti parhaalle GM:lle jaettavan palkinnon 2003 ja oli siis vastuuroolissa myös voittamassa Pistonsin yllätysmestaruutta keväällä 2004.

Tuon reilun pelin tunnustuksen takia pelaajan toivoin saavanikin. Dumars myös sopii penkkiviisikkoon kuin nenä päähän varsinkin nyt, kun penkkiviisikon sentterinä ahertaa tuo hänen pitkäaikainen joukkuetoverinsa Bill Laimbeer. Tuo sellaista osuvuutta ja nostalgiaa tuohon viisikkoon. Sellainen 'historiallinen duo' niin sanotusti. Pienten ensitestien perusteella hyvin kuvaava kortti kyllä, todellinen takiainen puolustuksessa vastustajan takamiehiä vastaan ja hyppyheitto on kaunis ja tehokas. Donkatakin osaa, jos hyvä linja korille aukeaa. Osuva kuvaus siitä, mitä Joe Dumars uransa parhaina päivinä parketille toi.

PG: Magic Johnson(99) // Oscar Robertson(99)
SG: Julius Erving(99) // Joe Dumars(99)
SF: Larry Bird(99) // Richard Jefferson(99)
PF: Nate Thurmond(99) // Willis Reed(99)
C: Dikembe Mutombo(99) // Bill Laimbeer(99)

 
Viimeksi muokattu:
Lisää tarinoita luvassa taas, kun tuo tiimi muuttui lähes kertarysäyksellä kolmen pelaajan verran. Kahdella pelikerralla, eilen illalla ja tänään aamusella, kolme uutta nimeä tiimiin, joista yksi tuli tienattua ja ansaittua tämän kauden domination-setin läpäisystä, toinen ilmestyi eilisessä pakkakokonaisuudessa ja ostin sen tänään marketista ja kolmas sitten napsahti satunnaispalkintona Triple Threatista. Kaikki kolme 99-tason kortteja ja ensimmäinen niistä on myös tämän version ensimmäinen invincible-kortti itselle. Noissa korteissa on siis kaikki taitoarvot 97-99 tasoa, joten ovat ihan todellisen todellisia megakortteja.

Lähdetään liikkeelle tuosta ensimmäisestä saavutuksesta eli invincible-kortista. Kyseessä onkin ensimmäinen tämän version domination-palkinto, jonka 'ehdottomasti' halusin ja tulikin viikkoon painettua läpi nuo 33 matsia ja hankittua 99 tähteä. Kyseisellä pelaajalla on itselle jonkin verran tunnearvoa, koska hän koristi itselle ensimmäisen koripallopelin kantta. Tim Hardaway oli aikanaan NBA Live '98:n kansikuvassa, joka oli itselle ensimmäinen koripallopeli. 183 senttinen ja 79 kiloinen pelintekijä pelasi NBA-parketeilla puolisentoista vuosikymmentä 1989-2004 ja muistetaan parhaiten varmasti Golden State Warriorsin(1989-96) ja Miami Heatin(1996-2001) riveistä. Varausnumero 14 kesältä -89. Hardawayn verrattain pieni koko tarkoitti sitä, että hän joutui uransa läpi turvautumaan nopeuteen, pallonkäsittelyyn ja heittotaitoon. Häneen henkilöityykin ns. "UTEP two-step crossover" harhautus, jonka hän kehitti ja jota hän käytti päästäkseen ohi puolustajistaan. Käsittääkseni tuo harhautus on ollut 'edelläkävijänä' ja vaikuttimena esim. Allen Iversonin kehittäessä omia liikkeitään. Kyseiset pelaajathan olivat aikanaan ihan samankokoisiakin.

Hardaway oli parhaimmillaan All-star-tason pelaaja viidesti ja kertaalleen jopa neljäs MVP-äänestyksessä. Tilastojen valossa parhaimmillaan syntyi 23,4 pistettä, 10,6 syöttöä ja 2,6 riistoa. Hardaway kuuluu myös varsin harvalukuiseen joukkoon pelaajia, jotka ovat samalta kaudelta kirjauttaneet yli 20 pistettä ja yli 10 syöttöä per ottelu. Käsittääkseni kyseisen merkkipaalun saavuttaneita on yhteensä seitsemän kappaletta. Tim Hardaway on myös NBA-historian toiseksi nopeiten 5000 pistettä ja 2500 syöttöä kokonaistilastoihin kerännyt pelaaja. Hänen edellään on ainoastaan alkuperäinen triplatuplamestari Oscar "Big O" Robertson, jonka 99-tason kortti myös löytyy tiimistäni. Uransa alkuvuosina Hardaway oli eittämättä liigan parhaita pelipaikallaan ja erittäin tärkeä osa Golden State Warriorsin nopeatempoista ja viihdyttävää hyökkäystriota, jota myös nimellä Run TMC kutsuttiin. Hardawayn lisäksi kolmikkoon kuuluivat legendat heittävä takamies Mitch Richmond ja Dream Team '92-jäsen Chris Mullin laitahyökkääjän paikalla. Kolmikon työnjako oli varsin selvä: Hardaway johti peliä taidolla, syötöillä ja vauhdilla, Richmond oli atleettinen kohti koria painanut 'donkkikone' ja vasenkätinen Mullin taas kolmikon heittokone. Aikanaan kolmikko hajosi kukin eri teille ja Hardaway päätyi Miami Heatin riveihin, jossa muodosti 90-luvun jälkipuolella kovan kaksikon sentteri Alonzo Mourningin kanssa. Konfferenssifinaaleihin asti selvisivät. Miami on myös 'jäädyttänyt' hallinsa kattoon Hardawayn numeron 10. Lisäksi hän on osa tämän vuoden syksyllä Hall Of Fameen aateloitavia pelaajia. Hän oli myös osa USA:n olympiakultajoukkuetta Sydneyn kisoissa 2000.

Keskimmäisen pelaajan olenkin täällä viime vuoden version aikaan jo esitellyt, mutta mainittakoon silti, että Kevin Garnettin 99-tason kortti liittyi markettiostona tänään myös tiimiin ja aloitusviisikkoon ison laiturin paikalle. Kyseisen legendan ura liigassa kesti 21 vuotta kiitos varauksen suoraan high schoolista ja poiki valinnan uusimmalle NBA 75-listalle. Mestaruus tuli Bostonin nutussa kertaalleen, liigan MVP Minnesotan nutussa kertaalleen, parhaan puolustajan palkinto Bostonin nutussa kertaalleen, 15 All Star-valintaa(kertaalleen ottelun MVP) ja 4 levypallotilaston voittoa myös. The Big Ticket kuului aikanaan 2000-luvun alussa omiin isoihin suosikkeihin monipuolisen pelityylinsä takia. Garnett on myös olympiakultamitalisti noista samoista 2000 vuoden kisoista ja hänen Bostonissa käyttämänsä pelinumero 5 on myös 'jäädytetty'. Hall Of Fame-kutsu tuli vuonna 2020.

Kolmannen nimen kanssa mennäänkin ajassa sitten 70-luvun lopulle ja 80-luvun alkupuolelle, kun puhutaan hetkin Bobby Jonesista. Lempinimeltään The Secretary Of Defense. 206 senttinen ja 95 kiloinen laituri muistetaan parhaiten varmasti 80-luvun alun Philadelphia 76ersin nutusta, jonka paidassa tuli myös mestaruus kesällä '83. Puolustusorientoitunut Jones vapautti joukkueen isoimmat tähdet, Moses Malonen ja Julius Ervingin keskittymään aavistuksen enemmän hyökkäyspelaamiseen. Siinä sivussa Jones keräsi koko uraltaan ihan mukavat 12,1 pisteen ja reilun 6 levypallon keskiarvot. Siinä sivussa hän oli myös All Star 4 kertaa ja 8 kertaa peräkkäin kauden ykköspuolustusviisikossa. Mestaruuskaudella hän myös voitti parhaalle kuudennelle pelaajalle jaettavan palkinnon. Hän siis usein aloitti pelit penkiltä, mutta pelasi silti isoja minuutteja ja oli kentällä ratkaisuhetkillä. 76ers on 'jäädyttänyt' hänen pelinumeronsa 24 ja Hall Of Fame-valinta tapahtui syksyllä 2019.

Tiimi muuttui siis jälleen aika tuntuvasti tuossa. Tällä hetkellä mennään aloitusviisikossa 'kahden point guardin taktiikalla'.

PG: Tim Hardaway(invincible 99) // Oscar Robertson(99)
SG: Magic Johnson(99) // Joe Dumars(99)
SF: Bobby Jones(99) // Richard Jefferson(99)
PF: Kevin Garnett(99) // Bill Laimbeer(99)
C: Nate Thurmond(99) // Dikembe Mutombo(99)




 
Viimeksi muokattu:
käkikotka sanoi:
No millä tasolla pelaat MyTeamia?? Miten ura sujunu??
Klikkaa laajentaaksesi...
Eri haasteet ovat eri vaikeustasoilla, jos sitä tarkoitit tasokyselylläsi. Mycareer ei ole itseä kiinnostanut ollenkaan.

Jos muutama sananen legendoista jälleen tähän. Pitää antaa 2K:n suuntaan kehuja, että ovat tämän kauden aikana jakaneet kivasti haasteiden kautta ilmaisia kortteja isommistakin nimistä. Torstaina tuli iso setti haasteita, joista saa 'helpohkosti ja nopeahkosti' tienattua vaikka millasia isoja nimiä. Tarjolla on 99-tason kortteina esimerkiksi Allen Iverson, Steve Nash ja Chris Paul jos on tarvetta takamiehille. Itse tekaisin tuon Nashin haasteen, kun oli kivan rento homma. Mukavin ja palkitsevin haaste itselle oli Shawn Kempin palkinnoksi antanut. Ilmaiseksi erittäin hyvä ja omaan pelityyliin näppärästi sopiva iso laituri. Pelaajan esittelinkin täällä jo edellisen version aikana ja materiaalit hänestä löytyvät muutaman sivun takaa, jos joku haluaa kerrata kaverin uraa.

Eilen tuli taas uusi pakkakokonaisuus peliin ja tänään pääsin sitten markettiin jälleen ostoksille. Pääsin hankkimaan tässä versiossa ensimmäistä kertaa kortin kaikkien aikojen kovimmasta sentteristä, kun uusi 99-tason Kareem Abdul-Jabbar liittyi tiimiin! Hänen laaja esittelynsä löytyy ketjun viestistä numero 129 kera kohokohtien ja skyhook-esittelyn. Kareem sai eilen itse asiassa kaksi uutta korttia, invinciblen ja 'perus 99:n', joista jälkimmäiseen 'jouduin tyytymään'. Invincible on huutokaupassa reippaasti toista miljoonaa, kun taas tuo laadukas 'perus 99' maksoi itselle päivityksineen noin 250k. Päivitysten jälkeen tuossa ostamassani kortissa on käytännössä kaikki arvot vähintään 90 ja kaikki itselle tärkeät arvot 95-99, että ei tuokaan huono kortti ole ollenkaan. Ensitestien perusteella korinaluset ovat molemmissa päissä erinomaisessa kuosissa. Vastustajien heitot blokataan, tai vähintään kaavitaan levypallot, ja hyökkäyspäässä korin läheisyydestä lähtee skyhook, keskimatkalta sujahtaa hyppyheitto sukkana ja avoimen kolmosenkin upottaa.

Muita uusia nimiä joukkueessa ovat Dwyane "The Flash" Waden uusi 99-kortti, jonka ostin tuossa viikolla marketista ja satunnaispalkintona Triple Threatista napsahtanut LaMarcus Aldridge. Jälkimmäisen ison laiturin kortteja ei kauheasti ole tullut käytettyä tässä viime vuosina, joten ihan kivaa ilmaista vaihtelua tuo penkkiviisikkoon.

PG: Tim Hardaway(invincible 99) // Oscar Robertson(99)
SG: Dwyane Wade(99) // Joe Dumars(99)
SF: Bobby Jones(99) // Richard Jefferson(99)
PF: Shawn Kemp(99) // LaMarcus Aldridge(99)
C: Kareem Abdul-Jabbar(99) // Dikembe Mutombo(99)


 
Pientä päivitystä taas tiimiin ja lienee aika myös kirjoittaa vähän urakatsauksia. Tai ehkä tämän voisi ajatella myös eräänlaisena 'muistokirjoituksena' myös, koska kirjoituksen päähenkilö valitettavasti menehtyi tuossa reilu kuukausi sitten. Kyseessä on kuitenkin lajilegenda ja kentän ulkopuolellakin tärkeää lähettilästyötä ja pelaajien oikeuksia ajanut henkilö. 2K teki hienosti ja teki kyseisen henkilön 99-tason kortista pääpalkinnon tämän kuusiviikkoisen kauden Triple Threat-pelimuotoon.

Kyseessä on sentterilegenda ja pelipaikan yksi 70-luvun parhaista pelaajista. Bob Lanier pelasi NBA-parketeilla kunnioitettavan ja tehokkaan uran 1970-84. Kesällä '70 hän oli koko varaustilaisuuden ykkösvaraus Detroit Pistonsin toimesta ja edustikin koko vuosikymmenen varausjoukkuettaan. 80-luvun alkupuoli vierähti sitten vielä Milwaukee Bucksin riveissä. 211 senttinen ja 113 kiloinen sentteri oli aikansa parhaita liigassa, taitava ja omasi korin läheisyydessä varsin liukkaat liikkeet. Koko uran tilastot ovat varsin komeat 20,1 pistettä ja 10,1 levypalloa ottelua kohden ja parhaimmillaan syntyi 25,7 pistettä, 14,9 levypalloa ja 3 torjuntaa. Koko 80-luku hienosti 21-25 pistettä per peli. Valitettavasti hänen uransa aikana Detroit ja Milwaukee eivät olleet mestaruuskaliiberin joukkueita, mutta Lanier oli silti 70-luvulla All Star-pelaaja 8 kertaa ja voitti keväällä '74 All Star-ottelun parhaalle pelaajalle jaettavan MVP-palkinnon. Lanier on valittu Hall Of Fameen vuonna '92 ja hänen pelinumeronsa 16 roikkuu sekä Detroitin että Milwaukeen kotihallien katosta.

Peliuransa jälkeen Lanier toimi 80-luvulla puheenjohtajana NBAPA-järjestössä, joka toimii pelaajien oikeuksien ja sopimusasioiden valvojana. Lisäksi hän oli koko NBA-liigan lähettiläänä ja vei koripalloa sitä kautta lajina eteenpäin ja pyrki edistämään harrastusmahdollisuuksia. Varsin hienosta urasta huolimatta Lanieria ei koskaan valittu mihinkään NBA:n juhlajoukkueeseen, vaikka ehkä syytä olisi ollut. Näin jälkikäteen ajateltuna hänelle olisi pitänyt kyllä paikka löytyä tästä tällä kaudella valitusta NBA 75-juhlajoukkueesta ottaen huomioon hänen hienon uransa ja kokonaisvaltaisen työnsä lajin eteen. Bob Lanier menehtyi lyhytaikaiseen sairauteen 10.5.2022 73 vuotiaana. Vieläkään julkisuuteen tuon tarkempaa tietoa ei ole kerrottu.

Toinen iso ja mainitsemisen arvoinen päivitys tiimiin on jo tuossa aikaisemmin esitelty Hakeem Olajuwon, joka sai tällä viikolla tiistaina peliin 99 tason invincible-kortin, eli siis kortin jossa kaikki arvot ovat 97-99. Pistin säästöt torstaina sileäksi, jotta sain oman kaikkien aikojen suosikkisentterin tiimiini ja olen kyllä suu leveässä hymyssä nyt viikonloppuna koripalloillut, kun on päässyt hänen parasta mahdollista korttiaan käyttämään. Tuntuisi ihan siltä, että 2K olisi tuottanut kyseiselle pelaajalle uniikit animaatiot, koska korinalusliikkeet selvästi muistuttavat tässäkin ketjussa esiteltyjä Dream Shake-hämäyksiä ja ylipäätään eroavat noista Kareem Abdul-Jabbarin liikkeistä, joka minulla oli sentterinä aikaisemmin. Erittäin tyytyväinen olen, että tällaista tarkkaa työtä ja vaivaa ollaan nähty, kun kyse kuitenkin on kortista, joka marketissa maksaa sen puoli miljoonaa ja ylikin.

Triple Threatista napsahti yllätyspalkintona myös lyhyehkö aika sitten Liettuan kaikkien aikojen tunnetuin koripalloilija Arvydas Sabonis, joka oli 80- ja 90-luvuilla edelläkävijä sentterin paikalla. Poikkeuksellisen taitava, hyvä heittäjä ja syöttäjä pelipaikalleen. 221 senttinen ja 132 kiloinen jättiläinen pääsi NBA-puolelle maailman poliittisen tilanteen takia vasta vanhempana 90-luvulla, mutta lajilegenda hän on silti ja erittäin mieluinen ja osuva lisäys joukkueeseen. Sopivat Olajuwonin kanssa hyvin korinaluselle yhdessä, kun pelasivatkin liigassa puolisen vuosikymmentä samaan aikaan. Sabonis-perheen nimeä pitää katsojien huulilla hänen poikansa Domantas, joka edustaa tällä hetkellä Sacramento Kingsin organisaatiota.

PG: Tim Hardaway(invincible 99) // Oscar Robertson(99)
SG: Ray Allen(99) // Joe Dumars(99)
SF: Shawn Kemp(99) // Richard Jefferson(99)
PF: Hakeem Olajuwon(invincible 99) // LaMarcus Aldridge(99)
C: Arvydas Sabonis(99) // Bob Lanier(99)



 
Olisikohan se aika taas kirjoitella urakatsausta eräästä legendojen legendasta ja yhdestä kaikkien aikojen kovimmasta voittajasta? No kyllä se varmaan olisi! Kyseessä on peräti kahdeksankertainen NBA-mestari ja Boston Celtics-organisaation kaikkien aikojen kovin pisteiden tekijä. Paljon siis tuli voitettua ja saavutettua! Kyseinen herra sai viime viikonloppuna peliin 99-tason kortin, jonka nappasin tuossa eilen illalla omiin kokoelmiini, koska kyllä tiimiin aina mahtuu pelaaja, kuinka otteluita ja mestaruuksia voitetaan!

Kyseinen henkilö ja pelaaja on John "Hondo" Havlicek, joka pelasi NBA-parketeilla kunnioitettavan 16 kauden mittaisen uran 1962-78, jonka aikana hän edusti vain ja ainoastaan varausorganisaatiotaan Boston Celticsiä voittaen tosiaan peräti kahdeksan mestaruutta, joka on NBA-historian kolmanneksi eniten. Hänen finaalirekordinsa on myös puhdas, eli yhtäkään finaalisarjatappiota ei uran aikana tullut. Pelipaikaltaan 196 senttinen ja 92 kiloinen Havlicek oli joko pieni laitahyökkääjä tai heittävä takamies. Havlicekia pidetään myös 'kuudennen miehen prototyyppinä', eli pelaajana, joka usein aloitti pelit penkiltä, mutta pelasi kuitenkin otteluissa isoja minuutteja ja oli ratkaisuhetkillä kentällä, vaikka ei aloitusviisikkoon välttämättä kuulunutkaan. Tuo oli varsinkin uran alkuvuosina Hondon roolina ja sen hän täytti esimerkillisesti. Uran myöhemmissä vaiheissa hän osoitti myös kykenevänsä avainpelaajarooliin, kun hänen johdollaan Celtics voitti 70-luvun puolivälissä kaksi mestaruutta.

Parhaimmillaan Havlicek kirjautti tilastoihin 28,9 pistettä, 9 levypalloa ja 7,5 syöttöä, joka osoittaa hänen olleen äärimmäisen monipuolinen pelaaja. 7,5 syöttöä hänen pelipaikaltaan on varsinkin sellainen suoritus, johon harva on kyennyt. Kahdeksan mestaruuden lisäksi Havlicek oli myös 13 kertaa All Star-pelaaja 1966-78 ja osoitti monipuolisuuttaan ollen myös viidesti mukana kauden parhaassa puolustusviisikossa. Havlicek myös voitti finaalien MVP-palkinnon keväällä '74. Hänen pelinumeronsa 17 luonnollisesti roikkuu Bostonin kotihallin katosta ja hän on ansaitusti osa kolmea eri NBA-juhlajoukkuetta: 35, 50 ja 75 vuotisjoukkueita. Hall Of Fameen hänet on aateloitu vuonna 1984. Havlicek pussitti uransa aikana 26 395 pistettä, joka on Boston Celtics-organisaation ennätys. John Havlicekin maanpäällinen elämä päättyi Parkinsonintaudin uuvuttamana huhtikuussa 2019 79 vuoden iässä.

 
Aika tykisti vaihtui eilen illalla jälleen kausi ja nyt ollaan sitten ilmeisimmin tämänvuotisen pelin viimeisellä rykäisyllä. Ei siinä mitään, edelleen on paljon kiinnostavaa pelattavaa, tienattavaa ja saavutettavaa. Varsin mukava kauden alku, kun eilen illalla omaan kokoelmaan ja ykköstiimiin napsahti peräti kolme invincible-99-tason korttia! Yksi kolmesta oli toki sellainen palkinto, joka jaettiin kaikille, mutta kolme yhteen iltaan on silti mielestäni aika kivasti tienattu! Varsinkin, kun jokaisen nimen kolmesta voi määritellä lajin legendaksi!

Aloitetaan siitä kaikille jaetusta ilmaispalkinnosta. Isiah "Zeke" Thomas sai eilen siis kaikille ilmaiseksi jaetun invincible-99-kortin. Palkinto on itselle siinä mielessä mieleinen, koska muistan tuossa jokusen kerran jo pohtineeni, että missähän mahtaa Zeken 99-tason kortti viipyä, kun ei ole näkynyt. Kyseessä siis tosiaan 185 senttinen ja 81 kiloinen pelintekijä, joka vietti koko NBA-uransa 1981-94 Detroit Pistonsin nutussa. Kesän '81 kakkosvaraus ja ehkä se nimekkäin ja parhaiten muistettu Bad Boys Pistonsin nimi. Chicagosta syntyisin ja varmasti sen takia erimielisyydet Michael Jordanin kanssa olivatkin aika kovat, kun MJ:stä tuli se Chicagon kultapoika, eikä hänestä, kun päätyi Detroitiin pelaamaan.

Saavutukset Thomasilla uralta ovat toki kovaa luokkaa ja oikeuttavat oikeutetusti parhaiden pelintekijöiden listalla vähintään top 5-paikoille. Henkilökohtaisiin tilastoihin kertyi aikanaan parhaimmillaan 22,9 pistettä ja varsin hurjat 13,9 syöttöä kera 2,5 riiston. Pelaajana tosiaan melkoinen parkettien johtaja, joka pystyi laittamaan palloa sukkaan itse tai tekemään pelikavereistaan parempia. All Star-valinta hän oli 12 kertaa ja syöttötilaston hän voitti kertaalleen. Valinnat 50 ja 75 vuotis juhlajoukkueisiin täysin oikeutetut ja Hall Of Fameen aatelointi vuonna 2000. Joukkuetasolla Thomas oli johdattamassa Pistonsia kolmeen peräkkäiseen finaalipaikkaan 1988-90, joista Pistons voitti kaksi jälkimmäistä ja Thomas itse oli '90 finaalisarjan MVP. Pelinumero 11 jäädytetty Detroitin kotihallin kattoon. Kutsu siihen kuuluisaan '92 Dream Teamiin jäi saamatta, koska joukkueen muiden jäsenten yhteinen konsensus oli, että Bad Boys Pistonsin pelaajia ei siihen joukkueeseen kutsuta. Ura päättyi hieman ennenaikaisesti '94 vakavan akillesjännevamman takia.

Toinen uusi invincible-kortti onkin sitten täällä useampaan kertaan esitelty nimi, mutta kun kyseisen kortin tuhannella tokenilla token marketista sain lunastaa ja kyseessä on yksi kaikkien aikojen suosikkipelaajiani, niin mainitaan nyt samaan syssyyn, että Julius "Dr J" Ervingin 99 invincible liittyi eilen myös mukaan ryhmään ja suoraan aloitusviisikkoon. Kaksimetrinen laitahyökkääjä/heittävä takamies on yksi lajin näyttävyyden pioneereja ja nosti lajin suosiota ilmavilla donkeillaan ja näyttävillä veivauksillaan 70-luvun alusta 80-luvun puolivälin yli. Omalla tavallaan edelläkävijä ja yksi syy sille, miksi Michael Jordanista tuli sitä, mitä tuli.

Kahdesta uudesta huippukortista siinä nautiskellessani kertyi yläkulmaan uuden kauden leveleitä sen verran kovaa tahtia, että pari kertaa pääsin jo eilen illalla Ascension boardilla kääntelemään väärinpäin olevia kortteja ja sain sieltä nyt kolmatta kautta peräkkäin pääpalkinnonkin. Darryl Dawkins nivoutuu aika läheisesti Ervingiin myös, koska he pelasivat yhdessä Philadelphian nutussa puoli vuosikymmentä ja saavuttivat kaksi finaalipaikkaakin. Chocolate Thunder oli tunnettu näyttävän raivoisista donkeistaan, joka aiheutti 70-luvun lopulla useita koritelineiden ja -levyjen hajoamisia, joiden takia NBA päätyi vahvistamaan telineitä. 211 senttinen ja 114 kiloinen korinaluspelaaja ehti pelata myös Thomasin kanssa Detroitissa muutaman kauden samaan aikaan 80-luvun jälkipuoliskolla. Dawkins on tämänkertaisesta kolmikosta ainoa, joka ei ole enää elossa. Hän menehtyi sydänkohtaukseen 58 vuotiaana elokuussa 2015.

PG: Isiah Thomas(invincible 99) // Tim Hardaway(invincible 99)
SG: Oscar Robertson(99) // Joe Dumars(99)
SF: Julius Erving(invincible 99) // John Havlicek(99)
PF: Darryl Dawkins(invincible 99) // Shawn Kemp(99)
C: Hakeem Olajuwon(invincible 99) // Arvydas Sabonis(99)



 
Sinun täytyy kirjautua tai rekisteröityä voidaksesi vastata.
Ylös Bottom