Vastaus: Ehdotuksia ja kysymyksiä
Foorumin nykyinen kauppapalautesysteemi on rakennettu puhtaasti tehtyjä eli toteutuneita kauppoja varten. Tämä suoraviivaisuuden ja selkeyden vuoksi, siksi muita palautteita ei ole haluttu sekaan mukaan. Vaan ilmeisesti toivetta olisi vähän laajempaan palautteenantokehykseen? Okei.
Jos palautteita annettaisiin jatkossa muustakin kuin toteutuneista kaupoista, niille pitää asettaa tiukat rajat. Palautetta voitaisiin ainakin harkita laajennettavaksi
sovittuihin kauppoihin. Eli jos molemmat osapuolet ovat sopineet toistensa kanssa kaupat, niin tämä voitaisiin katsoa toteutuneeksi kaupaksi. Ja jos ostaja tai myyjä jostain syystä muuttaakin mielensä, niin vastapuolella olisi oikeus tästä peruuntumisesta jättää kauppapalautteisiin merkintä. Mielellään neutraali, jos asia hoidettu vastapuolelta tyylikkäästi. Ja negatiivinen vasta, kun kommunikointi tai käyttäytyminen on ollut asiatonta. HUOM: Näissä tapauksissa kaupan peruuttaneella osapuolella
ei olisi mahdollisuutta antaa vastapalautetta, koska on itse ollut kauppaa purkamassa eikä saattamassa loppuun. Sopiva blokkaus siis hänelle.
Mille tämmöinen kuulostaa? Avanto tätä jo perustellusti toivoikin, ja ihan tervetullut uudistus/laajennus voisi palautesysteemiin olla.
Se on kuitenkin selvää, ettei palautteita voi antaa ilman alustavaa kaupan sopimista...vaikkapa sen nojalla ettei vastaa kysymyksiin, vastaa niihin tylysti tms. Tämä siksi ettei homma karkaa käsistä ja porukka laittele toisilleen palautteita ihan minkä tahansa kiukuttelusyyn perusteella, kun ei kauppoja saanutkaan aikaan. Ilkivalta, pikkusieluisuus ja katkeruus on näissä aina mahdollinen. Ja jotkut osaavat sen vielä taitavasti palautteissa peittää. Mutta tuumatkaa. Ehkäpä tuosta voidaan palautejärjestelmän käyttölaajennusilmoitus tehdä, jos se kauppamiesten toimintaa palvelisi nykyistä paremmin.
Avannolle vielä:
Ja siis ainoa ongelmahan tuossa palautejärjestelmässä ei ole mielestäni nämä töykeät vastaukset tai vastaamatta jättäminen. Minulle kävi kerran niin, että olin jo ehtinyt sopia kaupoista erään nimimerkin kanssa, mutta tämä sitten päättikin vaihtaa pelin jollekin toiselle ja jätti vastaamatta muutamaan päivään minulle. Luonnollisesti negatiivinen palaute sinne suuntaan, josta sain tottakai sitten kostopalautteena negatiivisen.
Lopulta moderaattoreihin yhteyttä otettuani molemmilta poistettiin nämä palautteet ja näin tuollaisen alhaisen moraalin omistavalla kaupustelijalla on edelleenkin täysin puhtaat paperit. Voin kuvitella, etten ole ainoa, jolle näin on käynyt.
Täysin käsittämätöntä, ettei tässä tapauksessa minulla ollut oikeutta antaa negatiivista palautetta.
Näkemys oli täysin ymmärrettävä tapahtumahetkellä ja on vieläkin.
Vastaavasta on tuoretta omakohtaista kokemusta, joskin peilikuvana. Olin paria X360-peliä myymässä, joihin tehtiin useamman henkilön toimesta vuorollaan varaava ostoilmoitus. Ostoa ei kuitenkaan näiden kanssa tapahtunut, kun olivat muuttaneet mielensä, hankkineet pelin muualta jne.. Mukana oli ihan kokeneita ja entuudestaan hyväpalautteisia myyjiä. Ei sillä, kaupat sain molemmista lopulta tehtyä, mutta on tietysti vähän keljua ilmoittaa ostavansa, jos ei sitä kuitenkaan tee. Ja itse merkkaan pelit myyntiketjussani jo varatuksi, jolloin kauppaa en muiden kanssa voi tehdä.
Muttah, niinkuin postauksen alussa mainitsin, niin raksattu kauppapalautesysteemi on ennen tätä kehityskeskustelua tarkoitettu toteutuneisiin kauppoihin, ei vaiheessa oleviin ja siksi näistä "tuuliviireistä" ei merkintöjä ole jätetty.
Korjaa, jos muistan väärin, mutta tässä taisi olla kyse siitä, ettei ylläpito voi muokata annettuja palautteita. Eli kun toinen osapuoli antoi sinulle negatiivisen palautteen (täysin ilman syytä), oli vaihtoehtona joko sen kestäminen tai palautteen poistaminen molemmilta.
Kyllä ylläpito pystyy yksittäisiä palautteita editoimaan ja poistamaan niin halutessaan. Jäsenprofiilin "Palautepisteet"-sivulta vain pitää muistaa klikata "Katso käyttäjän koko profiili" -linkkiä, joka avaa näkymän kaikkiin annettuihin palautteisiin. Siellä muutokset ja poistot voi tehdä. Vaikkapa avannon kohdalla tuo palauteprofiilisivu löytyypi
tästä.
Samalla kun Corca lisäilee foorumin sääntöihin kohdat offtopic-pälinöistä ja ylläpidon valtuuksista poistaa/siirtää/muokata* viestejä ilman erillistä ilmoitusta, voidaan tuo huomautus kauppiaiden ja asiakkaiden välisestä kommunikaatiosta lisätä kauppailusäännöstöön.
Juu tämän teen nyt illan aikana. Ilmoittelen, kun on näkyvillä.