Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)
Käytät vanhentunutta selainta. Kyseinen selain ei pakosti näytä tätä tai muita sivustoja oikein. Sinun tulisi päivittää selaimesi tai käyttää vaihtoehtoista selainta..
No onhan tästä jo kumminkin 54 sivua tekstiä. Varmaan pääsyyt että pomoista ja taktiikoista ei puhuta on, että ei haluta spoilata ja kun tässä nyt on ehkä vähän helpotetut bossit noin yleisesti vrt. Soulsborne niin tarvekkaan jakaa taktiikoita ei ole ihan samanlainen.
En pystyisi edes laskemaan montako kertaa yritin Father Gasgoinea, Father Owlia ja Laurencea. Noihin mahtuisi kaikkien Elden Ringin bossien toistoihin käytetty aika. Onhan tässäkin vaikeita minibosseja ja bosseja, mutta niiden vastapainoksi on useita, jotka ovat tipahtaneet eka yrityksellä.
On tässä tavallaan sekin ulottuvuus. Grindailin itselleni lupsakasti runeja muutaman miljoonan edestä viikonloppuna samalla kun katsoin NHL-pelejä ja UFC-jaksoa.
Nii, grindaaminenha on tässä ns ihan oma pelinsä, itekin täs viikko pari sitten grindasin semmoset 10 miltsii ja siitä level 160 jotain sinne 207, sen jälkeen kyl päätin et enää en grindaa ellei tuu joku mega jackpot mesta, sen verran grindannut kyl et jos pomo tiputtaa tyylii 100k nii käyn vetäsee pikkugrindin et saan levun taas, nyt oon level 210.
Itselleni tämä on iskenyt edelleen kuin ainakin puoli miljoonaa volttia. Toki se huuma joka aivan alussa oli, on hieman laskenut lähinnä siitä syystä, että suurin osa alueista on todennäköisesti jo koluttu ja loppuratkaisun aineksia alkaa jo häämöttää, jolloin se mahtava tuntemus valtavasta maailmasta, jossa on huikeasti vapautta ja salaisuuksia joka puolella piilotettuina, on jäänyt jo taustalle. Toki hahmosta on saanut varsin vahvan ja monipuolisen, joten taisteluista nauttiminen on noussut alkupeliä suurempaan rooliin. Ei tarvitse ainakaan ihan niin paljoa ”git gud”-tyyliin hinkata, joten nyt on siis ollut varsin nautinnollista pelata. Toki edelleen pirun pahoja bosseja on tullut vastaan, joilta on ensin kättelyssä tullut edelleen huolella pataan - kuten esim. eilen ensiyrittämällä oli fire giant. Toisella yrittämällä menikin sitten kepoisesti pätevän co-op-kaverin kanssa.
Tässähän tulee lähinnä suru puseroon, kun näin huikea peli on jo lähestymässä loppuaan. Taas kerran itse matka on ollut itselleni paljon tärkeämpi kuin päämäärä. Yli 200 tuntia on tätä jo tahkottu, mutta ähkyä ei ole ollut näköpiirissä missään vaiheessa. Miksipä olisikaan, kun kyseessä on itselleni paras peli koskaan, ja vieläpä selvästi näin. Huikea peli, johon tulee sitten DLC-kamaa odotettua oikein tosissaan vesi kielellä!
Mulla on monesti niin että jos kyseessä on jokin peli minkä ei vaan halua loppuvan, alan sitä tarkoituksella "säästämään" eli pitkittää niin paljon kun mahollista ettei se seikkailu ei loppuisi. Mulla muutenkin jo lapsesta asti joku vamma et mul tulee aina pieni masennus kun jokin lempipeli vaan loppuu ja sit sitä miettii et mitä sitä elämälleen nyt tekis, elden ring kuuluu vahvasti siihen kastiin. Toki nykyään en enää ylisäästele kuten esim skyrimin kanssa kävi mitä en koskaan pelannut läpi, tarinaa siis. Et jossain vaiheessa sitä vaan on luovuttavaa, onneksi tässä on niin paljon vielä kaikkea edes meikäläisel et ei ihan vielä loppumasennusta ole näkyvissä.
Kaikista kehuista huolimatta olin vähän väsynyt Forbidden Westin jälkeen open worldeihin. Samoin Soulseihin olin jossain vaiheessa jo aika väsynyt vaikka niistä pidinkin. Siirtyminen tämän pelin pariin siis etukäteen hieman hirvitti: jaksaako sitä heti uutta open worldia, joka on myös mekaniikoiltaan todella tuttu? Päätin silti laittaa Eldenin testiin heti seuraavana päivänä Horizon 2:n läpäistyäni ja tässä fiiliksiäni:
Ensinnäkin en muistanut taas hahmonluontia. Peliajasta varmaan kolmasosa meni siihen kun säädin jotain silmiä, nokkia ja muita mutta lopulta wretchini oli valmis. Jostain syystä valitsin nyt naisen. Yleensä on tullut valittua ensin mies ja toisella kertaa nainen. Tosin nykyään näitä naisia on muutenkin joka pelissä pääosassa, joten ehkä olen tavalla tai toisella altistunut jollekin? Ehkä niissä rokotteissa tulee jotain naisgeenejä ja olen kohta itsekin nainen? Ken tietää, Barbie ei. Vai onko se juuri Barbie, joka tietää ja Ken ei todellakaan tiedä mistään mitään? Mistä tässä nyt olikaan kyse? Ai niin, se peli:
No sehän oli Soulsia. Kaunista sellaista. Ensin meni ruukut ja tuolit palasiksi kun peli aloiteltiin rollaamalla. Tietenkin. Olin heti sisällä pelissä ja tajusin että en ollut enää väsynyt Soulsiin. Jos mietityttää, niin valitsin silmäkarkkitilan enkä suorituskykyä. Forbidden Westissä rollailin myös samassa tilassa, joten silmätkään eivät olleet tottuneet liian hyvään, ainakaan ruudunpäivityksen osalta.
Mitä siihen rollaamiseen muuten tulee: oli aika tuskaa imaista "estuksia" (en vielä ole sisäistänyt mikä niiden nimi tällä kertaa on) kun oli tarkoitus mennä hiiviskelyasentoon. Aloy nimittäin menee hiippailumoodiin neliöstä ja Eldenissä siitä imeskellään elinvoimaa kun taas tatista pääsee hiipparoimaan. No, se 80 tuntia Aloyn parissa on varmaan hetken taakkana myös täällä Välimaissa.
Palataan kuitenkin siihen alkuun.
Heti alussa täytyy valita mennäänkö alas vai ovelle. No minä kävin ovella enkä halunnut ylös, joten menin alas. Löysin ilmeisesti tutoriaalin, mikä oli oikein hyvä valinta. Jännitti että kuinka hankala peli on hahmollani mutta sehän oli ihan järkyttävän helppo. Jopa se pomo, joka siellä odotti, olikin ilmeisesti jotain harjoitusta. Samalla muistin että backstab on parasta ikinä. Tiedostin kuitenkin että peli ei ole edes alkanut vielä ja että tämä ei tule olemaan todellakaan tällaista läpsyttelyä jatkossa.
Sitten meninkin sinne oikeaan suuntaan ja voi juma mitkä näkymät siellä kohtasi. En odottanut peliä näin järkyttävän kauniiksi! Ja vaikka tiesin että kyseessä on open world niin jotenkin se säväytti myös miten pystyn heti menemään ihan minne vain. Ja hyppynappi. Se iskostui mieleen kunnolla vasta kun kalliolla näkyi eläimiä ja sitä piti oikeasti käyttää sinne päästäkseen.
Samoin peli on kaltaiselleni Souls-veteraanilla heti tuttu kuin omat taskunsa: ruukut, rollaus, ragdollit, viestit ja niiden sävyt; huumori & "huumori". On kuin kotiinsa palaisi mutta kaikki on jotenkin vain isompaa ja hienompaa.
Olin ehtinyt sen verran spoilaantua että kun vihdoin eläinten raatojen häpäisemisen lopettuani jatkoin matkaani, tiesin ettei sitä ensimmäistä selkeämmin erottuvaa hahmoa kannata välttämättä haastaa tason 1 wretchillä nuijineen, joten jatkoin matkaani kiertäen. Taistelin paria lentelevää pirulaista vastaan enkä antanut periksi, joten pienen nuotiolle pakenemisen jälkeen palasin ja jatkoin matkaani voitokkaana. Kunnes näin metsässä kätevästi tyyppejä juuri pensaiden täyttämissä kohdin ja päätin käydä vähän hiippailemaan. Useamman backstabin jälkeen löysin leirin, jonka jätin kuitenkin vielä rauhaan. Tai ehkä jätin itseni rauhaan, sillä halusin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, joka oli nyt lentävät pirulaiset... ei kun metsikön hiipparit... Vai pitikö tässä mennä jonnekin? Ai niin, se nuotion osoittama suunta.
Sinne menin nuotion osoittamaan suuntaan ja päädyin kiertoreitilläni liian kauas. Olin luolan suulla. Siellä oli pimeää ja ikävän oloisia asukkeja, joten lähdin pois. Pienen kiertelyn päätteeksi pääsin vihdoin sinne minne oli tarkoituskin nuotion mukaan mennä. Sieltä jatkoin hetken päästä oudon maamerkin osoittamaan suuntaan ja olin taas luolan suulla, paitsi että tässä luolassa oli ovet.
Luola olikin kaikkea muuta kuin luola, sillä se oli jonkinlainen "dungeon" ja sisälsi todella vit-- soulsmaisen "haastavia" vihulaisia. Lopulta keksin toimivimmat keinot niiden hoitelemiseen ja tajusin että olen taas Souls-pelissä. Kaikki oli taas niin tuttua. Oli hienoa kenttädesigniä, "luovasti" sijoiteltua vihollisia ja erilaisten vipujen vääntelyä.
Siihen se jäikin omalta osaltani, sillä kello oli puolison kanssa ohjelman katsomisaika. Tilanne jäi siihen että sain vivusta oven auki ja päätin että en jatka siihen suuntaan vielä ennen kuin keksin miten saan hahmon tasoja nostettua. Se nimittäin oli myös unohtunut tässä kaikessa ihmettelyssä ja tutkiskelussa. Kuolemia ei paljoa ehtinyt vielä kertyä, ainoastaan siinä dungeonissa useampia ja nekin pääosin ympäristötekijöiden vuoksi sen jälkeen kun olin keksinyt parhaan tavan hoidella vihulaiset tai kun olin päättänyt juosta niiden ohitse tutkimaan paikkoja enemmän.
Tiesin että peliä on hehkutettu maasta, tai välimaista, taivaisiin mutta tuli yllätyksenä kuinka kovan vaikutuksen tämä minuun teki. Olen täysin liekeissä eikä siihen vaadittu edes sen yhden "zombin" vahingossa osunutta soihtua.
Yksi kysymys minulla kyllä heräsi: miten ihmeessä nuijalla tehdään backstab? Mihin se työnnetään? Haluanko edes tietää ja onko se juuri siksi niin tehokas?
Kaikista kehuista huolimatta olin vähän väsynyt Forbidden Westin jälkeen open worldeihin. Samoin Soulseihin olin jossain vaiheessa jo aika väsynyt vaikka niistä pidinkin. Siirtyminen tämän pelin pariin siis etukäteen hieman hirvitti: jaksaako sitä heti uutta open worldia, joka on myös mekaniikoiltaan todella tuttu? Päätin silti laittaa Eldenin testiin heti seuraavana päivänä Horizon 2:n läpäistyäni ja tässä fiiliksiäni:
Ensinnäkin en muistanut taas hahmonluontia. Peliajasta varmaan kolmasosa meni siihen kun säädin jotain silmiä, nokkia ja muita mutta lopulta wretchini oli valmis. Jostain syystä valitsin nyt naisen. Yleensä on tullut valittua ensin mies ja toisella kertaa nainen. Tosin nykyään näitä naisia on muutenkin joka pelissä pääosassa, joten ehkä olen tavalla tai toisella altistunut jollekin? Ehkä niissä rokotteissa tulee jotain naisgeenejä ja olen kohta itsekin nainen? Ken tietää, Barbie ei. Vai onko se juuri Barbie, joka tietää ja Ken ei todellakaan tiedä mistään mitään? Mistä tässä nyt olikaan kyse? Ai niin, se peli:
No sehän oli Soulsia. Kaunista sellaista. Ensin meni ruukut ja tuolit palasiksi kun peli aloiteltiin rollaamalla. Tietenkin. Olin heti sisällä pelissä ja tajusin että en ollut enää väsynyt Soulsiin. Jos mietityttää, niin valitsin silmäkarkkitilan enkä suorituskykyä. Forbidden Westissä rollailin myös samassa tilassa, joten silmätkään eivät olleet tottuneet liian hyvään, ainakaan ruudunpäivityksen osalta.
Mitä siihen rollaamiseen muuten tulee: oli aika tuskaa imaista "estuksia" (en vielä ole sisäistänyt mikä niiden nimi tällä kertaa on) kun oli tarkoitus mennä hiiviskelyasentoon. Aloy nimittäin menee hiippailumoodiin neliöstä ja Eldenissä siitä imeskellään elinvoimaa kun taas tatista pääsee hiipparoimaan. No, se 80 tuntia Aloyn parissa on varmaan hetken taakkana myös täällä Välimaissa.
Palataan kuitenkin siihen alkuun.
Heti alussa täytyy valita mennäänkö alas vai ovelle. No minä kävin ovella enkä halunnut ylös, joten menin alas. Löysin ilmeisesti tutoriaalin, mikä oli oikein hyvä valinta. Jännitti että kuinka hankala peli on hahmollani mutta sehän oli ihan järkyttävän helppo. Jopa se pomo, joka siellä odotti, olikin ilmeisesti jotain harjoitusta. Samalla muistin että backstab on parasta ikinä. Tiedostin kuitenkin että peli ei ole edes alkanut vielä ja että tämä ei tule olemaan todellakaan tällaista läpsyttelyä jatkossa.
Sitten meninkin sinne oikeaan suuntaan ja voi juma mitkä näkymät siellä kohtasi. En odottanut peliä näin järkyttävän kauniiksi! Ja vaikka tiesin että kyseessä on open world niin jotenkin se säväytti myös miten pystyn heti menemään ihan minne vain. Ja hyppynappi. Se iskostui mieleen kunnolla vasta kun kalliolla näkyi eläimiä ja sitä piti oikeasti käyttää sinne päästäkseen.
Samoin peli on kaltaiselleni Souls-veteraanilla heti tuttu kuin omat taskunsa: ruukut, rollaus, ragdollit, viestit ja niiden sävyt; huumori & "huumori". On kuin kotiinsa palaisi mutta kaikki on jotenkin vain isompaa ja hienompaa.
Olin ehtinyt sen verran spoilaantua että kun vihdoin eläinten raatojen häpäisemisen lopettuani jatkoin matkaani, tiesin ettei sitä ensimmäistä selkeämmin erottuvaa hahmoa kannata välttämättä haastaa tason 1 wretchillä nuijineen, joten jatkoin matkaani kiertäen. Taistelin paria lentelevää pirulaista vastaan enkä antanut periksi, joten pienen nuotiolle pakenemisen jälkeen palasin ja jatkoin matkaani voitokkaana. Kunnes näin metsässä kätevästi tyyppejä juuri pensaiden täyttämissä kohdin ja päätin käydä vähän hiippailemaan. Useamman backstabin jälkeen löysin leirin, jonka jätin kuitenkin vielä rauhaan. Tai ehkä jätin itseni rauhaan, sillä halusin keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, joka oli nyt lentävät pirulaiset... ei kun metsikön hiipparit... Vai pitikö tässä mennä jonnekin? Ai niin, se nuotion osoittama suunta.
Sinne menin nuotion osoittamaan suuntaan ja päädyin kiertoreitilläni liian kauas. Olin luolan suulla. Siellä oli pimeää ja ikävän oloisia asukkeja, joten lähdin pois. Pienen kiertelyn päätteeksi pääsin vihdoin sinne minne oli tarkoituskin nuotion mukaan mennä. Sieltä jatkoin hetken päästä oudon maamerkin osoittamaan suuntaan ja olin taas luolan suulla, paitsi että tässä luolassa oli ovet.
Luola olikin kaikkea muuta kuin luola, sillä se oli jonkinlainen "dungeon" ja sisälsi todella vit-- soulsmaisen "haastavia" vihulaisia. Lopulta keksin toimivimmat keinot niiden hoitelemiseen ja tajusin että olen taas Souls-pelissä. Kaikki oli taas niin tuttua. Oli hienoa kenttädesigniä, "luovasti" sijoiteltua vihollisia ja erilaisten vipujen vääntelyä.
Siihen se jäikin omalta osaltani, sillä kello oli puolison kanssa ohjelman katsomisaika. Tilanne jäi siihen että sain vivusta oven auki ja päätin että en jatka siihen suuntaan vielä ennen kuin keksin miten saan hahmon tasoja nostettua. Se nimittäin oli myös unohtunut tässä kaikessa ihmettelyssä ja tutkiskelussa. Kuolemia ei paljoa ehtinyt vielä kertyä, ainoastaan siinä dungeonissa useampia ja nekin pääosin ympäristötekijöiden vuoksi sen jälkeen kun olin keksinyt parhaan tavan hoidella vihulaiset tai kun olin päättänyt juosta niiden ohitse tutkimaan paikkoja enemmän.
Tiesin että peliä on hehkutettu maasta, tai välimaista, taivaisiin mutta tuli yllätyksenä kuinka kovan vaikutuksen tämä minuun teki. Olen täysin liekeissä eikä siihen vaadittu edes sen yhden "zombin" vahingossa osunutta soihtua.
Yksi kysymys minulla kyllä heräsi: miten ihmeessä nuijalla tehdään backstab? Mihin se työnnetään? Haluanko edes tietää ja onko se juuri siksi niin tehokas?
Muuten ei olisi tullut nauruhymiötä vaan perustykkäys, mutta tuo viimeinen kappale sai cocacolat lentämään sieraimista mukavasti kirpaisten. Kele, voisi edes jotenkin varoittaa, ennen kuin tuollaista läppää heittää…
Yksi kysymys minulla kyllä heräsi: miten ihmeessä nuijalla tehdään backstab? Mihin se työnnetään? Haluanko edes tietää ja onko se juuri siksi niin tehokas?
Tämän pelin kautta alan vasta tajuamaan kunnolla sitä mistä Breath of the Wildissa puhuttiin. Siitä siis, että miten hienoa on että oikeasti tutkii maailmaa eikä minimapille ilmesty vain satoja kysymysmerkkejä, joita sitten "checklistailla" pois.
Minulla BotW tuntui itse asiassa silti "checklist"-peliltä mutta ilman checklistaa. Siis sellaiselta copypastelta: kaikki oli aika samanlaista ja oikeasti kunnolla erottuvia paikkoja sai etsimällä etsiä. Lisäksi maailma ylipäänsä oli todella autio ja niistä mielenkiintoisemmistakin paikoista löytyi vain jokin arkku, jossa oli tyyliin jäänuolia. Ole siinä sitten innoissasi siitä aarteesta ja löydöstä.
Mutta tämä Elden Ring. Tässä löytää (ainakin alun perusteella, toivottavasti jatkossakin) jatkuvasti oikeasti erottuvia ja mielenkiintoisia paikkoja. Sitä eksyy tutkimaan ihan eri asioita mihin oli tarkoitus mennä. No toki BotW:ssa oli samaa mutta en oikein ikinä saanut siinä mitään tyydytystä kun lopulta pääsin niihin paikkoihin, joita kohti menin: ai, täällä on tällaista samaa kuin muualla ja arkussa tällä kertaa tulinuolet. Jippii.
Ilmeisesti tässä on myös yhtäläistä tähän verrokkiini tuo "dungeonit". Ja niissäkin on heti merkittävä ero BotW:iin siinä, miten ne Elden Ringissä oikeasti vaikuttavat ihan erilaisilta. Toki BotW:ssakin oli "dungeonit" aina erilaisia mutta teemoiltaan ja ulkoasultaan ihan liian samanlaisia "retroscifejä" tylsimyksiä.
Se tosin jäi mietityttämään että ohi mennen luin että nuo voisivat olla isojakin komplekseja mutta ainakin nyt vastaan tulleet kaksi ensimmäistä olivat todella tiiviitä paketteja. Enkä kritisoi vaan tykkäsin tuollaisesta pienemmästäkin tarjonnasta, toivoen että vaihtelu myös säilyy eikä vaikka nuo kaksi ensimmäistä ala toistamaan itseään Mass Effect ykkösen sivutehtävien sisätilojen tavoin
Mutta entä sitten se haaste ja pomot? No käynpä fiiliksiä läpi spoilerissa:
Soldier of Godrick: No tämä taisi olla ihan tutoriaalitapaus, jossa ilmeisesti oli tarkoitus opettaa backstabin ylivoimaisuus. Ei mitään vastusta Soulsia pelanneille.
Burial Tree Watchdog: Todella hieno pomo! Yksinkertaiset ja selkeät liikkeet, jopa liioitellusti, mutta silti loogisesti "jähmeä" liikkeissään. Pari kertaa sai tapettua hahmoni mutta tuntui alusta lähtien että ei tässä kauaa mene. Ei mennyt ja oli mukava rollailla hänen kanssaan. Kiitokseni tästä hautapuukoira, kiitokseni!
Beastman of Farum Azula: Ensireaktio oli että tuleekohan pahasti turpaan. Ovella oli paljon tekstejä tyyliin "not easy boss" tms. mutta ei tuo juuri vaikeampi ollut kuin ylempi. Pari pahempaa heilumista sillä oli mutta soulsin perus "pyöri ympärillä ja lyö ja rollaa välillä" oli täysin toimiva taktiikka.
Stormgate Troll: Tätähän ei pomoksi kai edes voi laskea koska huomasin sen spawnaavan. Hoitelin sitten kahdesti mutta otin myös aika paljon kuolemia itsekin. Ensin houkuttelin pois nuoliheebojen lähettyvilät ja hippailin ulkona kuoliaaksi. Menin nuotiolle testaamaan että spawnaako ja en en jaksanut heti taistella uusiksi, joten juoksi ohi ja palasin toista kautta backstabbaamaan koko porukan. Paitsi sen trollin itsensä, jonka hoitelin taas samassa paikkaa nurmikolla.
Varsin mukavia olleet nämä tähän astiset pomot sekä vihulaiset yleensäkin. Samoin tuo maailma ja sen pienemmät "dungeonit".
Semmoista mietin, että kannattaako tässä mennä jatkuvasti nuotioiden osoittamaan suuntaan vai onko se ns. "main questline", jonka kaveriksi kannattaa normaalityyliin tehdä myös sivutoimintaa että pysyy tasot tarpeeksi korkealla "päätehtäviä" ajatellen? Vai onko tämä pääreitti nimenomaan se, jossa on helpompaa etenemistä ja muualla saa ylläreitä vastaan? Vai sekä että? Mieluusti ilman spoilereita jos mahdollista
Nuotiot osoittavat vähän eri suuntiin riippuen siitä missä olet. Ne ohjaavat aina siis pääpomojen suuntaan, eli jos vain ns. main questia haluat seurata, niin se on oikea tapa siihen. Pääreitti ei kuitenkaan ole suinkaan helpoin, eli kaveriksi kannattaa kyllä seikkailla, jotta pääpomot ei heittele sinua kuin märkää rättiä.
Tässä pelissä jos jossain ei ole oikeaa tapaa tai reittiä tehdä asioita. Ole villi ja vapaa.
En oo itte nii perehtynyt mutta joo, ilmeisesti ne "waypointit" osoittaa sitä pääreittiä mihii mennä mutta ite en niitä ole niin orjallisesti seurannut ja aina eksyy polulta tekemään kaikkea muuta, sekä tuntuu että ne waypointit osoittaa vähän kaikkialle niin ei aina pysy messis et onks nyt joku main quest menossa vai mikä. Ei tässä ainakaan mulla ole tullut mitään fiilistä että "nony ollaan main questia tekemässä" mut aina sitä vaan jotenkin pelaajaa työnnetään hellävaraisesti sinne oikeeseen suuntaan ja välillä kyl huomaa selkeesti että no nyt ollaan päätarinan parissa. Mut ilmeisesti jos niitä "waypointeja" vaan seuraa niin se on varmasti se ns. nopein tapa mennä peli läpi, eksymättä ikinä mitään muuta tekemään joka on mielestäni lähes mahdotonta, maailmaa kun väkisinkin halua tutkia ja eksyä polulta ja välillä tai joskus useinkin se on jopa suotavaa koska jos menee vaa suoraa bossilta bossille tulee väkisinkin seinä vastaan ja kovasti turpaan, joten maailman tuktiminen, tekemällä muita pikkujututja välissä hahmo vahvistuu ja sit taas jatkaa kohti sitä kovaa jätkää joka aikasemmin pieksi sut.
Tämän pelin kautta alan vasta tajuamaan kunnolla sitä mistä Breath of the Wildissa puhuttiin. Siitä siis, että miten hienoa on että oikeasti tutkii maailmaa eikä minimapille ilmesty vain satoja kysymysmerkkejä, joita sitten "checklistailla" pois.
Minulla BotW tuntui itse asiassa silti "checklist"-peliltä mutta ilman checklistaa. Siis sellaiselta copypastelta: kaikki oli aika samanlaista ja oikeasti kunnolla erottuvia paikkoja sai etsimällä etsiä. Lisäksi maailma ylipäänsä oli todella autio ja niistä mielenkiintoisemmistakin paikoista löytyi vain jokin arkku, jossa oli tyyliin jäänuolia. Ole siinä sitten innoissasi siitä aarteesta ja löydöstä.
Mutta tämä Elden Ring. Tässä löytää (ainakin alun perusteella, toivottavasti jatkossakin) jatkuvasti oikeasti erottuvia ja mielenkiintoisia paikkoja. Sitä eksyy tutkimaan ihan eri asioita mihin oli tarkoitus mennä. No toki BotW:ssa oli samaa mutta en oikein ikinä saanut siinä mitään tyydytystä kun lopulta pääsin niihin paikkoihin, joita kohti menin: ai, täällä on tällaista samaa kuin muualla ja arkussa tällä kertaa tulinuolet. Jippii.
Ilmeisesti tässä on myös yhtäläistä tähän verrokkiini tuo "dungeonit". Ja niissäkin on heti merkittävä ero BotW:iin siinä, miten ne Elden Ringissä oikeasti vaikuttavat ihan erilaisilta. Toki BotW:ssakin oli "dungeonit" aina erilaisia mutta teemoiltaan ja ulkoasultaan ihan liian samanlaisia "retroscifejä" tylsimyksiä.
Se tosin jäi mietityttämään että ohi mennen luin että nuo voisivat olla isojakin komplekseja mutta ainakin nyt vastaan tulleet kaksi ensimmäistä olivat todella tiiviitä paketteja. Enkä kritisoi vaan tykkäsin tuollaisesta pienemmästäkin tarjonnasta, toivoen että vaihtelu myös säilyy eikä vaikka nuo kaksi ensimmäistä ala toistamaan itseään Mass Effect ykkösen sivutehtävien sisätilojen tavoin
Mutta entä sitten se haaste ja pomot? No käynpä fiiliksiä läpi spoilerissa:
Soldier of Godrick: No tämä taisi olla ihan tutoriaalitapaus, jossa ilmeisesti oli tarkoitus opettaa backstabin ylivoimaisuus. Ei mitään vastusta Soulsia pelanneille.
Burial Tree Watchdog: Todella hieno pomo! Yksinkertaiset ja selkeät liikkeet, jopa liioitellusti, mutta silti loogisesti "jähmeä" liikkeissään. Pari kertaa sai tapettua hahmoni mutta tuntui alusta lähtien että ei tässä kauaa mene. Ei mennyt ja oli mukava rollailla hänen kanssaan. Kiitokseni tästä hautapuukoira, kiitokseni!
Beastman of Farum Azula: Ensireaktio oli että tuleekohan pahasti turpaan. Ovella oli paljon tekstejä tyyliin "not easy boss" tms. mutta ei tuo juuri vaikeampi ollut kuin ylempi. Pari pahempaa heilumista sillä oli mutta soulsin perus "pyöri ympärillä ja lyö ja rollaa välillä" oli täysin toimiva taktiikka.
Stormgate Troll: Tätähän ei pomoksi kai edes voi laskea koska huomasin sen spawnaavan. Hoitelin sitten kahdesti mutta otin myös aika paljon kuolemia itsekin. Ensin houkuttelin pois nuoliheebojen lähettyvilät ja hippailin ulkona kuoliaaksi. Menin nuotiolle testaamaan että spawnaako ja en en jaksanut heti taistella uusiksi, joten juoksi ohi ja palasin toista kautta backstabbaamaan koko porukan. Paitsi sen trollin itsensä, jonka hoitelin taas samassa paikkaa nurmikolla.
Varsin mukavia olleet nämä tähän astiset pomot sekä vihulaiset yleensäkin. Samoin tuo maailma ja sen pienemmät "dungeonit".
Semmoista mietin, että kannattaako tässä mennä jatkuvasti nuotioiden osoittamaan suuntaan vai onko se ns. "main questline", jonka kaveriksi kannattaa normaalityyliin tehdä myös sivutoimintaa että pysyy tasot tarpeeksi korkealla "päätehtäviä" ajatellen? Vai onko tämä pääreitti nimenomaan se, jossa on helpompaa etenemistä ja muualla saa ylläreitä vastaan? Vai sekä että? Mieluusti ilman spoilereita jos mahdollista
Kannattaa nauttia tuosta alun fiiliksestä ja pysyä poissa päätehtävistä, maailmaa pystyy tutkimaan todella pitkälle ilman pakotusta tehdä jotain.
Nuolia seuraamalla pääsee päätarinaa eteenpäin ja ne osoittavat pelin päätarinan etenemistä. Kannattaa muistaa että nuolet ovat kuin oksia, eli tietty nuolilinja voi myös loppua. Ettei turhaan ihmettele miksi nuolet ei häviä ja epäile että jotain tekemättä.
Kannattaa nauttia tuosta alun fiiliksestä ja pysyä poissa päätehtävistä, maailmaa pystyy tutkimaan todella pitkälle ilman pakotusta tehdä jotain.
Nuolia seuraamalla pääsee päätarinaa eteenpäin ja ne osoittavat pelin päätarinan etenemistä. Kannattaa muistaa että nuolet ovat kuin oksia, eli tietty nuolilinja voi myös loppua. Ettei turhaan ihmettele miksi nuolet ei häviä ja epäile että jotain tekemättä.
Ne tosin myös osoittavat optionaalisia sivuhaarojakin kohti, ei pelkästään pääjuonen mukaan. Taitavat osoittaa kohti lähintä isompaa bossia.
Lisäys, loppupuolella kun kartta on muutenkin aika täynnä niin ne vanhat nuolet alkoi kyllä ärsyttämään kun niitä oli ihan melkein joka paikassa ...
Karttafiltteri ois kiva.
Hauskasti tässä pelissä on tietenkin paljon viittauksia Soulsborneen. Itse sain muutamista alueista vahvoja Bloodborne ja Dark Souls 3 viboja. Ja tietysti aseissa ym. on paljon nostalgiaa, liekköhän myös Giant Dad build jo tehty tässä.
Olisi kiva jos luolastoissa ja niissä pyöreissä teleporttaavissa paikoissa olisi joku eri värikoodaus sen mukaan, onko bossi kaadettu vai ei.
No niin, ensimmäinen varsinainen pomo tuli ilmeisesti nyt vastaan. Laitan nimen esille koska se on mainittu täällä jo aiemmin monta kertaa, eli kyseessä siis Margit. Jätin kesken kun sain vain noin puolen väliin sen energiapalkin taottua. Ei vaikuta miltään liian vaikealta mutta ajattelin että käyn tutkimassa ensin muualla niin menee sitten helpommin tuo läpi.
Ja tutkimaan sitten päädyinkin, sillä nyt olen jo ulkona näkyvän kartan alueelta ja on vaikka ja mitä paikkaa mihin voisi mennä.
Ai niin ja sinne nuotiolta siirryttävältäkin paikalla kävin ja ihmettelin että miten sinne pääsee takaisin. Googlata piti ja sitten taas huokailin miten välillä turhauttaa ettei peli kerro edes tuollaista. Tavallaan loogista miten sinne pääsee mutta toisaalta taas kun ei ole tottunut tuohon pikasiirtymiseen aiempien Soulsien jäljiltä niin ei sitä mitenkään osannut yhdistää siihen.
Heppaa en ole vielä osannut käyttää. Muistan sen kyllä jatkuvasti mutta jotenkin tulee silti vain käveltyä paikalta toiseen. Ehkä sitten kun tarvitsee jotain pidempiä matkoja kulkea tai kenties jopa käyttää taistelussa apuna mutta jätetään nyt edes yksi elukka rauhaan.
Oikeastaan myös tämän vuoksi kysyin että mihin se osoitus on, jotta tiedän joko seurata tai vältellä sitä aina fiiliksen mukaan. Oikeastaanhan jokainen Souls on ollut samanlainen, ainakin monessa kohtaa jos ei jatkuvasti, eli että voi valita useista reiteistä mihin edetä ja mitä tehdä. Ei tietenkään näin vapaata mutta vapaata silti.
Heppaa en ole vielä osannut käyttää. Muistan sen kyllä jatkuvasti mutta jotenkin tulee silti vain käveltyä paikalta toiseen. Ehkä sitten kun tarvitsee jotain pidempiä matkoja kulkea tai kenties jopa käyttää taistelussa apuna mutta jätetään nyt edes yksi elukka rauhaan.
Siinä vaiheessa kun tutkimusmatkat vie alueille jossa on pahan näköisiä vihuja jotka tappaa yhdellä iskulla, niin heppa on oikein kätevä siirtymiseen, sen avulla voi välttää lähes kaikki isommatkin vihut ja jatkaa tutkimusta vielä vaarallisemmille alueille. Tuskin on kovin iso spoileri että pelissä on myös paikkoja joissa on tasohyppelyä hepalla, ja ilman. Ei täysin ongelmattomia hyppelyitä.
Mulla oli suurinpiirtein kaikki siihen mennessä mahdollinen alue kartoitettuna ennenkuin kävin Margitia moikkaamassa. 'Moi ja hei'. Ekalla kerralla. NG+:ssa sitten suoraan Margitia kohti ja suorinta reittiä seuraaville välttämättömille bosseille. Siinä missä ekaan kierrokseen meni reilut 200h, niin NG+:ssa olen loppumatsissa noin 10 tunnissa. Ja tämä vain siksi kun konsoli ja tv päätti hukata synkan kesken savesäädön (synkka hukkuu ajoittain, mutta onneksi hyvin harvoin kun konsoli vaihtaa näyttömoodia tms), ja peli/konsoli onnistui synkkaamaan talletuksen pilveen, kun olisin katsonut eri loput yhdellä kierroksella. Jäi sitten yksi (achievementin antava) toiselle kierrokselle.
Läpihän tämäkin sitten meni. Ja olipahan peli! From Software osasi sekoittaa tyypillisen pelattavuutensa ja mystisyytensä mahtavan laajaan maailmaan joka vaan odotti tutkimista. Olin oikeasti yllättynyt, kuinka iso maailma tässä loppujen lopuksi oli. Vaikka pelikellossa oli jo useita kymmeniä tunteja, ja luuli viimeinkin päässeensä kartan reunalle, niin silti sieltä vain joku uusi alue paljastui. Pidin myös siitä, kuinka hienovaraisesti pelaajaa viedään eteenpäin ilman mitään quest logeja tai vastaavaa. Laittaa kyllä uudet standardit avoimen maailman peleille. Ainakaan itselleni ei enää kiinnostusta riitä millekään Ubisoftin copypaste maailmoille, joiden sivutehtähvät ovat sitä samaa keräilyä tai juoksupojan hommaa.
Haastavuutta löytyi taas jälleen kerran. Myös tällaiselle SoulsBorneSekiro-veteraanille. Varsinkin loppua kohden meinasi tietyissä bosseissa usko loppua, mutta niin vaan kovalla harjoittelulla mentiin eteenpäin. Kärsivällisten ihmisten peli. Varsinkin jos minun tapaani haluaa pelata ilman ihmisapuja. Jotain kertoo pelin koukuttavuudesta, että vaikka olet ollut jumissa johonkin bossiin useamman tunnin ajan, niin silti jaksoi "vielä kerran" yrittää, josko vaikka se hirviö nyt kaatuisi.
Voi olla, että kirjoitan tätä hiema yli-innostuneena, mutta senkin uhalla sanon, että Elden Ring ei ole minulle pelkästään vuoden peli, vaan yksi parhaimpia pelejä. Melkein 30 vuotta harrastanut videopelejä ja on hienoa, että vielä näiden vuosien jälkeenkin julkaistaan pelejä, jotka tuovat tähän harrastukseen uutta intoa.
Siinä missä ekaan kierrokseen meni reilut 200h, niin NG+:ssa olen loppumatsissa noin 10 tunnissa. Ja tämä vain siksi kun konsoli ja tv päätti hukata synkan kesken savesäädön (synkka hukkuu ajoittain, mutta onneksi hyvin harvoin kun konsoli vaihtaa näyttömoodia tms), ja peli/konsoli onnistui synkkaamaan talletuksen pilveen, kun olisin katsonut eri loput yhdellä kierroksella. Jäi sitten yksi (achievementin antava) toiselle kierrokselle.
Noin, nyt on sitten sekin loppu katsottu. Oli oikeastaan hienoin. Sentään noissa achievement/trophy lopuissa on eroja. Lopussa statsit 40/40/40/40/40/40/31/31. Vain pakolliset bossit ennen ensimmäistä loppubossyritystä, sen jälkeen kävin vähän huviksen katselemassa muita tuttuja paikkoja ja tuli samalla muutama pienempikin boss lahdattua, kun sai samalla sitten vähän leveleitäkin lisää. Lopullinen aika 252 tuntia, lv223.
Level 100 ukkelilla ollaan nytten pohjosessa ja kaikki vaihtoehtoinen menty ennen tätä. Yllättävän helposti kun muistaa kaiken. Ihmeellisesti toinenkin läpipeluu jaksaa kiinnostaa vaikka vain online-puolta varten hahmo on. Ja kaiken mahdollisen taas tehnyt vaikkei se ehkä tarpeellista ole oman buildin kohdalla.
Löysinpäs tuolta vetiset rauniot ja siellä on mm. pari aarrearkkua. Sen jälkeen löysinkin itseni hieman kettumaisesta paikasta. Siinä piti hetken taas miettiä että miten pärjää mutta puskin eteenpäin ja keräsin aimo läjän runeja ihan sillä että painoin aina menetettyjen runejen perään ja yritin kuolla paikkaan, josta ne vielä jotenkin onnistuisi saamaan. Kaiken huipuksi sieltä pääsi hyvinkin helposti pois mutta yritin koko ajan väärään suuntaan ja siellähän ei ollut mitään kauhean kivaa odottamassa. Huvitti kun jätin sen toisen reitin tutkimatta juuri siksi että olin näkevinäni siellä sumuseinä enkä halunnut mennä sinne
Kävin myös eräässä toisessa luolassa ja se olikin varsin leppoisa paikka ja pomokin tuli hoidettu toisella yrittämällä.
Oli kyllä hieno peli niin pitkään kun sitä iloa kesti.Alla kokeilu Demon Soulssia vuosikausia sitte,kesken jääny Bloodborne ja nyt tätä reipas 80 tuntia kunnes tuli ensimmäinen ragequit ja se oli siinä.Oli kyllä lievästi sanottuna väsyny fiilis koko peliin, liian pitkät pelit vaan on liian pitkiä ja näillä taidoilla ainut apu olis ollu vaan grindaus.Päätin kuitenki että kun näitä vehkeitä on niin paljo ja pelejä pursuaa joka tuutista niin järkevämpää vaan siirtyä seuraavaan eikä tuhlata aikaa tähän enempää.En silti ihmettele yhtään jos ja kun tämä keikkuu monissa ”vuoden peli”-listoilla ens vuoden alussa.
