Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elden Ring

Huh. Tänään on ollut tuottoisa päivä sillä kaatui sekä Radahn että sen jälkeen lopultakin se kaksikko, jossa mukana se hiton Crucible Knight.

Molempien taisteluiden kanssa meni aikaa ja yrityksiä mutta kyllä Radahn oli silti se, joka ärsytti vähemmän. Yksi hiton Crucible Knight osasi olla niin hiton rasittava. Ja monta kertaa oli hyvin lähellä mutta ei. Ja olikohan toinen vai jopa eka yritys tänään, jossa olisin varmasti jo voittanut jos en olisi ahnehtinut.

Mutta kuitenkin, nyt ne on nämä molemmat barbaroitu kappaleiksi.

Radahn oli lopulta aika "helppo" kun sitä oli jo kymmeniä kertoja vääntänyt. Lisäksi menin senkin ilman summoneita ja muuta krääsää. Dual wieldinä se joku alussa saatava iso miekka ("Lordsworn's Greatsword"), joka oli kai jo jossain +15 levelillä. Strenghtiä oli Radahnin jälkeen jotain 50 tai 51 koska käytin sen runet siihen. Hahmon leveli on vielä alle 100, olikohan jotain 70 tai 80 paikkeilla jos en ihan väärin muista.

Siellä Radahnin alueen reunamilla oli muuten hauska luola, jossa oli ilmeisesti jonkinlaiset battle royalet menossa :D Pomo siellä tosin oli monta kertaa nähty ärsyttävä tapaus, joka oli vieläpä hitosti kestävämpi versio kuin aiemmin tapaamani, joten ei paljon kiinnostanut jäädä yrittämään (vaan menin sen Crucible Knightin kanssa siinä kohtaa vääntämään).

Noiden parissapa se menikin sitten reilusti yli 2 tuntia pelkästään tänään. Seuraavaksi olisi sitten aika selvä reitti edessä ja questejakin pistin eteenpäin. Ja ihan suosiolla olen netistä katsonut että miten niitä saa eteenpäin. Miten helvetissä sekin olisi pitänyt tietää että yksi niistä sattui nyt olemaan vankina siellä yhdessä paikkaa?! Tai mistä pitäisi edes tajuta että sitä pitäisi etsiä?

Soulseissa vielä jotenkin ymmärtää tuollaisen randomiuden näissä mutta oikeastiko pitäisi etsiä valtavasta maailmasta joka paikka että minne ne pikkuiset npc:t on nyt menneet elleivät ole ragequitanneet kun teit jotain "väärin".
 
Crucible Knight on kyllä tosiaan varmasti paha pala vannoutuneelle barbaroijalle. Itse kun olen taas vannoutunut battlemage, niin jotenkin nuo eivät itselleni hirveästi tuskia aiheuttaneet. Itse asiassa tuo misbegotteni, vai mikälie, joka tuon kaverina oli, on ollut itselleni varsin ärsyttävä vihu. Välttelin niiden kanssa taistelua aina kun se vain mahdollista oli. Jotenkin kävivät ärhäkämmin kimppuun, jos pelasin maagina niitä vastaan, ja sitten en oikein kovin varmasti hallinnut niiden kanssa lähitaisteluakaan. Crucible Knightit ovat jotenkin hitaampia hyökkäyksissään maagina pelaavaa vastaan, ja niiden kaukohyökkäykset ovat suhteellisen helppoja havaita ja väistää. Mutta toki muistan sen ensimmäisen Crucible Knightin olleen täyttä tuskaa, kun yritin sitä ensin myöskin lukuisia kertoja barbaroida pelin alkuvaiheessa. Lopulta päädyin maagittelemaan sen kauempaa, ja tyyppi oli hetkessä hoidettu. Hitto kun Elden Ringistä tässä taas jutustelee, niin tulee suorastaan ikävä niitä kaikkia mahtavia hetkiä pelin parissa. Aivan maaginen peli kertakaikkiaan!
 
Olen tätä jo hiukan aiemminkin ihmetellyt, mutta nyt pitää kyllä ihan julkisesti pohtia että kuinka hemmetin tehokas se mimic tear oikein oli ennen tätä kuuluisaa nerffausta? Oma on nyt se plus 10 kun nousi seinä fire giantin kanssa pystyyn ja päätin virittää tuon tappiin asti ja kokeilla sen kanssa. Nyt tupsahti tuo joka paikassa kauhisteltu godskin duo vastaan täysin yllättäen. Ehdin ihmetellä että miks tässä oven suussa on summon lätkä, kun jo jotain lyllersi kohti. Ilmeisesti olin aiemmin huoneessa pyöriessäni jotenkin onnistunut missaamaan triggerin. Kauhuissani tietenkin räpelsin mimicin kentälle ja kappas. Läski ja luihu kupsahti heittämällä ehkä noin alle puolen minuutin. Eikä vähiten mimicin ansiosta. Eli mikä tän mimicin funktio oikeasti oli aiemmin? Autopilotti? Pelaaja nostaa jalat pöydälle, tempaisee konjakin ja katselee kun mimic lakaisee kentän tyhjäksi?

No ei se mitään. Kaiken pelin trollauksen jälkeen en tunne yhtään huonoa omaatuntoa.
 
Crucible Knight on kyllä tosiaan varmasti paha pala vannoutuneelle barbaroijalle. Itse kun olen taas vannoutunut battlemage, niin jotenkin nuo eivät itselleni hirveästi tuskia aiheuttaneet. Itse asiassa tuo misbegotteni, vai mikälie, joka tuon kaverina oli, on ollut itselleni varsin ärsyttävä vihu. Välttelin niiden kanssa taistelua aina kun se vain mahdollista oli. Jotenkin kävivät ärhäkämmin kimppuun, jos pelasin maagina niitä vastaan, ja sitten en oikein kovin varmasti hallinnut niiden kanssa lähitaisteluakaan. Crucible Knightit ovat jotenkin hitaampia hyökkäyksissään maagina pelaavaa vastaan, ja niiden kaukohyökkäykset ovat suhteellisen helppoja havaita ja väistää. Mutta toki muistan sen ensimmäisen Crucible Knightin olleen täyttä tuskaa, kun yritin sitä ensin myöskin lukuisia kertoja barbaroida pelin alkuvaiheessa. Lopulta päädyin maagittelemaan sen kauempaa, ja tyyppi oli hetkessä hoidettu. Hitto kun Elden Ringistä tässä taas jutustelee, niin tulee suorastaan ikävä niitä kaikkia mahtavia hetkiä pelin parissa. Aivan maaginen peli kertakaikkiaan!
Parryn kanssa hemmetin helppo. Todella helpot ikkunat parrylle.
 
Parryn kanssa hemmetin helppo. Todella helpot ikkunat parrylle.
Ehkä jos osaa parryt. Täysin mahdottomia oppia itselleni juuri tuollaiset. En ole koskaan oppinut niitä missään peleissä. Ja yritetty kyllä on. Omalla kohdallani on se tilanne, että rytmitaju on ylipäätään nollatasoa, ja samaan tapaan tuollaisten hyvin lyhyeen aikaan tapahtuvien tarkkuutta vaativien ajoitusten löytäminen ilman hyvin selkeää visuaalista osoittajaa, on itselleni vain kertakaikkiaan mahdotonta. Rytmipelejä en voi tästä syystä pelata, tai jos niitä pelaan, niin aivan helpoin taso täytyy olla, että on mitään järkeä.
 
Viimeksi muokattu:
Itse asiassa tuo misbegotteni, vai mikälie, joka tuon kaverina oli, on ollut itselleni varsin ärsyttävä vihu. Välttelin niiden kanssa taistelua aina kun se vain mahdollista oli. Jotenkin kävivät ärhäkämmin kimppuun, jos pelasin maagina niitä vastaan, ja sitten en oikein kovin varmasti hallinnut niiden kanssa lähitaisteluakaan.
Tuosta misbegottenista tuli ihan vitsi mitä enemmän tuota jouduin jauhamaan. Saan sen melko varmasti aina hoideltua jo ennen kuin Crucible Knight edes ehtii laskeutumisen jälkeen paria askelta ottamaan. Lisäksi se tapa, jolla sen saa hoideltua on todella aggressiivinen ja näyttävä kun tekee hyppyhyökkäyksiä ison miekan kanssa niin että samalla sillä hypyllä väistää misbegottenin vaakahyökkäyksen. Noin muutenkin sen hyökkäykset on todella helppo väistellä.

C-Knightin kanssa oikeastaan vain se maahyökkäys on sellainen, jota ei aina hoksaa/ehdi väistää mutta muuten sekin on hyvin selvästi aikeensa signalisoiva vastus. Se vain että hyökkäyksille on aika vähän aikaa, varsinkin jos heiluu jonkin jättimiekan kanssa.

Crucible Knightit ovat jotenkin hitaampia hyökkäyksissään maagina pelaavaa vastaan, ja niiden kaukohyökkäykset ovat suhteellisen helppoja havaita ja väistää. Mutta toki muistan sen ensimmäisen Crucible Knightin olleen täyttä tuskaa, kun yritin sitä ensin myöskin lukuisia kertoja barbaroida pelin alkuvaiheessa. Lopulta päädyin maagittelemaan sen kauempaa, ja tyyppi oli hetkessä hoidettu.
Onhan se hidas varmasti kaikkia hahmoluokkia vastaan mutta hahmosta on paljon sitten kiinni kuinka vaikea on antaa iskuja takaisin.

Tuossa aiemmin mainittu parrytteleminen varmasti helppoa jos sen osaa. Kuten jo aiemmin täällä mainitsin niin en saanut jotenkin yhtä varmaksi parryamista, kuten esim. Sekirossa, joten jätin sen yrittämisen ja käyttämisen kokonaan väliin.

On tuo oma pelityyli muutenkin kehittynyt ensimmäisestä Soulsista. Ensin se oli sitä kilven takana piilottelua, sitten tuli mukaan jo vähän väistelyä ja lopulta se kilpi oli lähinnä varmuuden vuoksi ottamassa osumia vastaan jos väistö ei onnistu. En muista mistä asti on tullut pelattua ilman kilpeä mutta tätä valintaa helpotti varmasti hyvin paljon Sekiron pelaaminen. Siinä kun mitään kilpiä ei ollutkaan. Dualwieldiä tuli joskus aiemminkin kokeiltua mutta ei tällä tavalla kuin nyt että se on jatkuvasti päällä. Kilven otin jo joku aika sitten pois kokonaan pikavalinnoista kun sen sinne jossain vaiheessa kuitenkin laitoin. Nyt on se greatsword ja sitten on joku int-pohjainen taikakalu, jolla saa myrkyt parannettua ja jolla saa pienen määrän healthiä jos on juomat loppuneet. Samoin joku perusvarsijousi on jos pitää houkutella joku tyyppi katosta, seinästä tai muualta pois maalle taistelemaan. Tai jos haluaa kiusata jotain kaukana odottavaa uutta pahista, joka näyttää uhkaavalta :D
Kävin tänään pyörimässä Nokronissa ja siellä tuli vastaan myös toinen pyörijä. Tämä peli jaksaa kyllä niin yllättää uudestaan ja uudestaan. En olisi uskonut että tuollaisen kanssa tulee noin paljon turhautumista. Siinä yrität alta pois ja tikapuille mutta ei, se on ehtinyt perään ja tappaa kosketuksesta. Tarkoitus oli backtrackata että jäikö jotain tutkimatta mutta taitaa joutua menemään rundin toista kautta uusiksi. Nyt tyydyin hakemaan runet ja lopettelemaan siihen.

Niin ja olihan siellä toki muutakin ja se eräs pomo. Oli muuten harvinaisen hyvä vinkki maassa sille: "no weapons" tms. :D
 
Viimeksi muokattu:
Siinä vieressä voisi myös lukea "no clothes", jos oikein easy modella haluaa sen pomon mennä. :D
Varmasti näin mutta minulle ei tuota näkynyt. Nuohan aina vaihtelee mitä kenelläkin näkyy milloinkin. Kai.

Mutta oman hahmon "haarniska" ei ole kaukana Arskan Conanin hepeneistä, joten ihan sama onko sitä päällä vai ei kun se ei juuri suojaa. On hahmollani vähemmän paljasta pintaa näkyvillä mutta joku viitta/huppu ei kauheasti suojaominaisuuksia omaa :D

Vielä tuohon itse taisteluun:

Mimic osui kerran tai pari niillä paljailla käsillään ja se oli niin säälittävä isku että en edes huomannut vaikutusta energiapalkkini. Sen vuoksi oli pakko jäädä hetkeksi vain seisomaan paikalleen ja ottamaan iskuja. Se löi useamman sarjan kun vain nauroin sen säälittävyydelle. Tein varmaan 3-5 hyppyiskua ja kopio oli hoideltu.

Ihan hiton siisti taistelu ja idea.

Vielä itse Nokronista tuosta taistelusta eteenpäin:

Oliko nuo silver mimicit (tms) jotain sattumanvaraisia hahmoja vai pelin aloitushahmoluokkia vai kenties jopa pelaajan oma aikaisempi hahmo?! Ensimmäisenä vastaantullut oli nimittäin wretch-hahmo sillä nuijallaan ja olin hämilläni että onko peli tallentanut hahmoni etenemistä ja pistää nyt sen eri vaiheissa eteeni? Voiko olla noin siisti idea vai oliko kyseessä vain sattuma? Tuli myöhemmin vastaan myös mieshahmo ison miekan kanssa ilman vaatteita, joten taisi olla vain sattumaa tai sitten pelkästään se täysin puhdas aloitushahmo tms.

Mikäli tuota ei ole toteutettu noin kuten ensin ajattelin niin todella iso hukattu tilaisuus siinä.
 
Paha sanoa miten tuo on toteutettu, mutta minua vastaan tulleet mimicit tuntuivat vain geneerisiltä aloitushahmoilta.

Nokronin alue oli mielestäni visuaalisesti todella upea tähtitaivaineen ja ylväine rakennuksineen. Alueen lopussa odottava pomotaistelu tuntui myös mukavan "reilulta", vaikka samalla siinä oli haastetta koska Gargoyleja tulee kimppuun kaksin kappalein. Olin tosin aika selvästi ylilevelinen (tai siltä se ainakin tuntui), joten se helpotti aika paljon.
 
Menin sitten spoilaamaan Nokronin pomon itselleni lukemalla ajatuksissani tuon spoilerin mutta ei voi mitään. Ei onneksi mikään iso ylläri kun ottaa huomioon maisemia ja sitä miten From kierrättää asioita pelistä toiseen. Ja toivottavasti tämä ei nyt ole jollekin spoileri. Ei ainakaan pitäisi olla ylläri että kehittäjä kierrättää asioita pelistä toiseen. Mikä on minusta siis vain positiivista sillä se ei silti tunnu kierrätykseltä negatiivisessa mielessä.
 
Anteeksi :(

Olisi ehkä pitänyt olla selvempi spoilerin kanssa. Muille huomioksi, älä lue edellisen viestini toista spoileria ellet ole jo pelannut Nokron aluetta läpi tai halua tietää alueen loppupomoa.
 
Viimeksi muokattu:
Anteeksi :(

Oli ehkä pitänyt olla selvempi spoilerin kanssa. Muille huomioksi, älä lue edellisen viestini toista spoileria ellet ole jo pelannut Nokron aluetta läpi tai halua tietää alueen loppupomoa.
Oli se tarpeeksi selvästi siinä ja spoileritageissa, ihan oma kämmi oli enkä sitä sillä tavalla meinannut että kauheasti edes harmittaisi tai ketään syyttelisin :)
 
Ja nyt pääsinkin tuonne pomotaistoon ja voi helvata että oli ärsyttävä. Tavallaan silti "reilu" ja tuntuu jopa siltä että mahdollinen. Turhan paljon kuitenkin samanoloinen kuin se redmane castlen juttu eli tietyssä vaiheessa tulee kaveri ja sitä ennen olisi hyvä saada toinen mieluusti jo pois alta.

Tuntui että mitä enemmän tuota yritti niin sitä huonommin meni. Alussa meni paljon paremmin ja uusintayrityksissä ei tuntunut välillä enää pääsevän ensimmäisestäkään eteenpäin.

Niin ja tässä kun olen kironnut sitä crucible knightia niin siellä piti Nokronissa olla sitten niitäkin partioimassa. Ensimmäisen hoidin niin että tyyppi syöksyi rotkoon ja tuntui vain että sai mitä ansaitsi. Toisen kanssa jouduin ottamaan monta kertaa uusiksi mutta lopulta aggressiivinen raivo riitti ja tajusin että siihen tosiaan tepsi se tapa paljon paremmin. Tai sitten oli kenties tuuria mukana tms.
 
Ja nyt pääsinkin tuonne pomotaistoon ja voi helvata että oli ärsyttävä. Tavallaan silti "reilu" ja tuntuu jopa siltä että mahdollinen. Turhan paljon kuitenkin samanoloinen kuin se redmane castlen juttu eli tietyssä vaiheessa tulee kaveri ja sitä ennen olisi hyvä saada toinen mieluusti jo pois alta.

Tuntui että mitä enemmän tuota yritti niin sitä huonommin meni. Alussa meni paljon paremmin ja uusintayrityksissä ei tuntunut välillä enää pääsevän ensimmäisestäkään eteenpäin.
Itse vedin tämän niin, että kutsuin heti Mimic Tearin apuun ja aggrosin sen ensimmäisen hengiltä mahdollisimman nopeasti. Eli juuri niinkuin tuossa mietitkin. Mimic Tear on sen verran OverPowered, että aika hyvin tuolla tapaa ehti juuri kellistää sen toisen ennenkuin toinen edes kunnolla pääsi mukaan taisteluun. Jos et ole vielä löytänyt Mimic Tearin tuhkia niin sen verran vinkkaan että ne löytyy Nokronista.
 
Itse käytin vieläpä mimic tearin lisäksi mukaan summonoitavaa NPC-hahmoa apuna. Jossain sivutehtävässä etenemällä se muistaakseni tuli myöskin tuohon taisteluun mukaan kutsuttavaksi. Siltikin meni varsin tiukoille tuo taistelu. Kunnioitettavaa, mikäli tuon taistelun hoitelee ihan yksinään. Ei ihan helposti onnistuisi ainakaan itseltäni. Ehkä lukuisien yrityksien jälkeen voisi toki joku tatsi löytyä, mutta kyllä juuri noiden Elden Ringin Gargoylien kaltaiset otukset ovat itselleni aivan yyberpahoja. Ovat niin pirun aggressiivisia ja nopeita sekä tekevät armottoman kovaa damaa osuessaan. En tuollaisia jaksa oikein lukuisia kertoja hinkata, joten olen päätynyt armottomasti käyttämään kaikki mahdolliset keinot noita vastaan.

Paljon kovempia ovat Elden Ringin Gargoylet mielestäni, verrattuna muiden Soulsborne-pelien Gargoyleihin. Toki tuo taistelu meni itselläni noilla reippailla avuilla kiikun kaakun heti ensimmäisellä yriyksellä läpi, mutta siis apuja myös oli aika hyvin.
 
^tuossa mun mielestä oli se poison pilvi se kaikkein isoin ongelma. Toki hankalia muutenkin noin parina, mutta kirsikkana kaiken muun päällä se penteleen poison. Jalkapallo kentän konoinen pilvi joka sai hahmon sätkyttelemään epileptisesti kohti you died ruutua kohti.
 
Neiti jonka tapaamista kaikki malttamattomana odottavat. Enää tämä ja elden beast ja tämä on taputeltu. 2 pomoa jäljellä siis. Aikaa mennyt bauttiarallaa 130 tuntia. Tää meinas mennä ekalla yrityksellä, mutta sitten iski rot ja huomion hetkellinen herpaantuminen ja kaput. Nyt ollaankin sitten jumissa. Eka vaihe menee ongelmitta, mutta se toinen. Viime yrityksellä tää pirulainen iski kakkosvaiheen alussa suoraan kimppuun niin etten ehtinyt edes liikahtaa. Hiukan hämärältä vaikuttaa joo...

No eiköhän me mimicin kanssa tää hoidella tän illan aikana. :D

(Edit. Malenia läpi. One to go)

FRRLUTOWUAUYHgp.jpeg
 
Näytä liitetiedosto 8664
Itse tänään kyseisessä bossissa koitin muita autella ja oli kyllä aikamoinen sekamelska. Viidessä tapauksessa tappelu loppui siihen kun hosti juoksee suoraan Malenialle ja kuolee noin 5 sekunnissa. Ja toiset viisi oli sellasta lagi kökköä ettei oikein tiennyt edes missä pomo tai muut oikeasti menivät. Muutamat invadet tein paikkaan ja tapoin muutamat tyypit. Ja toista autoin siinä vastapäisessä minibossissa johon sitten meitä inveidattiin ja sielä roth paikan keskellä olikin sitten aikamoinen hippa.
 
Joo meillä nää suoraan kimppuun rynnimiset saa luvan hoitaa mimic. Itse mennään perässä jahka vähän fundeerataan...ja keritään.

En ole vieläkään saanut aikaiseksi kokeilla muitten pelaajien kanssa vääntämistä. Offlinena mennään ja on aina menty. Nyt elämää helpottaa tosiaan aikalailla nämä ashit
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom