Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elden Ring

Jaa a eikös tuo paikka ole jo Liurnia alueella niin sielä saattaa pelaajat olla aika alhasilla leveleillä ja aseilla
On ja totta. Sehän tuota varmasti selittääkin.

Koin itse tuon kuitenkin alueena, johon en ihan heti olisi halunnut mennä jos olisin voinut valita. Nythän siis ihan vahingossa omat reitit on menneet eri kautta ja vasta nyt kävin tuolla tutkimassa tuon nurkan. Liurnia on muuten tutkittu kyllä hyvin ja käyty jo Leyndellissäkin sekä tasangolla vähän pyörimässä.

Oma reitti meni niin että nuohosin sen kartan alaosan ennen kuin jatkoin Liurniaan. Ja toki se Margit aika kauan esti omaa etenemistä siihen suuntaan, joten senkin takia koin että parempi tutkia ensin kartan toista osiota.

Hmm... Nyt kun "hymiöit" tuon termin niin aloin itsekin miettimään että ehkä se barbaari on jo sukupuolineutraali termi eikä vaatisi tuota "tar"-päätettä. Mutta onhan tuo silti siistimpi noin ja ainakin tuo oma hahmoni löisi miekalla jos joku inisisi tuosta vastaan :D

Nyt täytyy sanoa, että muistin vain paikan nimen – piti käydä katsomassa, millainen vastus siellä oli. Todennäköisesti tämä vihulainen on sitä "kuoli ennen kuin ehti tehdä mitään" -osastoa. Omaa leveliäni en muista, mutta tämä saattoi olla vasta myöhemmin löydettyjä katakombeja, joihin tulin ylilevelisenä ja pyyhkäisin varjohaamun helposti hautaan.
Sama taisi käydä minullekin eli omat reitit meni ihan muualta ja nyt tavallaan menin takaisin helpommalle alueelle. Toisaalta en ole vähään aikaan kokenut oikein mitään ongelmia missään. Useamman pomo-oven olen kyllä jättänyt tarkoituksella odottamaan kun halusin tehdä muuta välillä että en siis tiedä miten kovia tyyppejä niissä olisi vastassa. Ja sitten on useampi sellainen, jonka olen matkan varrella jättänyt myöhemmäksi enkä ole muistanut niitä käydä testaamassa uusiksi.

Todennäköisesti olen riehunut kaukoloitsuillani, joiden ohella muutama taktinen väistö, pari juoksupyrähdystä parempaan kohtaan ja sitten täyslaidallinen loitsuja niskaan. Harvoin ryhdyn putsaamaan pomojen apureita dungeon-bossien ympäriltä, vaan keskitän kaiken voiman pomoon.
Minulla tuo kävi vahingossa niin että huitaisin pomoa kerran tai pari enkä ehtinyt edes kunnolla tajuta että sillä oli apureitakin mukana. Oikeastaan olin mukana hommassa vasta kun pomo alkoi jo haihtua ilmaan ja aloin kääntelemään kameraa nähdäkseni kunnolla ne muut vihulaiset, jotka nekin olivat vain jo haihtumassa ilmaan.

On tässä ollut silti useampi pomo apureineen, joiden apurit on ollut vähän pakko hoitaa ensin haittaamasta. Ja sitten tosiaan niitä, joissa sitä ei kannata tehdä vaan keskittyä liikkumiseen ja pomon rankaisemiseen.
 
On ja totta. Sehän tuota varmasti selittääkin.

Koin itse tuon kuitenkin alueena, johon en ihan heti olisi halunnut mennä jos olisin voinut valita. Nythän siis ihan vahingossa omat reitit on menneet eri kautta ja vasta nyt kävin tuolla tutkimassa tuon nurkan. Liurnia on muuten tutkittu kyllä hyvin ja käyty jo Leyndellissäkin sekä tasangolla vähän pyörimässä.

Oma reitti meni niin että nuohosin sen kartan alaosan ennen kuin jatkoin Liurniaan. Ja toki se Margit aika kauan esti omaa etenemistä siihen suuntaan, joten senkin takia koin että parempi tutkia ensin kartan toista osiota.

Hmm... Nyt kun "hymiöit" tuon termin niin aloin itsekin miettimään että ehkä se barbaari on jo sukupuolineutraali termi eikä vaatisi tuota "tar"-päätettä. Mutta onhan tuo silti siistimpi noin ja ainakin tuo oma hahmoni löisi miekalla jos joku inisisi tuosta vastaan :D

Sama taisi käydä minullekin eli omat reitit meni ihan muualta ja nyt tavallaan menin takaisin helpommalle alueelle. Toisaalta en ole vähään aikaan kokenut oikein mitään ongelmia missään. Useamman pomo-oven olen kyllä jättänyt tarkoituksella odottamaan kun halusin tehdä muuta välillä että en siis tiedä miten kovia tyyppejä niissä olisi vastassa. Ja sitten on useampi sellainen, jonka olen matkan varrella jättänyt myöhemmäksi enkä ole muistanut niitä käydä testaamassa uusiksi.

Minulla tuo kävi vahingossa niin että huitaisin pomoa kerran tai pari enkä ehtinyt edes kunnolla tajuta että sillä oli apureitakin mukana. Oikeastaan olin mukana hommassa vasta kun pomo alkoi jo haihtua ilmaan ja aloin kääntelemään kameraa nähdäkseni kunnolla ne muut vihulaiset, jotka nekin olivat vain jo haihtumassa ilmaan.

On tässä ollut silti useampi pomo apureineen, joiden apurit on ollut vähän pakko hoitaa ensin haittaamasta. Ja sitten tosiaan niitä, joissa sitä ei kannata tehdä vaan keskittyä liikkumiseen ja pomon rankaisemiseen.
Taisin ekalla kerralla mennä tuonne aika alhaisilla leveleillä. En muista missä levelillä aseet oli mutta tuskin kauhean korkealla. Itselle ainakin taisi ottaa muutaman yrityksen ahtaassa tilassa tuo bossi.

Tosiaan sieltä linnasta menin ulos. Sitten järvelle ja lähin tutkimaan tuota oikeanpuoleista paikkaa.

Mutta kokemuksen mukaan nämä taitaa aina vähän mennä. Ainakin itselle. Toisella kierroksella ei alussa ainakaan mitään vaikeaa näkynyt. Ja nyt kolmannella low level hamolla (lvl 25 ja ase +1) olen nyt menossa Caria Manoriin toisen bossin jälkeen. (Tuskin kauhean pitkälle kuitenkaan pääsen)
 
Viimeksi muokattu:
Oma reitti meni niin että nuohosin sen kartan alaosan ennen kuin jatkoin Liurniaan. Ja toki se Margit aika kauan esti omaa etenemistä siihen suuntaan, joten senkin takia koin että parempi tutkia ensin kartan toista osiota.
Sen Margitin linnan ohihan pääsee sinne pohjoispuolelle. Taitaapi päästä suoraan pääkaupungin porteille tappamatta yhtään bossia (health bar alareunassa), isoa tai pienempää. Sisäänpääsy tosin vaatii sitten jo vähän muuta. Itselläni oli ekalla kierroksella kartta auki pääkaupunkiin asti ennenkuin kävin Margitia katsomassa, katsoin päin niin se kaatui.
 
Sen Margitin linnan ohihan pääsee sinne pohjoispuolelle. Taitaapi päästä suoraan pääkaupungin porteille tappamatta yhtään bossia (health bar alareunassa), isoa tai pienempää.
Nyt kun tuon luin niin näinhän se tosiaan olikin. Kävin siis itsekin sieltä sivusta katselemassa sitä järvialuetta mutta pakitin sitten takaisin koska halusin tutkia järjestelmällisesti ensin sen kartan alaosan. Näköjään jokin unohdus nyt tuli kun jotenkin kuvittelin Margitin olleen esteenä. Eihän se ollut kuin linnan "vartijana" mutta toisaalta se oli kyllä sen verran hieno paikka että sinne oli hienoa päästä seikkailemaan :)
 
Ai niin, Volcano Manoriinkin pääsin sen yhden npc:n kautta ilman että tarvitsi kävellä. Vähän randomia nuo kaikki teleporttaukset ja muut, mistä saattaa yhtäkkiä olla toisella puolella karttaa. Tuollakin alueella olin jo käynyt aiemmin toisen teleportin kautta mutta se, kuten jotkin muutkin, on olleet sellaisia pieniä makupaloja.

Kävin myös poimimassa pari kartanpalasta, jotka olivat lähellä toisiaan ja nyt oli taas sellaista open world -menoa. Aika perusmobbia, pieniä paalulinnoituksia, leiritulia, partioita ja sitten jotain ajoittaisia kovempia ansoituksia ja jokunen useamman kerran nähty open world -pomo.

Aiemmin sanoin että vähän kyllästytti open worldeily mutta kyllähän tuo taas on maistunut. Ehkä tuo maisema ja alue vain on mielenkiintoisempi kuin sen Nokronin pomotaistelun jälkeinen tympeä paikka. Tosin se nyt oli muutenkin sellainen pieni välipaikka.

Niin ja sen erdtreen lähistöllä alan jo hyvinkin olemaan ja se kai se kohde on ollut tässä koko ajan. Ei vain ole ollut sellainen olo että olisi edes kiirettä tai tarvetta päästä mihinkään maaliin kun matka on niin mukavaa, yllättävää ja hauskaa sekä haastavaakin.
 
Pah. Ei siinä kauan huilattu ennenkuin palattiin Elden Ringin pariin. Minkäs teet, kun mieli askartelee kokoajan tämän parissa, vaikka kuinka jotakin muuta yrittäisi pelailla.

New game plus, tai mikä sen nimitys tässä onkaan. Statsit uusiksi sukupuolta myöten. Hyppäsin minäkin bleed-klaanin kyytiin.

Työkaluina rivers of blood (tietenkin...) +10 ja Eleonora's poleblade +10. Tulitukea antamassa pulley bow +10 ja huvin vuoksi mukana myös St Trina's torch. Muutamaa incantation loitsua pidetään mukana. Tärkeimpinä Flame, cleanse me ja tehoaan menettänyt swarm of flies. Amuleteista winged sword insignia ja lord of bloods exultation. Muita vaihdellaan lennosta. Armorina sekoitus drake knightia (ilman siipiä) ja cleanrot settiä. Päässä fashionin takia crimson hood. Kilvet jäi arkkuun suosiolla.

Hyvin pelittää ja ai tätä riemua kun saa näitä Caelidin rex-rakkeja ja jätti korppeja lahdata oikein urakalla :D

FSUK-u2XIAEzuHb.jpeg
 
Crimson Hood on ilmeisen suosittu asuste kun tuo minunkin barbaarittarelta löytyy :D Muuten on melkein täysi barbaari(tar)setti (en muista oikeaa nimeä) päällä mutta käsissä jotkin veriset sidesysteemit, olisiko olleet prisoner's jotain.

Mutta mutta, kävin linnoituksen vallihaudassa ja siellä oli dungeater vastassa. Ei siitä mitään vastusta ollut mutta perhana vieköön kun maan alta tunkee jättirapu samaan taisteluun niin sen takia piti ottaa uusiksi. Hoitelin tyypin ekana ilman että menin lähellekään ravun piiloa ja sitten oikein tarkoituksella kävin vielä barbarisoimassa myös ravun.

Tuli myös se joku draconic tree sentinel tms. vastaan, joka kaatui ykkösellä. Eipä se paljoa kummoisempi ollut kuin perusversiot noista samoista. Se parivaljakko oli vaikeampi mutta sekin oli äkkiä ohi kun hoiteli yhden kerrallaan.

Ja ihan hirveästi tullut nyt hypittyä paikasta toiseen tekemässä vähän siellä ja sitten taas tuolla. Tuntuu että aika lopussa jo mennään, joten haluaa vähän kaikkea saada eteenpäin.

Pari pomoa jätin väliin koska olivat haastavampia tapauksia. Ei mitään mahdottoman oloista mutta en jaksanut jäädä jauhamaan kun on niin monta muutakin suuntaa mihin mennä. Ja voisi myös käydä jossain kohtaa kaikki karttamerkinnät läpi: siellä on kymmeniä vihulaisia, paikkoja ja muuta merkittyä myöhempää käyntiä ajatellen ihan aloitusalueelta lähtien.
 
Ai niin, unohtui mainita oikeasti merkittävämpi kohtaus näistä viime aikaisista pelaamisistani. Vai oliko se niin että se tuli vasta noiden jälkeen? En enää oikein pysy kärryillä mitä teki missäkin vaiheessa kun poukkoilee nyt paikasta toiseen tekemässä vähän jotain joka suunnassa missä vain on jotain kesken. No, mutta asiaan:

Tuli vastaan eräs katakombi tai vastaava, jonka lopussa odottelikin tuttu vihulainen eikä tällä(kään) kertaa yksin. Nyt oli siis kaksin kappalein tuota aiemmin kiroamaani crucible knightia vastassa, joista toinen vielä nimetty. Nimeään en enää muista koska ihmeitä oli tapahtunut enkä jäänyt jumittamaan tuohon juurikaan vaan tyypit oli hoideltu ehkä maksimissaan viiden kertauksen jälkeen.

Tämähän näissä Souls-tyypin peleissä on yksi hienoimpia juttuja: aiemmin melkein seinänä toimineet paikat tai hahmot on jossain vaiheessa handlattu ja sitä vain ihmettelee että mikä siinä joskus oli niin vaikeaa. No, leveleitä on tullut ja asetta parannettua mutta eniten antaisin silti painoarvoa sille että alkaa jo aika hyvin tietämään noiden liikeet. Plus että tuntui ettei tuossa taistelussa ollut ihan yhtä paljon miekkaa heilumassa naamalla mitä siinä ensimmäisen duon aikana vaikka siinä nimenomaan se knight yksinään oli paljon aggressiivisemman oloinen.

Samoin tuli yksi "aarrearkku"-luolasto vastaan ja täytyi taas vain hymyillä miten kekseliäästä oli käytetty niitä siinä. Itse menin vielä sekaisin ja pyörin turhaan ympyrää vaikka reitti olisi ollut selvä vivulle mutta se menee omaan hetkelliseen suuntavaiston kadottamiseen.
 
Kaikenlaista on taas tullut vastaan mutta myös sellainen juttu, joka tuntui aika ikävältä, haikealta ja surulliselta. Nimittäin hävisivät kaikki muiden pelaajien merkinnät maastosta kun PS+ aika tuli päätökseensä. Tuntui jotenkin todella orvolta vaikka ei niitä edes jatkuvasti lue. Aika usein siellä on kuitenkin hyviä ja aikaa säästäviä vinkkejä, varsinkin ne, jotka kertovat missä on valeseinä. Tuon erityisesti huomasi nyt kun pelasi ilman merkintöjä ja olin luolassa, jossa oli jatkuvasti jossain salaseinää.

Täytyy varmaan sitten alistua ja ostaa jotain maassa olevia merkintöjä varten PS+:aa. Muutenpa tuota ei ole käyttänyt juuri mihinkään kun mitään varsinaisia moninpelejä en ole pitkiin aikoihin pelannut.
 
Vaikkei varsinaisesti ER:ään liity, sonyn onlinen maksullisuus on kyllä ihan syvältä. Yksi pääsyistä miksi siirryin PC puolelle.

Toisaalta se pakotti pelaamaan minut Bloodbonen yksin läpi, mikä oli ehkä hyvä asiakin, tulipahan opeteltua Bossit ja onneksi NPC apurit löytyvät.
 
Vaikkei varsinaisesti ER:ään liity, sonyn onlinen maksullisuus on kyllä ihan syvältä. Yksi pääsyistä miksi siirryin PC puolelle.
Sai tuo minunkin kyseenalaistamaan valintoja kun jotkin maassa olevien viestien mahdollistamiset maksoi minulle nyt 40 euroa vuodeksi.

Toisaalta se pakotti pelaamaan minut Bloodbonen yksin läpi, mikä oli ehkä hyvä asiakin, tulipahan opeteltua Bossit ja onneksi NPC apurit löytyvät.
Tämän valinnan voi tehdä toki itsekin mutta toisaalta tämä on yksi pointeistani miksi souslborneihin ei tarvita vaikeustasoja: sitä helposti valitsee helpotuksia jos niitä on valittavana ja vain jonkinlainen pakko ajaa haastamaan itsensä pelaamaan ilman apuja.
 
Tuli tuossa eilen puhdisteltua karttaa merkinnöistä ja mentyä erääseen luolaan, johon olin laittanut merkin pomosta. No, siellä oli taas yksi niistä rasittavista "megakarhuista", joita on vähän joka puolella. Niiden kanssa saa olla aina todella varuillaan ja aika usein ne voittaa juuri ja juuri, jos siis voittaa. Todella ärsyttäviä elukoita enkä ihmettele että olin jättänyt myöhemmäksi.

No, siinä taas jotenkin hädin tuskin voitin karhun ja poistin merkin kartalta ja ulospääsyä etsiessäni lähdin mielestäni pois kunnes tajusin että luolahan jatkuu vielä vaikka minne! En siis aiemmin kerroilla ollut huomannut yhtä pientä onkaloa, josta pääsee varsinaiseen pomotaisteluun :D

No, siellä oli kaksi Beastmania, joista toinen heitteli "kohti hakeutuvia" teräesineitä, toinen huitoi megakirveellä, ja tämän parivaljakon kanssa saikin pyöriä todella paljon pitkän tovin ennen kuin sai edes toisen pois pelistä. Lopulta tuli kuitenkin voitto kotiin. Toisella yrittämällä.

Mutta on oli siis taas todella wtf-fiilis kun tajusi että pieni luola ei ollutkaan ihan niin pieni :D

On muuten jotenkin todella tyydyttäviä pelisessioita ollut viime aikoina tässä. Tulee aina sellaisia hetkiä että tuntuu että nyt on tehnyt todella siistejä juttuja, joten voi lopetella tältä päivää. Ei sillä etteikö voisi pelata enemmänkin mutta kun se usein menee siihen että on kohta kello ties mitä, niin parempi noin että huomaa hyvän lopetuspaikan tulleen ja lopettelee siihen :)
 
Viimeksi muokattu:
No, siinä taas jotenkin hädin tuskin voitin karhun ja poistin merkin kartalta ja ulospääsyä etsiessäni lähdin mielestäni pois kunnes tajusin että luolahan jatkuu vielä vaikka minne! En siis aiemmin kerroilla ollut huomannut yhtä pientä onkaloa, josta pääsee varsinaiseen pomotaisteluun :D

No, siellä oli kaksi Beastmania, joista toinen heitteli "kohti hakeutuvia" teräesineitä, toinen huitoi megakirveellä, ja tämän parivaljakon kanssa saikin pyöriä todella paljon ennen kuin sai edes toisen pois pelistä. Lopulta tuli kuitenkin voitto kotiin.

Mutta on oli siis taas todella wtf-fiilis kun tajusi että pieni luola ei ollutkaan ihan niin pieni :D

Haa. Mulla kävi muuten täsmälleen samallalailla tuon luolan kanssa. Mä tosin huomasin tuon jatkumon vasta tällä nyt pyörivällä ng+ kierroksella :D
 
Jahas, tuli Rykard vastaan. Täytyy sanoa että "mielenkiintoinen" taistelu.

Ei sillä että tavallaan olisi edes vaikea mutta hitto sitä projektiilien määrää. Ei ehdi keskittyä siihen pomoon juurikaan kun aika menee kaiken lentävän väistelyyn. Pomo itsessään vaikutti aika säälittävältä mutta en tiedä mitä kikkoja sillä vielä on jossain takataskussa kun en kauhean paljoa ehtinyt saada osumia sisään. Sekin tuossa on että ottaa damagea todella paljon vähemmän mitä se aiempi tapaus.

Mielenkiintoinen paikka ollut kyllä tuo mistä tuo pomo löytyy. Menee sen Margitin jälkeisen linnan kanssa heittämällä parhaimpiin perinteisiin souls-mestoihin tässä pelissä.
 
Tuo on vähän gimmick pomomatsi. Se ase, jonka saa juuri ennen pomotaistelua on se mitä "pitää" tuossa käyttää. Ja sitten jos haluaa vielä helpottaa lisää, niin menee vaan kokoajan aivan iholle. Silloin ei projectilet ynnä muut häiritse. Sinne vaan laavaan seisomaan ja huitomaan.
 
Joo, toki sen aseen vaihdoin heti mutta en kyllä nähnyt syytä mennä laavaan heilumaan kun se aseen pituus on jotain ihan järkyttävää :D Sieltä huitaa kymmenen tai miltei parinkin päästä ihan yhtä hyvin. Se on se kakkosvaihe eli varsinainen Rykard, jossa tuli ongelmia. Lopetin kuitenkin oikeastaan vain siksi kun kello oli jo muiden asioiden verran.

Pitääpäs testailla sitten tuotakin laavassa uiskentelua vaikka en kyllä tajua miten sillä ne maaliin hakeutuvat pääkallot väistää kun niitä tuntuu olevan koko ilma täynnä ja oletin että kun pomo niitä spawnaa niin siinä on jokin AoE myös päällä. Ehkä ei sitten olekaan ja täytyy mennä huitomaan.

En odottanut tuollaista kikkataistelua mutta olihan tuo virkistävän erilaista. Joissain soulsborneissa on aiemminkin jotain kikkoja ollut ja ihan hauskoja tällä lailla että ei ole kuin hieman mausteena mukana.

Tuo eka vaihe/pomo on hyvin helppo, mitä nyt se maan alle kaivautuva hyökkäys välillä oneshottaa enkä tiedä miksi kun välillä se ei sitä tee. Enkä ole vielä tuossa parin yrityksen jälkeen keksinyt että miten sen väistää, tai sitten olen vain aina ihan liian lähellä kun se tulee.
 
Joo, sillä seipäällä pystyy ampumaan myös kauempaa, mutta siinä olet juuri niin älyttömässä bullet hellissä, ettei ehdi itse hyökätä. Ei muuta kuin tulitalismaani päälle ja sinne vaan viereen hutkimaan. Rykard ottaa kuitenkin suhteellisen paljon vahinkoa tuosta aseesta, joten hetken kun ehtii rauhassa siellä lähellä värkätä, niin johan se kuolee. Tosiaan kyllä siitä laavasta ottaa vähän osumaa, mutta ainakin itse ehdin ihan hyvin kukistaa Rykardin ennenkuin tämä muodostui ongelmaksi.
 
Ei minua kyllä auttanut tuo lähellä seisominen. Parempi oli vaan juosta ympyrää ja rollailla. Yhtä lailla olin kohteena siinä lähelläkin ja sitten heilui vielä se miekka siinä jne.

No, tuossa auttoi se että se kikkahyökkäyksen jatkohan on ihan hiton kova damagen antaja. Heittelin alussa heti kaiken mitä irti lähtee ja ehtii, tyyppi ei ehtinyt edes päästä siihen "luotihelvetti"-vaiheeseen kun se jo oli hoideltu.

Vajaa tuntihan tuossa meni ja eilen varmaan puolisen tuntia. En tiedä onko tuon nyt sitten "pään seinään hakkaamista" mutta ei tuntunut kertaakaan siltä että olisin jumissa vaan lähinnä siltä että kyllä se kohta menee. Sitten se meni ja ihan hiton nopeasti.

Oikeastaan tuo taistelu oli aina minun osaltani ohi jos päästin pomo siihen tiettyyn vaiheeseen. Varsinkin kun puolenvälin jälkeen tulee myös ne aiemmat hyökkäykset mukaan. Niitä ei useinkaan ehdi väistää kun ne tulee vähän niin kuin yllätyksenä ja usein juuri kun on itse heittämässä jotain pitkän animaation hyökkäystä.

Mutta jees, eteenpäin, mutta minne? En tiedä jatkuuko tuolla enää mitään vai pitääkö sitä mennä jo uusille alueille. Siellä oli tosin edessä pomoja, joita en jaksanut jäädä hakkailemaan, joten saapa nähdä jaksaako vielä sinne mennä. Sitten jos ei muuta ole tutkittavana.
 
Ylös Bottom