Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elokuvasuosittelut ja muu leffakeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Oppenheimer oli myös aivan huikea kokemus. Eihän Nolan huonoja leffoja tee, mutta tämä oli jotain ihan erilaista.

Opperheimer oli aikoinaan suuressa roolissa ja sen takia me tälläkin hetkellä istumme siinä missä nytkin olemme. Odotan innolla että pääsen tämäkin katsomaan jossakin välissä.
 
Opperheimer oli aikoinaan suuressa roolissa ja sen takia me tälläkin hetkellä istumme siinä missä nytkin olemme. Odotan innolla että pääsen tämäkin katsomaan jossakin välissä.
Elokuvasta tekee erityisesti hienon se, että se suorapuheisesti käsittelee juuri tuota kauheaa tilannetta, missä maailma on ydinaseiden jäljiltä. Nolan rohkeasti ottaa kantaa politiikkaan enemmän kuin koskaan aiemmin urallaan.
 
Minä vasta noita vähän aikaa sitten julkaistuja elokuvia kävin katsomassa ja pakko sanoa, että uusi Mission: Impossible viihdytti itseäni ihan tökerön paljon. Hienoa viihdettä! Pitäisi varmaan jossain kohti katsoa myös nuo aiemmat uudelleen, sen verran innoissani olin tästä tuoreimmasta. Ainoa harmi ehkä oli se, että nuo isoimmat stuntit sun muut oli spoilittu yleisölle aika tehokkaasti, mutta pieni miinus tuo vaan.

Toiset juuri nähdyt filmit olivat viides Indiana Jones ja uusioversio Pienestä merenneidosta (ryhmäpaine pakotti tähän jälkimmäiseen). Kumpikin ihan viihdyttävän passeleita, mutta eipä noista kummastakaan itselle mitään sellaista fiilistä tule, että joskus vuosien päästäkään tartteisi uudestaan katsoa.
 
No niin, pakollinen ankeuttajan kesäleffakommenttikierros:

Muiden lapset - Benedettassa vakuuttanut Virginie Efira näyttelee nelikymppistä pariisilaissopettajaa, joka ei ole tähän mennessä päätynyt äidiksi, mutta uuden upean kumppanin ja tämän ihanan pienen tyttären kanssa päätyy kysymään biologisen kellon tikittämiseen liittyviä suuria kysymyksiä. Aihepiiri on valtavan tärkeä ja koskettava, mutta jo tuhanteen kertaan nykyisessä (auto)fiktiossa esiin nostettu. Onneksi ohjaaja-käsikirjoittaja Rebecca Zlotowski tietää mitä tekee ja näyttelytyö on laadukasta, eikä elokuva jää pelehtimään klisseijen varassa. Lopputuloksena on elokuva, joka muutamista pienistä säröistä huolimatta ottaa katsojan sydämestä kiinni ja puristaa todella kovaa. 4/5.

Indiana Jones and the Dial of Destiny - Kai tämä oli niin hyvä kuin Disneyn algoritmi/markkinasegmentti/komiteaversio Indiana Jonesista voi olla. Viihdytti kestonsa ajan ja pakolliset väkisin mukaan ängetyt viittaukset vanhaankin menivät koko homman mukana toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Seuraavana päivänä en muistanut leffasta enää mitään. Parempi kuin Kristallikallot. 2,5/5.

Barbie - No tämä on jo dissatun algoritmikomiteoaelokuvanteon uusin huippu-ulottuvuus. Entisten indie-lemppareiden Gerwigin & Baumbachin kiinnittäminen lelumainokseen on aivan uskomattoman nerokas peliliike, jolla saadaan leffalle ihan erilaista uskottavuutta ja voidaan yhdellä rahatukolla väistää keskustelut nuken problematiikasta ja muista ikävistä aiheista.
Olen vielä onnistunut välttämään tästä maksamisen.

Oppenheimer - Okei, nyt kun tuota kyynistä koneistoleffaa on dissattu niin kai sitä on pakko tavallaan toivoa insinööriauteurin uusimmalle menestystä lippuluukulla, jos verrokit ovat tuota. Itse en kuitenkaan todellakaan ole katsomassa kolmea tuntia Nolanin elokuvaa.
 
Tulipa katsottua nyt sitten koko M:I saaga, lukuunottamatta tietenkään uusinta. 6 elokuvaa jotka onnistuvat olemaan tarpeeksi erilaisia jotta ei missään vaiheessa tylsistyminen iskenyt. Varsinkin Falloutin 2 ja puoli tuntia meni ihan hujauksessa ja oli lähes hengästyttävä jännittää rystyset valkosina kokoajan.

Oma suosikki näistä kaikista on Fallout vaikka elokuvan loppuhuipennus kasaa yhteen varmaan kaikki mahdolliset kliseet mitä elokuva katalogista löytyy. Kokonaisuus on kuitenkin niin vahva että ei anneta tämän pikku jutun haitata. Jos Dead Reckoning osa.1 pistää tästä paremmaksi niinkuin monet väittää niin aikamoinen spektaakkeli on tiedossa.

Tässä vielä oma järjestys elokuville. Kakkososaa lukuunottamatta kaikki ovat sellasia 4-5 arvosanan elokuvia ja kakkonen sellainen 3.

1.Mission Impossible Fallout
2.Mission Impossible Rogue Nation
3.Mission Impossible 3
4.Mission Impossible 1
5.Mission Impossible Ghost Protocol
6.Mission Impossible 2
 
Jää knoppitieto näkemättä kun tuossa FB-jutussa ei näy mitään. Ainakaan minulle.
Pitää vissiin olla FBssä kirjautuneena tms että näkyy. Mutta siinä sanotaan näin:

"The knife trick scene was originally going to be done by Bishop alone. According to Lance Henriksen, he suggested to James Cameron to have Hudson's hand put on top of his, to which Cameron agreed as Henriksen felt the scene needed something extra. This change was discussed with almost everyone, except Bill Paxton. Henriksen also remembers a long night of drinking after shooting this scene followed by a reshoot of the scene, as it looked too fake when they sped the footage up. He accidentally caught Paxton's pinky with the knife on this reshoot."
 
The Pope’s Exorcist

Tälläinen tuli ihan randomisti katsottua vain sen takia, koska ei ole tullut kauhuelokuvia hetkeen katsottua. Ja olihan elokuva ihan katsottava, mutta ei mikään erikoinen. Pari hyvää säikäytystä oli ja huumoria löytyi myös. 3/5
 
Guy Ritchie's The Covenant

Sotatarina, joka kertoo hieman erilaisen näkökulman. Vaikka tälläkin kertaa kuvataan Amerikkalaisen tiimin edesottamuksia Afganistanissa heidän etsiessään pommeja, niin mukana on Afganilainen tulkki, joka on paljon isompi osa tarinaa kuin näissä yleensä. Hankala kertoa kauheasti mitään paljastamatta liikaa, mutta sanotaan vaikka niin että tulkki tekee paljon muutakin kuin tulkkaa.

Jake Gyllenhaal vetää jälleen hyvän roolin tiiminjohtaja John Kinleynä. Velvollisuudentunto ja läsnäolo huokuu läpi tästä roolisuorituksesta. Myös Hollywoodille tuntemattomampi Dar Salim on erinomainen tulkkina. Elokuva on brutaali onnistunut kuvaus yhden tiimin edesottamuksista ja siitä kuinka tärkeää on, että on paikallista apua tuntemattomassa paikassa ja siitä kuinka lupaukset on pidettävä.

Ohjaaja Guy Ritchie mielestäni aika onnistuneesti taiteilee brittielokuvien ja perinteisemmän Hollywood tuotannon välillä. Hänen uran alun tuotantonsa, kuten Lock, Stock and Two Smoking Barrels ja Snatch ovat aivan mainioita, mutta niin ovat nämä uudet Hollywood elokuvatkin, kuten Wrath of Man tai nyt tämä The Covenant. Mies tekee lähes aina laadukasta jälkeä, kuten nytkin.

Elokuva löytyy Amazon Primestä, jos kiinnostaa katsoa.
 
Viimeksi muokattu:
Tällä kertaa oli vuorossa Avatar 4K sinilätty.

Elokuvaa en ala sen enempää arvioimaan koska se on jo 15 vuotta vanha ja kaikki sen nähneet. Mutta tämä 4K lätty oli kyllä yksi parhaista päivityksistä joita olen ikinä nähnyt. Ihan huikea detailin määrä ja kuva oli äärimmäisen terävä. HDR tuo vielä isomman parannuksen kun se boostaa värejä ja ehostaa varsinkin pimeämpiä kohtauksia todella paljon, mutta muutenkin värit tuovat eloa kuvaan ihan eri tavalla kuin normi sinilätty.

Täydellinen tämä ei kuitenkaan ole koska pariin otteeseen näkyi että on käytetty jotain terävöitystä ja kuva näytti yliterävältä. Mutta nämä kohtaukset voi laskea yhden käden sormilla ja muuten ihan 5/5 kamaa.

Jos et ole Avataria nähnyt 4K/HDR ja olet elokuvan ystävä niin sinua odottaa aikamoinen visuaalinen päivitys. Huomenna varmaan sitten tulee tsekattua uusi Avatar, toivottavasti on ollut odottamisen arvoinen.
 
Samaa mieltä tästä 4k lätystä, katsottiin perheen kanssa just vähän ennen kun tämä jatko-osa.
Ja kyllä jatko-osankin kanssa viihtyy sen pari tuntia veikkei mielestäni pääsekään ykkösen tasolle :)
 
Jos et ole Avataria nähnyt 4K/HDR ja olet elokuvan ystävä niin sinua odottaa aikamoinen visuaalinen päivitys. Huomenna varmaan sitten tulee tsekattua uusi Avatar, toivottavasti on ollut odottamisen arvoinen.

En nyt kuitenkaan taida jaksaa ostaa jo kolmatta kertaa samaa leffaa. Tai no jos jossain olis uhd vaikka kympillä niin sitten ehkä vois.
Way of the water tuli ostettua pari viikkoa sitten seuraavaksi krapula leffaksi ihan perus blu-ray muodossa.
En edes muista koska olen viimeksi maksanut täydet 20e jostain leffasta, mutta kun eka oli niin helvetin loistava niin luotan tuonkin olevan hyvä.
 
Avatar Way of the Water.

Tulipa nyt vihdoin katsottua tämä jatko-osa ja vähän pelotti jopa alkaa katsomaan sitä. Avatar on yksi lempi elokuvistani koskaan ja tällä elokuvalla oli niin valtavat saappaat täytettävänä että mietin että miten elokuva ne täyttää.

Visuaalisesti Avatar 2 on jotain niin käsittämättömän upeaa että tuskin olen vastaavaa koskaan nähnyt. Se tarjoaa lisää sitä samaa kuin ensimmäinen osa mutta myös uuden upean maailman sen lisäksi. Audio puoli myös kerrassaan maagisen upea.

Samoin kun ensimmäisessä elokuvassa niin juoni ei ole kovin omaperäinen ja tässä on lainattu ties kuinka monesta elokuvasta tapahtumia. Tarina kertoo yhtä paljon Sullystä ja Neytiristä kuin heidän lapsistaan, tämä on perhe elokuva. Eräs tarina joka ei oikeen toiminut itselle niin hyvin oli tämä Free Willy juttu sen pojan kanssa, tuntui jotenkin liian kopiolta ja koko valaanpyynti homma oli vähän meh. Myöskin Navit tuntuu liian ihmismäisiltä, ensimmäisessä elokuvassa ne tuntui uudelta rodulta joka oli mysteeri ja katsoja tutustui heihin Sullyn kanssa. Nyt tuntui välillä että nämä oli enemmänkin vain sinisiä ihmisiä. Loppuhuipennus on yhdistelmä kahta Cameronin massiivista eeposta ja onnistu olemaan yhtä säväyttävä kuin ensimmäisessä osassa. Sen kuitenkin opin elokuvan lopusta että surevan äidin raivo on aika peloittavaa.

Kokonaisuutena ei ole ihan samantasoinen kokemus kuin ensimmäinen osa mutta 3h kestosta huolimatta se ei tuntunut koskaan liian pitkältä tai tylsältä. Katsotaan miten tulevaisuudessa elokuva kestää aikaa ja muuttuuko mieli kun katselee uudestaan, mutta nyt saimme erinomaisen mutta puutteellisen lisän Avatar saagaan.

Mielenkiintoista nähdä mihin Cameron meidät seuraavaksi vie, taivaalle ? aavikolle ? kaupunkiin ? En tiedä mutta mielenkiinnolla odotan tulevaa.

Arvosanaksi sellainen 4.5

Huhuissa on myös että Cameronilla on 9h versio Avatar 3 jonka haluaisi julkaista Disney+, wtf man.
 
Heti alkuun. En lähde piruja maalaileen Disneyn konttorin seinään:

Jos nuo huhut pitävät Kathleen Kennedystä paikkaansa niin mitähän kaikkea muuta sieltä sotkujen seast vielä paljastuu, syytteet ovat kyllä kovat jos paikkaansa pitävät.
 
Lähteenä yksi twiitti 2000 seuraajan tililtä.

Pieni googlettaminen ei tuota mitään tuloksia mistään kunnollisesta uutislähteestä. Jopa umpikauhea BoundingintoComics on jättänyt moiset spekulaatiot pois. Mutta heidänkin perusta Kennedyn "potkuille" (artikkelissa puhutaan vaan eläkkeelle jäämisestä) on tuo sama jonninjoutava Youtuber, joka täällä aiemmin on syynätty läpi.

Mutta ottaen huomioon, että Kennedyn kimppuun on hyökännyt sama aikuislapsien lauma kohta kymmenen vuoden ajan, niin en laittaisi pienintäkään uskoa yhteenkään uutiseen, joka tulee joltain muulta kuin alan ammattilaisilta. Heti kun esim. Deadline, Variety, Hollywood Reporter tai vastaavat alkavat uutisoida moisesta, sitten katsotaan uudestaan.
 
Ihmettelen myös itsekin ihmisten asennetta Kennedyä kohtaan, vaikka itseä ei Star Wars enää jaksa kiinnostaa niin hän kuitenkin pitänyt siittä kiinni että brändi pysyy pinnalla.
 
-- perusta Kennedyn "potkuille" -- on tuo sama jonninjoutava Youtuber, joka täällä aiemmin on syynätty läpi.
Nykyajassa ottaa päähän ylipäänsä se että niin monelle "lähteiksi" riittää se että joku otti kameran, osoitti sillä itseään ja puhui asiasta.

Jos tuollaisen olisi kuullut olevan arkipäivää 20 vuotta sitten niin vähän olisi oudolta kuulostanut - varsinkin kun se kuulostaa niin typerältä nytkin.
 
Ylös Bottom