Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

F1 2021

Täytyy sanoa, että tämän parissa viihtyy päivä päivältä enemmän etenkin, kun typerän Braking Pointin muistot haalistuvat.
Urassa saa oikein mukavan tiukkaa vääntöä aikaan melko pienellä säätörumballa. Oma valinta kohdistui Ferrarin rattiin, josta lähdettiin tavoittelemaan maailmanmestaruutta. Mieluisilla radoilla kärjessä väännetään tiukasti voitosta, kun taas näppeihin huonosti sopivilla inhokkiareenoilla täytyy keskittyä lähinnä keräämään mahdolliset irtopisteet ratista puristaen. Näin sen kauden kuuluukin edetä!

Vaikka pelailtua tulee lähinnä 25% kisapituudella, niin tuossakin simuloidaan yllättävän mallikkaasti sunnuntain tapahtumia. Esimerkiksi Räikkönen vetelee ylipitkiä stinttejä ennen ensimmäistä varikkopysähdystään, ja Hamilton laputtaa kriittisillä hetkillä nopeimmat kierrosaikansa. Ainoa silmiinpistävä ero tosielämän voimasuhteisiin on Max Verstappenin selkeä alisuoriutuminen - niin ja Bottaksen taistelutahto, jota ei ikävä kyllä pelin ulkopuolella nähdä. Totta kai mukaan mahtuu kömmähdyksiä, kuten kisainssin ilmoitukset 10 minuutin päässä häämöttävästä sateesta vielä viimeisellä kierroksella, mutta immersio on joka tapauksessa yllättävän vahvasti läsnä.

Eilinen päivitys näyttäisi fiksanneen viimeisetkin PS5-versiota riivanneet kosmeettiset murheet välianimaatioissa, joten paketti alkaa olla hyvin kasassa. Viimeksi tainnut F1 97 koukuttaa yhtä tehokkaasti, joten oli jo aikakin petrata. :D
Allekirjoitan tämän kaiken, mutta samalla pitää sanoa, että oikeastaan kaikki tämä oli läsnä jo viime vuoden versiossa. Niin paljon kuin olen itsekin tästä tykännyt, niin uudistukset ovat silti aika maltillisia. Tai ehkä viime vuoden versiokin oli vaan jo niin hyvä, että siitä on hankala parantaa. Varsinkin kisaamisen fiiliksessä viime vuosi oli jo tosi hyvä. Toisaalta taas jos viime vuoden tai sitä edellisen vuoden versio on jäänyt välistä, niin silloin onkin jo eroa aika paljon.

Näin reilusti viime vuoden versiota pelanneelle tämä tuntuu onnistuneelta vuosipäivitykseltä. Grafiikka on hitusen nätimpää. Ohjaustuntuma on muuttunut kevyemmäksi, joka toivon mukaan johtuu oikean elämän pohjalevyn sääntömuutoksista. Siistiä jos tämä downforcen muuttuminen näkyy näin pelissä, eikä se ole vain onnekas vahinko. Ja tietysti kuski- ja tallivaihdokset ovat läsnä, joka tekee tästä vähän niinkuin pakko-ostoksen varsinkin vähänkin enemmän formulaa seuraavalle.

Two player career on myös ehkäpä paras pelimuotouudistus sitten online liigan. Käytännössä täysiverinen yksinpeliura kaverin kanssa pelattuna netin yli. Tätä nyt yhdeksän 25% kisaa takana ja jopa yhdet sopimusneuvottelut, jossa minä ja kaverini molemmat vaihdoimme tallia. Ihan huippua. :)
 
Tuli heräteostoksena tämä hommattua, kun muutaman kauden on taas jaksanut oikeita kisoja seurata. Edellinen kosketus formula peliin on jostain 90-luvulta.
Yhden grand prix kisan vetäisin, kun peli ei ollut vielä kokonaan asentunut. Ja sen jälkeen ajotuntumaa on otettu story moden kanssa. Aika hukassa vielä vähän kaiken kanssa. Niitä tallin taktiikoita yritin ajellessa säätää, ja jouduin kolmesti putkeen käymään renkaat vaihtamassa. Mutta oikein mukavaa on muuten ollut. Täytyy katsoa millä modella sitä jatkaisi. Nettiin en varmaan uskalla lähteä ajelemaan, mutta se oman tallin managerointi striimin kautta näytti mielenkiintoiselta.
 
Täytyy katsoa millä modella sitä jatkaisi. Nettiin en varmaan uskalla lähteä ajelemaan, mutta se oman tallin managerointi striimin kautta näytti mielenkiintoiselta.
Suosittelen My Teamia. Pääsee ajamaan kisaa, mutta samalla saa päivittää autoa ja tallin faciliteetteja. Oman auton kehitys myös näkyy ihan konkreettisesti, kun kehityksen tuloksena pääsee lähemmäs kärkitalleja.
 
Eikös tässä oo aika sulava pelattavuus?

Mites tuleeko spinnauksia usein?
Sulava on.

Tässä on armottomat kanttarit kuin viime vuoden versiossa. Se yhdistettynä vähentyneeseen downforceen, niin ainakin omakohtainen kokemus on se että spinnaa herkemmin kuin viime vuoden versiossa. Ja vieläpä sellaisissa paikoissa, joissa on menneinä vuosina voinut niin sanotusti ajaa kaasu pohjassa.

Tietysti spinnausten määrä on verrannollinen käytettyjän ajoapujen määrään. Jos on suurin osa ajoavuista käytössä (eritoten luistonesto ja ABS), niin silloin saa kyllä ajella huomattavasti "rankemmin" ilman seuraamuksia.
 
Mites tallien voimasuhde-erot?? Käsittääkseni on mallinettu aikaisemmin aika lähelle oikeeta..vai?
 
Mites tallien voimasuhde-erot?? Käsittääkseni on mallinettu aikaisemmin aika lähelle oikeeta..vai?
Mersu on piikkipaikalla mikä ei ole ihan täysin realistista, mutta Redbull heti siinä perässä.

Sitten kolmikko McLaren, Ferrari, Aston Martin, josta Aston Martinin voisi suosiolla tiputtaa vähän alemmas. Sitten AlphaTauri ja Alpine, jotka mielestäni saisivat olla aika tasoissa Aston Martinin kanssa. Alfa Romeo seuraavana ja perää pitää tietysti kaksikko Haas ja Williams.

On siis ihan kohtuullisen realistiset tehoerot, mutta kuten aikaisempinakin vuosina, näitä voimasuhteita muutetaan päivityksillä pitkin kautta, joten tulevat väkisinkin vähän jäljessä verrattuna oikeaan elämään.
 
Se on myös hyvä,että nyt kuljettajat vaihtaa tallipaikkoja kausien välillä..
 
Se on myös hyvä,että nyt kuljettajat vaihtaa tallipaikkoja kausien välillä..
Meinaatko siis yksinpelin urapelimuodossa? Pelasin viime vuoden versiossa yksinpelin puolella lähinnä My Teamia, mutta olen melko varma, että kyllä viime vuodenkin versiossa kuskit vaihtoi talleja, jäi eläkkeelle, uusia kuskeja tuli F2:sta jne. Vai koskiko nämä vain My Teamia? Korjatkaa joku jos olen väärässä.
 
Niin ois pitäny kirjottaa et vihdoinki noi vaihtaa tallipaikkoja..tais olla ekan kerran just viime vuonna?
 
Tuli heräteostoksena tämä hommattua, kun muutaman kauden on taas jaksanut oikeita kisoja seurata. Edellinen kosketus formula peliin on jostain 90-luvulta.
Yhden grand prix kisan vetäisin, kun peli ei ollut vielä kokonaan asentunut. Ja sen jälkeen ajotuntumaa on otettu story moden kanssa. Aika hukassa vielä vähän kaiken kanssa. Niitä tallin taktiikoita yritin ajellessa säätää, ja jouduin kolmesti putkeen käymään renkaat vaihtamassa. Mutta oikein mukavaa on muuten ollut. Täytyy katsoa millä modella sitä jatkaisi. Nettiin en varmaan uskalla lähteä ajelemaan, mutta se oman tallin managerointi striimin kautta näytti mielenkiintoiselta.

Social-moodia uskaltaa ainakin ajaa ”beginnerinä” onlinessa, kun autot ei voi törmätä toisiinsa.

En tiedä oliko virhe, mutta aloitin tarinan vaikeimmalla ja ilman apuja. 5 chapteris takana, tiukkaa on ja saa osata radan, että pääsen osion läpi. Taidan vaihtaa, keski-vaikeelle, niin pääsee ajamaan nopeemmin kunnon kautta. Tuo lineaarinen tarina toimii varmaan paremmin vähän rennonpana tutustumisena peliin.
 
Viimeksi muokattu:
Pelasin viime vuoden versioo ps now palvelun kautta ja nyt kun 2021 versioo ps5 pelannut niin tämän vuoden versiossa lähtee formula lapasesta paljon helpommin kuin edellisessä. Edellisessä sai vetää kaasu pohjassa mutkia mutta tässä täytyy oikeasti jo keskittyä ajamiseen. Onneks on takaisinkelaus, käyttänyt jo useamman kerran kun kanttarista formula kohti seinää. Oikein lupaavalta vaikuttaa ja ajattelin aloittaa uran jossa kaikki kisat mukana.
 
Peli vaikuttaa hyvältä ja moni normaalisti iRacingiä tai ACC:tä pelaava striimaaja on kehunu sitä.

Tuota takaisin kelausta en vain vieläkään ajopeleissä ymmärrä. MotoGP pelissä se vielä menee kun niissä voi kaatua missä vain mutta autopeleissä.
 
MotoGP onkin vaikeampi..
 
Saahan ne laitettua pois käytöstä. Hyvä vaan, että yksinpelin puolella kattavat säätömahdollisuudet.
 
Saahan ne laitettua pois käytöstä. Hyvä vaan, että yksinpelin puolella kattavat säätömahdollisuudet.
Juuri näin. Eihän tässäkään moninpelissä voi kelata taaksepäin, mutta yksinpelin puolella se on sitten jokaisen oma asia onko asetus käytössä vai ei.

Tässä on muuten tuohon yksinpeliin huomattavasti enemmän säätöjä kuin edellisen vuoden pelissä. Se on hyvä juttu. Saa esim. säädettyä sitä miten itse saa expaa verrattuna AI kuskeihin. Yksinpelistä saa halutessaan tehtyä paljon vaikeamman (tai helpomman) muutenkin kuin vain säätämällä AI kuskien ajotaitoja.
 
En mä ainakaan ite pärjäis AI:lle korkeimmilla vaikeustasoilla..
Braking Point -tarinatilan vaikeusaste on eri kuin AI kaikista korkeimmalla vaikeusasteella. Jos siis viittasit tuohon @Gunslinger :in viestiin. Itsekin testasin tarinatilaa vaikeimmalla ja näin äkkiseltään voisin sanoa että se on AI vaikeustasolla ehkä jossain 70-85 välissä. Vaikea, mutta ei mahdoton. Vaihdoin tosin normaalille vaikeustasolle, kun halusin vain äkkiä pelata tarinatilan läpi ja siirtyä pelin parempiin pelimuotoihin.
 
Onko se tarinatila pakko läpäistä ennenkuin pääsee muita ajamaan?
 
Ylös Bottom