Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Fable 2

Vastaus: Fable 2

^ Joo, itse asiassa minullekin on alkanut tulla samanlaiset fiilikset tuosta lopusta.

Eli ei siis mitään stereotyyppistä lopputaistelua, vaan Lucien kaatuu yhdellä laukauksella. Taistelu tyyliin ''supervoimainen Lucien kurmottaa ankarasti kolmea Sankaria pienellä, ärsyttävän rajatulla areenalla'' olisi sittenkin liian tavanomaista. On sekin täysin mahdollista, kuten jo sanoin, että DLC:ssä/jatko-osassa Theresa on pääpahis, tai ehkäpä Lucien selvisi hengissä loppukohtauksesta. Hän saattoi keretä imemään tarpeeksi voimia Sankareilta jotta selviäisi tuosta loppupudotuksesta jne. vaikka tietysti siihen musiikkirasiaan miehen saamat voimat imettiin. Spekulaatiota toki, mutta olisi paljon parempi selitys kuin käsikirjoittajille tullut ähky Fable 2:n lopetuksen kanssa. Kyllä tuosta silti jotenkin sellainen olo tulee ettei tuo tainnut se kunnollinen loppu vielä olla. Joko tarina jatkuu DLC:ssä, ja päästäisiin uusiin paikkoihin pääjuonen pienoisen jatkon puitteissa, tyyliin Fable: TLC, tai sitten DLC:stä ei heru muuta kuin lisää sivutehtäviä ynnä muuta sisältöä ja juoni jatkuu vasta seuraavassa osassa. Ennemmin jo DLC:ssä, tosin.

Kyllä minä silmiäni räpäyttämättä DLC:n lataisin tämän luokan peliin, kunhan se ei vain maksaisi maltaita. Jos sisältö on tarpeeksi hyvää niin... maksaisin silti kovemman hinnan. :p
 
Vastaus: Fable 2

Ellei loppu onnistu ihan totaalisesti heittämään häränpyllyä niin voinen jo hyvin mielin julistaa että kyllä se vuoden peli on tässä.

Itsellä ei ole kyllä ihan sama fiilis. Ei sillä etteikö peli tuntuisi loistavalta, siksihän tässä harmittaakin.

10 tuntia peliä takana ja blacksmithin hommissa sain vihdoin 5 tähteä. Samantien kun 5 tähden ylennys tuli, lopetin ja ajattelin alkaa paukuttaan rahaa 5 tähden arvosanalla. Jostain syystä kyseistä "tasapaino" tyylistä palkkia ei ilmestynyt, eikä hahmon käteen miekkaakaan. Painoin sitten B:tä poistuakseni siitä, kun bugitti niin pahasti, mutta työn "statistiikat" näkyi hetken vaan todella läpinäkyvänä ja peli jämähti siihen. Mitään ei ollut tehtävissä. Guide ei toiminut jne. Joten jouduin painamaan virran pois ja pelitallennus korruptoitui, koska työn lopetettua peli automaattisesti tallentaa. Eli koko peli alusta, jos haluaa yrittää uudestaan läpipeluuta.

Eikä ihan huvittaisi, kun koko yö tuli pelattua ihan fiiliksissä ja ... niin. Voitte kuvitella.

Nyt kun vielä luki pelin bugeista niin voi luoja että niitä löytyy. Osa sellaisia, ettei peliä voi koskaan pelata loppuun, jotkut puhuvat myös ihan xbox 360 konsoleita rikkovista bugeista ja varsinkin pelitallennusten korruptoivia "tallennuksen aikana kaatuilu"-bugeja.

Eli pilasi kyllä tuo jo koko kokemuksen, kun nyt joutuu olemaan ihan varpaillaan kokoajan että milloin se taas päättää korruptoida monien tuntien "työn" tulokset hetkessä, kun ei ole edes mahdollisuutta tallentaa kuin se tasan yksi pelitallennus per peli. Yritin jo kopioida muistikortille, mutta eipä voi kun on xbox liveprofiiliin sidottu tallennus... pitikin helvetti käydä livessä fable 2:ssa. Jos en olisi käynyt, voisin kopioida saman tallennuksen muistikortille vähän väliä.

Yritin myös siirtää (siirto onnistuu, kopioiminen ei, ettei achievementeissä huijata tms..) kyseisen tallennuksen kovalevyltä muistikortille, sitten kun peli ei tallenna tai lataa mitään, ottaa muistikortin pois että peli antaisi valita toisen tallennuskohteen ja tallentaa saman kovalevylle, mutta ei, ei se anna.

Eli se on nyt sitten täydellistä uhkapeliä näköjään. 1 tallennus, ei varmuuskopioita ja monien kymmenien tuntien peli hyvin suurella bugifaktorilla ei todellakaan herätä tuntemuksia vuoden pelistä.

Harmittaa kyllä aivan mielettömästi. :(

Mietin että olisikohan tuollainen konsolinet.fi :stä ostettava 25euron data transfer kit mistään kotoisin? Että voisikohan sillä varmuuskopioida näitä "item can't be transferred between storage devices" mallin pelitiedostoja PC:lle samanaikaisesti talteen ja vielä saada ne sieltä takaisinkin, vai estääkö achievementsuojaus juttu sen jotenkin? Ja onkohan kyseisellä johdolla laatua, vai korruptoiko sekin mielellään ihan vaan käytössä tiedostoja?

Jos jollakin kokemusta, niin saa kertoa.



Ja niin, kyseinen kaatumisbugi tapahtui ilman päivitystä. Kun tiedosto korruptoitui, muistin päivityksen ja päivitin, mutta eipä se tietenkään toiminut. Ehkä nyt kuitenkin sitten kaatuilu loppui kun päivitti... Vaan ironista että kun päivitin, vein pois itseltäni mahdollisuuden varmuuskopioida tallennuksia muistikortille :p My life in a nutshell.

(Siitä siis tiedän että xbox livessä käynti estää tiedostojen kopioinnin, koska voin kyllä kaverini profiilista kopioida tallennuksen myös muistikortille... kun ajattelin senkin varmuuskopioida ihan vaan ettei kaverille käy samoin. Ja hänellä ei ole livetiliä profiilissa.)


Mahtava peli olisi kyllä.... hmh hmh :(

Ja raivostuttaa aikalailla, ettei lionhead ole voinut tehdä peliin mahdollisuutta tallentaa useampia tallennuksia rinnakkain.. Niin kuitenkin teen muutenkin joka pelissä.. juuri siksi että jos se yksi ja ainoa tallennus korruptoituu TAI siinä yhdessä ainoassa tallennuksessa onkin jäänyt jumiin seinän sisään tai tilanteessa jossa ei ole ammuksia loppuvastukseen (kuten resident evilissä joskus kävi) tms. niin voi sitten suht läheltä yrittää uusiksi kun tallentaa vuorotellen kahteen tai kolmeen paikkaan.

Ymmärrän tietty, etteivät halua ihmisten vaan lataavan heti uudestaan jos haluaa yrittää jonkun kohdan toisen kerran, kun ideana on jatkuvasta tarinasta missä on teoilla seuraukset.. vaikkakin onhan se hivenen nazismia että jos yhden asian tekee vaikka vahingossa päinvastoin kun aikoi, peli automaattisesti tallentaa ja takaisin ei ole menemistä millään ilveellä.

Nooh.. Outoa sanoa näin, mutta onneksi on useilla ihmisillä ongelmia tuon kanssa - se kun tarkoittaa sitä että asiaa varmasti korjataan ennemmin tai myöhemmin päivityksillä.

Ja pistetään nyt vielä parit linkit liittyen aiheeseen, vaikka netti onkin asiasta pullollaan, ettette luule että "Taas on yksi tuleva RRoD:n saava ihminen valittamassa pelistä kun ei tajua että kyse on konsolissa"

http://www.1up.com/do/newsStory?cId=3170894

Ja kaikenlaisia muitakin bugeja...

http://www.youtube.com/watch?v=2TPu8yaW4Xg

http://www.youtube.com/watch?v=HzKN7bOpLNo

http://www.youtube.com/watch?v=hV3RZf0X9xo&feature=related
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Fable 2

Hmm, olen vissiin sitten ollut onnekas (kerrankin elämässäni) kun ei ole hirveästi bugeja näkynyt. Tietysti joskus esineet yms. latautuvat hitaasti, kaksi hahmoa on saattanut ''sulautua'' toisiinsa ja koira juoksentelee välillä päättömästi, muttei mitään pelinpysäyttävää tavaraa ole eteen ilmestynyt. Korruptoituneita savetuksia ei ole ilmaantunut, toivottavasti ei ilmaannukaan. Ehkäpä jotkut näistä bugeista saattavat olla juuri sellaisia ''sata ihmistä kymmenestä tuhannesta'' -tyylisiä lieveilmiöitä, tai no, tiedä häntä. Tallennussysteemi on kyllä aun--- auttamattoman huono. Ehken ole vaan nähnyt tämän pelin uskomattoman bugista puolta.

*herää huomenaamulla ja huomaa korruptoituneen savetuksen*
 
Vastaus: Fable 2

pari ärrä sanaa tosa ku eletään lapsena uuestaa nuita pulloja saa ettiä monta tuntii.. plaah vielä 2 hukasa :eek:
 
Vastaus: Fable 2

Hmm, olen vissiin sitten ollut onnekas (kerrankin elämässäni) kun ei ole hirveästi bugeja näkynyt. Tietysti joskus esineet yms. latautuvat hitaasti, kaksi hahmoa on saattanut ''sulautua'' toisiinsa ja koira juoksentelee välillä päättömästi, muttei mitään pelinpysäyttävää tavaraa ole eteen ilmestynyt. Korruptoituneita savetuksia ei ole ilmaantunut, toivottavasti ei ilmaannukaan. Ehkäpä jotkut näistä bugeista saattavat olla juuri sellaisia ''sata ihmistä kymmenestä tuhannesta'' -tyylisiä lieveilmiöitä, tai no, tiedä häntä. Tallennussysteemi on kyllä aun--- auttamattoman huono. Ehken ole vaan nähnyt tämän pelin uskomattoman bugista puolta.

*herää huomenaamulla ja huomaa korruptoituneen savetuksen*

Jea, itsekään en kohdannut muita bugeja vielä kun että tuo korruptsave tuli ja hahmo käveli noin 10min ihan oudosti (toinen jalka kokoajan takana, vähän viistosti)... saattaahan olla että se korruptoitunut savekin oli ihan vaan huonoa säkää, että se jämähti juurikin siihen. Oli sitä kuitenkin tullut pelattua monia tunteja ennen sitä. Pelottaa vaan nyt esim. uudestaan hakata blacksmithin työt täysiin, kun "mitäs jos se käy taas siinä kohtaa?" eikä ole mitään mahdollisuutta ottaa sitä varatallennustiedostoa talteen. Aika uhkapeliks menee.

Mutta kyllä sitä silti tulee pelattua, ei siitä malta näppejään erossakaan pitää :p

Pitäkää peukkuja ;P :D

Ja niin, ilmeisesti olin ensimmäinen näilläkin 14sivulla jolla on tullut ongelmia, eli ei se kai sitten niin yleistä voi olla kun googletus anto ymmärtää.. (Tottakai sieltä löytyy vain ne tapaukset mitkä kärsii bugeista kyseisillä hakusanoilla ja se tuntuu suurelta määrältä)

Pitää toivoa tosiaan parempaa onnea nyt että pääsisi sen edes läpi asti pelaamaan.

Mutta ainakin kuulemma sen Abbot:in kanssa kun juttelee, ei kannata juosta pois kesken sen kun se puhuu. Siinä useilla tullut sellanen bugi että se ei sit koskaan enää viimestele sitä puhetta loppuun ja peliä ei voi läpäistä. Siitä tuli luettua aika paljon. Itse kyllä pääsin siitä ohi ihan hyvin, vaikka hortoilinkin siihen vähän matkan päähän ja se sano että "going so soon??" ja kun tulin takas sano vaan että "Ah, you're back.. where was I.."

Mut kävin vaan lähinnä siinä ovensuussa.

Eilen jo panikoin myös siinä vaiheessa kun se "sokea eukko" näyttää sen tattered spiren iihan alussa että kun juoksin muualle siinä ja sit se keltasella säkenöinnillä tehty ympyrä oli tyhjä eikä se muija ollu siellä. odotin siinä vaikka kuinka .. pyörin ympyrää. Ei mitään. Olin jo varma että siihen tyssäs, kunnes se muija löytykin seisomasta siitä tieltä mistä siihen käveltiin. Kyseinen keltainen suuntavana vaan näytti jo perille saakka. Tuli pelästyttyä :S

mitä nyt o tullu luettua fablen foorumia, ni lukemani perusteella olis tulossa kohtuu buginen viritys. ja nyt puhutaan sellasist bugeista mitkä pakottaa alottaan pelin alusta.

jotkut questit esim jumittaa niin pahasti että pelihahmo ei pääse esim lähteen pois kylästä josta tehtävä annettiin ja mitään muuta ei voi tehdä ku viettää loppuelämä siellä tai alottaa alusta.

multiplayeri o kuulemma aika onnetonta, jos kutsut kaverin peliisi niin sieltä ei tuukkaan sen sun kaverin näkönen jantteri vaan randomin näkönen henchman. noh toiset tykkää toiset ei ?

kaikesta siitä postista mitä fablen foorumilla on voisi päätellä pelin oleva erittäin buginen ja yliarvostelu tekele. itseasiassa siellä ei oikein edes ole positiivista postia tästä pelistä

Juu-u, juurikin näin ainakin täällä kävi. Eli vaikka tämä

Kannattaa muistaa että pelien foorumeilla notkuu yleensä ne typerimmät jenkkiteinit. Niissä keskusteluissa mennään oletusarvoisesti ns. puolivaloilla.

onkin hyvin hyvin totta, on siinä silti näemmä osa totuutta. Ja tottakai tällä säkällä taas kerran onnistuin saamaan sieltä juuri sellaisen levyn missä bugia riittää. Poikkeuksetta joka kerta kun jossain pelissä on ollut vakavia ongelmia, olen niitä kohdannut. Milloinkohan sitä aurinko paistais tähänkin risukasaan :)

Ja omistan kuitenkin 2 xbox 360:mppistä, toinen 2008, toinen 2006 ja samat peliviat ilmennyt molemmissa, eli ei taida olla konsolista kiinni.

Noooh, ei siinä.. muistuupa ainakin vaikeat PC ajat mieleen, vaikka eipä niissä kyllä mitään kaipaamista olisi.

Todella harmi että konsolipelaaminenkin mennyt jo tähän jatkuvaan patchien latailuun. Ei sillä, etteikö patchimahdollisuus OLISI hyvä, mutta alkaa tuntua siltä että pelitalot ei välitä ihan niin paljoa pelitestaamisesta kun on mahdollisuus korjata mokia myöhemminkin.

Vaikka johtuuhan tietty bugien lisääntyminen siitäkin että peleistä on tullut niin tolkuttoman monimutkaisia.

Just tässä fallout 3:n ja fable 2:n kanssa mietin itseasiassa miten USKOMATONTA on että meillä on tuollainen kapistus mihin pistetään joku ihme kiekko ja jonkinsortin laaseri pyörittää sitä kiekkoa siellä niin helevatun kovaa ja lukee siltä tietoa niin, että voidaan "elää" kokonaisia tarinoita, kuulla tuhansia lauseita, nähdä sitäkin enemmän asioita ja tehdä kaikennäköistä JA että sen toimivuus on kuitenkin noinkin vakaata :O

Niinkun jos "elämän lähtöruudusta" tuotakin asiaa tarkastelis ilman että siihen on tottunut niin on kyllä aivan ufojuttuja :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Fable 2

Ei kenelläkään olisi muuten mitään ideaa siitä miten voisin varmuuskopioida fable 2 pelitallennuksen johonkin?

Kun ei oikein huvita enää alkaa pelaamaan ihan todenteolla jos taas sen yli 10 pelitunnin jälkeen se yksi ainoa pelitallennus katoaa bugin takia :/
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Fable 2

Ei kenelläkään olisi muuten mitään ideaa siitä miten voisin varmuuskopioida fable 2 pelitallennuksen johonkin?

Helpoin tapa on tietenkin hoitaa varmistuskopiointi ihan perinteiseen tapaan muistikortille. Fablen tallennusta ei ole lukittu, kuten joidenkin vähemmän nerokkaiden pelien kohdalla on tehty. Muistikortin saa Euroopan hintoja edullisemmin tilaamalla vaikka Play-Asiasta (muistikorteissa ei ole aluekoodauksia, vaikka kauppa varmuuden vuoksi niin väittäisikin).

Halvempi mutta enemmän vaivannäköä vaativat tapa on purkaa kiintolevyn kotelo ja liittää kiintis PC:n SATA-väylään ja kopioida tiedot tätä tarkoitusta varten kehitetyllä ohjelmistolla, joka osaa lukea XO:n levyformaattia:

http://forums.xbox-scene.com/index.php?showtopic=492418

Suosittelen kuitenkin muistikorttia, sillä se on kätevin varmistuskopionnin väline, ja apua on ainoastaan sellaisista varmistuskopioista, jotka on viitsinyt tehdä.
 
Vastaus: Fable 2

Heh! Siitä lähtien kun ostin ekan asunnon eli kauan sitten on ylhäällä ollut teksti Buy new furniture from a furniture shop if you want to update item. Ärsytti aluksi ja pahasti mutta nyt olen jo tottunu. Bugigo? :p Ja olen ostanu huonekaluja mutta ei auta :D
 
Vastaus: Fable 2

Heh! Siitä lähtien kun ostin ekan asunnon eli kauan sitten on ylhäällä ollut teksti Buy new furniture from a furniture shop if you want to update item. Ärsytti aluksi ja pahasti mutta nyt olen jo tottunu. Bugigo? :p Ja olen ostanu huonekaluja mutta ei auta :D

Itsellä ainoat bugit, joita tuli vastaan oli nimenomaan tekstien palaminen ruutuun kiinni. Itse pääsin noista eroon menemällä ongelman lähteelle. Eli jos jostakin asiasta jäi teksti ruutuun niin menin takaisin tekemään saman asian. Eli toisin sanoen sinun pitäisi löytää tuo samainen talo ja... sitten ei olekaan hajua. Myydä se ja ostaa takaisin? Mulla noita tuli kokoajan ja se kieltämättä ärsytti, mutta onneksi muita bugeja ei ollut.
 
Vastaus: Fable 2

Mitä olen lukenut ihan Lionhead foorumeilla niin bugeja löytyy pelistä ja paljon.

Ite en huomannut aluksi yhtään, mutta nyt kun keräilee aseita ja muuta niin on ruvennut huomaamaan.

Esim: 1. Kun ostat taloa vaimosi kanssa ja päätät valita "set as marital house" ja vaimosi kuolee jostain (murha) syystä tuon jälkeen. Et voi enää vuokrata tuota taloa voit vain valita "go to redecorate mode ja (en nyt muista mikä se toinen oli) "............." mutta vuokrata tuota taloa et pysty. Tämä bugi tapahtuu joissain tietyissä taloissa EI kaikissa.

2. Rescue Charlie tehtävä. Kun näet hänen puhuvan (luulisin) tehtävän alussa tuo kultainen rinkula hänen ympärillään. (voi olla tehtävän lopussa jos onnistut pelastaa). Niin älä missään nimessä lähde kehästä pois. Koska tuolloin saattaa iskeä bugi joka poistaa "A" nappulan painamisen kokonaan Esim. tehtävien vastaanottamisessa. (Itellä ei näin käynyt) Mutta tuo on huomattu.

3.Tämä bugi kertoo jokseekin tekijöiden ehkä "oudosta" kiirellisyydetä. Sillä peli on suuniteltu että voisit taikoa aniakin 2:i level 2 taikuutta. Esim että ekalla tasolla sinulla on 2;os tason Shock ja tokalla tasolla kanssa 2;os tason Inferno. (Tästä bugista itse en ole varma kuuluisiko se olla näin).

4. Tämän bugin löysin itse. En tiedä miten sen olen saanut aikaiseksi. Mutta, jos satutte tietämään niin Evil/good jutulla ei ole mittä tekemistä halon ja sarvien kanssa vaan ihon väristä. Evil=kalpea ja Good=ehkä vähän ruskettunut. Mutta sen sijaan Korruptoitunut ja "Purity" (en osaa nyt suomentaa tuota) antaa sarvet ja halon. Tässä bugi; Olen täysin paha mutta olen täysin "pure" IRL kaverillani on pienet sarvet päässä. itelläni sen sijaa HALO. Ja näen haloni päässä vain kun aloitan pelin uudestaan. Ja senkin niin kauan kunnes vaihdan aluetta. Ja kun menin tuossa korruptoituneen puolelle hahmoni iho oli MUSTA ei TUMMAN PUNANEN kuten kaverini (eri kaveri) save gamessa. (tosin en ole aurinkoa nähnyt vähään aikaa koko pelissä, kun tuntuu että on syksy ja koko-ajan pilvet auringon edessä) Joten en ole ehkä saanut tarvittavaa valoa, jotta näkisin.

Pyydän anteeksi jos spoilasin joitan juttuja itse pelistä. Mutta nämä jutut kannattaa tietää.
 
Vastaus: Fable 2

Heh! Siitä lähtien kun ostin ekan asunnon eli kauan sitten on ylhäällä ollut teksti Buy new furniture from a furniture shop if you want to update item. Ärsytti aluksi ja pahasti mutta nyt olen jo tottunu. Bugigo? :p Ja olen ostanu huonekaluja mutta ei auta :D

Mulle tuli tuo sama. Sain sen lopulta pois kun menin takaisin kyseiseen asuntoon, dekorointi-moodi päälle ja "ränkkasin" asunnossa olevia huonekaluja, eli kohdistin ja valitsin.

Välillä taisin kohdistaa myös vaimoon tai lapseen. (?)
 
Vastaus: Fable 2

Miten toi co-op toimii? Miten voin mennä jonnee Fablen keskusteluu xboxin netissä?
 
Vastaus: Fable 2

Miten toi co-op toimii? Miten voin mennä jonnee Fablen keskusteluu xboxin netissä?

Co-op toimii siten, että toinen kaveri liitty toisen peliin, ja nämä temmeltävät yhdessä. Vähän voisit selventää, mitä tarkoitat jälkimmäisellä lauseella, meinaatko että livessä olisi joku paikka, missä chattia/foorumia fable kakkoselle. Tämmöstä ei ole, foorumeita peleille sekä IRC-kanavia on myös, mutta ei livessä.
 
Vastaus: Fable 2

Co-op toimii siten, että toinen kaveri liitty toisen peliin, ja nämä temmeltävät yhdessä. Vähän voisit selventää, mitä tarkoitat jälkimmäisellä lauseella, meinaatko että livessä olisi joku paikka, missä chattia/foorumia fable kakkoselle. Tämmöstä ei ole, foorumeita peleille sekä IRC-kanavia on myös, mutta ei livessä.

Ok. Eli ei löydy xbox liven kautta ketää pelaajia ketkä vois tulla pelaamaa? Ja voiko tos co-opis kaveri tulla omalla hahmolla mun peliin? :confused:
 
Vastaus: Fable 2

Mulla bugaa tuo Love Hurts tehtävä aika pahasti, ilmeisesti en voi mennä sitä ollenkaan läpi. Ekan kerran kun otin tehtävän, menin sen siihen asti kun pitää viimeinen objekti viedä tuolle tehtävänantajalle. Siinä vaiheessa sitten poikkesin välillä tekemään yhden bounty hunter tehtävän (ennen kuin ehti mennä aika umpeen). Tämän jälkeen yritin jatkaa alkuperäistä tehtävää, mutta se ei enää toiminut. Tehtävänantaja oli siellä kartanon kellarissa mutta keskustelu ei alkanut enkä voinut antaa tavaraa miehelle vaikka kävelin siihen viereen.

Myöhemmin koitin jatkaa tehtävää taas ja kun pääsin kartanolle, ovi oli kiinni kuten ihan tehtävän alussa ja yllättäen tuli uudelleen "Press A to accept" -juttu ja tehtävä alkoi alusta. Uudelleen ei kuitenkaan tarvinut esineitä hakea vaan riitti kun kävelin (suoraan oven läpi) taloon sisälle ja annoin esineet (jotka siis olin kerran jo antanut) uudelleen miekkoselle. Viimeiseen esineeseen kun pääsin niin tehtävä kuitenkin taas jumiutui samaan tyyliin kuin äsken selitin.

Tuo online co-oppi on myös aivan käsittämättömän buginen. Pari kertaa on alkanut peli nykimään kummallakin pelaajalla selittämättömästi eikä ole auttanut kuin pelin uudelleenkäynnistäminen. Kerran kaveri katosi kentän ulkopuolelle. Pari kertaa kaverin ruudulla on tapahtumat näkyneet ~minuutin myöhässä (tämä siis huitoi ja ammuskeli innoissaan vihollisia jotka olin jo hetki sitten tappanut). Kamera kuvaa puolet ajasta mihin sattuu, jne.
 
Vastaus: Fable 2

Ok. Eli ei löydy xbox liven kautta ketää pelaajia ketkä vois tulla pelaamaa? Ja voiko tos co-opis kaveri tulla omalla hahmolla mun peliin? :confused:

Hahmon ominaisuudet jolla kaverisi liittyy peliin ovat samat kuin hänen omalla hahmolla, mutta ulkonäkö on eri. Liven kautta voi myös löytää pelaajia, sekä tähän on erilaisia suodattimia, kuten salli kaikkien nähdä sinut tai vain kavereiden. Välillä kaupungeissa näkyy sitten valopalloja, jotka ovat muita pelaajia, mutta varsinaista "lobbya" pelissä ei ole. Ja voi olla aika tuskaa jonku random jenkin kanssa tuota vääntää kun samalla ruudulla pitää hahmojen olla koko ajan.
 
Ylös Bottom