Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Final Fantasy VII Remake

Demo on vuotanut ja dataminerit on löytäneet spoilereita kokoversiosta joten olkaahan varuillanne interwebsissä liikkuessanne.
 
Jep, ihan tämän ensimmäisen pelin lopustakin on materiaalia julki. Eli varovaisuutta kehiin.

Itse tosin sen verran tarkoituksella spoilailin pari asiaa itselleni, että tiedän kahden hahmon näyttävän omaan makuuni vallan mainioilta. Eli Hojo sekä Red ovat kumpikin tuotu aikamoisen hyvin nykyaikaan.
 
Datamainaus ja spoilaaminen ovat toki kaikin puolin perseestä. Silti, raaka fakta on että sitä tehdään nykypäivänä ja erilaiset (sosiaalisen)median räppänät edesauttavat että tieto leviää hyvin nopeasti. Mutta kumpi tässä on mokannut pahemmin että tällainen on ollut edes mahdollista, Square Enix vai Sony (vai molemmat)?

Mielelläni pysyttelen aina spoileri vapaana mutta koska kyseessä on Remake klassikko pelistä, joka on tullut pelattua läpi vähintään 20 kertaa niin annoin luvan tsekkailla mistä on kyse.

Täytyy sanoa että kyllä on nettiforuumit ja muut kanavat revennyt liitoksistaan aivan täysin turhan takia. Mielestäni mitään, mitä on nyt spoilattu, ei ole sellaista mitä ei olisi jollain tavalla ollut pääteltävissä tai ennalta-arvattavissa (esim. pelin loppupomo). Toki hieman muuttuneet juonikuviot voi tulla yllätyksenä mutta kyse on kuitenkin Remakesta, joten muutoksiin on syytä varautua. Myös spekulaatiot (huom. spekulaatiot) pelin pituudesta on täysin turhaa mustamaalausta.

Toki, jos haluaa olla täysin spoileriton niin kannattaa olla tarkkana eri medioissa. En silti näe mitään syytä miksi pitäisi olla huolissaan itse pelistä. Pari kuukautta enää niin sitten nähdään.
 
No voi nyt vihtori, ajattelin jo että puolentoista kuukauden päästä pääsis pelailee...no ei sitten. Tämä on kuitenkin ehdoton ykköspeli alkuvuodesta joten jääkööt muut pelit sitten vähemmälle/myöhemmäksi.
 
Uusi käsittämättömän upea traileri, GotY 2020 on tässä hyvät naiset ja herrat. Myös uusi upea tunnuslaulu.

Edit: Uuden kappaleen on säveltänyt kukas muukaan kun Nobuo Uematsu itse.

Viimeksi muokattu:

Edelleen näyttää kyllä kieltämättä graafisesti todella upealta. Valitettavasti kuitenkin tuossa trailerissa oli ajoittain suorastaan myötähäpeää aiheuttavan typerän pateettista, tönkköä ja hölmöä tuo hahmojen ulosanti. Toki tätä japanilaisissa peleissä ajoittain on. Mutta tämmöinen pilaa ainakin itselleni pelin mukaansatempaavuutta. Alkuperäisessä kun ei ääninäyttelyä ollut (vai oliko videokohdissa, en enää muista), niin eivät tietyt japsihölmöilyt samalla tavalla haitanneet ollenkaan.

Lisäksi pelin episodirakenne sekä se, että kyseessä on kuitenkin remake, jonka pääjuonen kulku on jo moneen, moneen kertaan käyty läpi aikaisemmin, aiheuttavat sen, että mielestäni on lähinnä vitsi puhua mahdollisesta GOTY:sta. Varsinkin kun samana vuonna julkaistaan Cyberpunk 2077 ja TLOU Part 2. FF7 remake on toki varsin kiinnostava itsellenikin, mutta siitä huolimatta varsin todennäköistä alelaarikamaa itselleni - samaan tapaan kuin oli Resident Evil 2 Remake, ja ovat lähes kaikki remaket minulle järjestään.

Juoni on minulle seikkailuissa aina tärkeintä, ja mikäli juonesta on jo etukäteen liikaa tiedossa, ja se on suurimmaksi osaksi jo koettu aikaisemmin, niin peli ei voi olla oikein muuta kuin alelaarikamaa. Ja puheet GOTY:sta ovat silloin ainakin itselleni lähinnä höpöhöpöä.
 
Cyperpunkista tiedetän niin vähän että siitä puhuminen on lähinnä naurettavaa ja vaikka Last of Us tulee eittämättä olemaan mahtava peli se ei tule yltämään lähellekkään sitä tasoa mitä tämä peli on itselle. Vääriä mielipiteitä voi esittää mutta älä kuviteele että ne minua yhtään kiinnostaa.
 
Niin kuin monessa muussakin asiassa, ihmisillä on erilaiset mielipiteet asioihin eikä mun mielestä ole yhtään "vitsi" jos joku löytää tästä pelistä itselleen tämän vuoden GOTY-pelin vaikka enemmistö sitten kallistuu TLOU2/Cyberpunkin suuntaan.
 
Ottamatta kantaa siihen mikä vielä JULKAISEMATTOMISTA peleistä on vuoden peli niin minusta on kyllä kummallista miksei Remaket voisi ihan yhtälailla olla vuodenpeli kandidaatteja. Varsinkin RE2 ja tämän FF7:n kaltaiset tekeleet, joissa kaikki on tehty alusta uudestaan ja tarinaankin on tuotu uusia juttuja. Tämä näyttää kyllä todella upealta, toivottavasti julkaisisivat sen demon piakkoin niin pääsisi kokeilemaan.
 
Viimeksi tullut pelattua joskus PS1 aikoihin joten eiköhän se ole aika tämä jossain vaiheessa pelata. Mutta todellakaan ei vielä ekan osan julkaisussa. Katsellaan kun peliä alkaa olemaan enemmän ulkona. Hyvältä kyllä näytti.
 
Ottamatta kantaa siihen mikä vielä JULKAISEMATTOMISTA peleistä on vuoden peli niin minusta on kyllä kummallista miksei Remaket voisi ihan yhtälailla olla vuodenpeli kandidaatteja. Varsinkin RE2 ja tämän FF7:n kaltaiset tekeleet, joissa kaikki on tehty alusta uudestaan ja tarinaankin on tuotu uusia juttuja. Tämä näyttää kyllä todella upealta, toivottavasti julkaisisivat sen demon piakkoin niin pääsisi kokeilemaan.
Itselleni on täysin käsittämätöntä tämä remakejen yliarvostus. Kaikki olennaiset isommat juonenkäänteet tulevat olemaan samoja FF7 Remakessa, kuten ne ovat aina kaikissa muissakin remakeissa olleet. Ja kuten ne olivat RE2 Remakessakin. Minulle mikään remake ei voi olla mitään muuta kuin välipala odotellessa ennennäkemätöntä juonta ja uutta sisältöä tuovia aidosti uusia huippupelejä.

Toki jokaisen mielipideasia, mutta minua suoraan sanoen ärsyttää tämä porttauksien ja remakejen valtava tulva, ja torkeän helppo rahastus mitä pelifirmat niiden avulla tekevät. Inhoan tätä suuntausta, koska se on pois aidosti uusien ja omaperäisten pelien määrästä, kun pelifirmat niinkin paljon satsaavat remakeihin ja porttauksiin.

Tässä juuri iso syy miksi Switch on ollut konsolina minulle aivan massiivinen pettymys, kun sille tehdään aivan tolkuttomasti porttauksia, mutta todellista ostamisen arvoista laadukasta uutta matskua aivan perkeleen vähän. Ei voisi vähempää kiinnostaa pelata jotain kevytversiota Witcher 3:sta tai Doomista, kun pelit ovat jo ajat sitten pelattu läpi paljon parempina versioina tehokkaammilla konsoleilla. Tosin ei kiinnosta paljoakaan sama kuvio toisinkaan päin, eli aikoja sitten (moneenkin kertaan) läpi pelatut pelit paremmilla grafiikoilla ja joillakin pienillä pelimekaanisilla muutoksilla tai mitättömillä juonimuutoksilla.

Varmaan sille sukupolvelle, joka ei noita alkuperäisiä versioita ole koskaan pelannut, voi olla kovakin juttu joku huippuhyvästä vanhemmasta pelistä tehty laadukas remake. Minulle melkeinpä kaikki vanhemmat huippupelit kolunneelle konkarille ne eivät ole kuitenkaan koskaan tähän mennessä kuin korkeintaan jonkin verran kiinnostavia alelaarista ostettavia välipaloja odotellessa jotain aidosti uutta juonellisesti sisältävää tulevaisuuden huippupeliä.

Siksi kritisoin näin voimakkasti remakeja ja portteja, koska niiden määrä ja niihin satsaaminen on mielestäni jonkin verran huolestuttava asia pelien laadun ja kiinnostavuuden osalta tulevaisuudessa.
 
Viimeksi muokattu:
Itsekin olen ollut aina remakeja vastaan, mutta täytyy myöntää, että RE2 remake oli vaan kova, ja todisti sen, että kova pelimekaniikka ja tunnelma merkitsevät todella paljon.
 
Minulle juoni on yksi viimeisimpiä asioita mikä tekee hyvän pelin (riippuen toki vähän pelistä) ja kaikista tärkein asia on pelattavuus. Ei ole mitään merkitystä sillä vaikka olisin tarinan joskus kokenut jos muuten joku peli on tehty alusta loppuun uudelleen ja siihen on nähty vaivaa. Luuletko todella, että FF7 ja RE2 kaltaiset remaket on "helppoja rahastuksia"? Kyllä noista paistaa läpi se kuinka tekijä on laittanut niihin kaikensa, jotta pelistä tulisi laadukas ja se tarjoaisi klassikosta jotain uutta. Tuntuu, että sinulla menee vähän sekaisin remasterin ja remaken ero. TLOU Remaster tai GTA5 PS4:llä on hyvIä esimerkki siitä milloin mennään sillä "helppoja rahastuksia" -linjalla.

Jopa Switchin WiiU portit ymmärrän täysin, koska se konsoli myi niin surkeasti mutta sai joitakin todella laadukkaita yksinoikeuksia, että on hienoa Nintendolta antaa niille uusi elämä Switchillä, jolloin ne tavoittavat ansaitsemansa yleisön.

Vielä ei olla myöskään nähty sitä, että uudet pelit jäisi tulematta sen takia, että tekijät tekevät vain uusintoja. Rinnalla tulee sekä uutta, että vanhaa. Ei luulisi olevan keneltäkään pois jos joku haluaa ostaa FF7 Remaken ja pitää sitä myös lopulta vuoden parhaana pelinä (jopa me kokeneet konkarit).

Ja better get of your high horse koska on tässä tullut itelläki pelattua videopelejä jo kohta 30v, mukaan lukien alkuperäinen FF7 ja RE2 mutta silti ostan mielelläni näin laadukkaat remaket ihan täyteen hintaan ja ne myös kamppailevat muiden pelien mukana vuoden peli titteleistä. Itseasiassa RE2 remake on aivan ylivoimaisesti oma valinta viime vuoden peliksi. Oli se vain niin upea kokemus, täysin uudistettuna alkuperäisestä tähän päivään. Paljon mieluummin otan täysin alusta uudelleen tehdyn FF7, jos jälki on näin upeaa ja pelillisten uudistusten määrä on näin valtava, kuin seuraavan FF15:n, tällaisen aidosti uutta juonellisesti sisältävän tulevaisuuden "huippupelin".
 
Remaket kelpaa kyllä tänne. Tietenkin sillä erotuksella että remastered ei sekoteta mukaan. Esim Dark Souls taisi sellainen olla ja vaikka peli on mielestäni yksi parhaimpia niin en nyt siitä uutta versiota ehkä kaivannut. Mutta onhan se jännä miten odotellaan pelejä kuten Residen Evil 3 ja tämä jotka ovat kuitenkin jo kertaalleen pelattuja. Sama pätee Resident Evil 2 josta tykkäsin todella paljon. Niin kauan kun tehdään laadukkaita remakeja niin eiköhän tämä trendi jatku kun myyvät.
 
Ylös Bottom